Mainokset

Göteborgiin suunnitellaan uutta ja erilaista kamelikeskusta

11_15_2012_pod_camel_rajasthanboy

 

Ruotsi priorisoi. Göteborgiin kaavaillaan parempaan integraatioon tähtäävää kamelikeskusta. Angerediin kaavailtu kamelikeskus tai kameliparkki on saanut jo miljoona kruunua kehitysrahaa, jotka on käytetty tutustumisreissuihin mm. Kazakstanissa sijaitsevaan kamelikeskukseen sekä kamelin maidon maahantuontiin.

Kameliparkin puuhamies Géza Nagy kertoo:

– Ruotsissa ja ulkomaillakin on suuri mielenkiinto kameleita kohtaan. Me laskemme, että kamelikeskus tulee vetämään myös turisteja.

Monet puolueet ja politiikot ovat myös mukana kamelihankkeessa. Skaran kaupungin Ympäristöpuolueen kunnallispolitiikko Malin Larsson valaisee projektin hyviä puolia:

– Kamelin maidolla on parantavia vaikutuksia mm autismiin, tuberkuloosiin, diabetekseen, munuaissairauksiin ja Crohnin syndroomaan.

Ruotsin Lääkintähallitus ei kuitenkaan ole hyväksynyt ainakaan toistaiseksi kamelinmaitoa lääkkeeksi ja kameliparkin mainos, jossa edellä mainitut sairaudet parantuvat kamelinmaidolla, on Lääkintähallituksen mukaan laiton.

Kamelikeskuksen ajatellaan poistavan myös uusruotsalaisten nuorten erilaisia syrjäytymisongelmia. Nuorukaiset voivat käydä mm. silittämässä kameleita ja sitä myöten tuntea olonsa kotoisaksi. Sen lasketaan poistavan joitakin ongelmia. Toiveikas puuhamies Géza Nagy vetoaakin nyt veronmaksajiin:

– Nyt tarvitaan vain enemmän avustuksia, jotta kameliparkki saadaan käyntiin ja se alkaa tahkoamaan rahaa.

http://www.expressen.se/ledare/naomi-abramowicz/radda-fororten-fran-kamelmjolken/

http://www.svt.se/nyheter/inrikes/skattemiljon-gar-till-gigantiskt-kamel-projekt-i-goteborg

Mainokset

HUOMIO!! JOS KOMMENTOIT ÄLÄ KIRJOITA TAPPOUHKAUKSIA JA MUITAKAAN VÄKIVALTAFANTASIOITA. NE POISTETAAN. ÄLÄ MYÖSKÄÄN SOLVAA IHMISIÄ. KÄYTÄ HILLITTYÄ KIELTÄ. MAX. 1-2 LINKKIÄ, JOTKA LIITTYVÄT JUTTUUN. KIITOS TÄSTÄ

32 Comments on Göteborgiin suunnitellaan uutta ja erilaista kamelikeskusta

  1. Norjassa oli samanlainen innovaatio jo yli kymmenen vuotta sitten,,on ne hulluja…http://www.ts.fi/viihde/1074092456/Pakolaisille+ehka+kameleita+Norjaan

    Tykkää

  2. Ja musuthan myös juovat kamelinkusta. Näin tulee siihenkin tarkoitukseen tuotantolaitos lähemmäksi ja ”kotoutuminen” paranee.

    Tykkää

    • Muhamatin "hyvät" ohjeet // 11/02/2017 11:40 // Vastaus

      Kamelinkusi taisi olla itsensä profeetta Muhamatin määräämä lääke…

      Jos Suomessa ennen sanottiin, että mikäli viina, terva ja sauna ei auta – niin tauti on kuolemaksi…
      – niin mahtaako Arabiassa olla sitten sanonta, että mikäli kamelinkusen juominen ei…

      Vanha uutinen… :
      HS: Maailman terveysjärjestö: Välttäkää juomasta kamelin pissaa, ettei tappava mers tartu

      ”Maailman terveysjärjestö WHO varoitti maanantaina kansakuntia: Ihmisten on syytä välttää juomasta raakaa kamelin maitoa tai kusta.”

      Tykkää

      • Kuseminen roolissa // 11/02/2017 12:26 // Vastaus

        Virtsa mainitaan muuallakin:

        Islamopas: ”Al-Bukhari ja Muslim myös kertovat Abdullah ibn Masuudin välittämänä, että profeetalle, sallallahu aleihi wasallam, oli mainittu erään miehen nukkuneen aamuun asti. (Siihen) hän sanoi: ”Saatana on virtsannut tuon miehen korviin.”

        Islamilaiset tekstit sisältävät niin älytöntä tekstiä ja kun ne ovat puhtaasti kirjallisuuden kannalta ajateltunakin niin huonolaatuisia ja epävakuuttavia, että ei olekaan ihme, että islamin piirissä harjoitetaan niin kovaa aivopesua, esim. raskaat monituntiset koraanikoulut lapsille – ja että siitä luopumisesta rangaistaan kuolemalla, sillä vain niin tuo uskonto ylipäätään pysyy koossa…

        Raamatussahan on kirjoja, jotka ovat esim. ei-uskovaistenkin kirjallisuusharrastajien mielestä vaikuttavaa ja hyvää tekstiä, siis ihan puhtaasti kirjallisuutenakin – ja onhan Raamattu vaikuttanut paljon maailmankirjallisuuteenkin…
        – ja siellä on myös paljon sellaisia ajatuksia ja arvoja, joita ateistitkin voivat allekirjoittaa…

        Mutta vaatii kyllä melkoisen oudon luonteenladun, kun ja jos islamin pyörteisiin eksyy, ilman että on siis syntynyt sinne – moni sitten eksyykin sinne vaikkapa muslimipuolison kautta…
        – toki joitain käännynnäisiä vaikuttavat kiehtovan erityisesti nämä toistuvat rituaalit, mitä islam sisältää erityisen paljon…
        – mutta tarjollahan olisi myös esim. ortodoksista tai katolista kristillisyyttä rituaaleineen tai esim. juutalaisuuttakin – mitkä kaikki ovat kuitenkin vaarattomampia ulkopuolisille…

        On ollut aina helpompi ymmärtää niitä. jotka hurahtavat itämaisiin uskontoihin, kuten buddhal. – kuin että joku hurahtaa juurikin islamiin…
        – vaikka aasialaisissa uskonnoissa on niissäkin tiettyjä ongelmia, mitkä nähdään sitten käytännössä niissä maissa, joissa niitä harjoitetaan laajasti, esim. yhteiskunnallisesti ja vähän muutoinkin – ja kun esim. joskus niin muodikasta ollut transsendenttinen tms. mietiskelykin voi viedä jotkut jopa mielisairaalaankin asti ts. laukaista psykooseja jne.

        Tykkää

    • Valekamelinkustakin on ollut joskus liikkeellä... // 11/02/2017 12:41 // Vastaus

      Muistan lukeneeni jostain, että joku jossain oli myynyt ihan jotain muuta kusta kamelinkusena, vissiinkin ihan omaa kustansa…
      – ja taisi olla itsekin muslimitaustainen tämä huijarikin…

      Mahdetaankohan tuolla sitten sertifioida oikeaa kamelinkusta?
      ”Hyvää Ruotsista” – ”Äkta kamelinkusi made in Sweden”

      Kaarnaveneet vs. kamelinkusi?
      – miksi ruotsalaiset ovat aina niin paljon parempia bisnesmiehiä ja innovaattoreita… 😦 😦

      Tykkää

  3. LiisaIhmeellinen // 11/02/2017 08:53 // Vastaus

    Luin;nuorukaiset voivat mm. käydä siittämässä kameleita…

    Tykkää

  4. Seppo Sippola // 11/02/2017 10:49 // Vastaus

    Mitähän tuli just luettua…
    Sanattomaksi vetää.

    Tykkää

  5. Eihän meiltä kohta puutu kuin suuri pohjoismaalainen norsukeskus.

    Tykkää

  6. Ääliöt // 11/02/2017 11:57 // Vastaus

    Toivottavasti edes muutama kamelinlypsäjä saa töitä nyt kun Ruotsin työnvälitysviranomainenkin on hajoamassa sisäisiin riitoihin, eh?

    Tykkää

  7. Rahantuloa ei voi enää estää... // 11/02/2017 12:30 // Vastaus

    Nyt Paavo sijoittamaan tuonne!

    Tykkää

  8. Kusta Päässä // 11/02/2017 14:03 // Vastaus

    Suvakit kuvittelevat että hyysäkit ovat ihan tavallisia, normaaleja ihmisiä kun niin mukavasti hymyilevät ja virnuilevat (ja selän takana halveksivat). Ei ihminen joka juo kamelin kusta ja nussii eläimiä ole normaali. Eikä ihminen joka hylkää pienen lapsensa jonka uskoo olevan noita (esim. Nigeriassa). Näissä maissa on lukemattomia kivikautisia uskomuksia ja tapoja jotka eivät pelkästään ole julmia ja typeriä vaan tuovat myös meille tuotaessaan suuren riskin että esim. joku kauhea epidemia pääsee leviämään. Yhteiskunnan henkinen rappeutuminen on jo alkanut aikoja sitten, kiitos ”halpatuonnin”.

    Tykkää

  9. OIsko Paavollekin pitäny tehä julkisilla varoilla kustannettu Suomalainen paskahuussi integraation helpottamiseksi?

    Tykkää

  10. Jos Larsson ei tule aavikon luokse, aavikon on tultava Larssonin luokse

    Tykkää

  11. mike lake // 11/02/2017 16:43 // Vastaus

    Mistä oikein näitä idiootteja sikiää???.

    Tykkää

    • Qroquius Kad // 11/02/2017 20:03 // Vastaus

      Tuota kysymystä itsekin mietin, puuhamiehen nimi Géza Nagy on nimittäin unkarilainen.

      Tästä tyypistä kiinnostaisi tietää vähän enemmänkin: onko hän unkarilaisten maahanmuuttajien poika vai onko hänelle ilmoitettu hänen vielä asuessaan isiensä mailla, että ellei tuo monikulttuurimielipuolisuus kohta lopu, saat painua helvettiin! Unkari on meidän maamme ja sellaisena sen aiomme myös pitää; jos sinulla on tavoitteena haalia maahan islamisteja, teet sen muualla. Häivy vaikka Ruotsiin, siellä tuollaisia oikein ihannoidaan!

      Tykkää

  12. Nimetön // 11/02/2017 20:20 // Vastaus

    Voi helvetti tämähän tästä vielä puuttuikin, kamelikeskus. Kamelin kusta vaan juomaan, svenssonit ja lörssonit. Kyllä sitte irtoo.

    Tykkää

  13. mike lake // 11/02/2017 23:02 // Vastaus

    Ei pitäisi syyttää ei soimata näitä meidän moniosaajia,mutta,mutta.
    Meilläkin oli alussa vain suo,kuokka ja Jussi.
    Meillä on jo kuitenkin pikkaisen enemmän.
    Niin,mutta jos nämä elintasosurffarit ovat pitkäänkin matkalla voi unohtua heiltä se ainutkin taito mitä heillä on, siis rakentaa savimajoja.
    Ps.Armoton totuus kuitenkin on,ettei ainakaan tätä maata rakenneta eikä paranneta perse pystyssä olemalla ja helminauhaa nypläämällä.

    Tykkää

  14. Hämmästynyt! // 11/02/2017 23:23 // Vastaus

    Siis TÄH!!! Täytyy kait tämän olla jonkun sortin sketsi???

    Tykkää

  15. mike lake // 11/02/2017 23:53 // Vastaus

    Suomalaisen isänmaalisen heteromiehen päivät ovat luetut.
    Tässä juuri yritän sovitella vaimoni korkkareita 46-numeron jalkaani,että olisin hyväksytty ja trendikäs.
    Ps.Elämmehän jo vuotta 2017.ta.pitäähän elää ajassa ja sen tuomissa muotivirtauksissa.

    Tykkää

  16. RaiskaaNeSuomalaisetkin // 12/02/2017 00:31 // Vastaus

    Muslimit uskovat vielä vuonna 2017 että kamelin kusi on terveellistä ja sitä myydään monissa arabimaissa. Kehoittihan itse Muhammed 1400 vuotta sitten juomaan sitä.

    Olen käynyt maailmalla parissakin kameliparkissa enkä pidä niitä kummoisina turistirysinä. Jos tämä Göteborgiin perustetaan niin pitäisin nollatulosta tai pientä tappiota hyvänä suorituksena varsinkin jos matut sitä pyörittävät

    Tykkää

    • mike lake // 12/02/2017 01:20 // Vastaus

      Mitä vittua teemme kameleilla?
      Meillä on jo ennestään tänne sopeutomattomia vieraslajeja.
      Kuten minkki,,espanjansiruetana ja paljon muita pelkkää haittaa aiheuttavia eläimiä ja kasveja.

      Tykkää

  17. Lattealitkiväkaupunkilainen // 12/02/2017 02:19 // Vastaus

    Suomeen tarvitaan possukeskuksia, niin pysyy huudit rauhallisena. Tuhertajia ei moiset keskukset vetäisi puoleensa, ja siellä voisi rauhassa viettää aikaa ja rapsutella puttea. Keskuksessa vois olla kauppoja ja jokunen rafla.

    Tykkää

    • Somesotaan islamisaatiota vastaan! // 12/02/2017 15:22 // Vastaus

      Mikäli jonkinlainen teroilua kylvävä salafistinen suurmoskeija perustetaan, niin jonnekin sen viereen olisi kyllä tuollainen possukeskus paikallaan…
      Ja jos salafisit ryhtyvät huudattamaan rukouskutsujaan ulospäin – niin possukeskus voisi vastaavasti huudattaa sikojen ääniä kaiuttimista… 😉
      – toki se saattaisi mennä jo uskonrauhan rikkomisen puolelle eli näin ajatusleikkinä vain siihen,että ääri-islamin levittämistä on ylipäänsä ehkäistävä…

      Islamisaatiota on kuitenkin vastustettava – ja asiallinen ja aktiivinen ote siihen on tietenkin se paras vaihtoehto. Toki hyvin järjestetyt tempaukset ja miekkaritkin edistävät asiaa.

      Tykkää

  18. Lähi-idän/Afrikan muslimimiesten kamelinkusen juomisen ja sen kusen naamapesun + muiden kameli traditioiden lisäksi on heillä kuuleman mukaan paikka paikoin myös paikallinen tapa harrastaa vaaka mamboa kamelin kanssa.

    Jotta jos näette Suomessa kantasuomalaisen ns. lähiö siideri valaan ikioman matu poikaystävänsä kanssa tuolla liikenteessä, niin kyllä kait se siideri valas aina matulle kamelin voittaa vaaka mambossa ja seksuaalisen ärsykkeen tuottamisessa.

    Tykkää

  19. ”– Kamelin maidolla on parantavia vaikutuksia mm autismiin, tuberkuloosiin, diabetekseen, munuaissairauksiin ja Crohnin syndroomaan.”

    Mistä on Géza Nagy? Kuulostaa unkarilaiselta.

    Sama se — tän sortin ihme aineen ihmeelliset vaikutukset ja sen kaupallisen potentiaalin tajusi ilmeisesti valkolainen.
    Huomatkaa ”mm.”.

    Arabit itse eivät keksineet edes öljyä.
    Afrikka on maanosista rikkain.

    Lisää arabeja ja afrikkalaisia!

    Tykkää

  20. Islamilaiseen kulttuuriin ei yleensä kuulu eläinten hyvä kohtelu... // 12/02/2017 15:28 // Vastaus

    Jos muilla sisäleikkipaikoilla häiriköivät muslimilapset saadaan tuonne, niin voihan tuo toimiakin – kaikkien eduksi…
    Mutta jotenkin vaan säälittää nuo eläimet jo etukäteen, sen verran olen nähnyt ja lukenut rauhanuskonnon edustajien tekemisistä…
    – kun eivät ole monetkaan ns. eläinrakkaita ihmisiä, koska islam….

    Toki tuossa tuo järjestävä tahokin saattaa olla ei-islamilainen…

    Tykkää

  21. Ruåtsin oma Guggenheim

    Tykkää

  22. Vai että oikein silittämässä kameleita? Minä luulen että ne käyvät kivittämässä ja lyömässä niitä kuten niitä kohdellaan siellä kotona aavikollakin.

    Elukoita kohdellaan harvinaisen julmasti tuolla suunnalla.

    Tykkää

  23. pahkasika // 13/02/2017 11:48 // Vastaus

    Kamelikeskus.Ei vittu.Siis oikeasti.Kamelikeskus.En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa?Luulen että teen molempia – samaan aikaan.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: