Mainokset

Mona Walter: Ruotsissa mielipiteitä sensuroidaan jo rankalla kädellä

Mona Walter on taas takaisin ”eetterissä” ja hän sai auki uuden blogin. Entinen blogi siis sensuroitiin ja se suljettiin kokonaan. Walter kirjoittaa uudessa blogissaan, että hän on yrittänyt kysyä palveluntarjoajalta mitä sääntöä vastaan hän on rikkonut, mutta sitä ei hänelle kerrota.

”Ruotsissa on tällä hetkellä ilmapiiri, jossa epämukavat mielipiteet lakaistaan maton alle. Kuten minun, jotka ovat islamkriittisiä ja sitä myöten ei yleisesti hyväksyttyjä. Vaikka laitan kuinka monta autenttista lähdettä islamkritiikilleni, kuitataan sellainen muukalaisvihamielisenä mielipiteenä.”

Walter kysyy ovatko politiikot, journalistit ja kirkolliset johtajat naivia.

”Näillä tahoillahan on kuitenkin monen alan asiantuntijoita, koulutusta ja mahdollisuus tutkia kertomani asioiden totuudenmukaisuus.”

Sen jälkeen Walter kirjoittaa uudessa blogissaan sellaista asiaa, joka pitäisi jakaa jokaiselle politiikolle ja vastuullisessa tehtävässä olevalle henkilölle:

”Islamin leviäminen maailmassa on huolestuttavaa. Joka ainoassa maassa, missä islam on kasvanut vuosikymmenien aikana, on se tapahtunut demokratian, sananvapauden ja uskonnonvapauden kustannuksella. Kristityt ja juutalaiset ovat näissä maissa lähes kokonaan hävitetty. Miksi tämä sama skenaario ei toteutuisi länsimaailmassa ja Ruotsissa? Millä tavalla me muka olemme erilaisia tai suojattuja islamin vaikutukselta?

Politiikkomme, media ja kirkolliset johtajamme väittävät koko ajan, uudestan ja uudestaan, että islam on sovitettavissa ruotsalaiseen demokratiaan ja meidän arvoihimme. Ruotsissa asuvat imaamit ja uskovaiset muslimit väittävät samaa. Kuitenkaan maailmassa ei ole yhtään ainutta islamilaista maata, jossa demokratia, sananvapaus ja uskonnonvapaus olisivat arvostetussa asemassa.”

Walter kertoo sen, mitä tulee tapahtumaan lähivuosina:

”Politiikot, journalistit ja kirkolliset johtajamme eivät tajua sitä, että kun he nyt näyttävät solidaarisuuttaan muslimeja kohtaan, eivät he tule saamaan takaisin samanlaista solidaarisuutta. Kun muslimeja on tarpeeksi, perustavat he oman puolueen tai ottavat käyttöönsä jonkun jo olemassaolevan puolueen. Kirkolliset johtajat tulevat huomaamaan, kuinka nykyään niin tyhjät kirkot tullaan ottamaan muslimien käyttöön islamilaisiksi seurakunniksi ja ne muutetaan moskeijoiksi. Mitä enemmän islam saa jalansijaa yhteiskunnassamme, sitä vähemmän tulee olemaan tilaa sille, joka ei ole islamia.

Lopuksi haluan tähän loppuun laittaa yhden säkeen koraanista:

Koraani 9:29

”Taistelkaa niitä vastaan, jotka, vaikka ovat saaneet Kirjoituksen, eivät usko Jumalaan eivätkä viimeiseen päivään, eivät pyhitä sitä, minkä Jumala ja Hänen lähettiläänsä ovat selittäneet pyhäksi, eivätkä tunnusta totista uskontoa, taistelkaa, kunnes he auliisti maksavat veronsa ja tunnustavat alistuvansa.””

 

http://monawalter.com/nu-ar-jag-tillbaka/

Mainokset

10 Comments on Mona Walter: Ruotsissa mielipiteitä sensuroidaan jo rankalla kädellä

  1. Paljasjalkainen // 24/01/2016 20:52 // Vastaus

    Niinpä! Vielä, kun Suomen päättäjille tulisi jostakin edes hitunen maalaisjärkeä päähän niin tämä peli saataisiin vielä onnelliseen päätökseen. Siis ei Ruotsin malliin.

    Tykkää

  2. kilttimies // 25/01/2016 00:33 // Vastaus

    A. Hitler niminen mieshenkilö kertoi hengentuotteessaan (Mein Kampf, 1925 ja 1926) aikeensa ja miten ne toteutetaan. Euroopan älymystöltä (tässä myöh. Euroälymystö) ei puuttunut tietoa, mitä tuleman pitää. Euroälymystö ei laittanut tikkua ristiin ja historia toteutui sellaisena kuin tiedetään.

    Muhamettilaisten pyhän kirjan käännöksistä voi kukin lukea, mikä on heidän aikeensa ja miten se toteutetaan. Euroälymystö ei tässäkään asiassa laita tikkua ristiin ja tapahtumien kulku etenee johdonmukaisesti.

    Fatwan pelko sulkee suut tutkijoilta ja proffilta?

    Tykkää

  3. Näyttäisi olevan jo poistettu tuon linkin takana oleva.

    Tykkää

  4. Paulina // 25/01/2016 23:19 // Vastaus

    Monalle pitäisi hommata kaveriksi tietokone neroja jotka auttavat häntä hommaamaan uusia blogeja jotta sananvapaus säilyy. Ja ruotsin sika poliitikot saadaan nujerretua niin ettei ne saa sotkeuduttua joka asiaan paska politikallaan. Toivottavasti suomessa ei ole yhtä tyhmiä politiikkoja kuin loven ja kumppanit. Ainakin enemmän koulutustasoa on suomessa.

    Tykkää

    • kilttimies // 26/01/2016 00:05 // Vastaus

      Vaan mua naurattaa,
      mua itkettää iki, ain,
      heikkous heltymätön
      sanan, vapauden vainoajain.
      Minkä he mahtavat?
      Pikkuisen piinata vain,
      pitkittää, mikä on
      kuitenkin täyttymys lain.

      Eino Leino, Löysäläisen laulu

      Liked by 1 henkilö

  5. Kyse tuossa Islamistisen yhteisön myötäilyssä on siitä, että Jihadia käydään sen ensimmäisessä asteessa, Ruotsissa kyllä varmaan jo orastavasti toisessa asteessa ainakin alueittain ja ”no go” zoneissa jo käytännössä alustetaan kolmatta astetta. Kun jalansijaa saadaan vielä lisää siirrytään selvästi toiseen. Tässä hyvä video (ENG) Three Stages of Jihad https://www.youtube.com/watch?v=ERou_Q5l9Gw

    Tykkää

  6. Jekke Vainionpää // 17/04/2016 12:47 // Vastaus

    Facebook ruotsissa on ahkera poistamaan ja sensuroimaan kuvia joita on lainattu toisten FB sivuilta. Ikään kuin Disney kieltäisi kritisoimasta Karhu koplaa tai Milla Magiaa.

    Tykkää

  7. R Eskola // 12/08/2017 09:48 // Vastaus

    Poliitikot yms. vallankäyttäjät ja media eivät ole naiiveja. He ovat osa suurta rikollista konspiraatiota eurooppalaisen sivilisaation tuhoamiseksi.
    Tähän kaikki havaintomme todellisuudesta eli todisteet viittaavat.

    Tykkää

  8. Keskiafrikka. Enimmäkseen kristittyjä, noin 50% ja kun muslimien osuus nousi 15%:iin niin ottivat maassa vallan. Koska ruotsissa menee 15% raja rikki?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: