Mainokset

Asuntopulaa yritetään ratkoa solukämpillä- uusruotsalaisille omat asunnot

1929661_1200_675

 

Kompiskontrakt eli kaverisopimus on käsite, jossa kantaväestön ja uusruotsalaisten eriarvoisuus tulee erittäin selvästi esille.

Ruotsissa astui kesällä siis voimaan laki, joka velvoittaa kuntia järjestämään asunnon kuntapaikan saaneelle ja oleskeluluvan saaneelle uusruotsalaiselle. Tarkoittaa sitä, että jos maahanmuuttovirasto määrää uusruotsalaiselle ns. kuntapaikan vaikkapa Värmdön kunnasta niin kunnan on hankittava asunto sotapakolaiselle.

Monissa kunnissa sotapakolaiset kiilaavat suoraan jonojen ohi kunnallisiin vuokra- asuntoihin ja joissakin kunnissa, joissa vuokra- asuntoja ei enää ole, on kunta ostanut omistusasuntoja vapailta markkinoilta uusruotsalaisille vuokrattavaksi.

Tilanteen tekee ongelmalliseksi, että kunnat eivät hanki asuntoja kantaruotsalaisille samalla innolla eikä asunnottomuuden poistamiseksi ole tehty samanlaisia lakimuutoksia kuin uusruotsalaisten asuttamiseksi.

Esimerkiksi Värmdössä 18- 30 vuotiaille nuorille tarjotaan kaverisopimusta. Tarkoittaa sitä, että kaverukset voivat kimpassa vuokrata asunnon eli eräänlaisen soluasunnon. Näitä kaverisoppareita tarjotaan kunnassa neljäksi vuodeksi kerrallaan. Kunnanisien mielestä tämä on oivallinen keino vähentää painetta asuntojonossa ja saada nuorille asuntoja.

Eli, kunta yrittää vähentää tolkutonta asuntopulaa yrittämällä saada kantaruotsalaisia kaksi- kolme henkeä yhteen asuntoon maksimissaan neljän vuooden määräaikaissopimuksella. Kun taas uusruotsalaiselle järjestetään muutaman viikon viiveellä halutessaan loppuelämän  pituinen sopimus vuokra- asunnosta.

Melko reilua, eikö totta.

MITTI

 

Mainokset

10 Comments on Asuntopulaa yritetään ratkoa solukämpillä- uusruotsalaisille omat asunnot

  1. Nimetön // 02/09/2016 17:29 // Vastaus

    Ruotsi on jo uponnut.Minkäänlaista vastustusta ei löydy tähän mielettömyyteen ja lisää virtaa musuleja 500 viikossa swedustaniin.Game over

    Tykkää

  2. Pekoni // 02/09/2016 18:30 // Vastaus

    Länsimaiset arvot tekevät meistä ameeboja jotka ottavat kaiken paskan vastaan hyväksyen ja suvaiten.

    Tykkää

  3. Koirankoppi // 02/09/2016 19:22 // Vastaus

    Värmdön naapurikunta Nacka osti 6 miljoonalla kruunulla omakotitalon ja kunnostaa sen matuperheelle, Ruotsin kunnat ylipäänsä shoppailevat nyt sadoilla miljoonilla kruunuilla asuntoja matuille: http://www.expressen.se/dinapengar/bostader-till-nyanlanda–for-nara-100-miljoner/
    Värmdössä 30- kymppinen kantis, jolle on tullut vaikka ero kumppanista, saattaapi löytää itsensä pienestä kopperosta jossa sitten pitää elämä yrittää nostaa uudelleen raiteilleen. Jos tuuri käy. Viimeistään neljän vuoden kuluttua siitäkin kopperosta lentää ulos. ”Tasan ei käy onnen lahjat”

    Tykkää

  4. Mutta kuten varmaankin Paavo huomaat, mitään suurempaa äläkkää, eikä sanomista esiinny. Näin meidätkin tullaan lannistamaan, latistamaan ja totuttamaan uuteen asemaamme kotimaassamme. Kuljemme täsmälleen Ruotsin polkua, näin se on Ruotsissakin alkanut aikanaan!

    Me tulemme olemaan samassa jamassa ja vielä paljon, paljon huonommassakin asemassa kotimaassamme. Päivi Nerg sanoi tiedotteessaan, että noin 10 000 aavikko-olentoa vuodessa Suomeen on uusi normaali, JATKUVA asiantila. Tämä on TOSIASIA. Päälle perheenyhdistelyt ja tulijoiden kaverit+muut sukulaiset, jotka läpsyttelevät tänne heidän perässään.

    Miten me Suomen kansalaiset reagoimme? Alistumalla uuteen komentoon, maksamalla KOKO SAATANAN LYSTIN, ja kuuntelemalla/lukemalla päälle tauotonta itsemme haukkumista ja vittuilua sekä itkemällä kadotetun valtiomme perään! Ai niin tänään ei kerkeä kaduille, pitää pyyhkiä lasten pyllyjä, siivota ja leipoa pullaa, vaimokaan ei kerkeä koska se on panettamassa itseään joogaopettajallaan 😀 Ja täytyy kannustaa ”isänmaata” vaikka katsomalla jääkiakkoooo 😀 😀

    Katoavia valtioita, katoavia kulttuureita. Ei paljon paina viidenmiljoonan ihmisen itkut tässä todellisuudessa.

    Tykkää

  5. Elämä on.

    Melko kiva tuollainen kämppiskämppä. Joku kuvan tytöistä saattaa olla aivan täysi mulkku, kestä siinä 4 vuotta kerrallaan, jonka jälkeen et uutta asuntoa saa kuitenkaan, kun matuja tullut sen 3 000 000 lisää.

    Sinänsä hiano maa uutistenkin mukaan, ettei asuntolainaa tarvitse maksaa kokonaan pois. Sinänsä huano maa, ettei niitä asuntoja ole ostettavaksi asti. Jos jollakulla nyt residenssi löytyy, siitä pääsee ainakin helposti eroon myymällä ylihintaan maahanmuuttovirastolle.

    Suomeen voisi tehdä samantyyppisen lain, että matuministeriö määrää kuntapaikat ja pakko on vaan totella. Homman voisi toteuttaa seuraavasti: Kaikki kuntapaikat ”annetaan” Ahvenanmaalle, vaikka miljoona jo ennakkoon, ettei heti tarvitse olla ihmettelemässä. Siinähän rakentavat saarensa täyteen rivareita. Lopulta myydään paska Putinille harjoitusalueeksi, ellei Nato maksa meille ihan v***sti.

    Tykkää

    • Todella hyvä ja kannatettava ehdotus! Mutta miksi Ahvenanmaalle nyt rivitaloja rakentaisi? Eli 7-kerroksisia harmaita lähiötaloja max. viiden metrin etäisyydellä toisistaan ja koko saari täyteen, siis aivan vieri vieressä näitä samanlaisia kerrostaloja. Jos tulijoita on enemmän kuin saarelle mahtuu, niin ainahan joka taloon voi muutaman kerroksen rakentaa lisää, helppoa.

      Toki saarelle asutetaan myös rkp:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kaikki jäsenet, sekä toimittajat. Täytyyhän siellä olevasta onnelasta ja maailman onnistuneimmasta saaresta jonkun uutisoidakin. Ja vasemmistoämmät voi vaikka ajankuluksi asioida joogamatot repussa niissä ihanissa pienissä kivijalkabutiikeissa, joita varmasti taloihin nousee kuin sieniä sateella, onhan kyse lahjakkaista kansoista, jotka siellä laiduntavat!

      Mantereelta tietty lopetetaan kaikki yhteydenpito, uutisointi ja muu kanssakäyminen saareen heti, kun täältä on viimeinen kuskattu uudennimiselle saarelle: Onnelaan! Joku internetsulku pitää myös saaren suhteen järkätä, sillä emmehän halua häiritä jaloja monikulttuuriolentoja minkään juntti-/rasistisuomalaisen kadehtimisella ja muilla huonoilla tavoillamme, emmekä varsinkaan ankealla nettikirjoittelulla. Mantereelle sieltä pyrkivät toki teloitetaan ilmatorjuntakonekiväärin laukauksella päähän palkkaamiemme palkkasoturien toimesta, jotka vartioivat, ettei saaren idyllistä tunnelmaa kukaan ulkopuolinen häiritse! 😀

      Kylläpäs hyvä mallasviski lisääkin luovuutta! Tästähän saisi kirjan aiheen! 😀

      Tykkää

  6. Pk-seudullakin on tilanne ettei kunnilla ole omia vapaita asuntoja vaan vapailta markkinoilta on turviksille asunnot vuokrattava. Sitä voi pohtia kun aika nopeasti vuokra pärähtää 800 egeen tai yli, vvo/sato-mafian taloissa. Kun alkaa olla tilanne että normi työssäkäyvällä on jo tiukkaa maksaa vuokraa vuokra-asunnoista ja toisille kaikki kannetaan nenän eteen.Mitenhän pitkään tälläistä kohtelua pohjoismaiden nuoret jaksaa.

    Tykkää

    • MertsiKohlman // 11/01/2017 21:41 // Vastaus

      Pohjoismaiden nuoret jaksaa juuri sen, että lähtevät muualle maailmaan, pois täältä ahdistuksesta ja huijareiden pohjolasta.

      Tykkää

  7. Hepuli // 06/09/2016 09:55 // Vastaus

    Kauppalehdessä juttua Ruotsin kuumasta asuntomarkkinasta.
    http://www.kauppalehti.fi/uutiset/hullu-huuto-asunnoista-ruotsissa/

    ’Ruotsissa asuntojen hinnat ovat lähteneet käsistä viime vuosina. Siitä on syytetty kaupungistumista, ennätysmatalaa korkotasoa, sääntelyä ja rakentamisen laahaamista. Yksi vähemmän esillä ollut selittävä tekijä hintojen laukalle on psykologista trilleriä muistuttava tarjouskilpailu.’

    ’Kymmenluvun alussa Tukholmasta asunnon ostaneet kiittelevät nyt itseään, että ehtivät markkinoille ennen nykyistä hulluutta. Normaalilla keskituloisella on vähän mahdollisuuksia päästä järkevällä hinnalla kiinni esimerkiksi Tukholman keskustan yksiöihin.’

    Tilanne asuntomarkkinoilla kuuluu karanneen täysin lapsesta. Tilannetta ei helpota yhtään se, että yhdellä ostajalla on pohjaton kassa, ja kun se kupla kohta puhkeaa jatkaa tuo pohjattomaan kassan haltija asuntojen ostamista.

    Paavo, kun tuo asuntokupla kohta poksahtaa, niin saako Ruotsissa pankki ottaa maksukyvyttömän velallisen asunnon ja häätää entisen asiakkaansa mäkeen?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: