Mainokset

Viimeöistä palautuslentoa yritettiin estää lähtemästä Kabuliin

680-1

Muuan kotiinlätevä, Mustafa Naubi väittää olevansa 18 vuotta, maahanmuuttoviraston ikätutkimusten mukaan hän olisi kuitenkin vähintään 20 vuotta.

 

Viime yönä käytiin hyvin mielenkiintoinen näytelmä. Aiemmin kerroin, kuinka ruotsalaiset refugeeläiset suunnittelivat jollain tavalla estävänsä lento QS4484 klo 01.10 lähtöä Arlandasta kohti Kabulia, kyydissä tusinan verran laittomia afgaaneja kotiinvietäviksi.

Afgaanit olivat Märstan säilöönottoyksikössä kiinniotettuina ja illan aikana paikalle kokoontui kolmisenkymmentä aktivistia osoittamaan mieltään palautusta vastaan. Aktivisti polttelivat pihamaalla kynttilöitä ja heiluttelivat plakaatteja. Paikalla oli myös kymmeniä poliiseja, sillä ennalta odotettiin jonkinlaista kohtausta. Muutama kiihkein aktivisti kuskattiin putkaan.

Kuljetus Märstasta saatiin kuitenkin lähtemään poliisivartiossa, joka jatkoi edelleen 10 kilometrin päähän Arlandaan. Arlandassa taas terminaali 5 eristettiin siten, että lentokentällä olleet aktivistit aivät voineet edes nähdä afgaanien koneeseen nousua.

Muuan aktivisti Vian Delsoz kertoo, että tilanne on kammottava.

– Yritämme loppuun asti keksiä jotain keinoja, jotta palautuksen täytäntöönpano estyy. Meillä on apunamme useita ammattijuristeja.

Afgaanien palautusten ympärille on noussut laajahko liike #vi står inte ut (= emme siedä/ emme kestä tms), johon kuuluu jopa hyvin korkeastikoulutettuja ihmisiä, mm eri sosiaalialan työntekijöitä, juristeja, konsultteja ja seurakuntien työntekijöitä. Liikkeen tarkoituksena on pyrkiä lopettamaan afgaanien palautukset.

Tajukangas lanseeraa nyt oman liikehdinnän kaikille laittomille muslimeille:

#jouluksikotiin.

Mainokset

HUOMIO!! JOS KOMMENTOIT ÄLÄ KIRJOITA TAPPOUHKAUKSIA JA MUITAKAAN VÄKIVALTAFANTASIOITA. NE POISTETAAN. ÄLÄ MYÖSKÄÄN SOLVAA IHMISIÄ. KÄYTÄ HILLITTYÄ KIELTÄ. MAX. 1-2 LINKKIÄ, JOTKA LIITTYVÄT JUTTUUN. KIITOS TÄSTÄ

5 Comments on Viimeöistä palautuslentoa yritettiin estää lähtemästä Kabuliin

  1. Olisivat laittaneet kiihkeät aktivistit mukaan.

    Tykkää

  2. Joe Langley // 13/12/2016 14:48 // Vastaus

    Voi helvetti kun on aivotonta väkeä Swedujen maassa.

    Tykkää

  3. Lattealitkiväkaupunkilainen // 13/12/2016 17:42 // Vastaus

    Mustafa on nähnyt Ruotsin, ja hän palaa takaisin vaikka mikä olisi, ellei Euroopan ulkorajoja teljetä kunnolla. Eipä olisi vaikeaa saada mantereen rajoja kiinni, mutta poliitikoilla on enimmäkseen mielessä oma etu. Säälittävää porukkaa kertakaikkiaan. Aktivisteista en edes viitsi sanoa, mitä minä niille paskiaisille toivon.

    Tykkää

  4. Lento olisi ollut helppo estää, mutta vankilaan asti ette ole valmiita menemään pelastaaksenne ystävienne hengen. Nyt he räjähtelevät Kabulin kaduilla yksi kerrallaan, pum, pum! Vai tuliko kuitenkin pieni epäilys, ettei heitä vainotakaan? Eivätkö olleetkaan kuin ilmaista elämää valla? Nyt voi lopettaa ja ryhtyä elämään reaalimaailmassa? Vai jatketaanko vielä idioottilinjalla?

    Tykkää

  5. Kuinka paljon maksaakaan tämä pelleily ?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: