Mainokset

Kotkan Laajakosken sotapakolaiset hyvin, hyvin tyytymättömiä

kuvakaappaus-2016-12-15-13-54-29

 

Kotkan Laajakosken vastaanottokeskuksessa lonkkaa vetävät sotaa ja vainoa paenneet miehet hyvin, hyvin tyytymättömiä. Heidän mukaansa vastaanottokeskuksen johto rasisteeraa ja sotapakolaisia kohdellaan mielivaltaisesti. Muuan sotapakolainen kertoo, että häntä kehoitetaan jatkuvasti palaamaan kotiin.

Sota ja vainoa paenneet miehet ovat laatineet nyt valituksen, jossa kerrotaan, että esimerkiksi heidän itsemurhauhkauksiin suhtaudutaan vähättelevästi. Edelleen johto suosii toisia asukkaita ja sairaanhoitoa ei saa. Muuan asukki oli murtanut kätensä ja hän sai hoitoa vasta puolentoista viikon päästä onnettomuuden jälkeen.

Laajakosken vastaanottokeskuksen johtajan mukaan he toimivat juuri niiden ohjeiden mukaan, joita maahanmuuttovirasto ja vastaanottolaki määrittelee.

Mielenkiintoista on se, että Tajukangas vieraili viime kesänä Laajakoskella. Tunnelma oli hyvin lunki. Osa sotapakolaisista pelasi korttia pihalla ja loikoili uneliaassa kesätunnelmassa. Osa porukasta taas oli kalassa läheisen Kymijoen rannalla. He olivat valloittaneet yleisen mattolaiturin, jonne muut ihmiset eivät voineet mennä.

Voisivatko kotkalaiset parantaa otettaan ja paijata pikkuisen paremmin Laajakosken asukkaita.

Mainokset

15 Comments on Kotkan Laajakosken sotapakolaiset hyvin, hyvin tyytymättömiä

  1. R-sismi // 15/12/2016 16:05 // Vastaus

    Eikö löytyisi mitään hienompaa paikkaa, esim. rantahotellia tai lomakeskusta ja paremmalla palvelulla? Vain paras on kyllin hyvää!

    Tykkää

  2. JKH1975 // 15/12/2016 16:31 // Vastaus

    Kyllä niin ottaa aivoon nämä kehitysmaalaiset loiset.Kaikille parempi kun poistuisivat meidän maasta valittamasta,tai no suvakit itkisi mutta mitä sitten.

    Tykkää

  3. Huru-ukko // 15/12/2016 16:44 // Vastaus

    Kaikille näille valittajille pitää sanoa, että jos ei olet miellytä, niin aina voi palata sinne kotimaahan, jossa soditaan, tapetaan ja raiskataan. Ei täällä pakko olla ja itsehän te tänne olette tulleet. Emme me ole teitä ketään käyneet kotoanne hakemassa. Jos siellä kotinurkilla on niin ihanaaaa niin miksi sieltä piti pois lähteä? Ehkä siksi, että kaikille luvattiin jo täällä elämässä ne 70 neitsyttä, eikä vasta tuonpuoleisessa kuten allahuakbar lupaa.

    Tykkää

  4. Aika kovia nuo muslimit lupailemaan itsemurhalla ellei parempia oloja rupea tulemaan, ikävä kyllä muslimin sanaan ei voi luottaa. Me ollaan kuulkaa Suomalaiset HURJAA SAKKIA, nuo ovat karmaisevia sotia paenneet; kidutuksia pommeja sinappikaasua ja massateloituksia jne. mutta jossain Kotkassa tekee mieli kuolla. Kotka on jo liikaa. Mutta me Suomalaiset eletään Kotkassa joka päivä tosta vaan! Keravan mä vielä ymmärtäisin, mutta että Kotka..

    Tykkää

    • Kerava kuuluu olevan Suomen, ehkä maailmankin suurin avohoitolaitos. Tänne muuttaessa saa ilmeisesti nykyään reseptin mielialalääkkeelle. Jotkut tosin jättävät lääkkeensä syömättä, niiden ottamista ei valvota. Kerava lukitaan yöksi, silloin täältä ei ole luvallista poistua, eikä se ole oikein mahdollistakaan? Mitähän ne sotkee vesijohtoveteen, kun lasi harmaantuu vettä juodessa? Yleisin janojuoma Keravalla onkin kilju, mutta samasta vedestä sekin on valmistettu, Koff:n tehtaalla. Pois muuttamiseen vaaditaan kolmen psykiatrin lausunto.

      Tykkää

      • Eix se oo junassaki semmone homma ku kondari rääkyy ”ja Keravalta tulleeet”, kukaan ei näytä lippua. Ei tunnusta!

        Tykkää

  5. Numento // 15/12/2016 17:12 // Vastaus

    Siellä on mm valitettu mielenterveyshoidon puutteista ja koettu ettei hoito vastaa heidän odotuksiaan ja vertailtu heidän lähtömaassa saamaan hoitoon. No ei tarvitse olla järjenjättiläinen kun tajuaa mistä on kyse. Lääkkeet on liian lieviä mihin veijarit ovat tottuneet eikä vahvempia saa vaikka itsemurhalla kiristäisi. Kovempiä mömmöjä kultamunille Kotkalaiset, ja kiiruusti kaikille.

    Tykkää

    • Somesotaan islamisaatiota vastaan! // 15/12/2016 18:02 // Vastaus

      Ei parane antaa liikaa kuitenkaan, etteivät sitten diilaa niitä teineille tai huumaa ihmisiä…

      Muslimikulttuureissa ollaan kuitenkin yleisesti niin kärsimättömiä, että jo rauhallinen odottaminen käy näiden hermoille…

      Toki tuolla on varmaan jotain ISIS-huumejihadistejakin mukana; on katkottu huumeiden voimalla vääräuskoisten päitä ja nyt on sitten vierotusoireita…

      Tykkää

    • Näin on. Sitten sekin vielä että heidän kulttuurissaan lääkäriin ja apteekkiin pitää päästä heti jos on pienikin pieru tulossa. Siksi hirveä haloo jos vokista apteekkiin matkaa yli 30 metriä. Se yhdistettynä faktaan että muslimit pelkäävät MÖRKÖJÄ ja HAAAAAMUJA, niin itsari-soppa on valmis. Täällä Suomessa kun muslimi tutustuu alkoholiin ja vetää niin paljon kuin saastainen sielunsa ja päivärahansa/refugeesalarynsä kestää, aamulla on kuulkaas kakkahätää ja mörköjä ja haamuja kerrakseen. Ei auta Allah ei auta Jeesus.

      Tykkää

  6. Katsokaa tämä ihmeessä! Kertomus suomalaisesta sisusta, osa 1: http://www.svtplay.se/video/11545262/ensamma-mot-is/dokument-inifran-ensamma-mot-is-avsnitt-1 Hienoahan tuolla pohjois-Irakissakin on: puistoissa puita, hienot rakennukset, hienot tiet ja autot, lentokenttä pelaa. Ei sieltä ole mitään syytä paeta tai olla menemättä takaisin.

    Tykkää

    • Noitten nössöjen syy pakoonhan on se että ”minua vainotaan”. Eli nössö pysäköi autonsa liian lähelle naapurin parkkipaikkaa jolloinka kiivas musliminaapuri sitten uhkasi nussia sekä autoa että että nössön kotieläimiä. Taas. Siitä kauhistuneena nössö-muslimi sitten PAKENI lentokoneella Ruotsiin. Ottaen metroseksuaalisia selfie kuvia matkan varrelta todisteeksi. Lentokoneessa oli joku outo ilmastointireikä joka imaisi nössön passin ja se putosi välimereen, joka on tietysti Bagdad-Tukholma reitin varrella. Mutta tärkeintä on se että nössö-muslimi saa asunnon Tukholman keskustasta eikä enää tarvitse pelätä entisen naapurinsa vainoa.

      Tykkää

  7. Somesotaan islamisaatiota vastaan! // 15/12/2016 17:57 // Vastaus

    ”Edelleen johto suosii toisia asukkaita… ”

    Paljonkohan Suomessa aiheutuu oikeitakin ongelmia esim. mamu- tai muslimityöntekijöistä?

    Sunni vs. shiia, kurdi vs. arabi, muslimi vs. kristitty/buddhal./bahai/luonnonuskontoinen/ex-muslimi, mies vs. nainen jne.
    + oman maan muu kulttuuri, esim. korruptiokulttuuri…

    Niin kyllähän mamutaustaiset työntekijät sekä jopa suomalaiset muslimikäännynnäiset varmaan oman mausteensa tuohon soppaan tuovat!
    Jotenkin on tullut mielikuva, että Ruotsin kauhuvokeissakin on ollut paljon juuri mamutaustaisia työntekijöitä…

    Tykkää

  8. Tänä aamuna RAY julkisti avustuspäätökset ja saivat nyt 8,67 milliä ”kotouttamisrahoja” 74 hankkeelle, joten ei hätää, kohta paijataan. Päälle tulee tietysti muut lorvimisrahat, asunnot, ajokortit, ym. Kurkatkaapas minne sitä rahaa taas jaettiinkaan. Jotenkin silmiini osui sellainen, että toki maahanmuuttajajärjestö ja maahanmuuttajajärjestö ei ole ihan sama asia, venäläiset, inkeriläiset vs. afrikkalaiset (marginaalisen pieni ryhmä edelleen) ja lähi-itäläiset. avustukset.ray.fi

    Tykkää

  9. Anneli // 15/12/2016 22:00 // Vastaus

    Tämmösistä terrorikokoontumisista ei media kerro

    Tykkää

    • Niinpä. Ja miettikää että noilla kaikilla ukoilla on 4-5 akkaa joilla 12-19 kakaraa.. Nopea laskutoimitus: 20 vuotta niin Britit ovat vähemmistönä. Ongelmat alkavat siitä kun vallassa olevat muslimit aikovat rahoittaa sossurahansa..sossurahoilla.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: