Paavon ekumeeninen torstaipaatos

12

kuvakaappaus-2016-12-08-21-39-24

 

Muuan  18- vuotiaan afganistanilaisen Hamid Jafarin tarina pitäisi pakkoluetuttaa kaikille rasmuslaisille ja sen jälkeen syöttää printtipaperi heille. 

Aftonbladet

Jafari muutti pari vuotta sitten Iranista Ruotsiin. Jafari oli siis noin 16 vuotias muuttaessaan Ruotsiin. Tarinan mukaan hän asui elämänsä ensimmäiset neljä vuotta Afganistanissa, jonka jälkeen perhe muutti Iraniin. Jafari oli asunut siis noin 12 vuotta ennen Ruotsiin tuloa Iranissa.

Miksi Jafari sitten tuli Ruotsiin? Pitikö hänen paeta Iranista? Kokiko hän Iranissa vainoa? Ei, ei ja ei. Jafari laittoi Ruotsi- loton vetämään, mutta se arpa ei voittanut. Hän ei saanut turvapaikkaa. Eurooppalaiset, ruotsalaiset etunenässä, houkuttelivat heitä ilmaiseen ylläpitoon. Ruotsi- neito makaa reva levällään huuliaan houkuttelevasti lipoen ja tekee etusormella ”tule tänne”- liikettä. Harva muslimimies voi kieltäytyä houkutuksesta- jos on pienikin mahdollisuus lähteä.

Tarina ei kerro miten Iranista lähdettiin, mutta luultavasti suvun kesken kerättiin kolehti, jonka turvin Jafari lähetettiin Ruotsiin kera kovien odotusten, että loppusuku pääsisi myös perässä.

Kun Ruotsissa sitten Maahanmuuttovirasto yritti keksiä kaikki keinot, jotta Jafari saisi jäädä ilmaisen ylläpidon piiriin, kävi huono tuuri. Mitään syytä ei löytynyt. Iran on turvallinen maa. Jafari ei saanut turvapaikkaa ja oleskelulupaa. Nyt alkaa jutun kurja puoli, Jafarin elämä pilattiin ja se on vain ja ainoastaan rasmuslaisten ja muiden refugees welcome- porukoiden syytä.

Nimittäin koska Jafari ei saanut turvapaikkaa ja oleskelulupaa, hänet pitää palauttaa jonnekin. Hän ei kuitenkaan ole Iranin kansalainen, joten Iranilla ei ole miehen kanssa mitään tekemistä. Ainoa vaihtoehto on siis Afganistan, jonka maan kansalainen Jafari on. Jafari siis palautetaan Afganistaniin, jossa hän ei ole asunut kuin pikkulapsena.

Nyt Jafari lähettää hätähuutoa Ruotsiin. Hän elää rahattomana Kabulin kadulla ja pelkää. On selvää, että Jafarin elämä menee päin helvettiä Kabulissa. Mies ei tiedä mitä tekisi.

Jos rasmuslaiset ja muut refugees welcome- porukat eivät olisi houkutelleet tätäkin nuorta miestä Iranista Ruotsiin kokeilemaan onneaan niin hän eläisi nyt tavallista iraninafgaanin elämää perheensä ja sukunsa kanssa Iranissa. Elämä ei olisi mahdollisesti samanlaista luksusta ja valkoisten tyttöjen perseiden puristelua kuin Ruotsissa, mutta turvallista kuitenkin.

Joten, sitten kun Jafari räjäyttää itsensä kiukkuissaan huutaen allahu akbaaria jossain Kabulin kauppakadun kulmassa, elämäänsä tympääntyneenä ja tulevaisuudettomana, niin toivottavasti sinä rasmuslainen ja refugees welcome- tyyppi koet helvetin huonoa omatuntoa.

Advertisements

8 thoughts on “Paavon ekumeeninen torstaipaatos

  1. Iranin rajamiehille pitää suvun kerätä pieni kolehti niin Jafari pääsee livahtamaan taas sukunsa tykö. Täyttä paskanvinkunaa nämä tarinat. Kyllä itämaantietäjät osaa. Toiveena on vieläkin että lotto kilahtaisi kohdalle ja nillittämällä pääsisi takaisin hyysäyksen suurmaahan. Näitä tulee jatkossa pilvin pimein.

  2. Ei ne rasmukset ja refugeesit voi kokea huonoa omaatuntoa, koska heillä ei ole olemassakaan sellaista kuin omatunto.

  3. Miksi helvetissä kukaan ei sanonut pikku Hamid-paralle että jos hän puukottaa jonkun tytön kuoliaaksi esim IKEAssa tai jossain niin Hamid pääsee ”vankilaan” syömään ja pelailemaan pleikkaria muutamaksi vuodeksi. Naisten tappaminen ja raiskaaminen on Hamidi-paralle tuttua puuhaa, löytyi varmaan Hamidin CEEVEESTÄKIN jos joku olisi vaivautunut lukemaan. Järkyttävää ettei tieto KULJE! Hamid vähän mokasi myös, jos olisi laittanut loton vetämään Suomeen olisi nyt aika makoisat olot vetää kännejä ja suunnitella yöllisiä sexual emergencyjä omassa miljoonatalossa Granissa.

  4. No miksi ei mene takaisin Iraniin perheensä luo?
    Koko juttu on Rasmuslaisten, siis Ruotsin vastaavien, keksimää hölynpölyä. Jutussa uhriutetaan nuori mies joka ei ole oikeasti uhri vaan tekijä.
    Koko tarinalla on tarkoitus vain kerätä säälipisteitä maahantunkeutuvien islamistien puolesta. Niin läpinäkyvää että ei uskoisi että ihmiset menevät tällaiseen.

  5. Hyväähän tässä on se että kun tuokin pääsee takaisin kotimaahansa niin se kertoo sielä miten kamalaa on pohjolassa. Kun naisilla on oikeuksia ja vaikka edessä kävellään ja takapuolta leggingseissä heilutellaan niin ei saa koskea. Sikaakin syödään joka kerttelissa ja alkoholia myydään julkisesti kaikille. Rappio rehottaa koko pohjolassa.

  6. Miten kuva liittyy vai liittyykö mitenkään? (Kuvassa on 3-kymppinen äijä mutta juttu kertoo 18-vuotiaasta poikasesta)

  7. Ja nythän tuli sitten totuuskin esiin: Tälle voittajalle on luvattu se ”Lähdevittuun-fyrkka”, niin sehän lähti! Tullut vaan snadia mutkaa matkaan ja nyt sit itketään ku fyrkat ei ollutkaan heti tilillä. Suunnitelmahan varmaan oli se että käydään pikaisesti Afghanistanissa, tyhjennetään tili ja hypätään äkkiä seuraavalla koneella takaisin ja haetaan uutta asyyliä eri nimellä. Tämä toistetaan joitain vuosia. Nyt vaan joku meni maksamisessa möhläilemään niin tehdään tästä HUMANITÄÄRINEN VÄÄRYYS! Ei tämä ero kuulkaa siitä millään lailla kun mä 1993 kadotin lompakkoni Roskilde festareilla, oli äitii kyl vähän ikävä, ei ollu nettii ei somee ei kännykkää ei aftonbladetin toimittajaa mukana itkemässä. Hyvinhän se sit meni, sillä mä en ole mikään kitisevä muslimihomo.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.