Mainokset

Uppslassa viikonloppuna joukkoraiskaus, joka vetää iljettävyydellä vertaa

 

Lauantaina raiskattiin kolmen sotapakolaisen toimesta nuori ruotsalainen nainen, joka iljettävyydellään ei löydä kaltaista. Lähi- itäläiset nuorukaiset olivat huumanneet naisen, luultavasti juottaneet liikaa viinaa, ja sotapakolaiset käyttivät tätä hyväkseen. Mutta se mikä teosta teki vastenmielisen oli se, että sotapakolaiset filmasivat teon suorana lähetyksenä Facebookiin.

Useat henkilöt, jotka alkoivat sattumalta seurata päälläolleita livelähetyksiä, tajusivat nopeasti, että tilanteessa on kyseessä lähi-itäläinen iloittelu eikä mikään vapaaehtoinen ryhmäseksi. Nainen mumisi filmin aikana useaan otteeseen jotain, mm. että ei halua seksiä, mutta koska hän oli niin humalassa, ei hän yksinkertaisesti voinut laittaa vastaan vaan sammui sängylle.

Lähetyksen aikana tuntematon nainen saa yhdeltä sotapakolaiselta puhelinnumeron ja hän soitti suoraan lähetykseen ja yritti saada sotapakolaisia lopettamaan raiskauksen. Mutta esimerkiksi yksi raiskaajista, nauroi vain ja otti selfieitä kun hänen kaverinsa raiskasi naista.

Monet katselijat saivat selville missä teko tapahtui ja Uppsalan poliisi lopulta sai paikannettua tapahtuman ja lopetti lähi- itäläisten sotaa ja vainoa paenneiden nuorukaisten liveraiskauksen.

Tapahtuma on herättänyt Ruotsissa suurta raivoa. Teko osoitti sen, mitä aiemminkin jo ollaan tiedetty. Kolmansista maista tulleet sotapakolaiset vähät välittävät mistään mitään. Kamelin selän katkeamiseen on kuitenkin vielä pitkä matka. Tällaisia samanlaisia tekoja tulee tapahtumaan Suomessakin yhä enemmän. Aisankannattajat katsovat vain vierestä kun heidän tyttäriään ja vaimojaan raiskataan.

Mainokset

11 Comments on Uppslassa viikonloppuna joukkoraiskaus, joka vetää iljettävyydellä vertaa

  1. Raiskauskoneiden maahantuonnille stoppi! // 23/01/2017 17:33 // Vastaus

    Rasmuslaiset, Refugee Hospitality Clubilaiset, Naisasialiitto unioni yms. – löytyvät kyllä perusteita tuollaisenkin teon puolustamiseksi!!!
    – muilla menee suurin piirtein usko ihmisyyteen, kun tuollaista lukee…

    Viharikoslaki kai kieltää tuollaisten kutsuminen elukoiksi – mitenköhän on raiskauskoneiksi kutsumisen laita?
    – no jos on sallittua, niin raiskauskoneiden maahantuonti pitää kuitenkin ehdottomasti kieltää!

    Netti- ja somemaailma on mennyt turhan hulluksi länsimaisten kantaväestöjenkin osalta – mutta näiden kehitysmaalaisten teoille ei tahdo enää löytää edes sanoja ja etenkin kun ei todellakaan ole kyse vain mistään yksittäistapauksista!

    Tykkää

  2. Näitä vielä riittää // 23/01/2017 17:50 // Vastaus

    Tämä on sitä lähi.idän kulttuuria joka rikastuttaa meitä. Vaikka kaverit käyttäytyvät kuin siat niin se ei poista sitä ihmetystä mikä aina herää näissä: Mikä ihme saa sosialisoimaan näiden kanssa? Jos pitää viiden metrin hajuraon niin tällaista ei tapahdu. Ei mene edes jutteille eikä puhu mitään.

    Ehkä tässäkin tapauksessa tyttö oli naivi. Tai sitten se oli vaan suvakki.

    Tykkää

    • Predaattorit löytävät kyllä uhreja - valitettavasti... // 23/01/2017 19:29 // Vastaus

      Jos on umpikännissä tai esim. huumattu tyrmäystipoin, lääkkein yms. – niin helppo on sellainen nainen kuljettaa kämpille…
      – tuollaiset ovat sellaisia predaattoreita, että etsivät kyllä sopivaa saalista niin kauan kuin sen löytävät – ja käyväthän nuo välillä ihan arvaamattomasti työ- tai harrastusmatkalaistenkin kimppuun, kuten ilmeisesti Tapanilassakin taannoin kävi.

