Viroon saapui Syyriasta 13 sotapakolaista

8

Viroon saapui tänään EU:n taakanjaon puitteissa suunnitellut 13 sotapakolaista, kertoo Postimees. Kaikki tulijat ovat syyrialaisia, jotka saapuivat Viroon Kreikasta. Uusvirolaiset sijoitetaan aluksi asumaan Järvamaalle, Tartunmaalle ja Põlvan.

Viron kiintiö seuraavan kahden vuoden ajalle on 550 sotapakolaista, joista maa on päässyt yhteisymmärrykseen EU:n kanssa.

http://www.postimees.ee/4044061/eestisse-saabub-13-sueueria-sojapogenikku?utm_source

Advertisements

18 thoughts on “Viroon saapui Syyriasta 13 sotapakolaista

  1. Viron väkiluku on 1.3 miljoonaa ja maa joutuu ottamaan kahden vuoden aikana taakakseen 550 ihmistä. Suomen väkilukuun suhteutettuna määrä olisi noin 2300 eli 1150 ihmistä vuodessa. Migrin mukaan Suomen pakolaiskiintiö nostettiin vuosien 2014-2015 tilanteen takia 1050 henkilöön vuodessa. Siis Viro on kiintiöiden suhteen samassa tilanteessa kuin Suomi.

    Suomen kiintiöön ei tietystikään lasketa 32000 omatoimitulijaa. Kun Suomella on kiintiöpakolaisjärjestelmä, omatoimitulijoiden ohituskaistajärjestelyjä ei tulisi hyväksyä. Eli käännytys leirille ja sieltä valitaan, jos valitaan.

    Muuten olen sitä mieltä, että Suomen valtion tulee kokonaan luopua turvapaikkojen myöntämisestä. Kansalaisjärjestöt ja vastaavat tietysti voivat omalla kustannuksellaan ostaa maahan pyrkijöille täysihoidon esimerkiksi Lähi-idän lomakohteissa.

    Usein kuulee sanottavan, että meidän pitää auttaa, jos joku on hädässä. Ei pidä. Esimerkiksi ammoisina aikoina Skotlannin rannoilla jätettiin haaksirikkoiset mereen, koska heidän pelastamisensa olisi merkinnyt pelastajien perheiden nälkiintymistä. Lastia pelastettiin, ihmisiä ei. Ruoka ei olisi riittänyt talven yli omalle väelle ja pelastetuille. Oli pakko valita. Nyt olemme vastaavanlaisessa tilanteessa.

    1. Älä oo ton värinen, noi vuolee ihan saatanasti kaarnaveneitä ja tekee sairaan hyvää safkaa! Vihdoinkin köyhä Eesti RIKASTUU! T: Riku Rantala

  2. Viron hallitus pettää kansansa. Kansa vastustaa ja eliitti toimii. Sama homma kuin muuallakin euroopassa. Nyt on pää auki virossakin ja tulva voi alkaa.

  3. Acc kirjoitti hyvin. 550 on Virolle ihan siedettävä määrä, mutta nuokin rahat olisi paljon tehokkaampaa käyttää pakolaisleireihin lähialueilla. Väestönsiirrot eivät lainkaan ratkaise Lähi-idän ja Afrikan ongelmia – varsinkaan kun väestönkasvua ei saada kuriin. Populaatiot miljoonissa vuodesta 1950 vuoteen 2015 YK:n mukaan:

    Syyria: 3,4 -> 18,5
    Irak: 5,7 -> 36,4
    Afganistan: 7,8 -> 32,5
    Somalia: 2,3 -> 10,8
    Eritrea: 1,1 -> 5,2

    Suomen väkiluku nousi 4,0 miljoonasta 5,5 miljoonaan maahanmuuttajat mukaanlukien.

    1. Syyriassa, Irakissa ja Afganistanissa aivan järjetöntä kasvua, varsin iso väkiluku jo nyt ja kun sama tahti kuitenkin vain jatkuu ja jatkuu – joten ei ole ihme, että sotia ja konfliktejakin syttyy…
      – ja tänne sitten puskee sitä ns. liikaväestöä – vastaavaa ilmiötä esiintyi Euroopassa kai viimeksi joskus 1800-luvulla eli muslimit ovat aika tavalla jäljessä – koska islam…

      Imaamit ja muslimipoliitikot kuitenkin vain lobbaavat väestönkasvua, puhuvat kohduilla valtaamisista ja jopa kohtupommituksesta iloisina asioina, islamia edistävinä asioina…

  4. Virolaiset tuntien luvassa ei todellakaan ole paijaamista ja diskorahaakin annetaan kovin nuukasti.

    1. Kaiketi virolaiset ovat sen verran järkeviä, että nuo ovat jotain perheitä, naisia ja lapsia?
      Ja ehkä jopa ei-muslimeitakin…

    2. Eiköhän tuota samaa oisi sanottu suomalaisistakin 80-luvulla.
      Jos joku virolaisia tuntee, kertokaa noista raiskausjutuista – vaikka jäisi kiinni, ei poliisi varoita että vapaana se edelleen eikä tiedotakaan mitenkään poliisi saati lehdistö. Ehkä välittävät siellä naisistaan enempi, ehkä eivät mutta eipä kai sitä muuta voi ulkomainen tehdä kuin kertoa mitä tulee tapahtumaan.

  5. Tänne noi naapurin geelitukat valuvat, ennemmin tai myöhemmin. Steissi on jo nyt täynnä matupoikia. Mitä seuraavaksi?

    1. Sillanpääasemat kun saavutettu, voi alkaa toimia toiseenkin suuntaan. Virolaiset tarvii passikontrollin rajalle.
      Suomessakin on paljon hyvin ruotsia osaavia pizzapoikia sekä pakolaisia. Jotka siis jo ennalta osaavat ruotsia.

  6. Ken antaa pirulle pikkusormen siltä hän pahalainen vie koko käden. Kaikki apu jota on tarjota on vietävä sinne missä on näiden ihmisten oma maa. Yhtään, ei ensimmäistäkään pidä päästää loisimaan tänne. Ja apua on annettava vain jos apu menee todellakin perille. Nämä perkeleen darfuurit ja mogadishut ovat kyllä näyttäneet sen kuinka se homma sitten lopultakin toimii. Ensin pitää tappaa, siis tappaa, net sotaherrat ja muut kusipäät jotka siellä päsmäröi ja sitten pitää opettaa väki kuten kiinalainen viisaus sanoo kalastamaan. Mikään muu ei pelaa.

  7. Siitä se rikkaus alkaa. Ennen turvallinen Tallinna muuttunee turvattomaksi.
    Nyt kannattaisi virolaisten toimia, ei siis puhua, vaan toimia ennenkuin on myöhäistä mutta taitaa toimia samoin kuin muissakin maissa.

  8. Suurin osa Eestin 550 kiintiöloisesta katoaa kahden vuoden aikana jonnekin.
    Onneksi.
    Toivottavasti EU-velkakirjatalous rommaa ennen kuin Eestikin on pilattu.

  9. Odotan innolla ensimmäistä puurovalitusta sekä discorunkkaria. Elän siinä toivossa että Viron pojat hoitavat nuo syöpäläiset ilman sen kummempia mukinoita. Noi apinat on kaikki muutamassa viikossa ”kadonneet” kotimaahansa koska äiti on kipee..tai onhan Eestissä soita ja kaatopaikkoja mihin muslimi kivasti katoaa. Pitäisi olla Eestissä ja Suomessa muslimintapporaha, saisivat nuoret mieleistä puuhaa ja taskurahaa. Sitäpaitsi islam velvoittaa/käskee muslimeita tappamaan muita niin eikös sama oikeus meille suotakoon? 500e per kuollut muslimimies, max 10 mussee per henkilö/kk, ettei jengi rupee ylitöihin. Naisiin ja lapsiin ei kosketa. Muslimilapseksi lasketaan alle 10 vuotias parraton, rypytön eiharmaahiuksinen yksilö.

  10. Älkää herranjumala virolaiset lähtekö samalle tielle kuin muut Euroopan maat.
    Jos otatte nyt vähän joudutte ottamaan myöhemmin lisää.
    On vain ajan kysymys milloin monilapsiset pakolaiset ajavat määrässä ohi koska lisääntyvät tehokkaammin.
    Suomenkin olisi kannattanut tehdä alueestaan muslimivapaa paratiisi maailman kaikille turisteille. Tänne jos olisi tullut olisi taattu ettei törmää ainoaankaan partalapseen. Turistit olisivat suorastaan rynnänneet tänne.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.