Kurikka ja Ilmajoki- kiitos ei sotapakolaisille

 

1452659341843

Irakilaisia miehiä ei nähdä ainakaan lähiaikoina Pohjanmaan saunoissa.

 

 

Kurikan ja Ilmajoen kunnissa ollaan tehty järkevät päätökset ja turvapaikanhakijoille ollaan sanottu nyt ei.

Kurikan kaupunginhallitus kaatoi asian maanantain kaupunginhallituksen äänestyksessä äänin 9- 2. Näin ollen Kurikka ei tee minkäänlaista sopimusta Ely- keskuksen kanssa pakolaisten vastaanotosta eikä pakolaisille myönnetä edes kuntapaikkoja.

Kurikassa kaupunginjohtaja Juha Luukko oli suurin asian eteenpäin viejä ja hän onkin pettynyt päätöksestä:

– Maakunnan toiseksi suurimpana kaupunkina myös Kurikan pitäisi kantaa vastuuta ihmisten hädästä.

Ilmajoella sen sijaan laitettiin kerralla tohinaksi. Kuntaan suunniteltiin ns. yksintulleiden lapsipakolaisten asumisyksikköä. Asian takia kunnassa keräämään adressia, jolla vaadittiin asiasta kuntalaisäänestystä. Pienessä kunnassa saatiin nopeasti kasaan yli 600 allekirjoitusta. Suomen Sisun Etelä- Pohjanmaan piiripäällikkö Juha Mäenpäällä oli tässä asiassa suuri osuus. Kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski väittää, että adressilla ei ollut vaikutusta hänen päätökseensä lopettaa neuvottelut asian tiimoilta.

– Meillä vain ei ollut edellytyksiä perustaa asumisyksikköä.

Mutta tietoon tulleiden seikkojen valossa kunnanjohtaja teki päätöksen juuri tämän takia.

Tällaisia järkeviä päätöksiä pitää vain uskaltaa tehdä. Monissa muissakin Pohjanmaan kunnissa ollaan tehty periaatepäätöksiä olla ottamatta kuntaan laittomia muslimeja. Mm. Pyhäjokilaakson kunnissa ollaan tehty keskinäisiä sopimuksia, että sotapakolaisia ei kuntiin suosiolla oteta.

EDIT: Juttuun on korjattu muutamia pikkuseikkoja ja kunnanjohtajan nimi viilattu oikeaan uskoon.

 

 

23 kommenttia

  • 1. Miss’ laaja aukee Pohjanmaa,
    veet merten virtain vaahtoaa,
    me siellä maassa hallojen
    niin kasvoimme kuin kuuset sen:
    Ei niitä sää voi säikyttää,
    ei kuihtumaan saa talvetkaan
    |: ei puute, kurjuus korpimaan, 😐
    ei kuihtumaan saa talvetkaan
    ei puute kurjuus korpimaan.
    2. Kuin aallot järvein tuhanten
    käy rannoillamme yhtehen,
    niin liittohon myös meidät saa
    sun nimes’, kallis synnyinmaa.
    Jos vainomies sun sulkis ties,
    niin kuolemaan me taistellaan
    |: kuin Vaasan urhot ainiaan, 😐
    niin kuolemaan me taistellaan
    kuin Vaasan urhot ainiaan.
    3. Et turvatta, sa Suomi jää,
    on vankka pohjas ranta tää,
    ja muuris meidän olla suo,
    jot’ eivät myrskyt maahan luo.
    Pois unteluus ja hervakkuus!
    Niin onnehen maan pohjoisen
    |: vie kunto, työ sen poikien, 😐
    niin onnehen maan pohjoisen
    vie kunto työ sen poikien.
    (Karl Collan)

    Tykkää

  • Somesotaan islamisaatiota vastaan!

    Hyvä!
    – kun mahdollisimman moni kunta toimii näin, niin sisäministeriönkin on alettava miettiä, keitä Suomeen päästetään ja jopa rahdataan!
    -Migrihän kun jopa aktiivisesti tuo EU:n jakosopimuksen nojalla vielä lisää näitä nuoria muslimimiehiäkin Suomeen – siis itsenäisesti rajan yli kävelleiden turvisten päälle!

    Jos siis kunnat kieltäytyvät jatkossa näistä matu-ukoista – niin sisäministeriön ja Migrin on alettava miettiä, josko otettaisiinkin jatkossa esim. kristittyjä naisia ja lapsia tai esim. jotain aasialaisia ei-muslimeita…
    – JA NOUDATETTAISIIN SUOMEN LAKEJA JA KANSAINVÄLISIÄ SOPIMUKSIA, EIKÄ ANNETTAISI NÄILLE ELINTASO- JA SEKSITURISTEILLE TURVAPAIKKOJA LAINKAAN!

    Tykkää

  • Juha Luukko on katsonut Jope Ruonansuun pätkän, jossa imitoi Mietoa Jussia. ”Sanotahan, notta jonsei tällaasella parralla naista isketä, ni isketähän sitten miäs!” Nyt jää raukalla miehet saamatta ja häntä hädänalaista ei auteta. Juhalla on äärimmäinen seksuaalinen hätä. Voihan tuo ukko muuttaa Helsinkiin ravintola Herculeksen välittömään läheisyyten, kait siellä jokunen tumma poikakin käy? Halusi oman pikku haaremin, mutta voi perustaa ”herrainklubin”, jonka VIP-asiakkaat sitten valitsee perän ulkomuodon tai reiän perusteella. Notta kun se pitää ite maksoo! Ei käy!

    Kukahan tuo toinen puolesta äänestänyt on? Juhan tyttöystävä kenties? Ei kannata koko kaupunkia tuhota parin hiipparin takia, ne voi lähettää vaikka Somaliaan ensihätäänsä. Pistetään veronmaksajien rahoilla menoliput, niin saavat mitä ansaitsevat.

    Tykkää

  • Pohjanmaalla pakolaisten otto tai siihen pakottaminen on poliittinen itsemurha, turha kuvitella että seuraavissa vaaleissa kukaan äänestäisi. Tuskinpa pakolaiset kauaa kurikassa edes viihtyisi. Eikä pohjanmaalaiset yleensä ole mitään suvaitsevaisuuden perikuvia

    Tykkää

    • Suvakeille ei kelpaa integroitumiskykyiset pakolaisryhmät!

      Seinäjoella on kuulemma hyviä kokemuksia aasialaista kiintiöpakolaisista; nämä mayanmarilaiset tms. – kuitenkin ei-muslimit siis – ovat integroituneet ja työllistyneet niin hyvin, että olivat valmiita ottamaan lisääkin tätä kyseistä pakolaisporukkaa, jota esim. Thaimaassa olisi tarjolla ihan pilvin pimein!
      – mutta muslimeihin, kuten afgaaneihin pettyivät pahoin, kun niitä kerran erehtyivät kokeilemaan!

      Näin YLE jokunen vuosi sitten raportoi – ja Seinäjokea moitittiin rasistiseksi ympäri somea…
      – eli suvakeile ei kelpaa oikeat työvoimapulan paikkaajat ja siksi Suomi ei taida enää ottaa kiintiöpakolaisia jostain Thaimaasta lainkaan, mutta Iranista asti tuodaan yhä näitä integroitumiskyvyttömiä afgaaneja, esim. Porin polttomurhaaja oli ilmeisesti tällainen Iranin afgaani juurikin…

      Tykkää

      • sanonpa vaan

        Se on se äärimmäisen maskuliininen machoilukulttuuri joka ei sovi Suomeen. Suomessa täytyy olla nöyrä pärjätääkseen, täällä luonto on niin julma ja kylmä, että Suomessa ei ole varaa ylimielisyyteen ollut koskaan missään vaiheessa historiaa. Aasialaiset pärjäävät, koska heillä riittää nöyryyttä.

        Tykkää

  • Pohjan poika ei vapise, eikä Kauhavan rauta ruostu. Pohjalaiset ovat olleet aina kunnioitukseni kohteita, näköjään osoittavat fiksuutensa myös tässä asiassa. USA:n presidentti vetosi eri maihin lähes 400 000 pakolaisen vastaanottamisen puolesta. Pohjoismaat ovat osansa, jo ottaneet, joten jakakoon muut maat nuo ihmiset. Tuon vetoamisen olisi Obama voinut tehdä mieluummin sodan lopettamisen puolesta.

    Tykkää

    • Obama on muslimi itsekin

      Barack HUSSEIN Obama saisi laittaa muslimiystävänsä vastuunkantoon; Saudit, Arabiemiraatit, Qatar, Kuwait, Bahrain yms. !!!

      Eurooppa on jo täynnä!
      – ja on naurettavaa Obama kiittää jotain Kanadaakin, joka on ottanut kärpäsen paskan verran erittäin tarkoin valikoituja syyrialaisia – naisiin ja lapsiin painottuen…

      Tykkää

  • Komeuksesta

    On lohdullista tietää että meillä on vielä kuntia joissa on demokratia.

    Omassa kunnassani loiset tulivat ja heille löytyi hati asunnot vaikka kunnan asuntojono on melko pitkä. Heille teetettiin asuntoihin täysrempat (jääkaapit, pakastimet, jne…) ja kaikki huonekalutkin olivat uusia. Nyt kun heidät on siirretty kaupunkien eläteiksi (viety takseilla aina vantaalle asti useita satoja kilometrejä) niin mitä jäi jäljelle? Ikkunat jotka ovat täysin mustat kun valuivat yhden vuoden vesihöyrystä tiivistynyttä vettä. Pakkasillakin oli tuuletusikkunat auki joten veikkaan että sisälläkin on jotain mustaa tapeteissa. Kerrostalon pihaan on tuotu suri roskalava jonne tyhjätään asuntoihin jääneet tavarat ja roskat. Kovin näyttivät epäsiisteiltä elviltä. Ja mitähän löytyy kun kerrostalon nurkkia aletaan kaivelemaan. Ainakin se vastaanottokeskus jossa niitä oli on nyt suljettu ja sielä on melkoinen lude- ja torakkaongelma.

    Joten, paikat saa pysymään puhtaina ja ihmiset turvassa kun ei edes harkitse matujen paikkakunnalle ottamista.

    Tykkää

    • Tuholaisia tuovat

      Moni vokkityöntekijäkään ei tajua, että nuo turvikset tuovat tuhoalaisia kamppeidensa mukana – ja heidän tavaransa pitäisi myrkyttää jo rajalla!

      Tykkää

      • Vois myrkyttä ne rojun kantajatki siinä samalla

        Tykkää

  • Irakin karvaperseet ei ole tervetulleita.Painukoon vittuun täältä haisemasta.

    Tykkää

    • Ei ole kaikkien unelma!

      Meillä on unelma -liikkeen värkkäämää propagandamielenosoitusta vastaan pitäisi järjestää joku vastamielenosoitus;
      JIHADISTIT ULOS SUOMESTA! ISLAMOFASISMI ULOS SUOMESTA! ÄÄRI-ISLAMISTIT ULOS SUOMESTA! AHDISTELIJAT JA RAISKAAJAT ULOS SUOMESTA!
      STOP ISLAMISAATIO!

      Tykkää

  • kerberos616

    Reblogged this on Kerberos616.

    Tykkää

  • jämyt pohjalaaset

    Jos johonkin niin pohjalaisiin voi yleensä aina luottaa. Vakaita jämäköitä miehiä ja naisia toisin kuin nämä myötähäpeää herättävät etelän kaupunkien suvakkihörhöt. Eräs ihmetys on kuitenkin tuo iso Kauhavan vokki jota ihmettelen että miten se saatiin sinne. Ilmeisesti kuntalaisilta ei kysytty vaan pakotettiin se sinne. Tuskin kauhavalaiset olisivat sitä vapaaehtoisesti ottaneet vaan vastustus on ollut varmaan kovaa tietäen pohjalaisen luonteen.

    Tykkää

  • Yksin tullut lapsipakolainen. Riittääkö, että on lapsenmielinen. Miten lie tuo lapsipakolaisuus määritellään. Uusi syntymäaikakin voidaan antaa niin, että ikä on paperilla alle 18 🙂

    Tykkää

  • Etelä-Pohjanmaalla osataan olla fiksuja. Mutta häpeätahraksi lasken Kauhavan, jossa on VOKki.

    Tykkää

  • Kauhavan nykytarina on kyllä mulle henk.kohtaisesti aika raskasta katseltavaa. Mutta mitä pienistä. Parikan Talvisota-filmin (jos joku vielä muistaa) sankarihautajaiset kuvattiin aikoinaan Kauhavan kirkossa. http://www.youtube.com/watch?v=3GGq25ndlmM

    Tykkää

  • Lämpimät onnittelut Kurikka ja Ilmajoki!

    Onpahan edes muutama kunta, jonne rehellisen suomalaisen kannattaa muuttaa sitten, kun oman kunnan tummuus alkaa vituttamaan. Eikä se hetki ole kaukana.

    Tykkää

    • älkää juhliko

      Ei kannata vielä onnitella. Monet muut kunnat ovat myös kieltäytyneet ”kunniasta” kuten mm. Forssa teki, mutta epädemokraattisesti myöhemmin junttasivat päätökset läpi.

      Kyllä nämä konnat keksivät keinot kiertää demokraattisia päätöksiä. Keuruullakin oli suuri vastustus VOK:ia kohtaan, miten kävi? Se tuli silti, väen vängällä.

      Olkaahan nyt vielä tarkkana siellä Kurikassa ja Ilmajoella, teitä tullaan vielä koettelemaan.

      Tykkää

  • Kiitän myös hyvästä päätöksestä! Ja kiva on lukea täällä myönteisiä kommentteja syntyjäni ilmajokelaisena, nykyvaasalaisena.

    Tykkää

  • Hyvä, Ilmajoki ! Hyvä, Kurikka! Sieltä löytyy vielä sitä oikeaa suomalaisuutta, Pohjan poikia miehekkäitä, isänmaan asiaa ajavia kunnon kansalaisia, jotka ymmärtävät ajoissa muslimisaation vaarat !

    Suomen sosiaaliturvan, Suomen kansalaisten turvallisuuden ja Suomen kansan yhteinäisyyden alas-ajo on alkanut suuren Suomeen suuntautuneen muslimitulvan myötä syksyllä 2015. Noille Suomeen tulleille muslimeille annetaan sosiaaliturva meidän suomalaisten sosiaaliturvasta tinkimällä. Me suomalaiset sentään olemme vuosikymmeniä (kuka enemmän, kuka vähemmän) tehneet työtä ja maksaneet veroja tämän maan ja kansan hyväksi. Muslimit eivät ole panneet tikkua ristiin, vaan vain marssineet rajan yli Haaparannasta Tornioon, hokien yhtä taikasanaa: asylum, asylum (suomeksi turvapaikka, turvapaikka) …

    Oikeastaan sosiaaliturvan alas-ajo alkoi jo vuonna 1990, kun silloisesta Neuvostoliitosta tuli maahamme muutama sata (tai tuhat?) somalialaista elättiä, elätettävää. Silloin olisi Suomen hallitusherrojen pitänyt sanoa jyrkkä EI koko somali-pöljyilylle, Suomen mädättämiselle. Noita somaleja ym. sandaalinläpsyttäjiä on elätetty ja hyysätty nyt jo 26 vuotta, ja edelleenkin Suomen somalien työllisyysaste on vain noin 22 % luokkaa. Siinä nähdään se somalien ym. muslimien intergroituminen, kotoutuminen yhteiskuntaan. Ei edes työllistytä, vaan eletään sosiaalin ja KELA:n vero/eläkerahoista myöntämillä tuilla, vuosikymmenestä toiseen. Ja vaaditaan ja vaaditaan yhä enemmän. Mehän kaikki tiedämme esim., että somaleilla on suuret perheet. Ja suurelle perheelle pitää olla suuri asunto. Kaupunki tai kunta järjestää somaliperheelle 4, 5 tai 6 huoneen asunnon. Kunnan/kaupungin virallisen asuntojonon ohi ! Siis nuo kunniakansalaiset käyttävät ohituskaistaa asuntoasioissa, kouluun pääsemisessä, ja varmaan kohta myös työpaikkaan pääsemisessäkin. Jos riittävän suurta asuntoa ei muuten löydy, niin kaksi asuntoa yhdistetään ottamalla väliseinä pois! Ja näistä somali-kamelikuskeista ei ole Suomen yhteiskunnalle viiden pennin hyötyä. Työssä heistä käy vain noin joka viides työikäinen, ja nekin työpaikat ovat enimmäkseen kaupungin tai kunnan järjestämiä suojatyöpaikkoja: kuten nuorisonohjaajan, tulkin, kouluavustajan, kirjastoapulaisen, siivoojan jne. suojatyöpaikkoja. Repikää siitä huumoria!

    Eräs hoitoalalla oleva nais-ihminen kertoi, että vanhustentalossa oli ollut eräs muslimi-nainen töissä, lienee ollut somali-harjoittelija, en muista tarkkaan. Tämä ei ollut voinut syöttää vanhuksia, koska ruoassa oli sianlihaa ja muslimeille sika on saastainen eläin. Tuo suomalainen nainen oli kysynyt musliminaiselta: Ethän sinä voi sitten edes vanhuksen vaippaa vaihtaa, sillä hän on syönyt sianlihaa sisältävää ruokaa ja sieltä toisestakin päästä tulee ”käytettyä sianlihaa” ?! Siis: Mitä hyötyä tuollaisella muslimilaisella hoitoapulaisella on vanhustenhoidossa?? Jotain rajaa, Suomen päättäjät, tälle mamu-pöljyilylle pitäisi panna, ja mahdollisimman pian.

    Tykkää

  • Kerrankin siis koen ylpeyttä siitä että olen Kurikkalainen ja asun siellä paraikaa nytkin.
    Kunnat on niin pieniä ettei tänne kyllä mitää rättipäitä kaivata. Vois tulla äkkiä traktoreille ja karjapuskureille ihan uutta käyttöä siinä vaiheessa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s