Springaren lausunto sai valtavat mittasuhteet- valtamedialle kiusallista

6

 

Örebrolaisen poliisin Facebook- päivitys on saanut valtavaa julkisuutta. Juttu on saanut kymmniä tuhansia jakoja ja asiasta on kirjoitettu usean maan medioissa. Ruotsin media on  kuitenkin kiusallisessa asemassa. Kansa tykkää, mutta se taas ei sovi valtamedian agendaan.

Myös poliisipäällikkä Dan Eliasson on kommentoinut asiaa. Eliasson kertoi Radion P4- lähetyksessä:

– Ammattimiehenä hänen pitää olla erityisen varovainen kun kyse on etnisyyksistä.

Eliasson kuitenkaan ei tyrmää täysin Springaren lausuntoa:

– Hän kirjoitti sen vapaa-ajallaan. Jos hän haluaa keskustella maahanmuuttajien rikollisuudesta, on hänellä siihen oikeus kuten kaikilla muillakin.

– Tunnen Peter Springaren ja hän on hyvä ihminen. Luulen, että hän on ottanut vaikutteita viikonlopun aikana niistä kaikista keskusteluista, joita asian tiimoilta on käyty.

Örebron poliisiasemalla on tänään ollut täysi tohina. Sadat ihmiset ovat lähettäneet asemalle kukkia ja Springarea on juhlittu kansallissankarina. Facebookin tukiryhmä keräsi vuorokaudessa yli 30 000 jäsentä ja keskustelu on kuumaa. Vasemmistopooli taas on haukkunut Springaren hourivaksi rasistiksi.

 

Advertisements

25 thoughts on “Springaren lausunto sai valtavat mittasuhteet- valtamedialle kiusallista

  1. Vasemmisto vaan haaveilee vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta, eikä tajua, että jos tosiasioita ei oteta huomioon ajoissa, on pian jalat ovat haudassa.

    Turvapaikkapolitiikkaa täytyy rajusti muuttaa. Hyvinvointivaltiot kaatuvat elättien ja rikollisten toimesta alle parissa vuosikymmenessä, jos sama ralli jatkuu.

    Täytyy olla jokin keino, jolla muuttoliike saadaan kuriin ja myös sitä apua niille apua tarvitseville. Mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

    1. Siis molemmat jalat. Ja sieltä ei enää ole sitten ylöspääsyä ilman äärimmäisiä toimenpiteitä.

    2. ISLAM on se tuhoisin voima nykyisenlaisessa massamaahanmuutossa! sanoo:

      Moni ei vieläkään tajua, mitä kaikkea islamin kieroutunut oppi todella on, esim.
      ei-muslimien ihmisarvoa ei kunnioiteta, dhimmit ja kuffarit vs. muslimit!
      – toki onneksemme on niin, että kaikki muslimit eivät noudata omaa uskontoaan täydellisesti, mutta mitä enemmän islam pääsee vaikuttamaan, niin sitä islamilaisemmiksi länsimaatkin muuttuvat…

      Kristinuskoa haukutaan, mutta moni ei tajua, että länsimainen moraaliajattelu perustuu alunperin hyvin pitkälti siihen – ja esim. ennen kristinuskoa, ei näitä ajatuksia juuri viljelty!
      – esim. että kaikki ovat samanarvoisia!
      – ja esim. se, että jo pahat ajatuksetkin ovat monessa kohtaa syntiä, estää pahojen tekojen tekemisen ennalta, koska ihmiset tuntevat syyllisyyttä jo pahoista ajatuksistaankin…
      – toki Raamatussa vihastumistakin ymmärretään, mutta kehotetaan kuitenkin hillitsemään itseään!
      – kristinuskoon ei kuulu kostaminen; kehotetaankin olemaan kostamatta.
      – kristinuskossa myönnetään, ettei kukaan pysty olemaan täydellinen ja synnitön, ei vaikka yrittäisi – siksi tiedostetaan koko ajan omat puutteet ja ajatellaan myös syitä ja seurauksia, anteeksipyydetään ja kadutaan tarvittaessa…
      – se joka on synnitön – heittäköön ensimmäisen kiven…

      Islam on kunniakulttuuri – kunnialla ja kostolla, usein hyvin väkivaltaisella sellaisella – on aivan olennainen rooli!
      – pelastutaan tekojen kautta, joskin vain jihadissa kuoleminen takaa varman pelastumisen…
      – ja oikean teon määrittelee lähinnä muslimimiehen kunnia!
      – vääräuskoiselle saa käytännössä tehdä mitä hyvänsä; ryöstää, raiskata ja tappaa, kun vaan perustelee sen islamilaisesti oikein!
      – muslimit ovat omasta mielestään synnittömiä tai ainakin reilusti ns. plussalla, sillä muslimit ovat laskevinaan hyviä ja pahoja tekoja sekä niiden suhdetta – kuitenkin monet muslimien hyvätkin teot ovat kristillisestä näkökulmasta pahoja tekoja, esim. juuri jihad!
      – vain muslimi voi olla syytön – ja vain teot lasketaan, mikä totta kai vaikuttaa siihen, etteivät muslimit juuri uhraa ajatuksiaan sille, mitä oman pään sisällä oikein liikkuu; siksi varmaan nämä raiskaajatkin pystyvät täysin selvin päin suunnittelemaan joukkoraiskausoperaatioitaankin, kun syyllisyys ei heitä paina, eikä ole tuttuakaan…
      – on jopa ennakoitu, että muslimien runsaan maahanmuuton takia kunniakulttuuri tulee leviämään Eurooppaankin; eli esim. kosto ja kostonkierre tulee asioiden selvittämisen tilalle jne.

      Muhammedin elämä, opetukset ja teot vs. Jeesuksen elämä, opetukset ja teot!

      1. ISLAM on se tuhoisin voima nykyisenlaisessa massamaahanmuutossa! sanoo:

        Huvittavaa onkin, kun jotkut suomalaiset käännynnäiset joutuvat sotkemaan kristinuskoa islamiinsa, kun muuten olisi liian hapokasta – eli osa ns. maltillisemmista käännynnäisistä edustaa todellisuudessa ns. krislamia!
        – toki ns. euroislamia esitellään taqqiya -propagandanakin…

        Toki sitten on kunnollisesti islamia seuraaviakin ja jo heidän ajatusmaailmansa ja jopa tekojensakin muuttumisen todella kieroutuneeksi länsimais-kristillisestä näkökulmasta – pitäisi toimia vahvana hälytysmerkkinä!

    3. Salakuljettajien roistomainen liiketoimi kyllä saadan kuriin sillä,että veneet käännytetään takasin sinne mistä niitä laitetaan tulemaan eurooppaa kohti.Ei se niin lopu, että yltiösuojelijat menevät Libyan rannikolle niita kokoamaan laivoihin ja tuovat eurooppaan.
      Puuttuu vain päättäjiä euroopassa joilla on selkärankaa tehdä päätöksiä lopettaa tuo mafian bisnes ennen kun Eurooppa muuttuu mustaksi afriikaksi.

  2. Miten Ruotsissakin nuo vihervasemmistolaiset ovat saaneet tuollaisen vallan valtamediassa. Aivan kuten täällä Suomessa, valtamedia syytää muunneltua totuutta sen kun kerkeää ja haukkuu totuudenesiintuojia valemediaksi.

    1. Sama omistaja, punikki j-miehet, eli Bonnier, heillä ja heimoveljillä on maailmanlaajuisesti yli 90% osuus maailman tiedotusvälineistä, eli aivopesukoneistosta, he määräävät, kuinka läntisen maailman tulee ajatella.

      Peru kaikki lehti tilauksesi, boikotoi heidän ilmoittajiaan, ja levitä tätä viestiä

      Kaikkien pienryhmien tulisi haudata keskinäiset sotakirveensä, yhtyä tätä mädännäisyyttä vastaan

      Muuten tältä rappiolta ei voi välttyä

  3. ”Hän on houriva rasisti.” Tässä vasemmiston panos keskusteluun. Kait muu media taivastelee lisäksi vihapuhetta itse asioiden sijaan?

  4. Stefan Lövén, Ruotsin pääministeri taisi lipsautta jotain Aftonbladetissa.

    Koski uutista jossa upsalalaisen poliisipäällikön auto räjäytettiin.

    Siinä Lövé sanoo että:
    ”– I det samhällsbygge som vi har påbörjat finns inget utrymme för den organiserade brottsligheten. Den kväver demokratin och människors framtid. Vi måste ha mer poliser, mer polisresurser, hårdare straff för en del brott. Vi har redan infört hårdare straff mot vapenbrott och för de som bär handgranater.”

    Onko Ruotsi siis aloittanut jonkin sorttisen uuden yhteiskunnan rakentamisen? Ja jos, niin liityykö muslimien maahantuonti siihen?

    1. ”Tarvitsemme lisää poliiseja, lisää resursseja poliisille, kovempia rangaistuksia joistakin rikoksista. Olemme jo ottaneet käyttöön kovempia rangaistuksia asellisesta rikollisuudesta ja niille, jotka käyttävät käsikranaatteja.”

      Poliisien vajaus taitaa olla jo yli 10 000! Mistä he luulevat löytävänsä ruotsalaisia, jotka ryhtyvät tuohon niin epäsuosiossa olevaan ammattiin. Raain rikollisuus ei ole kotoperäistä, joten huonosti koulutetuilla matuilla ilman kielitaitoa ei ole suuremmin haluja tuohon ammattiin eikä mahdollisuuksia läpäistä edes koulutusta, vaikka heille rimaa on jo laskettukin.

      Eiköhän Stefan tarkoita tuolla aloittamisella vuotta -75 kun projekti polkaistiin käyntiin?

      1. Ruotsiin perustetaan varmaankin vielä oikein oma virallinen Sharia-poliisikin?

        Ja kun tulevaisuudessa liki kaikki poliisitkin muslimeja, niin esim. vääräuskoisten naisten raiskauksia ei tarvitse edes noteerata…

    1. Tappeluita on nähty paljonkin jo!Siitä kansanoususta en tiedä kun se pohjoismaalaiselle on niin vaikeaa.
      Täällä kunnioitetaan lakia ja virkavaltaakin,virkavallan pöljäilystäkin huolimatta.

      Se näkyy hyvin täällä Ruotsissa.
      Koitetaan vain siirtyä pois niiltä alueilta mihin näitä ”uusruotsalaisia” alkaa kerääntymään.
      Mutta pää siinäkin tulee vetäjän käteen,kohta ei löydy kun sivukyliä missä ”uusruotsalaisia” ei määräänsä
      enempää ole.Kaupungit nuo kyllä miehittävät ja se tietää valkoisen väestön sieltä lähtöä.

  5. Pääsi muuten Iltalehteenkin, mutta vasta Tajukankaan uutisoinnin jälkeen 😉

    Joten Suomestakin voisi tuota ukkoa tsempata, ainakin somessa!
    – vaikka onkin ehkä joutunut hiukan perääntymäänkin, koska Ruotsissa tilanne on jo niin paha ja kun nuohan saattavat uhkailla lähipiiriäkin..
    – juuri jonkun poliisin autokin räjäytettiin…

  6. Mielenkiintoista seurata miten pahaksi Ruotsin tilanne annetaan mennä ennenkuin kansa herää ja ryhtyy kapinaan. Toinen vaihtoehto on että kansa ei herää koskaan ja Ruotsista tulee islamilainen valtio muutaman seuraavan vuosikymmenen kuluessa. Kumpaa vaihtoehtoa veikkatte?

    1. Jälkimmäistä, ikävä kyllä. Ruotsalaiset ovat veltostuneet kykenemättömiksi puolustamaan itseään, kansaansa ja valtakuntansa ja tuhoutuvat islamilaisen kehitysmaaraivon alle.

