Rinkebyssä suuri mielenosoitus katuampumisia vastaan

6

kuvakaappaus-2016-12-16-18-58-01

 

Rinkebyn torilla pidettiin perjantai- iltapäivällä suuri mielenosoitus väkivaltaa ja ampumisia vastaan. Torille kokoontui monta sataa uusruotsalaista, joiden yhteinen sanoma oli: ”Laittakaa aseet piiloon.”

Rinkeby- Tenstaa on riivannut koko vuoden jatkuvat ampumistapaukset. Pääasiassa somaleista koostuneet gangsterijengit ovat roiskineet toisiaan lähes viikottain. Ampumisketjun taustat ovat luultavimmin kokaiinikaupan kuninkuudesta. Mutta tapahtumissa on myös monimutkaiset löyhien kaverijengien keskinäiset kiistat kuka vasikoi ja ketä.

Viime talven erään rahankuljetusryöstön saaliinjaon kerrotaan myös olevan vielä kesken. Keväällä saalista jaettiin mm. siten, että osalliset kokoontuivat Rinkebyläisessä metsikössä ja yksi  osakas ammuttiin hengiltä. Toinen osakas pääsi pakoon.

Viikon päästä Bromman OK- huoltoaseman pihassa ammuttiin edelleen yksi osakas hengiltä. Saaliin osuutta siis nostatettiin tälla tavoin.

Nyt viimeisimmät ampumiset tapahtuivat alkukuusta kun kaksi veljestä ammuttiin kahvilassa kaikkien asiakkaiden silmien alla. Tekoaseena oli AK 47- konetuliase. Muutama päivä sitten ammuttiin edelleen yksi hengiltä ja yksi melkein hengiltä.

Luoteja on siis viuhunut ihan yleisillä paikoilla. Missä somalit nyt ovat sattuneet kohtaamaan toisensa. Yksi ampuminen oli keskellä päivää päiväkodin pihalla.

Nyt Rinkebyn uusruotsalaiset siis osoittivat mieltään ja mm. paikallisen moskeijan imaami Hussein Farah Warsame jyrisi:

– Tämä ei ole mikään Bagdad, Mogadishu tai Kabul vaan Tukholma. Nyt on aika tulitauolle ja aseet pois!

Paikalliset ihmiset vaativat suuronnettomuuslautakuntaa tutkimaan tapahtumia, sillä varsinkin nyt joulukuussa tilanne on kokonaan pois kenekään hallinnasta. Ruotsalaisten veronmaksajien lompakkokin oli toripuheissa mukana, sillä näille syrjäytymisalueille vaadittiin erillistä kriisibudjettia.

SVT

Muuttuuko mikään? Ei muutu, asioita ei voi enää muuttaa. Ne muuttuvat itsestään pahemmaksi ja tilanne ei ole enää kenenkään hallinnassa.

Advertisements

14 thoughts on “Rinkebyssä suuri mielenosoitus katuampumisia vastaan

  1. Ruotsin virallista julistusta kalifaatiksi odotellessa ja ennakoidessa Suomi voisi sulkea länsirajan.

    1. Torniojoen ylitse kulkee vain muutama silta, joten olisi vain poliittisesta tahdosta kiinni käännyttää rajalla kaikki paperittomat ja muut laittomat maahantulijat. Mutta niin kauan kun hallituksen johtajina toimii Pipilän, Urpon ja Jabban tapaiset selkärangattomat maailmanhalaajat niin ei tule tapahtumaan. Tällä hetkellä eniten tulijoita taitaa saapua lentokoneilla ja Pipilä haluaa rahdata haavoittuneetkin (sotilaat?) tänne loppuiäksi suomalaisten laskuun.

    2. Olen samaa mieltä.

      Ruotsin romahtaessa, meidän on länsiraja suljettava tai romahdamme itse. Hyvin mahdollista on, että emme edes pysty sulkemaan rajaa, vaikka sitä siinä tilanteessa yritämme. Ei kannata unohtaa, että maamme rajojen sisällä on jo useampi divisioona sitä samaa porukkaa, jonka takia Ruotsi paskoo kohta housuunsa.

      Nyt olisi poliitikkojen kuitenkin aika valmistautua tilanteeseen, eikä jauhaa paskaa kaikenmaailman sote ja kiky puliveivuista. Hyvä aloitus olisi se, kun joku uskaltaisi sanoa asian ääneen. Niin että Ruotsissakin se kuullaan.

  2. Taparikolliset viis veisaavat siitä mitä imaami sanoo, mitä vanhemmat sanovat tai mitä ylipäätänsä joku sanoo. Ainoa mikä voi auttaa on että taparikollinen joko kuolee tai kyllästyy ja että lainsäädäntö laitetaan niin kovaksi että automaattisesti lentää ulos maasta vaikka kolmanteen polveen saakka eikä takaisin päästetä- ever.

  3. Nyt oikeesti: Mielenosoitukset. Ovatko ne ikinä mitään muuttaneet? Loppuvatko ampumiset nyt? Suomessa pari päivää sitten apinat jotka ovat saaneet maastapoistumiskäskyn, osoittivat mieltään. Onko nyt kaikki päätökset pyörretty? Olen aika varma että 30 luvulla oli myös idiootteja heiluttamassa EI MAAILMANSOTAA-Kylttejä, mites sekin meni? Rinkebyn asukkaille terveiset: noi ampujat on teidän omia poikia, turha nyt ruveta kitisemään jos kasvatus menny päin helvettiä.

  4. Mikäli kuvassa on imaami Hussein Farah Warsame, niin sen tyytyväisyyden näkee sokea Reetakin. Moskeijassa saarnataan vihan ja segregaation oppia, joten pukki on tukevasti kaalimaan vartijana.

  5. Ei se kriisibudjetti mitään auta. Nykykäytös jo osoittaa, että vaikka kuin syydetään rahaa, niin käyttäydytään kuin sotatoimialueella. Ei kyetä elämään rauhassa, eikä arvostamaan sitä. Budjetoisin korkeintaan palautuslennot kotimaihinsa takaisin.

  6. Jaa nää ammuskelee toisiaan saaliinjaon vuoksi. On se kumma miten länsimaalainen rappioitunut kulttuuri saa näinkin nopeasti otteetn uus-ruotsalaisista. Kai seuraavaksi syödään possua ja juodaan alkoholia, jos ei sitä tehdä jo.

    No, Darwinin mukaan luonto poistaa heikot yksilöt. Ja juuri näinhän tässäkin on käynyt. Kävisi vain enemmän. Nimittäin niin että saaliinjakajien sukulaiset osallistuisivat näihin ammuskeluihin. Vasta silloin saataisiin heikko DNA-perimä poistetuksi lisääntymisketjusta.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.