Oliko laittomien leirin tulipalo tuhopoltto? Luultavasti vahinkopalo

13

Laittomien leirissä kerrotaan sattuneen tuhopoltto. Sattumoisin kävin keskiviikkona laittomien muslimien lakkoleirissä ja tein paikalla muutamia havaintoja. Verrataanpa niitä tapahtuneeseen tulipaloon. Joka sinänsä eittämättä on tragedia. Mutta silti palon väittäminen tuhopoltoksi on todella erikoista.

Palon syttypaikka on kuvassa alhaalla. Kuva on otettu turvapaikanhakijoiden toimesta.

palo-2

 

Palopaikassa oli vielä keskiviikkona avogrilli sekä avotuli, jossa keitettiin kahvia. Alla oleva kuvakaappaus filmiltä.

Kuvakaappaus 2017-03-24 20-40-57

 

Syttymispaikka on siis ylläolevasssa kuvassa keltaliivisen miehen takana. Pöydän takana näkyy yksi ”suljettu grilli”.  Sen vieressä heti vasemmalla puolella oli avogrilli ja avotuli. Ylläolevaa kuvaa voi verrata samasta paikasta otetuksi kuvaksi mm. telttaseinässä kiinniolevista paperilappusista, jotka on kiinnitetty jeesusteipillä telttakankaaseen. Alla kuva palopaikasta. Syttymispaikka on avotulella kyykkivän miehen edessä keltaisesta kankaasta hiukan oikealle.

 

Kuvakaappaus 2017-03-24 20-53-22.png

 

Alla kuva leirin takaa samasta kohdasta.

Kuvakaappaus 2017-03-24 20-39-09

 

Tulipalo on siis luultavasti syttynyt avotulesta, jollainen leirissä on ollut yötäpäivää. Mahdollisesti kipinävahti on nukahtanut tai ollut liian päissään ja ei ole huomannut tulen leviämistä. On kuitenkin aivan selvää, että kukaan polttopullorasisti ei muovipullon kanssa ala harrastamaan syttyleikkejä.

Advertisements

46 thoughts on “Oliko laittomien leirin tulipalo tuhopoltto? Luultavasti vahinkopalo

  1. Onko tarkoitus että leiri jää tuohon moneksi vuodeksi, ihan niin kuin kerjäläisten kanssakin on käynyt? Muuttakaa lakia jos ette muuten pysty sitä muka poistamaan. Ihmeellistä, munatonta touhua, kuukausitolkulla!

    1. Eihän nyt toki! Se on siinä vain niin kauan, että siellä ulkoilevat laittomat maahantunkeutujat saavat joko turvapaikan tai toissijaisen suojelun perusteella myönnetyn, käytännössä pysyvän oleskleuluvan. Kun he vielä pamauttavat paksuksi jonkun heidän ympärillään parveilevista suvaitsevaisnaaraista, onkin heillä jo vahva side suomalaiseen yhteiskuntaan ja sitä myötä jalka oven välissä Suomen kansalaisuuteen.

      1. Eiköhän uusia, innokkaita leiriläisiä tule sitä mukaa kun hylsyjä annetaan. Eli leiri tulee toimimaan vielä monta kuukautta, ehkä vuoden, ehkä kaksi, jos ei sitä poisteta. Ja ottaen huomioon että lisää porukkaa on lähtökuopissa Euroopan alapäässä ja kevät senkun edistyy…

    2. EU:n ja Schengenin vuoksi kerjäläiset saavat olla laillisesti maassa sen 3 kk – mutta nämä matut ovat laittomia…
      – ihme jos romanit eivät tajua tehdä nyt samaa eli pistää miekkarin päälle, niin voivat tehdä leirinsä ihan mihin vaan?

      Ei kai romaneilla ole pysyviä leirejä kuitenkaan – vai onko?

        1. Ruotsalaiset varmaankin antaneetkin osan noista tavaroista ja nyt ne pilaantuivat…
          – nuo tavarat olisi kannattanut kuskata suoraan Romaniaan, Bulgariaan jne.

          1. Osa oli saatu ja osa osa varastettu. Niin se prukaa mennä. Huinivat ihmisten pihoilla ja vievät sen minkä irti saa.

  2. Hyvänen aika, poliisihan sanoi että siinä oli nähty jonkun tummaan (selkeä rikollisen merkki) huppariin pukeutuneen ajavan fillarilla ohi. Ja asiaa tutkitaan pienenä vahingontekona. Siitä on aika pitkä matka tuhopolttoon, mutta kun Marjaana Toiviainen – tuo liehuva liekinvarsi – taas lennähtää helmat hampaissa paikalle, niin eiköhän kyseessä olekin jo murhapoltto.

  3. Luulisi tuolla olevan aika lailla valvontakameroitakin? Kun noin keskeisellä paikalla ollaan?
    – joten valvontakameran kuvat vaan esille sitten!

    Mutta juu kyllä ekana, kun luki tuosta, niin tuli mieleen, että nuo itse ovat sen aikaansaaneet huolimattomuudellaan…
    – koska käryttävät grillejään – ja kun myös joissain Suomi ensin -videoissakin on ihmetelty touhujaan, etenkin siis tuota varomattomuutta…

    Ja eikös Suomi ensin -leiriinkin heitetty joku pullo jo aiemmin?
    – joten vaikka tuonnekin olisi heitetty joku pullokin, niin sekään ei välttämättä ole ollut mikään polttopullo ja kärähdyksen syy…

    Hesarissa tosin puhutaan jopa jostain kanisterista – mutta mitä lie rojua noilla on siellä itselläänkin, aika epäileviä ovat muuten tuon Hesarin uutisen kommentoijatkin… :

    ”Tummiin pukeutunut pyöräilijä yritti polttaa turvapaikan­hakijoiden teltan – tekoa tutkitaan tuhotyönä

    Turvapaikanhakijoiden telttaa päin heitettiin palavaa nestettä sisältävä kanisteri. Poliisi on tehnyt perjantaina kuulusteluja, mutta teosta epäilty henkilö on yhä vapaana. Yksi henkilö sai tapahtumien yhteydessä sairaalahoitoa vaativia vammoja”

    http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005139972.html

    Ei tietenkään ole oikein tehdä mitään väkivaltaista, mutta onko niin siis edes tehty – toivottavasti juttu selvitetään perin pohjin.

    Joku kommentoija mainitsee, että Hesari on tehnyt jo neljä uutista siitä aiemmasta turvakaasutus-häslingistäkin…
    – joten toivottavasti tätäkin juttua päivitetään ja seurataan ihan loppuun asti.

    1. Pro-pale-, Anti-Israel -aktivisti Outi Pop ohjeistaa kovin Hesarin toimittajaa… :

      ”Toivois että iskun kohteen eli tphakijoiden äänikin kuuluisi. Isku voi olla traumaattinen sotaa kokeneille. T-tuloa! @KaisaHakkaraine @hsfi”

      ”Poliisi tutkii turvapaikanhakijoiden telttapaloa tuhotyönä. @KaisaHakkaraine @VarisVerkosto @SyksyRasanen
      http://www.poliisi.fi/helsinki/prime101_fi.aspx/1/0/poliisi_tutkii_rautatientorin_telttapaloa_tuhotyona_57939?language=fi&utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter …”

      ”Ehkei kannata soittaa aamupartion poliisille vaan poliisille joka otti ilmoituksen tosissaan. Nimi mailissasi. @KaisaHakkaraine”

      ”Afganistanilaiset, irakilaiset ja suomalaiset silminnäkijät kertovat tuhopolttoyrityksestä. Huom: kuvassa kanisteri. Ping @KaisaHakkaraine”

      ”Jututin silminnäkijöitä. Tekijä PYÖRÄILI paikalta ja sytytykseen käytetty KANISTERI kuvassa #factcheck @hsfi @VarisVerkosto @SyksyRasanen”

      Sekä yrittää levittää uutista maailmallekin :

      ”Arson attack at the #asylumseeker’s demo, that has lasted now 43 days #Helsinki
      @Reuters @AP @guardiannews @nytimes”

      (https://twitter.com/OutiPopp)

      Näiltä pro-paleaktvisteilta onnistuu ylipäätään varsin vakuuttavankin oloinen valehtelu ja asioiden kääntäminen täysin päälaelleen – kun ovat ns. uuden ajan göebbelssejä muutenkin…

      1. Mitäköhän Outi tarkoittaa tällä?! :

        ”Ehkei kannata soittaa aamupartion poliisille vaan poliisille joka otti ilmoituksen tosissaan. Nimi mailissasi.”

        Naisella oli paljon muitakin aihetta koskevia twiittejä ja keskustelua, en kaikkia edes lukenut…

    2. Kirkonkin kanavat pelaavat, inhan siellä punatukkainen Marjaanakin, tosin Hesan kirkkolehti on muutoinkin täysin liberaalisuvakkien hallussa…
      – väitetään grillisiä siirretyn… :

      ”Tuhopolttoyritys aiheutti yöllisen vaaratilanteen turvapaikanhakijoiden mielenilmauksessa

      Teltassa oli tapahtumahetkellä kymmenen ihmistä. Jos turvapaikanhakijoiden kaasugrilli olisi ollut entisellä paikallaan, tuhopolttoyritys olisi saattanut aiheuttaa räjähdyksen.”

      ”Perjantaiaamuna noin kello 4.30 mustiin pukeutunut henkilö sytytti turvapaikanhakijoiden Helsingin rautatientorilla sijaitsevan mielenosoitusteltan takaseinän tuleen. Silminnäkijöiden mukaan bensakanisteria käyttänyt tekijä pakeni paikalta polkupyörällä Kaisaniemen puiston suuntaan. ”

      Mielenosoituksen suomalaisiin tukijoukkoihin kuuluva Riikka Theresa Innanen kertoo, että tulen sytytyskohdassa säilytettiin vielä muutama päivä sitten kaasugrilliä, jota käytettiin teenkeittoon.

      – Jos grilli ja kaasupullot olisivat olleet vielä samassa kohdassa, tulen sytyttäminen olisi voinut aiheuttaa räjähdyksen.

      Innasen mukaan mielenosoituksen ilmapiiri on ollut viime päivinä erittäin myönteinen, eikä väkivallan uhkaa arvattu odottaa. Ihmiset ovat pysähtyneet juttelemaan, ja teltalla on järjestetty myös perhejuhlia.

      – Tuhopolttoyritys on laukaissut turvapaikanhakijoissa posttraumaattisia stressioireita. Myös suomalaiset tukijat ovat järkyttyneitä, koska emme ole tottuneet tällaiseen. Tilanne on kuitenkin jo rauhallinen. Teen juonti ja jutustelu jatkuu, ja täällä järjestetään tapahtumia koko perheelle.

      Mielenosoittajat toivovat, että päättäjät tuomitsevat tämänaamuisen teon ja kaikenlaisen väkivallan mitä tahansa ihmisryhmää vastaan, joka käyttää demokraattista oikeuttaan mielenilmaukseen.

      – Isku ei ollut hyökkäys vain paikalla olleita mielenosoittajia ja heidän tukijoitaan vastaan, vaan kaikkia rauhanomaisesti mieltään osoittavia kohtaan. Tämä oli yritys tukahduttaa demokraattinen mielenosoituskulttuuri, Innanen sanoo.”

      https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/tuhopolttoyritys-aiheutti-yollisen-vaaratilanteen-turvapaikanhakijoiden-mielenilmauksessa

  4. Uinti ja puinti eivät ole turvisten lajeja. Ei myöskään huolellinen tulenkäyttö. On kuin lauma ”pikkuserkkuja” olisi touhuamassa ja kauhea kälkätys käy ja mitä tahansa voi sattua.

  5. Pojille tuli nälkä ja sitten rillaamaan ilman sen suurempaa suunnitelmaa, vaikka keskellä Helsinkiä. Halal-liha on päässyt kärtsähtämään, ja siinä älämölössä on sitten käynyt hassusti. Siinäpä se keissi. Kanisterilla polttoainetta olisi posautettu ilmaan koko paska, eli joku juksaa.

  6. On tässä paljon muutakin epäselvää. ”Sytyttäjä” sekä ajoi polkupyörällä että juoksi pois paikalta. Eskolin kirjoittaa blogissaan että poliisi ei löytänyt palopaikalta mitään millä teltta olisi sytytetty mutta sitten hän kirjoittaa että onneksi nyt poliisi tietää muovikanisterista joka oli löytynyt teltan takaa juuri paloaukon kohdalta. Blogissa on kuvat kyseisestä ”kanisterista” osittain sulaneesta muovisäililötä, (4 l?) joka on metrin parin päässä teltasta avoimella kiveyksellä. Kuvat on otettu teltan sisältä. Nuo kuvat on aivan ilmeisesti otettu päivän jo valjettua kun taas SE:n video on vielä pimeällä. Jos poliisi on käynyt palopaikalla, ei tuo ”kanisteri” ole voinut jäädä sekä huomaamatta että ihmetyttämättä. Poliisi onollut paikalla ennen seitsemää koska tiedote on kl. 7.00. Eli siis oliko ”kanisteri” siellä kun poliisi tuli?
    SE:n videolla on hieman epäselvästi näkyvissä teltan tausta jossa voi olla tai sitten ei, ”kanisteri”. Tarkkasilmäisemmät katsokoon. SE:n video on otettu ennen poliisin tuloa.

  7. https://youtu.be/FeBkhuDiAVU
    Matut lämmittelee käsiään avorillillä ja tekevät ruokaa siinä paahtaen, siitä on useita videoita ja kuvia SE-videoissa…..myös video jossa henkilö kertoo  kertoo savupatsaasta ja tulen leimahduksesta teltan katonläpi.Kun porukka meni videoimaan katto oli revitty auki ja suomalainen suvakkineito  huutelee silmät onnesta säkenöiden että kaikki on hyvin…..

  8. Ettei kyseessä vain olisi pahamaineinen ja kauhua herättävä ”polttopilluisku”? 🙂

    1. Meinaatko, että meno ja meininki teltassa kuumeni hiukan liikaa ja eroottiset kipinät saivat aikaan oikeankin roihun?

  9. Ns normi media saavutti jo tavoitteensa oli syyllinen kuka tahansa.. voidaan taas haukkua valkoista heteromiestä kun laittomien leirikin piti polttaa.. tuskin tulee kissankokosilla kirjaimilla korjausta iltalehteen että neekerit ne vaan lämmitteli..

    1. 1:42 – 1:46 ei näy mitään kanisteria?
      1:58 – 2:02 näkyy taustalla ajavan 1. poliisiauto?
      2:19 – kyseinen poliisiauto kääntyy rautatientorille?
      2:48 – 3:12 maassa on jotain?
      3:12 – 2. poliisiauto saapuu paikalle?

      Eli kokonainen 1:00 aikaa heittää teltasta palanut kanisteri ulos.

        1. Tässä löytyy näistä kuvista edelleen lisää. Miksi telttakankaasta on leikattu osa pois ylimmässä kuvassa? Poisto on tehty kohdasta joka on toisessa kuvassa olevan liivimatun selän vieressä? Ja grillin vieressä. Telttojen takaa olevassa kuvassa on vain A:n muotoinen ”palanut” aukko.

          Van, Mie Kyllä reikä on samassa kohdassa molemmissa kuvissa. Katso tuota katukiveyksen riviä joka alkaas tuon oikeanpuoleisen telttakankaan repaleesta. Rivi päättyy ls-kohdalle kuten toisessakin kuvassa.

          Oleellisinta on kuitenkin tuo valoisuus. 23.3. aurinko nousee Helsingissä 6.11 joten valoisuus alkaa ehkä 5.30.
          Poliisit tulivat jo 4.30 tai vähän mnyöhemmin. Joka tapauksessa kun SE-kaveri vielä kuvasi videotaan jossa teltan tausta näkyi ja tuolloin oli vielä selkeästi (?) pimeää.

          Uskon että poliisit olisivat huomanneet ja talteenottaneet ”kanisterin” jos se olisi ollut paikallaan kun poliisi oli siellä. Poliisin mukaan, JoriEskolinin blogissa, poliisi ei löytänyt paikalta mitään millä telttakangas olisi sytytetty. Ja JoriEskolin jatkaa kirjopitustaan että onneksi nyt on löytynyt.

          Jokuhan ei tässä täsmää.

      1. Saatu kiva kuva, kun on siirretty?
        Mutta kyllä tuo kanisteri on epäilyttävä, sillä en usko, ettei poliisi olisi voinut olla sitä huomaamatta – ja että ei olisi vienyt sitä pois paikalla käydessään.

        Olen jo aiemmin huomannut, että suvakit valehtelevat aivan kirkkain silmin – matuista nyt puhumattakaan…

  10. MV:ssa olevassa välittömästi otetussa videossa näkyy kuinka palo sammutetaan teltassa sisällä. Jos olisi syttynyt/sytytetty ulkoa nesteellä olisi siellä ollut tulta, savua ja höyryä sammuttamisesta.
    Ja poliisi uskoo taas performansen; poliisin toiminta on niin naurettavaa että siltä menee loppukin uskottavuus.

    1. Fiksu havainto. Jos teltan seinälle ulkoapäin heitetään / levitetään palavaa nestettä, tuli täytyy sammuttaa ulkoapäin koska nestettä on kankaan ulkopinnalla ja se jatkaa palamista. Tulet näkyvät videolla myös selkeästi olevan maassa, teltan sisällä.
      En lähtisi hirveästi mollaamaan poliisia. He tekvät työnsä ihan kiitettävästi niin kauan kuin saavat itse tehdä. Vasta kun tulee ylhäältä määräyksiä niin tulokset voivat muuttua. Mutta ne muuttuvat vain siihen saakka kunnes meillekin tulee joku Springare.

      1. Kyllä nykyisin on ns. suvakkipoliisejakin, jotka ovat valmiita jopa valehtelemaan monikulttuurin ja matujen puolesta.

        Aina toki on ollut yksittäisiä epäluotettaviakin poliiseja, mutta suvakkipoliisit ovat yksi uusi kategoriakin.

      2. En ihan tarkoittanut mollata esim. partion poliiseja vaan oikeastaan poliisijohtoa. Tällainen idiootiksi heittäytyminen palastaa hetken mutta rapauttaa koko instituution. Kaikki tuntemani rivipoliisit ovat niin fiksuja ettei kukaan selitä tilanteitaan sokeudella ja tyhmyydellä.

      3. Kun esitin tämän saman teorian Hesarissa, poistivat minulta kokonaan kommentointioikeuden: kommentointisi on estetty moderaattorin toimesta. Ei siis vain yksi kommentti vaan kokonaan (lopullisesti?).

      4. No ei todellakaan tee poliisi töitään. Koulukiusatut pellet pätemässä, lasketaan vihollisiin.

  11. falafel kärähti pohjaan, mutta koko Suomi on syyllinen…laittomasti maassa makkoilevien leirille tarvitaan ainakin ziljoonan biljoonaa euroa valtion tukea, muuten laittomasti oleilevat aavikkokojootit saattavat seuraavaksi polttaa Tuomiokirkon.

  12. Mustiin pukeutunut juosten polkupyörällä paennut tuntematon mies sytytti teltan tuleen juuri sattumoisin grillin kohdalta.
    Uskottavaa ?? 😀
    Veikkaan, että se ”kanisteri” on sellainen 3-4 pieni kahvallinen muovi pönttö jossa olevaa nestettä oli käytetty grillin sytytykseen. Se on sitten potkittu pois kauemmaksi kun on hätä ollut päällä.

  13. Eikö viranomaiset tosiaan voi puuttua tuohon leiriin – kun onko tuo siis aivan Ateneumin edessäkin?!
    – ajatelkaapa, jos savuttavat ja leimahtelevatkin grilinsä saavat vielä aikaan sen, että Ateneumin sammutusjärjestelmät käynnistyvät – ja sitten Suomi 100v. juhlavuoden kunniaksi kansalliset taideaarteemme tuhoutuvat…

    1. No nehän ovat vain valkoisen rasisti-fasisti-natsisti-heteromiehen tekemiä kuvatuksia enimmäkseen… mitäs niistä! Ja onhan tuo leiri jo ikäänkuin turistinähtävyyskin ja varmasti kehittyy aikaa myöten. Tulee serveerinkiä, irakkilaisia piirakoita ja kansantanssia ynnämuuta.

  14. Kun kerran tulityökurssin opit eivät näytä menevän perille, ei tässä auta kuin vesitykki

  15. Turha tässä mitään analysoitavaa, karvakädet eivät osaa yhtään mitään. Eivät edes kunnon valehtelua, mutta tämä tulenkäsittelymoka/keksitty rasismihyökkäys edesauttaa migrin päätöksien kumoamista. Rupee olemaan kiire saada se turvapaikka nyt ennenkuin puskaraiskaussesonki alkaa. Mahtaa kyrsiä kun saman kylän Mohammed joka sepitti vähän erimuotoista satua migrille dallaa joka päivä pienessä maistissa keskipäiväbaarireissun jälkeen virnistellen leirin ohi ruoka/viinakasseineen matkallaan kotiin omaan täysin kalustettuun kämppäänsä vetämään lärvejä/käteen, surffailee netissä ja tsiigailee kaapelikanavapornoo ilmaiseksi.

  16. ”Sytytettiin tuleen”
    Mistä Yle sen tietää kun asiaa ole tukittu ja polisiikin sanoo, että on olemassa vain yksi ”suvakki”havainto.
    Aivan naurettavaa, mitä tuollainen uutisointi on kun grillipalo on mitä ilmeisin vaihtoehto..

    Poliisi tuhosi Tampereen ehdokkaan vaalijulisteet, jolloin jäjlellä oli vain tyhjä kehys.
    Helsingissä SE väen näkyvyyttä sabotoitiin. Wiik ja Lokka saivat Oulussa taistella tuulimyllyjä vastaan.
    Missä on demokratia, missä on vapaa sana, missä on mielipiteenvapaus kun rahallakaan et saa mielipidettäsi julki.

    Ihmisillä on oltava mahdollisuus äänestää muitakin kun Yleä ja maakuntalehtien helmoihinsa ottaneita suvakkityperyksiä.

  17. Eli moniosaajat eivät saa pätö telttaakaan syttymään teltan sisäpuolelta oikein avotulella?
    Ei vittu mitä yksinkertaisuutta.

  18. Vokeissa palaa, teltoissa palaa. Polttihan natsitkin lapin mennessään. Ei kannattaisi kiittämättömyyttä ja vihollista kosiskella. Ei ne sillä ystäväksi muutu, vaikka kuinka mielistelisi ilmaisella puurolla. Eikä taida auttaa suomalaisnaisen alapää tälläkään kertaa.

  19. Brilettejähän se Marjaanakin eilen kaipasi leirille jotta saadaan lämpöä, niitä kuulemma kuluu paljon.
    Briketti palaa paremmin kuin kamelinpaska, varsinkin kun sitä vähän löyhyyttelee lerpakkeella. Tosin silloin on tulipaloriski. Tai sitte käytetty sytytysnestettä ja pohjaluukkunpllu auki.

    1. Nyt briketit on siellä epäsuosiossa, savuuttavat kuulemma liikaa. No, se on kyllä huomattu.

  20. Poliisi huolissaan ns. valemedioista… :

    ”Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    ”Seppo Kolehmaisen mukaan poliisi pystyy tarttumaan valeuutisoinnissa vain kaikkein räikeimpiin tapauksiin.

    Poliisilla on valeuutisten torjumiseen ympärivuorokautinen valmius seitsemänä päivänä viikossa, sanoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Poliisin valmiusryhmään kuuluu noin 30 henkilöä, jotka on sijoitettu poliisilaitoksiin ympäri maata sekä keskusrikospoliisiin ja poliisiammattikorkeakouluun.

    Uutta yksikköä valeuutisten torjuntaan ei ole perustettu, vaan valeuutisointiin puuttuminen on otettu osaksi jo olemassa olevaa kriisiviestinnän valmiusryhmän työtä. Ryhmä tukee erityisesti vaativissa tilanteissa muuta poliisitoimintaa.

    Nettikiusaaminen iskee myös poliisiin
    Viime syksynä Kolehmainen nosti julkisuudessa esiin vihapuheeseen puuttumisen. Siihenkään poliisilla ei ole omaa erillistä yksikköä.

    – Nettipoliisitoimintaa on vahvistettu. Vihapuheen torjumiseen perustettiin oma ryhmä, jossa poliisin toiminta sosiaalisessa mediassa yhdistyy muuhun poliisityöhön, Kolehmainen kertoo.

    Vihapuhe ja nettikiusaaminen ovat kohdistuneet myös yksittäisiin poliiseihin. Kolehmainen näkee ilmiössä informaatiovaikuttamisen piirteitä ja kertoo, että hälytystehtävissä olleista poliiseista on muun muassa kuvattu videoita, joita on levitelty ympäri sosiaalista mediaa.”

    http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005142979.html?utm_medium=social&utm_content=ios.is.fi&utm_source=t.co&utm_campaign=tweet-share

    Tarkoittaakohan tuo poliisien nettikiusaaminen sitä, kun Taposen ja Huhtelan kaltaisille avoimesti ns. suvaitsevaisille somepoliiseille tulee palautetta heidän omista kommenteistaan?
    – esim. kun nämä somepoliisit jankkaavat Twitterissä, ettei se yksi uskonto liity yhtään mihinkään, eikä maahanmuuttajat ole ikinä aiheuttaneet mitään ongelmia missään, siis noin niin kuin lähtökohtaisesti heistä itsestään johtuen…

    Ja viittaako tuo kuvaushomma Suomi ensin -liikkeeseen ja muhin maahanmuuttokriitikoihin, jotka ovat kuvanneet poliisia?
    – jotka kuitenkin kuvaavat ennen kaikkea suojellakseen itseään, koska ns. rasistiksi leimattu ei voi aina luottaa poliisiinkaan…

    Mielestäni poliisijohdollakin alkaa jo olla suvakkien tyylisesti ns. hirsi omassa silmässä, mutta näkevät toki vain sen roskan maahanmuuttokriitikoiden silmässä…

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.