    2. Molemmat vaihtoehdot toteutuvat. Kansa kapinoi ja se tukahdutetaan.

      Ruotsi muuttuu islamilaiseksi valtioksi ja yhteiskunnan rakenteet rapautuvat ja romahtavat. Kuten lähes kaikkissa persestanioissa on käynyt. Jatkuvia väkivaltaisuuksia, sotia, raiskauksia, homojen katolta heittämisiä, hirttäjäisiä, julkisia mestauksia, noitien ja naisten kivityksiä, vallankaapauksia ja niiden yrityksiä.

      Suomi saa osansa. Täällä loisii jo siemenenä monta divisioonaa kulttuurimme rikastuttajaa. Miettikääpä esimerkkejä maailmalta, että minkälaista on elää muslimivaltion naapurina. Niistä muutamasta miljoonasta rikastuttajasta, jotka jo nyt siellä ovat, riittää kyllä meillekin.

  7. Lisää tuollaisia ulostuloja, poliisi ja pelastuslaitoshan näkee tilanteet ensimmäisenä ja joutuvat myös tekojen kohteeksi. Onnittelut rohkealle poliisimiehelle, joka avasi keskustelun aiheesta.
    Saman tilanteen edessä ollaan koko euroopassa, toisissa maissa pienemmissä puitteissa, toisissa isommissa.
    Suomessa se tulee vähän Ruotsia viiveellä, eli 10v kuluttua täälläkin rikollisuus räjähtää pahasti käsiin.
    On jo hyvässä vauhdissa siihen menossa, sen verran jo saa lukea kaikenlaisista rikoksista.

  8. https://petterssonsblogg.se/2017/02/06/helena-du-rees-sagar-orebropolisen-peter-springare/#comments

    Tuolla Helena du Réesin itkua örebrolaisen poliisin Peter Springaren ulostulosta ja runoilusta, että Ruotsi on kriisissä ja sitten vielä luettelee kansallisuudet keiden syy tämä on.

    Eräs kommentti jutusta:

    ”Totuus on aina epämiellyttävä ja sanansaattaja vihattu. Nyt PK-istit ovat paniikissa, jopa niin pahasti, että he halusivat salata poliisiasemalle lähetettyjen kukkien määrän. Toivon koko sydämestäni, että tämä on se jokin mikä saa padon murtumaan, ja poliisit, palomiehet, ambulanssinkuljettajat, hoitohenkilökunta, sosiaalityöntekijät ja kaikki muut, jotka joutuvat asian kanssa tekemisiin ja altistuvat tälle kurjuudelle päivittäin, avautuvat ja kertovat, miten asiat todellisuudessa ovat.”

  9. Wovon man nicht sprechen kann, darüber muß man schweigen - "Varom man icke kan tala, måste man tiga" sanoo:

    Ruotsalaiset syövät masennuslääkkeitä ja unilääkkeitä enemmän kuin koskaan ennen ja sairaslomat ovat kääntyneet hurjaan nousuun. Se juuri ihmisestä tekee sairaan kun ei saa rehellisesti sanoa mitä ajattelee tai edes ottaa tiettyjä asioita puheeksi. Pitää vaan olla olevinaan niin menestyvä, hyvintrimmattu, onnellinen, maailmaahalava ja hyväksyä kaikki mitä eteen kannetaan. Tottakai moni tajuaa että Ruotsi on menossa väärään suuntaan, jopa kunnolla perseelleen. Mutta siitä ei saa puhua.

  10. Pikkuisen pompsahti.. kirjoitushetkellä jäseniä rapiat 60 000. Piti laittaa pyyntö, vaikken ruotsia enää osaakaan. Taisi olla tilausta ”rasismille”, vai miten tuo selittyy?

  11. Vasurit vois pakata omat kamat ja lähteä noitten pakolaisten kanssa sinne lähi-itää ja rakentaa siellä tällästä monikulttuuria ja riemuita siellä ihan rauhassa, ärsyttää tälläi että pakotetaa sut suvaitsemaan ja et saa sanoa mielipidettäs jos se ei vastaa vasuri agendaa.

  12. Ehdotan että Paavo Tajukangas vie Peterille pullon viskiä ja terveiset suomesta. PS. Valokuva olis kiva.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.