9 thoughts on “Päivän ruotsalaisvitsin kertoo norjalainen

    1. Miksi? Eihän meillä ole Ruotsin vastaista maarajaa ollenkaan. Pohjoisessa on Tornion- ja Muonionjoet ja etelämpänä Itämeri. Ei tällaisten rajojen vartiointiin tarvita muuria, pelkästään poliittista tahtoa.

  1. Islantilaisia käy kyllä kateeksi. Heillä on aika vähän noita vittumaisia rajanaapureita.

    Aika pitkä ois muuri välillä Svea und Vikingar, mutta eiköhän siihen joltain IKEAlta löytyis joku nopea skruuvi/pultti kasaamiskonsepti. No joo. Sieg Heil kaikesta huolimatta. 🙂

    1. Tekopyhät ruotsalaiset muuten varmaan valmistavat Trumpin muurinkin lopulta – ja juuri joku Ikea tms.
      Toisen maailmansodan aikaan puolueeton Ruotsi myi aseita kaikille – ja rikastui sekä ottipa vastaan myös sodasta kärsineille eurooppalaisille tarkoitettua Marshall -apuakin USA:sta…
      – natsi-Saksa etenkin oli hyvin riippuvainen Ruotsin rautamalmista, mutta Neukuillekin myytin tykkejä jne.

  2. Joo ruotsalaiset on niin rikkaita, että niillä on varaa rakentaa muuri koko maansa ympärille.

  3. Olipas huono vitsi norjalaiselta, jonka oma maa on käsittääkseni samassa jamassa kuin Ruotsi.

    Yrittikö vittuilla Trumpilla, mutta kelle ja miten?
    Jos tolla irtoo pesää, niin vielä huonommin menee, molemmissa päissä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.