Torstai-illan ekumeeninen paatos a`la kovat työmiehet

0

Viimeisten päivien aikana somessa ja valtamediassa on levinnyt muuan urakoitsijan Facebook-päivitys, jossa urakoitsija kertoo palkanneensa yritykseen irakilaisen miehen. Irakilainen osoittautui kovaksi työmieheksi ja oppi vuodessa tekemään niitä töitä, mitä huoneisto- ja kiinteistöremonteissa tehdään. Eittämättä kova ja hyvä työmies, josta kenelläkään ei ole pahaa sanottavaa.

Asiat eivät kuitenkaan menneet kuten odotettiin ja irakilainen sai kielteisen turvapaikkapäätöksen. Tässä kohtaa some ja valtamedia sokaistuu. Mies siis on erinomainen työmies, mutta sai kielteisen turvapaikkaan perustuvan oleskeluluvan. Some ja valtamedia huutaa yhteen ääneen: ”Eikö juuri tälle miehelle olisi pitänyt antaa oleskelulupa.”

Asiasta voidaan olla montaa mieltä – olematta suoraan rasisti.

Irakilainen tuli siis Suomeen 2015 syksyllä anoen turvapaikkaa. Mies on syntynyt vuona 1997 ja hän muutti perheensä kanssa 2006 Syyriaan, koska miehen isän poliittisen aseman takia lähtö oli aiheellinen. Sen jälkeen mies perheineen on asunut Syyriassa, josta muutti Syyrian tilanteen pahennuttua Jordaniaan. Jordaniassa mies on työskennellyt mm. rakennuksilla ja oppinut monia sellaisia rakennusalan taitoja, joita normaali sotaa ja vainoa paennut ei osaa.

Mies muutti Jordaniasta Suomeen.

Maahanmuuttoviraston kielteisen päätöksen mukaan miehen, ja hänen isäänsä kohdistuneen vainon välillä on niin pitkä aika, että uhan ei katsota olevan enää realistinen. Sitä en tiedä, mainitaanko perusteluissa Jordania.

Kaikkein oleellisin kysymys onkin se, tarviiko Jordaniasta tulla Suomeen hakemaan turvapaikkaa? Varsinkin kun mies on ollut Jordaniassa hyvässä toimessa.

Minun tietojen mukaan Jordania on turvallinen maa – sikälimikäli yksikään islamilainen maa on kenellekään turvallinen. Mutta Jordania ei ainakaan ole niitä pahimpia.

Mitä tässä nyt oikein tapahtui? 

Tarkastiottaen tämän miehen tilanteeseen syyllisiä ovat nämä:

 

COL1Ms6WoAAqdPU

 

Kun eurooppalaiset vouhkat Sipilää myöten saivat vuoden 2015 aikana idean järjestää ympäri mannerta kaikenmaailman tervetulotoivotuksia, niin jokainen kynnellekykenevä arabimies toimi kuten järkevä arabimies toimii. Jos minua houkuteltaisiin ilmaisen ylläpidon ja tulisten tummien arabinaisten seksikaveriksi Arabiaan, voisin hyvinkin lähteä Arabiaan ihan vain vaikka panoreissulle.

Kyseinen irakilainen tuli Suomeen aivan saman motiivin ohjaamana. Paremman elämän perässä. Hänellä ei ollut Jordaniassa mitään varsinaista hengenvaaraa tai uhkaa, mutta koska hän tiesi, että Suomi-niminen maa, joka on täynnä blondeja, antaa oleskeluluvan. Ja mikä tärkeintä, oleskeluluvan saa kunhan sanoo asyl. Jos sanoo jotain muuta- kuten vaikkapa tulin töihin niin lupa ei ole ollenkaan niin varmaa. Mies siis yksinkertaisesti lähti paremman elämän perässä Suomeen. Poikkeuksena muihin arabeihin, hän osoittautui kovaksi työmieheksi.

Pitäisikö hänelle nyt antaa turvapaikkaan perustuva oleskelulupa?

Uskon, että mies on vaarassa Irakissa, tai sanotaanko niin, että se voi olla ainakin mahdollista. Tai sanotaanko niin, että elämä siellä ei ainakaan ole niin mukavaa kuin Suomessa, jonne hän on nyt jo tottunut.

Tilanne oli siis se, että mies eli Jordaniassa kohtuumukavaa elämää, mutta suvakit houkutelivat hänet Eurooppaan ja Suomeen. Mies päätti lähteä Suomeen vain ja ainoastaan sillä perusteella, että hänet houkuteltiin sinne. Muuten hän olisi voinut mennä Kreikkaan, Italiaan, Arabiemiraatteihin, Dubaihin, Kiinaan… Tai jäädä paiskimaan töitä Jordaniaan.

Ironisinta onkin, että Suomessa tilanne muuttui miehen kannalta pahemmaksi. Jordaniassa hän eli mukavaa elämää, mutta nyt hänet karkoitetaan Irakiin, jossa ei ole asunut aikuisiällä.

Refugees-porukat siis ovat tarkastiottaen tämän miehen ahdingon syytä.

26 thoughts on “Torstai-illan ekumeeninen paatos a`la kovat työmiehet

  1. Hyvää analyysia Patelta.
    Asia pitäisi hoitaa näin: et ole turvapaikan tarpeessa, mene seuraavalle luukulle, joka on Työministeriö.
    Sitten Työministeriö tarkastelee tarvitaanko ko. työvoimahenkilö Suomeen. Jos tarvitaan annetaan työlupa ja väliaikainen oleskelulupa, jos ei tarvita ole hyvä ja mene Jordaniaan töihin tai minne menetkin mutta Suomesta ei työtä tipu.

    1. Perusteettomasta turvapaikkahakemuksesta ei pidä palkita millään oleskeluluvalla. Irakilainen oli turvassa mutta laittoi loton vetämään sen sijaan että olisi hakenut työlupaa. Nytkään tuhansia kielteisen päätöksen saaneita ei kyetä poistamaan niin ei siitä mitään tule, jos jokainen raksamies tai bussikuski kalastelee ensin elinikäistä elatusta veronmaksajien piikkiin.

    2. Ei mitään ”seuraavaa luukkua” vaan maastapoisto. Työperäiseen maahanmuuttoon on omat säännökset, mitään oikopolkuja EI MISSÄÄNTAPAUKSESSA SAA KEHITTÄÄ koska Suomen vaatimukset ovat kummassakin tapauksessa (maahanmuuttaja/turvapaikanhakija) niin löysät että olemme kusessa niiden kanssa. Säädöksillä on vain yksi suunta: Huomattavasti tiukemmiksi!

      1. Ei esittämäni mikään oikopolku ole vaan noin se menee. jos EU:n ulkopuolelta Suomeen haluaa tulla, siis ilman asyl-korttia.

        1. Ei helkutissa;; (asyl ) pitää osata sanoa,sen kun sanoo kelkkeällä äänellä niin suomesta voi irrota eläkepaikka itselle ja suurelle suvulle joka oottelee kutsua jossaki kehitysmaassa malttamattomana.

  2. Tässä tarinassa on månta savijalkaa. Mies täyttää tänä vuonna 20. Hän tuli Suomeen 18-vuotiaana. Hän lähti kotoaan Irakista kun hän oli 9 vuotta. Siitä on siis kulunut 11 vuotta tänä vuonna. Jos oletetaan että hän muutti Jordaniaan ollessaan 16-vuotias jossa hän siis oli töisssä rakennuksilla ja oppi paljon kaikenlaista ammattiin liittyvää.
    Onko niin että Jordaniassa jossa varmastikin on aivan riittävästi oikeita aikuisia, pakolaisia ja omaa väkeä yllin kyllin, että 16 – vuotias palkataan ammattimiehen hommiin.
    Sitten se että tuski nyt Irakissa summittaisesti uhataan ketään jos poisluetaan islamistit, hänellä ei varmastikaan ollut mitään minkä takia hänen henkeään olisi uhattu ollessaan 9-vuotias ja kun hän palaa 11 vuotta myöhemmin, tuskin hän on kenenkään tappolistalla.

    Eli koko tarina on täyttä satua eli taqqiyaa.

    1. Äläsny! Meinaatsä tosissas että nää viimevuotiset 2-3 miljoonaa Eurooppaan tunkeutuneet eivät muka olekaan uhattuna mitenkään??????? Huom, jos naapuri suutuspäissään uhkasi vetää turpaan kun Mohammedin auto oli TAAS naapurin tontin reajan yli 15cm, niin se on oikeasti turvapaikan anomus/positiivisen päätöksen vahva peruste!

  3. Irakissa jälleenrakennetaan joten nou hätä! Töitä riittää, Suomi voi käteisen sijasta antaa matkamuistoksi esim. runkonaulaimen tai vaikkapa moottorisahan tälle työmuurahaiselle. Jokatapauksessa lakia on noudatettava = kotiin palattava. Asia on yksiselitteinen.

    1. Tulit esittäneeksi aivan loistavan ja käyttökelpoisen idean vapaaehtoisen paluun houkuttamiseksi! Sääli vaan, että ei ehkä mene läpi: Maskotit ottaisivat tarjouksia vastaan ja Vokkeihin ja niiden liepeille jäisi liikaa kaipuuta ja rikkoutuneita sydämiä.

      PALUUETU: ”Vapaavalintainen sähkötyökalu, työkalu tai työvälinesarja hintaluokassa 600-800 Euroa”

      Jumalauta niin lähtisi Moniosaajaa kotimaihin ”mies ja Hiace” -firmoja pykäämään!

      ps. Laittaako joku jo viestiä ministereille ja Migriin?

  4. Entäs se byrokratiahelvetti kun pitäisi palkata Suomalainen vastavalmistunut raksamies? Heitä on nyt toimettomana TUHANSIA! Ja YHDEN laittoman muslimin takia valjastetaan koko valtamediakoneisto?! NYT SAATANA RIITTÄÄ!

  5. Mitenkäs se muuten on, siinä vaiheessa kun nämä loiset odottavat päätöstä niin lainmukaahan ne eivät saa ehdä töitä. Kuinkas niiden töistä verotetaan ja maksetaan SOTU-maksut? Urakoitsijaa (jos ei ole maksanut palkkaa ja sotu-maksuja) voidaan epäillä pimeän työvoimankäytöstä joka vääristää yhteiskunnan normaalia kaupailua. Ja jos on maksanut palkkaa niin voidaan epäillä turvapaikkalain rikkomisesta.

    Suo sielä vetelä täälä.

  6. Tämä turvapaikkapolitiikka jota euroopassa harjoitetaan on aivan mielipuolinen joka johtaa tällaisiin onnettomiin ihmiskohtaloihin. Koko järjeltelmä pitäisi lopettaa ja auttaa todellisia pakolaisia kohdemaassa sekä pakolaisleireillä.

    1. Tavallaan minua ei kyseisen henkilön kohtalo säälitä tippaakaan koska hän tiesi lähtiessään Jordaniasta että hän lähtee turvallisesta maasta missä hänellä oli kaikki asiat hyvin ja rahaa kohti Suomea missä hänen ajatuksenaan oli valehdella turvapaikan tarpeesta.

      Hän tiesi valehtelevansa koska oli jo turvassa Jordaniassa.

      Tottakai ”Suvaitsevat” eli toisin sanottuna jonkin sortin Suomen kotimaiset kulttuurimarxilaiset kahelit oikein innostuttivat hänet lähtemään Suomeen mutta hän oli/ on aikuinen mies ja teki omat päätöksensä vaikka miten hirvittäviä ne olivatkaan.

      Meistä jokainen kantaa oman ristinsä, eli vastuunsa päätöksistään.

      – Ei mitään armoa.

      1. Kalevi: Hyvin perusteltua asiaa. Netissä varmaan on monenmoista Tanzanian-tyttöä ehdottelemassa avioliittoa ja muuttoa maahansa? Jos paikalla sitten neekerilauma ryöstää, tappaa ja raiskaa (eikä välttämättä siinä järjestyksessä), joutuu syyttämään vähän itseäänkin. Ja silloin on vasta tullut kusetetuksi, 10 X pahempaa kusetella itse?

  7. Itse olen sitä mieltä että ulos vain ja mielellään nopeasti Suomesta.

    Onhan se ihan kivaa vaihtelua että edes yksi noista Suomeen tunkeneista jopa osasi jotain ihan oikeasti eikä hänen kohdallaan tarvinnut alkaa leikkimään kaarnaveneiden veistämisellä mutta pitää muistaa realiteetit:

    1. Jordaniassa asiat ovat hyvin ja hänellä oli siellä elämä kasassa eikä mitään ongelmia.

    2. Hän itse päätti ryhtyä huijariksi ja tällä kertaa hän hävisi.

    Kyseessä oli miehen oma vika, osin vihervasemmistolaisten avustamana mutta silti.

    En minäkään voi mennä vaikka Sveitsiin ammattilaisena ja hakea siellä turvapaikkaa sen takia koska ”Venäjä vainoaa” ja todellisuudessa lennän Suomesta Sveitsiin ja menen siellä töihin?

    Onko reilua ja onko asia oikein hoidettu? Eihän se ole oikein hoidettu ja koska minä tässä tapauksesa olisin huijari niin Sveitsin velvollisuus omaa maataan ja kansaansa kohtaan olisi heittää minut ulos.

    Suomessa on yli 400 000+ työtöntä ihmistä, en epäile hetkeäkään etteikö sieltä löytyisi timpureita ja muita osaajia korvaamaan tämä yksi jordanialainen mies.

    Paavo Tajunkangas on selvästi hyvä mies jolla on erittäin iso sydän, pehmeäkin sellainen mutta siitä huolimatta poikkeuksia ei voi ikinä tehdä.

  8. Leirissä lonnii vähän samanlainen tapaus.
    Irakilainen mies asui ja opiskeli Malesiassa kunnes kuuli Sipilän kutsun. Refugees ryhmässä joku uskalsi kyseenalaistaa Mohamedin tarkoitusperiä lähteä turvallisesta Malesiasta turvapaikanhakuun. Pian ylläpito puuttui asiaan ja kysely poistettiin sopimattomana.

  9. Kommentit melko armottomia, mutta annetaan vielä miehelle mahdollisuus ja äänestetään, Josko sittenkin saisi jäädä

  10. ”Tänä vuonna virallisesti toimintansa aloittanut Feministinen puolue on julkistanut kuntavaaliohjelmansa.

    Feministinen puolue haluaa parantaa turvapaikanhakijoiden ja ilman laillista oleskelulupaa Suomessa asuvien asemaa sekä tukea tänne tulevia tarjoamalla majoitusta, kieltenopetusta, työllistymismahdollisuuksia ja tietoa Suomen yhteiskunnallisista olosuhteista.

    ”Tarvitaan myös turvallisia paikkoja, joista ei ole lupaa etsiä ihmisiä käännyttämistarkoituksessa.”

    Kuntavaaliohjelmassa vaaditaan oikeutta hätämajoitukseen kaikille, myös muiden EU-maiden kansalaisille ja EU:n ulkopuolelta tuleville. ”

    https://beta.oikeamedia.com/o1-5520

  11. Tuolla porukalla on oleskelulupa iRakissa, elikkä sinne vaan halal-lihapatojen äärelle. Rakentakoot hemmo Mosulia kun on noin v***n taitava. Vois olla niinq hyödyksikin.

  12. Suomalainen mieshän ei puhu eikä pussaa, joten oli varmaan monikulttuurinen tämä ruokalähettikin?
    – myös tuo sinnikkyys torjunnasta huolimatta vihjaa siihen… :

    ”Ruokalähetti tunkeutui Shirly Karvisen kotiin: Halusi halailla ja pussailla! ”

    ”Miss Suomi Shirly Karvinen joutui ikävään tilanteeseen tilattuaan ruokaa Wolt-ruokapalvelun kautta reilu viikko sitten.

    – Ruokalähetti tunkeutui kotiini eikä suostunut lähtemään pois. Hän halusi halailla ja pussailla. Jouduin työntämään hänet pois asunnostani, järkyttynyt Miss Suomi kertoo Seiskalle.

    Shirly kertoo olleensa yhteydessä Woltin johtoon, josta tilannetta pahoiteltiin ja luvattiin selvittää asia.

    Kyseisen välikohtauksen jälkeen hänen ovisummeria on soitettu useana iltana.

    – En osaa sanoa, onko kyseessä sama mies vai joku muu häirikkö, Shirly toteaa Seiskalle.”

    https://www.seiska.fi/Uutiset/Ruokalahetti-tunkeutui-Shirly-Karvisen-kotiin-Halusi-halailla-ja-pussailla/1119340

  13. ”Itsetyydytystä saunassa, törkeä ele poliisille – sopimattomat seksuaaliset teot työllistävät syyttäjää”

    ”Iltalehden uutisoima Mannerheimintien viuhahdus oli lievimmästä päästä. Syyttäjä on hiljattain vahvistanut useita sakkoja sopimattomasta seksuaalisesta toiminnasta.

    Syyttäjä on hiljattain vahvistanut useita sakkoja sopimattomasta seksuaalisesta toiminnasta.
    Useammassa tapauksessa miehet ovat tyydyttäneet itseään julkisilla paikoilla.


    Kiinniottotilanteessa urakalla vastaan pannut 28-vuotias mies jouduttiin laittamaan käsiraudoissa poliisiauton takatilaan. Yllättäen hän riisui alavartalonsa ja otti esiin sukupuolielimensä.

    Mies viittoili poliisia antamaan hänelle suuseksiä ja huusi kovaan ääneen aikovansa olla sukupuoliyhteydessä ”poliisin äidin ja kaikkien suomalaisten naisten kanssa”. Mies jatkoi riehumista ja potkimista niin, että lopulta hänen jalkansa jouduttiin sitomaan.
    —————–
    Tilanteeseen kutsuttiin tulkki, joka selitti poliisin epäilevän miestä virkamiehen vastustamisesta ja sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta.
    ——————————————-

    Yritti suudella

    Nelissäkymmenissä ollut nainen puolestaan joutui 23-vuotiaan miehen ahdistelemaksi Ylä-Malmin torilla. Mies kävi naisen kimppuun työntäen tämän vasten pakettiauton kylkeä. Hän otti esiin sukupuolielimensä ja yritti väkisin suudella naista.

    66 euron sakkolapulla selvisi puolestaan 35-vuotias mies, joka tyydytti itseään Katajanokan Altaan saunatiloissa. Sakon perusteena oli sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen.

    Kaikkien nähden

    Toukolassa puistonpenkillä, Lauttasaaressa ensimmäisen kerroksen lasitetulla parvekkeellaan sekä Malmilla pienkerrostalon yhteisessä kuivaushuoneessa itseään tyydyttäneille miehille poliisi kirjoitti 6-12 päiväsakon rangaistukset.

    Housunsa nilkkoihin vetänyt mies herätti suurta järkytystä Ylä-Malmilla sijaitsevan pienkerrostalon yhteisessä pyykinkuivaushuoneessa. Mies piti valoa päällä, ovea auki käytävään ja tyydytti itseään lattialla istuen.”

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/201703062200081283_uu.shtml

    1. Ahdistelut ja raiskaukset lisääntyvät tietysti taas kevään ja sitä seuraavan kesän myötä etenkin…

      Toki kuten Lahdestakin juuri uutisoitiin, niin mamuilla on ns. joukkoraiskausasuntojakin käytössään, joihin sitten houkutellaan teinejä ja humalaisia…

  14. Nonniin, eikö olut hyvä kun sai työelämätuntemusta täällä raksalle. Voipi siten Irakissa toimia maansa hyväksi. Juuri näin pitääkin toimia.
    Sama juttu on mertenyli kuljetuksissa, avustamisissa. Nehän vaan saa tilanteen pahemmaksi kun pilivinpimmein ihimisiä tullee eurooppaan, aiheetta.

  15. Minun mielestäni hyvin käyttäytyvä, työtätekevä ihminen on aivan ok. Myös muslimi. Suurin ongelma maahantulossa on sen laajuus ja se, että liian suuri osa maahantulevista ihmisistä ei osaa mitään Suomessa hyödyllisiä taitoja. Sellainen kehitys ei johda mihinkään muuhun kuin samaan, mitä nähdään Ruotsissa: rikollisuus kasvaa ja järjestyshäiriöt nousevat ennennäkemittömiksi. Jos muslimiväestön määrä kohoaa riittävän suureksi liian lyhyessä ajassa, on myös jihadismin sisäänmarssi väistämätöntä.

    Jihadistisen porukan syntymisen salliva politiikka ei ole pelkästään järjetöntä: se on sulaa hulluutta. Jos yksikin suomalainen kuolee jihadistisen väkivallan seurauksena omassa kotimaassaan, on se anteeksiantamatonta.

    Islam on kokonaisuutena ajatellen ongelma. Tämä ongelma on niin selvästi nähtävissä siinä, mitä tapahtuu islamilaisissa valtioissa: shiia- ja sunnimuslimien keskinäinen ja ’vääräuskoisiin’ kohdistuva väkivalta, talouden rappio, homoseksuaalien hirttäminen nostokurjilla, lukuisat islamilaiset terrorijärjestöt eri puolilla maailmaa jne… ettei asiaa millään voi lakaista maton alle.

    Silti on muistettava se, etteivät kaikki kristitytkään ole yhdestä puusta veistettyjä. On ahdasmielisiä lahkoja ja sitten on myös vähemmän sellaista. Kristilliset lahkot hyvine ja huonoine puolineen ovat kuitenkin paljon pienempi ongelma kuin jihadismi. Mutta eivät kaikki muslimitkaan ole kiihkeitä sellaisia. Osa voisi tarkemmin asiaa miettiessään päätyäkin huomaamaan olevansa itse asiassa ateisteja.

    Tunnen toki itse epäluottamusta kaikkia muslimeja kohtaan. Sen voin myöntää. Mutta kuten aluksi jo totesin: hyvin käyttäytyvät, itsensä elättävät ihmiset ovat ok. Epäluottamus voisi hälvetä, jos ajan kuluessa mitään pahaa ei tapahtuisi ja näkyisi myös niitä hyviä hedelmiä.

    Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että nykyinen politiikka on suurilta osin väärää. Jihadisteja on jo Suomessa ja poliisi joutuu käyttämään resursseja heidän valvomiseensa. Monet seikat viittaavat siihen, että imaamit moskeijoissa eivät hehkuta välttämättä rauhaa vaan myös täysin jotain muuta. Sisäisen hälyyttimen pitäisi soida, jos muslimit kutsuvat radikaaleja saarnaajia vieraikseen.

    Vieras kulttuuri ja sen tavat sulautuisivat vähitellen valtakulttuuriin, jos sen edustajia olisi ’sopiva’ määrä maassamme. Vieraan kulttuurin erilaiset tavat jäisivät epäilemättä marginaaliin pitemmällä aikavälillä. Turvapaikkamekanismi ja maailmantilanne kuitenkin ovat sellainen yhdistelmä, että ne tuovat vähitellen liian paljon vieraiden kulttuurien edustajia Suomeen, jolloin kulttuuriset ryhmät tulevat niin vahvoiksi, että ne jäävät elämään oman kulttuurimme rinnalle. Tämä on erittäin huono kehityssuunta. En kannata ollenkaan jatkuvaa maahantuloa Lähi-idästä ja Afrikasta.

    Turvapaikkamekanismi on jokatapauksessa äärimmäisen huono auttamisväylä ja se johtuu tietenkin järjestelmän kalleudesta. Vahvat yksilöt (etupäässä miehet), jotka lähtevät liikkeelle ja pääsevät perille, nauttivat taas paremmista olosuhteista koko loppuelämänsä, vaikka eivät tee välttämättä yhtään mitään hyödyllistä. Sen sijaan kaikki heikoimmissa asemissa olevat ihmiset jäävät vaille apua, jos länsimaat käyttävät valtavasti resursseja miljoonan tai parin auttamiseen, kun avuntarvitsijoita olisi oikeasti kymmeniä miljoonia. Apu pitäisi aina kohdistaa suoraan lähtömaihin tai niiden välittömässä läheisyydessä oleville pakolaisleireille.

    Noista maista löytyisi sitten taas se oma paikka, kunhan se sisällissota on jälleen kerran ohi.

  16. Mielestäni koko juttu haiskahtaa.Turvapaikkaa odotellessa kun ei voi työtä tehdä (korjatkaa jos olen väärässä), joten oliko hän töissä pimeästi, ts. ilman verokorttia…vai oliko töissä ylipäätään ollenkaan. Onko koko juttu vain sepitys, jolla haetaan sympatiaa karkotuspäätöksen saaneille? Helsingissähän he ovat osoittaneet mieltään ties kuinka monetta päivää peräkkäin ja monet tahot, mm. kirkko hakee heille kyseenalaisin keinoin säälipisteitä. Olen muuten sitä mieltä, että nuo laittomat ulkkikset tulisi roudata pois katukuvasta vähän vikkelään. Koko juttu on jo aiheuttanut tarpeeksi häiriötä, Toisaalta, tässähän voi olla keissi jossa yrittäjä tunnustaa (vahingossa tai piittaamattomuuttaan) käyttäneensä pimeää työvoimaa. Mutta joo, jos kaveri on ollut töissä ja näin, niin ei se ole mikään puolustus sille että juuri hän tarvitsee turvapaikan, Eihän niitä sen perusteella jaeta. Itseasiassa, minua naurattaisi ellei itkettäisi näiden hölmöjen hyvää tarkoittava naiivi asenne; kaikki, jotka vaan onnistuu keinolla millä hyvänsä pääsemään maan rajalle, tulisi ottaa sisään ja antaa turvapaikka ja asunto + muut etuudet. Kunhan vaan on arabi tai afrikaano. Huoh…

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.