Advertisements

Ruotsissa astui voimaan laki paperittomien maastapoistamiseksi

Samaan aikaan kun hallitus päätti rajatarkastusten jatkumisesta orastaa seuraava uusi katastrofi nurkan takana. Kesäkuun 1. päivästä, eli tästä päivästä alkaen astui Ruotsissa voimaan uusi laki turvapaikanhakijan oikeuksista. Uuden lain mukaan henkilö, joka on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja näin ollen kielteisen oleskeluvan, ei saa jatkossa asua maahanmuuttoviraston hallinoimissa huoneistoissa tai vastaanottokeskuksissa. Lisäksi kielteisen oleskeluluvan saanut henkilö menettää oikeutensa sosiaalitukeen, paitsi jos tällä on huollettavanaan alaikäisiä lapsia.

Edelleen lain mukaan maahanmuuttoviraston on tehtävä ripeämmin poliisille virka- apupyyntöjä käännytyksestä koskien niitä henkilöitä, jotka eivät vapaaehtoisesti poistu maasta.

Monet tahot veikkaavat tilanteesta kehittyvän täydellisen katastrofin. Maahanmuuttoviraston eri asumisyksiköissä majailee henkilöitä, jotka ovat parhaillaan (pahimmillaan) oleskelleet kymmenen vuotta Ruotsissa laittomasti. Eli he ovat asuneet ilmaiseksi maassa ja nostaneet sosiaalitukea sinä aikana. Nyt näitä henkilöitä pitäisi alkaa häätämään maasta.

Lisäksi tällaisten laittomien, monesti muslimien, määrä ei ole ihan mikään pieni. Joidenkin arvioiden mukaan heitä olisi jopa 45 000 henkeä. Monet heistä ovat viimeisten kuukausien aikana kertoneen valtamedioissa, että eivät aio vapaaehtoisesti poistua Ruotsista. Esimerkiksi yksin Vänersborgin Restad Gårdin vastaanottokeskuksessa odottaa kotimatkaa toistasataa somalia, jotka ovat eläneet jo pari vuotta ruotsalaisten veronmaksajien kustannuksella.

Nyt kannattaa myös Torniossa pidellä silmiä auki, sillä on mahdollista, ja jopa luultavaa, että ainakin jonkinlainen määrä laittomia ihmisiä yrittää seuraavien päivien aikana Suomeen suomalaisten veronmaksajien lompakolle elätettäväksi.


 

TURVALLISTA KOTIMATKAA!


 

Advertisements

13 Comments on Ruotsissa astui voimaan laki paperittomien maastapoistamiseksi

  1. Jones // 1.6.2016 17:26 // Vastaus

    Etten sitten perkeleet työnnä sieltä ruåtsinmaalta niitä roskia meidän murheeksemme!

    Tykkää

  2. Meille ne tulee. Täällä saa rahaa. Ja Perssuomalaiset hallituksessa pitää rajat auki ja lapioi niille rahaa. Ruotsi meitä paljon edellä ”mamukriittisyydessä”. Vaikka ei siellä ole SD hallituksessa.

    Liked by 1 henkilö

    • Jukka Lindell // 3.6.2016 14:55 // Vastaus

      Miten niin tulee niin Ruotsi ja Venäjä saa kehuja kuinka ne ottavat pakolaisia maahansa turvaan. Sitä ei tosin kukaan ole kertonut, että ne laittaa suurimman osan suoraan meille. Ei siinä Ruåtti mitään lakia olisi tarvinnut!

      Tykkää

  3. kerberos616 // 1.6.2016 23:39 // Vastaus

    Reblogged this on Kerberos616.

    Tykkää

  4. Nimetön // 2.6.2016 10:24 // Vastaus

    ”Monet tahot veikkaavat tilanteesta kehittyvän täydellisen katastrofin” Jep, Aina ollaan katastrofin partaalla, ei ikinä katastrofissa, ettei vaan tarvis tehdä mitään aikuisten juttuja.
    45 tuhatta? Huh voisko tähän laittaa kirosanan ja ratkaisun: Kekitysleiri.

    Tykkää

  5. Nimetön // 2.6.2016 19:28 // Vastaus

    Rajat kiinni torniossa ja joka puolella maata,Liian suuri on vaara,Turvallisuuden vuoksi,,

    Tykkää

    • Tästähän on puhuttu ja kirjoitettu vaikka kuinka kauan ja millä mitalla tulkiten, mutta mitään ei tapahdu. Kansa huutaa, mutta hallitus on turpa kiinni. Suvakit vain ovat niskan päällä, en vain ymmärrä miksi! Ehkä Soinin ja Sipilän ”takinkääntö”, tai hallitus luulee, että Merkelin politiikka nousee vielä suosta. Merkel on mennyttä naista, joten hänen utopinen maahanmuuttopolitiikkansa loppuu seuraavissa vaaleissa, mutta siihen on vielä aikaa. Toivottavasti joku hänet ”teilaa” sitä ennen, mutta sekään ei ole luultavaa. Merkelin ja Löfvenin tällä hetkellä olevana aikakautena voi tapahtua vielä pahempaa kuin nyt on jo sattunut. Suomen osuus tähän katastrofiin riippuu Sipilän järjen(?) juoksusta. Katsottavaksi jää. -Pysy lujana, Suomen kansa!

      Tykkää

  6. juuristaan kiinni pitävä // 4.6.2016 00:11 // Vastaus

    Käsittämätöntä oli toi Ruotsin toiminta muslimeineen Suomea kohtaan ja heidän tänne roudaaminen. Päättäjämme tiesi tän hyvissä ajoin, mutta silti annettiin mokoman tapahtua. Tää kaikki oli etukäteen tiedossa ja silti päästettiin n. 32 000 laitonta Ruotsin kautta Suomeen. Miten me ne saadaan Ruotsiin takaisin? Ruotsi kun uppoaa, niin nää hyväkkäät ovat ”Ruotsin kansalaisina” vapaita matkustamaan tänne tai Norjaan koska huvittaa. Ei me voida ottaa nk. ”ruotsalaisia” tänne samoin ehdoin, kun joskus Pohjoismaissa oli tapana. Schengen ei ole toiminut käytännössä koskaan, joten Saksa on myös tod. uhka. Vielä kun ajattelee, että Angela Merkel on lähtöjään jude ja DDR:n aivopesemä (mm. historian opin saanut) ”saksalainen”, niin voinee jokainen kohdallaan miettiä sitä tod. rakkautta maataan kohtaan. Juutalaisuus painaa enemmän kuin saksalaisuus, ainakin tässä tapauksessa. Maataan vihaava liittokansleri. Onko muuten kukaan ajatellut, että miten vaikeaa olisi avata seuraava reitti Afrikasta Portugaliin ja läntiseen Espanjaan? On varmasti, mutta… No, onneksi Suomi lopetti sen humaanisen vastaanoton, jota me harjoitettiin ainoana EU-maana. Kenen keksintö tää oli? Ja kenen vastuulla? Ei Putin ole muuttunut vielä miksikään, joten nyt on oltava varovaisia. Meidän, jos joidenkin pitäisi tuntea sekä ryssät että svedut. Nämä matut ovat omaa luokkaansa, toki barbaareja kaikki kolme.

    Tykkää

    • Aivan. Mutta Portugalissa asuvana olen varma, että mamut eivät tänne tule. Täällä on kolmisen sataa maahanmuuttajaa, ja suurin osa perhellisiä, ei siis yksintulleita sotarikollisia ja elinkeinosurfaajia. Yksinkertaisesti Porugalin valtio ei voi kustantaa työttömiä arabinuoria, valtiolla ei rahaa elättää ulkomaalaisia pummeja, ja nuo arabipummit tietävät sen. Eivät he tänne tule, koska tiedossa ei ole ilmaista elämää. Sama pätee Espanjan kanssa: ilmaista elämää diskoissa ei ole, niinkuin Merkkelin Euroopassa. No money, no honey! -Simplex!

      Liked by 1 henkilö

  7. Taas ruotsalaista sanojen helinää, millä ei ole minkäänlaista merkitystä. Peittelevät taas omia virheitään, ja laittavat typeryytensä muiden syyksi.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: