Skip to content
Mainokset

Värnhemskolan auki taas huomenna- vartijat turvaamaan oppilaita

byc_0hwfvpzadb5rmw2y6j2e6-k

 

Perjantain joukkopahoinpitelyn jälkeen Värnhemin koulu Malmössä suljettiin toistaiseksi, mutta aiotaan avata taas huomenna tiistaina. Koulun henkilökunta on tehnyt poliisin kanssa ohjelman, jonka avulla tilanne koulussa pyritään saattamaan sellaiseksi, että lapset uskaltavat tulla takaisin kouluun.

Perjantain saldoksi saatiin yhdeksän pahoinpideltyä henkilöä. Maanantaina koulu pidettiin vielä suljettuna ja opettajien johdolla päätettiin, että ainakin tietyt 15 henkilöä erotetaan koulusta toistaiseksi. Erotettujen kerrotaan kuuluvan erityiseen jengiin, joka terrorisoi ihmisiä.

Tiistaina kaikilta oppilailta kysytään henkilöpaperit koulun ovella ja vartjijat tulevat turvaamaan ainakin ensimmäiset päivät oppilaiden opiskelua. Koulun eräs opettaja Eva Ahlgren kertoo mielenkiintoisen huomion koulun ongelmista:

– Elämme globalisoituneessa maailmassa ja ne konfliktit, jotka leimahtavat maailmalla heijastuvat myös kouluissamme. Siksi meidän pitää työskennellä niin, että koulusta saataisiin eräänlainen rauhan alue sekä oppilaille ja henkilökunnalle.

– Tiedämme myös, että koulun läheisellä kadulla hengaa rikollisia, joka on poliisin vastuulla, mutta joka heijastaa myös meihin.

Sydsvenskan

Värnhemskolan on suuri 1300 oppilaan toisen asteen oppilaitos. Lisäksi koulussa on aikuisten sotapakolaisten kielikurssi ja sotalasten ns. valmistava luokka.

 

 

Mainokset

9 Comments »

    • Ruåttissa ei taida vanhemmilla olla oikeutta vaikuttaa mihin kouluun lapsensa sijoitetaan? Suhteilla toki varmaan onnistuu.

      Tykkää

      • Muhiksia joka paikka täynä,niin sama kai se mihinkä kouluun lapset laitat.Aina on aikamies muhikset samassa koulussa.

        Voihan V::::: että ruottalaiset osasivat sotkea maansa pahoin.

        Tykkää

  1. ”Naru kaulan ympärillä – naista vedettiin auton perässä neljänneskilometrin matka
    Maanantai 21.11.2016 klo 21.00
    Nuori saksalaisnainen loukkaantui vakavasti. Häntä pidetään sairaalassa keinotekoisessa koomassa.
    Nuorta naista vedettiin auton perässä 250 metrin matka…” Iltalehden juttu saksalaisparista. Katriina Mäkelä kirjoittanut Iltalehden jutun, missä vaivihkaa ”Kummallakin on Saksan kansalaisuus”, mistä muutama adioita seuraava kansalainen voi jotain päätellä. Taustaa ei avata sen kummemmin. Tanskalaisotsikko: Ufattelig brutalitet: Indvandrer bandt ekskæresten fast til bilen – så slæbte han hende i høj fart gennem byen…missä mainitaan kyseessä olleen maahanmuuttajat, turkkilais-kurdeja…ja valitetaan brutaalin väkivallan lisääntymistä maahanmuuton myötä. Suomen lehdistö ei leimaa kuin suomalaisia tai saksalaisia, muttei vahingossakaan muualta tulleita. Johtavat harhaan tahallaan.

    Tykkää

  2. ”Elämme globalisoituneessa maailmassa ja ne konfliktit, jotka leimahtavat maailmalla heijastuvat myös kouluissamme.”

    Voisiko olla niin että ne maailman leimahtavat konfliktit varta vasten kutsuttiin Ruotsiin?

    Tykkää

  3. Koulun eräs opettaja Eva Ahlgren ei aja ihan täysillä valoilla. Mitä V…n konflikteja tässä on leimahtanut muuta, kuin että muslimivaltio ISIS:n kerrotaan olevan ahtaalla ja sen fanittajat nyt kyykyttää orjaruotsalaisia.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: