Ihmisiä ammutaan raketeilla myös Tukholmassa- vanhukset vaarasssa

12

kuvakaappaus-2016-12-30-15-02-44

 

Myös Tukholmassa ammutaan ihmisiä raketeilla. Rinkebyn viereisessä maahanmuuttajaghetossa Rissnessä tilannetta kuvataan sotatilaa muistuttavaksi alueeksi. Uusruotsalaisten kerrotaan ampuvan raketteja päin etenkin vanhuksia. Paukuttelu on jatkunut jo monta päivää.

Muuan Timm Olofsson kertoo kuinka hän osui taistelutilanteeseen:

– Muutama nuori oli Rissnen niityillä ja he ampuivat raketteja. Sitten paikalle käveli vanhempi mies ja pari nuorukaista meni lähemmäs ja ampui raketillä päin vanhusta.

Olofsson yritti saada nuorukaisia kiinni, mutta he pääsivät karkuun. Vanhus tuli sen jälkeen kiittelemään Olofssonia. Hän kertoi, että nuorukaiset olivat ampuneet häntä kohti jo aiemmin raketin.

Vaikka Olofsson on raavas nuori mies itsekin hän kertoo, että alueella on nyt vaarallista:

– Rakettitutkijat tapaavat hengailla Rissnen keskustassa. Se on aluetta, jota mieluiten karttaa tähän aikaan vuodesta.

Mitti

Advertisements

15 thoughts on “Ihmisiä ammutaan raketeilla myös Tukholmassa- vanhukset vaarasssa

  1. Ja mitä tekee pääministeri, sisäministeri ja poliisin päällikkö jotta kansalaisten turvallisuus voidaan taata joka tilanteessa? Ei yhtään mitään.

    1. Jahtaahan ne niitä ketkä väittävät että uusruotsalaiset ovat riesaksi. Onhan niillä myös kiire vakuuttaa lehtiä siitä miten hienoa kaikki on.

    2. Eipä siinä muuta olisi tehtävissä kuin johonkin leiriin sulkeminen pakkotyöhän tai maastakarkoitus.

  2. Ottavatko matut muuten itse kuinka paljon osumaa vuosittain? Vai ovatko jo niin kokeneita paukuttelijoita, ettei näin käy?

  3. Ai että kun tollasen paukuttelian sais kiinni.Pistäisin raketin sille sellaiseen paikkaan,johon ei aurinko paista eikä loista kuu.

  4. Jatkan tähän uusimpaan päivitykseesi tätä viiva-asiaa. Esimerkit Hesarin artikkelista “Liittyivätkö huumeet Asema-aukiolla pahoin­pidellyn miehen kuolemaan? Lääkäreillä päinvastaiset näkemykset” http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005026978.html

    Poimin siitä kaikki viivat:
    1) Asema-aukiolla
    2) syy-yhteyttä
    3) 28-vuotiasta
    4) lääke- ja huumausaineilla (tai: lääkeaineilla tai huumausaineilla)
    5) suola-arvot
    6) Rivatril-lääkepurkkeja
    7) vasta-aineita
    8) lääke- ja huumaavilla aineilla (tai: lääkeaineilla ja huumaavilla aineilla)
    9) Anja-Riitta
    10) “Uusnatsiaktiivi tuomittiin Asema-aukion pahoinpitelystä kahdeksi vuodeksi vankilaan – syyttäjä valittaa hovioikeuteen”

    Tästä huomaat, jos uskot silmiäsi, että yhdysviiva on yhdyssanassa. Sinne ei tule välilyöntejä. Poikkeuksena kohdat 4 ja 8, joissa välilyönti on siksi, että ymmärretään että yhdyssanan jälkiosa on kyllä kohta tulossa, mutta se ei ole seuraava sana.

    Kohdassa 10 on sinullekin tyypillinen ajatusviivan käyttötapa. Lukijalle on aivan selvää, että tässä ei ole kyse yhdyssanasta. Tuon otsikon voisi kirjoittaa myös: “Uusnatsiaktiivi tuomittiin Asema-aukion pahoinpitelystä kahdeksi vuodeksi vankilaan. Syyttäjä valittaa hovioikeuteen” – Ajatusviivaa on käytetty tässä siksi, että pistettä otsikossa ei pidetä graafisesti tyylikkäänä. Keskellä ns. leipätekstiä tämä vaihtoehto näyttäisi normaalilta. Kyse on vain tyylistä, merkitys ei muutu mitenkään, oli siinä ajatusviiva tai piste. Ja koska sinä näitä paljon käytät, niin tee se oikein!

    Laita siis nämä kuntoon: 1) yhdysviiva = yhdysmerkki = tavuviiva ja 2) ajatusviiva.

    1. En ole juuri Paavon oikeinkirjoitusta seuraillut…
      – mutta ajatusviivaa käytetään myös pilkun asemasta! Ja etenkin ruudulla se lisää ikään kuin ilmavuutta ja tekee siksi tekstistä helpommin luettavaa.

      Ja esim. Seitsemän päivää -lehti kirjoitetaan kai näin eli välilyönti perrään…

      1. Tuo on totta. Yritin mahdollisimman yksinkertaisesti sanoa.

        Kyllä, noin kirjoitetaan 7 päivää -lehti, Dagens Nyheter -sanomalehti, Täällä Pohjantähden alla -trilogia, Eppu Normaali -yhtye jne. Siis aina, kun alkuosa on useampia erillisiä sanoja. Muuten aina yhteen pötköön: lauta-aita, Lähi-itä, Hanna-Mari, 70-luku, G-duuri jne.

        1. Niinpä JA kuN keskitt-yy kielioPpivirheiden korjaaMiseen -/:;()€. Niin ei tarvitse ajatella itse asiaA, kun kiELiopissa on selkeät SäännÖt, ne tUO-vat turvaa tässä MUUttuvassa maaILMAssa. Helpompi PuuTTUa kielioppiin kuin ajatella ITSE- lle ikäviä ASioita. Jatka Samaan Tapaan – iso-käsi sulle .. 🙂 Teitä Tuntuu RIIttävän.

          Säännöt lu0vat turvaa niin KIELI-opissa kuin Uskonnossa…

          1. Pöh. Paavo kirjoittaa paljon ja hyvin. Joten miksi ei korjaa muutamaa toistuvaa virhettä? Ei tulisi mieleenkään neuvoa jotain yhdentekevää kirjoittajaa.

    1. Ajattelin opastaa, mutta Paavolla tämä on näköjään tavaramerkki. Olkoon sitten niin. Nytkin laittoi otsikkoon ajatusviivalle välilyönnin vain toiselle puolelle. Kuten aina ennenkin.

      Miten hän on muuten noin hyväksi kirjoittajaksi tullut ja sitten ei viitsi tällaista yhtä asiaa korjata? Nämähän on ihan päteviä raportteja, ainutlaatuisia, mutta kyllä otsikossa olevat kirjoitusvirheet syövät uskottavuutta. Varsinkin jos joku sattuu ekoja kertoja silmäilemään, näkee linkin tms.

      1. Ajattelin tuossa otsikossa jättää sen tyhjän välin pois, koska silloin teksti olisi mennyt kolmelle riville. Eli tässä se oli käytännön sanelema juttu..

        1. Riippuu varmaan näytön koosta. Minulla se on puolitoista riviä jutun päällä – vai tarkoitatko sivupalkkia? Otsikossa on muuten yksi ylimääräinen s-kirjain (vaarasssa), sitä en huomannut. Eli jos ottaisi yhden ässän pois, niin tilaa tulisi sille välilyönnille…

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.