      Tosin mitä tuohon naiiviuteen tulee, niin näissä mamuissa on myös kilttiä näytteleviä petoja, jotka huijaavat ihan aikuisiakin naisia – eli naiivit, aikuiset naiset menevät lankaan aika lailla samalla tavalla kuin jotkut lapsiuhrit menevät pedojen virittämään ansaan…
      – Suomessa tai varmaan Ruotsissakaan, ei ole totuttu sellaiseen juonittelevaan valehteluun, hyvin päämäärätietoiseen ja jopa täysin ennalta suunniteltuun näyttelemiseen – ja kun eri kulttuurin edustajia on hiukan vaikeampi arvioida noin muutenkin…
      – mutta todellakin ns. rasistisetkin ennakkoluulot ovat kyllä tarpeen; ei pidä luottaa esim. täysin vieraisiin lähi-itäisiin melkeinpä koskaan, johtuen juurikin heidän omasta kulttuuristaan ja jo ennalta tunnetusta käytöksestään…

      Naisten ja tyttöjen pitäisi jo pikku hiljaa tajuta – että kännääminen on yhä vaarallisempaa nyt, kun monikulttuuria virtaa ovista ja ikkunoista…
      – tosin muutoinkin naisten ja myös miestenkin, olisi ainakin meillä Suomessa, siistittävä hiukan sitä alkon käyttöään – samalla myös riski joutua tulijoiden uhriksi vähenee. Liikkua toki voi ihan selvinkin päin tai ainakin lievemmin ottaneena, liki koska vain haluaa. Mutta vieraisiin ei kyllä pidä mennä luottamaan ja varovaisuus on muutenkin paikallaan.

      Kaikkien vanhempien on ryhdyttävä varoittamaan lapsiaan ja nuoriaan näistä – varoittaminen ei ole 1950-lukulaista, kuten feministit väittävät, vaan järkevää ja jopa estääkin monet tragediat!

      Tykkää

  3. Meikä // 23/01/2017 17:55 // Vastaus

    Peijakas, Paavo! Muuta takaisin Ruotsiin jotta saadaan uutisia myös paikanpäältä. Viro on vielä sangen tylsä maa.

    Tykkää

  4. Välillä vaan pohtii, että mikä saa ihmisen tekemään tuollaista. Tulee myös ajateltua, että noiden ihmisten paikka ei ole euroopassa, vaan siellä missä tuollaisesta mätkitään naama tunnistamattomaksi. Olisi aika ruotsin miesten ryhdistäytyä ja pistää noita jätkiä nokkaan, sen verran reilusti ettei tule enää toista kertaa mieleen tehdä tuollaista. Tuskin tarttee vetoa lyödä, etteikö noi kaikki tai ainakin osa ole jo entuudestaan syyllistynyt raiskauksiin ja saanut ehdollista.

    Tykkää

  5. Nimetön // 23/01/2017 18:39 // Vastaus

    Oliko syynä mahdollisesti työttömyys, syrjäytyminen ja rasismi? Varmaankin näin, eli kuulustelujen jälkeen pojat vapaaksi…

    Tykkää

  6. Selvä sodanjulistus, jonka päättäjät sallivat . En yhtään ihmettele, jos nämä roistot ottavat vallan hyvin nopeasti Ruotsista.

    Tykkää

  7. TerrorBUM on New normal in london says mutaturpa pormestari // 23/01/2017 22:43 // Vastaus

    Ei voi näillekkään enää sanoa että maassa maan tavalla kun kaverit elää täysillä uusilla maan tavoilla.

    Tykkää

  8. Iljettävän oloisen näköinenkin.. // 24/01/2017 00:28 // Vastaus

    Tuo isosuinen mies on kyllä todella karmean oloisen näköinenkin jo ihan pelkästään kuvankin perusteella…
    – mulliturpa -haukkumasana tulee mieleen tuosta ja ihan on kuin aasi hirnuisi…

    Tykkää

  9. Lattealitkiväkaupunkilainen // 24/01/2017 00:29 // Vastaus

    Juutuubissa oli pätkä noitten lätinää poliisin saapumiseen asti. Partanaama on ainakin täysi sekopää, enkä epäile muiden olevan sen fiksumpia. Se pelle pystyy selviytymään hengissä vain kehitysmaassa kuten Ruotsi. Jotain C-hepatiitista se lätisi tuubissa, mut en jaksanu keskittyä sen enempää tuon ihmisjätteen vuodatukseen. Varmasti tautinen ja sairas kuten kaverinsakin. Vankilassa noi lätkii yläfemmoja, ja saavat varmasti rispektii uusruotsalaisilta. Siis mikäli lusimaan joutuvat. Suomen olis aika laittaa länsiraja kiinni. Tällä kertaa vaara tulee sieltä.

    Tykkää

  10. Rikoksenuusijoita mukana? // 24/01/2017 00:47 // Vastaus

    ”Witnesses Come Forward Following Facebook Livestream Gang Rape”

    ”A woman who watched in horror at the gang rape broadcast live on Facebook Sunday morning has told Swedish newspaper Expressen how she was raped by one of the perpetrators in 2015”

    http://www.breitbart.com/london/2017/01/23/facebook-livestream-attack-rape/

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: