Mainokset

Pientä väestötilastoa Ruotsista-Ruotsissa Suomea suurempi syntyvyys

ruotsinvaesto2016

SCB:n uudet tilastot on julkaistu. Ruotsin tarkka väkiluku 31.12.2016 oli 9 995 153, jossa nousua edellisvuodesta 144 136. Kantaruotsalaisten määrä kuitenkin laski muutamalla tuhannella. Seuraavissa taulukoissa tarkastellaan miten väestönkasvu on muodostunut.
Muutama huomio:

  • Oikeat maahantulijoiden ja syntyneiden määrät ovat suurempia, koska vuoden aikana osa ihmisistä kuoli tai muutti pois.
  • Kasvutilastojen kärkimaista Iso-Britannia ja jossain määrin Puola ovat ainoat länsimaat. Suomi, Tanska ja Viro miinuksella sekä Norja käytännössä nollatasolla.
  • Saudiarabialaisia saapui Ruotsiin yli 1100. Mikä oli maahantulon peruste?-
  • Somalien naisvaltaisuus poikkeaa muista muslimimaista kaikissa tilastoissa. Johtuuko tämä järjestetyistä avioliitoista?
  • Ruotsin (1,85) Suomea (1,65) korkeampi syntyvyysaste johtuu yksinomaan kehitysmaista ja ns. kehittyvistä maista lähtöisin olevista maahanmuuttajista. Vuonna 2016 Ruotsissa syntyi 117 425 henkeä. Heistä reilusti yli 40 tuhannella vähintään toinen vanhemmista on syntynyt muualla kuin Pohjoismaissa tai Virossa.
  • Kolmannesta sukupolvesta lähtien ulkomaalaistaustaisuus ei näy näissä tilastoissa.

 

Lähde: http://www.scb.se/hitta-statistik/statistik-efter-amne/befolkning/befolkningens-sammansattning/befolkningsstatistik/

(Löytyy nimellä ”Befolkning efter födelseland och ursprungsland 31 december 2016”)

 

nettoulkomailla

 

 

nettosamasta

 

 

 

nettoerimaista

 

 

nettovaintoinen

 

 

Jutun koosti ansioitunut lukija.

Mainokset

21 Comments on Pientä väestötilastoa Ruotsista-Ruotsissa Suomea suurempi syntyvyys

  1. KalleK // 25/03/2017 19:12 // Vastaus

    Niin ja tuo oli vain syntyvyys.Kansa vaihtuu ja rakenteet romahtaa samaan tahtiin. Taas täytyy ottaa esiin tämä purkkapallovideo. Linkola ymmärsi asian jo kauan sitten, ongelma tulee vain pahenemaan

    Tykkää

    • Soomepois Eestist // 25/03/2017 21:52 // Vastaus

      @ KalleK, joo toi on suht’koht korutonta kertomaa ja kuitenkin niin inhorealistisen totta. Tänään oli se ”Earth Hour” päivä, jätin piruuttani kytkemättä virrat pois päältä. Viro- ja suomalaisten sähkönkulutus on globaalissa mittakaavassa yksi hyttysen pieru Atlantissa, jos vertaa Kiinaan, Intiaan tai USA:han. Mitä n. vähän yli 5-miljoonainen kansa voi vaikuttaa maailman luonnonvarojen käyttöön? Olemmeko paavillisempia kuin paavi itse?

      Tai no onhan Suomessa vielä puhdasta juomavettä, mikä taidetaan kohta myydä ulkomaille, valtionyhtiöiden tapaan. On meillä kyllä hullut päättäjät tai sitten he ovat saaneet ohesta ”pöydän alta” voitelurahaa, jotta e.m. päätöksiä voitaisiin yleensäkin tehdä. Ei kansalla ole niin väliä, kunhan itsellä menee hyvin….

      Kas tässä aiheeseen löyhästi liittyen parodiapätkää nyky-EU:n maahanmuuttopolitiikasta, annetaan Aatu-vainaalle puheenvuoro. Jep, hauska liike toi ”Children of the Rainbow”!

      Tykkää

      • KalleK // 25/03/2017 22:24 // Vastaus

        Vähän oli pitkä, mutta tulihan se sieltä moneen kertaan. En ole rasisti, mutta……
        Harmi miten Saksan ”häpeä” voi vaikuttaa näin pitkään Eurooppassa. Äärilaidasta on hypätty toiseen laitaan joka on todennäköisesti pahempi ja tuhoisampi kuin aiempi toinen laita. Länsimainen kulttuuri on ihan oikeasti vaakalaudalla islamisoitumisen myötä ja se ei ole hyvä asia.

        Tykkää

      • Aatu starttasi prosessin // 25/03/2017 22:52 // Vastaus

        Aatuhan epäsuorasti suorastaan aloitti islamisaation; natsit olivat jopa liitossakin muslimien kanssa, arabien ja bosnialaisten yms.

        Saksassa ei olisi miljoonaa turkkilaista ilman Aatua….

        Tykkää

    • Nimetön // 26/03/2017 00:18 // Vastaus

      Voiko enempää rautalangasta vääntää? Enkku on, mitä on, mutta purkkapallot lattialla vakuuttivat. Menee yli ja pahasti. Rottamainen sikiäminen tuhoaa koko lätyn? (Maapallosta ei saa puhua, koska islam?) Joku vessapaperirullateoriakin oli, jossa väkiluku kasvaa 10 000 000 000 tietämille ja alkaa sitten laskea. Noista islamistien ollessa suurin osa, kiekko tuhoutuu kuitenkin idioottimaisen käytöksen seurauksena? Ehkä islam tuhoaakin itsensä, eli ilman länsimaita muslimeja ei voi olla olemassa? Ainakaan kovin montaa. Luonto kiittää, kun kaikki jihadistit räjäyttävät toisensa?

      Tykkää

  2. Brohammed // 25/03/2017 19:34 // Vastaus

    Pari sukupolvea vielä niin Ruotsi on romahtanut täysin, taantunut jonnekkin Persiaan vuonna 1700 jossa vain varkaat ja murhaajat pärjäävät. Ei siitä tule mitään kun 99.9% väestöstä haluaa kaiken ilmaiseksi. Onneksi minä en elä enää niinkin paskassa paikassa kuten Pohjoismaat vuonna 2100. Tässähän se vika taitaa ollakin: KAIKKI MINULLE NYT! VITTUUN TULEVAISUUS JA SEURAAVAT SUKUPOLVET! Me taidetaan olla aikamoisia paskiaisia jokainen, suuri komeetta joka pyyhkäisisi meidät kaikki helvettiin olisi meille oikein.

    Tykkää

    • Nimetön // 26/03/2017 00:37 // Vastaus

      Olet oikeassa, mutta komeetta vie ne viattomatkin. Syntymättömät otukset ainakin ovat viattomia. Onko elämää muualla? Ei kait sitä passaa hävittää elämää kokonaisuudessaan. Ihminen ei vissiin kehity enää, tai taantuu, joten ”ei jatkoon”? Potentiaalia olisi, muttei kai tarvetta kehittyä, joten olemme huipulla ja yleensä kai sellaiset lajit on evoluutio korjannut pois? (Krokotiilinkin saa halutessaan tapettua sukupuuttoon.)

      Komeetta tietty tulee, siinä ei ole halusta kyse.

      Tykkää

  3. KalleK // 25/03/2017 19:54 // Vastaus

    ”Onneksi minä en elä enää niinkin paskassa paikassa kuten Pohjoismaat vuonna 2100.”
    Näin on itsekin tullut ajateltua, mutta lastenlasten kannalta mietittynä aika ikävää. He tottuvat uuteen normaaliin kun eivät paremmasta tiedä ja koulukin tekee aivopesua. Ehkäpä fiksuimmat ajattelevat, mitä, onko ollut aikoja jolloin autot eivät pala ja terrori-iskuja ei ollut. Natsirasistien satukertomuksiksihan tuollaiset puheet myöhemmin leimataan, mutta onpahan tarinaa kuten uponneesta Atlantiksesta.
    Vielä kuitenkin uskon järkiintymiseen kun Väyrynenkin 😀
    Meitä vastustajia on paljon. Pitää vain pitää totuus esillä, eikä alistua.

    Tykkää

  4. Noitakin tilastoja olisi mukavampi katsoa totaalisesti numerolukutaidottomana!

    Tykkää

  5. Vanhojen puolueiden tila // 25/03/2017 20:32 // Vastaus

    Kokkarien nuiva siipi… :

    ”Wille Rydman: Miljoonilla Lähi-idästä tai Afrikasta saapuvilla ei mitään edellytyksiä työmarkkinoille”

    http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/tyomarkkina%20wille%20rydman-63303

    Kommenteissa tulee esiin se toinen siipi, se suositumpi… :

    ”Olemme valmiit maksamaan koulutuksen (sen lisäksi, mitä bo on investoitu terveyden- ja päivähoitoon ja peruskouluun) kymmenille tuhansille suomalaispojille, jotka jo 13-14 -vuotiaina ilmoittavat, etteivät mene töihin, vaan sossuun. Mitä heitä kouluttamaan, koulutetaan ammatteihin halukkaita maahanmuuttajia ja heidän lapsiaan.”

    Tykkää

    • Nimetön // 26/03/2017 00:49 // Vastaus

      Hyvä idea sanoa 13 vuotiaalle, ettei tästä koskaan tule mitään. Miltei uskoin tuon ikäisenä, että turha yrittää mitään… Yritin, mutta.. älkää tehkö lapsillenne samaa! Antakaa kokeilla siipiään, ei ne muuten kanna. Vieläkin **tuttaa, että tuli kouluttauduttua käytännössä työttömäksi. Kuormurin ajolla ilman korttia tienasi paremmin kuin koulutusta vastaavalla homalla. Mikähän siinä on?

      Tykkää

  6. KalleK // 25/03/2017 20:55 // Vastaus

    ”Mitä heitä kouluttamaan, koulutetaan ammatteihin halukkaita maahanmuuttajia ja heidän lapsiaan”
    Me halutaan olla neekereitä lauloi Kakesingers ja syystä. Tässä niitä halukkaita Suomen pelastajia. Tilastot osoittavat karmivasti miten irakilaiset ja somalit ”pelastavat” Suomen se tiedetään jo. Vaikutus on aivan käänteinen.

    Tykkää

  7. Puosuvaari // 25/03/2017 21:32 // Vastaus

    Näkyy selvästi täysjärkisimpien (Tanska, Viro, Suomi) vedot: eli pois täältä kun vielä hengissä ja täysijärkisinä tästä hulluudesta eroon pääsee. Luvut eivät valehtele!!!

    Tykkää

    • orbanisti // 25/03/2017 21:58 // Vastaus

      Ainakin suomalaisten osalta kyse on lähinnä siitä että Ruotsiin muuttaneet suuret ikäluokat ovat niin iäkästä väkeä että kuolevat hiljalleen pois. Mutta se hieman yllätti että toinenkin sukupolvi on laskussa. Siitä eteenpäin suomalaistaustaiset onkin laskentatavassa sulautuneet kantaruotsalaisiin.

      Tykkää

  8. KalleK // 25/03/2017 23:13 // Vastaus

    ”Mutta se hieman yllätti että toinenkin sukupolvi on laskussa. Siitä eteenpäin suomalaistaustaiset onkin laskentatavassa sulautuneet kantaruotsalaisiin”
    ”On muisto vain” laulaisi Olavi Virta. On tavallaan suomalaisten vika, että nostivat ruotsin nousuun ahkeruudellaan esim. autotehtailla (moni kaveri lähti sinne aikanaan). Tästä syntyi syntyi väärä kuva, että esim. somalit ja irakilalaiset tekisivät samoin.
    Missä islam ja missä ”Kelä” siellä ongelma. Ruotsi on tuhoon tuomittu kun poliisikitkin ovat rasismisyytepelkoisia neitejä.

    Tykkää

  9. KalleK // 25/03/2017 23:19 // Vastaus

    Miksi kirjoitusvirheet löytyvät aina vasta kun viesti on jo lähetetty :D. Onneksi suomenkielentaitoinen korjaa nuo mielessään automaattisesti eikä edes huomaa, Suomalaisuuden liiton puheen johtaja Heikki Tala laittoi kerran täysin pieleen kirjoitetun tekstin ja se oli aivan selvälukuista, suomalaiselle. Harmi kun en löydä sitä enää.

    Tykkää

    • KalleK // 25/03/2017 23:32 // Vastaus

      ”Heikki Tala laittoi kerran täysin pieleen kirjoitetun tekstin”
      Nyt muistan, foorumi oli jippii.fi. Vieläkö joku muistaa .D.
      Rytsölät vähän tienasi tuolla 😀 juttelinkin vastaavan kanssa alkuaikoina.

      Tykkää

  10. realisti // 27/03/2017 06:43 // Vastaus

    Somalien naisvaltaisuus? Äijät pitää useita vaimoja ja roudaajat sinne lisää muijia synnyttämään lisää muslimeita valloittamaan loputkin Ruotsista?

    Tykkää

  11. nuuskahuuli // 27/03/2017 09:11 // Vastaus

    ”Saudiarabialaisia saapui Ruotsiin yli 1100. Mikä oli maahantulon peruste?”

    Huom! Saudeissa syntyneitä, mutta eivät Saudi-Arabian kansalaisia. Syyrian kansalaisia valtaosa, luulen. Piti lähteä Taikaseinän puutetta turvaan Saudi-Arabiasta, siellä kun Taikaseinälle ei muilla kuin kansalaisilla ole asiaa, eikä siellä käytännössä myönnetä kansalaisuuksia ulkopuolisille vaikka olisivat viidettä sukupolvea. Saudi-Arabia ei kuulu kaikille.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: