Mainokset

Hizb ut-Tahrir: ”Islamin mukaan syyttömien päälle ei käydä”

Kuvakaappaus 2017-04-11 00-23-47

 

Tukholman terrori-iskun tekijällä kerrottiin olevan selvä yhteys Hizb ut-Tahrir-nimiseen islamilaiseen äärijärjestöön. Järjestöllä on hyvin vankka asema Skoone-Tanska-akselilla. Järjestön muslimit kokoustivat muutama vuosi sitten Kööpenhaminassa, jossa aiheena oli mm. miten islam saadaan voimaan koko Pohjolassa. HUOM! Suomi kuuluu osana Pohjolaan, jonne Hizb ut-Tahrir haluaa sharia-lain voimaan siinä muodossa kuin Muhammed sen kirjoitti.

Järjestö kuitenkin kiistää tämän kaiken.

Hizb ut-Tahrir on laatinut mielenkiintoisen vastineen terrori-iskun tiimoilta. Vastine alkaa kertomuksella kuinka islamin mukaan on täysin päivänselvää, että syyttömien ihmisten päälle ei saa hyökätä. Sen jälkeen teksti jatkuu:

 

Mutta tietyt asiat on otettava huomioon. Ensinnäkin Trollhättanissa käytettiin miekkaa kuolettavasti, mutta terrori-käsitettä käytetään vain silloin, kun tekijänä on muslimi. Stefan Löfven kutsui Tukholman iskua terroriteoksi ennenkuin poliisitutkimuksissa oli tullut mitään selville. Kun taas Trollhättanin miekkamies ja Malmön lasermies eivät olleet terroristeja. Tavallinen islamilainen toiminta voi olla merkki radikalisoitumisesta ja lähemmpänä terroritekoa. Käsite, jota käytetään valikoivasti vain kun tekijöillä on yhteinen nimittäjä: islam ja muslimi.

Kuvakaappaus 2017-04-11 00-25-36

 

Sen jälkeen järjestö kirjoittaa, että tällä käsitekikkailulla on tarkoitus saattaa yhteiskuntaan tiukempia muslimeja koskevia lakeja ja saada oikeutus sotilaalliseen iskuun islamilaiseen maailmaan, jonka katsotaan olevan uhka Euroopalle.

Sama vanha paatos jatkuu:

 

Bashar al- Assad käytti kemiallisia aseita syyrialaisia vastaan vain muutama päivä sitten. Kuolleiden ja loukkaantuneiden määrä oli moninkertainen verrattuna Tukholmaan. Eiffeltornia ei sammutettu heidän takiaan, kuten myöskään syyrialaisten takia ei tehty surukulkueita. Amerikkalainen lentolaivue tappoi 500 siviiliä Mosulissa kaksi viikkoa sitten. Kuinka paljon heidän takia on esitetty solidaarisuutta? Vai onko niin, että tiettyjen elämä on arvokkaampaa kuin toisten?

 

Järjestö haluaa viestiä muslimeille:

 

Toiseksi, kehoitamme kaikkia muslimeja ottamaan etäisyyttä siitä, että heitä vaaditaan tai painostetaan irtisanoutumaan terrori-iskusta. Me emme istu syytettyjen penkillä. Meillä ei ole mitään hävettävää ja meidän pitää olla ylpeitä islamista, joka on meidän arvokkuutemme lähde.

Moni on jo ehtinyt irtisanoutumaan ja tuomitsemaan iskun ja kertonut, että islam ei ole väkivaltainen, joka taas perustuu virheelliseen oletukseen. Politiikoiden ja mielipidevaikuttajien vaatimukset väkivallasta irtisanoutumiseen perustuu sille ajatukselle, että islam on uhkatekijä ja me muslimit olemme automaattisesti syyllisiä ja meidän pitää todistaa, että emme ole. Länsimaat ovat aiheuttaneet aivan liian monen muslimin kuoleman ja kukaan ei vaadi länsimaalaisilta sanoutumaan irti tästä. Miekkamies, lasermies ja Breivik ovat tästä esimerkkejä.

Ne sadat vastaanottokeskukset, jotka Ruotsissa on tuhopoltettu – kukaan ei ole vaatinut ruotsalaisia irtisanoutumaan niistä. Muslimit ovat aiheuttaneet vain murto-osan länsimaalaisten kuolemista verrattuna kuinka paljon muslimien kuolemisia länsimaalaiste ovat aiheuttaneet viimeisten 10-15 vuoden aikana.

 

Lauselmassa on monia kummallisia väitteitä, vastaanottokeskusten tuhopoltot. Lisäksi väitetään, että jotain moskeijaa kohtaan ollaan tehty lauantaina isku kuten myös ”siskoa” kohtaan.

Eteen maalaillaan kurjaa tulevaisuutta muslimeille:

 

Muslimien painostus tulee lisääntymään ja erilaiset lakimuutokset tuleva antamaan luvan lisääntyvään valvontaan. Voimme odottaa, että SÄPO jatkaa antiradikalisoitumisohjelmaansa, jonka tarkoituksena on ohjata useampi muslimi pois islamista. On selvää, että jos ei kannata demokratiaa ja vapautta, silloin on radiaali extremisti. Toisinajattelu kielletään kansallisen turvallisuuden nimissä.

Meidän pitää nyt unohtaa omat tunteemme ja paneutua siihen, joka koskettaa meitä paikallisesti ja globaalisti. Ja oppia erottamaa rivien välistä propaganda ja fakta. Meidän tehtävänämme on ohjata keskustelu oikeille raiteille ja kertoa islamista kaikille ihmisille oikealla tavalla tarjoten sitä vaihtoehtona ongelmalle, jota nyt kärsimme.

 

Loppuun vielä:

 

Eräs jäsenemme joutui lauantaina hysterian silmään ja häntä syytettiin terroriteosta. Me halveksimme tällaisten syytösten esittäjiä ja voimme sanoa, että me emme voi edes ajatella tekevämme tällaisia iskuja, se sotii työtapojamme vastaan. Emme kuitenkaan ole yllättyneitä, että muslimit joutuvat alituiseen erilaisten hyökkäysten kohteeksi, joka on luonnollista seurausta islamvihamielisestä ilmapiiristä, joka Ruotsissa on aiheutettu politiikkojen, median ja islamfoobikoiden toimesta.

Meidän perustavanlaatuinen prinsiippi on, että muutosta ei tehdä väkivallalla vaan ajatuksilla ja uskomuksilla. On fakta ympäri maailmaa, että puolueemme ei käytä väkivaltaisia metodeja. Olemme myös tietoisia, että valtiota ei perusteta ilman kansan tukea ja sen takia väitteet, että me haluaisimme perustaa kalifaatin Ruotsiin, on perätön. Me työskentelemme perustaakseemme kalifaatin islamilaiseen maailmaan, jossa kansa on muslimeja, emme Ruotsiin tai muuallekaan länsimaalimaan.

Kuvakaappaus 2017-04-11 00-23-02

 

 

http://hizb-ut-tahrir.se/index.php/kategori-politik/185-attacken-i-stockholm-vands-mot-muslimer

Mainokset

HUOMIO!! JOS KOMMENTOIT ÄLÄ KIRJOITA TAPPOUHKAUKSIA JA MUITAKAAN VÄKIVALTAFANTASIOITA. NE POISTETAAN. ÄLÄ MYÖSKÄÄN SOLVAA IHMISIÄ. KÄYTÄ HILLITTYÄ KIELTÄ. MAX. 1-2 LINKKIÄ, JOTKA LIITTYVÄT JUTTUUN. KIITOS TÄSTÄ

13 Comments on Hizb ut-Tahrir: ”Islamin mukaan syyttömien päälle ei käydä”

  1. Qroquius Kad // 11/04/2017 00:45 // Vastaus

    Tästähän juuri on kyse: islamin mukaan syyttömien päälle ei käydä, mutta syyllisiä ovatkin sitten kaikki muut paitsi muslimit. Muslimilla on sitäpaitsi oikeus puolustautua, todistavathan sen puolesta kaikki Ruotsissa poltetut sadat vastaanottokeskukset ja tuhannet ruotsalaisten joukkoteloittamat muslimit.

    Korjaan, niitä sorakuopilla joukkoteloitettuja pikku muslimirassukoita on tietysti kymmeniätuhansia, kaikkihan sen tietävät! Ei tarvitse kuin seurata ruotsalaista valtamediaa. Ellei sieltä saa riittävästi tukea asialleen, voi toki turvautua kontrafaktuaaliseen tiedottamiseen, joka tunnetaan länsimaissa valehteluna mutta Afrikan Sarvessa sikäläisenä tarinankerrontakulttuurina ja arabimaissa islamiin olennaisesti kuuluvana taqiyyana.

    Molemmille riittää viljalti vastaanottavaisia kuulijoita täällä väärä- ja hyväuskoisesa Lännessä.

    Tykkää

  2. Numento // 11/04/2017 00:54 // Vastaus

    ”Me työskentelemme perustaakseemme kalifaatin islamilaiseen maailmaan, jossa kansa on muslimeja, emme Ruotsiin tai muuallekaan länsimaalimaan.” Voi kuinka kiva kuulla. Koska arvoisat muslimit poistuvat keskuudestamme aivan vapaaehtoisesti perustamaan kalifaattia islamilaiseen maailmaan ? Voimme jopa antaa limpun kainaloon matkaevääksi. Oikein hyvää matkaa, lähtekää jo eilen.

    Tykkää

    • Niin kauan kun kehitysmaalaisilla on vapaa ylöspito täällä,,pieni on määrä joka lähtee kalifaatteja tukemaan.

      Tykkää

  3. Talvisodanhenki // 11/04/2017 01:08 // Vastaus

    Musujen parranpärinää ei pitäisi noteerata milläänlailla. Ne perkeleet ovat keplotelleet itselleen jo nyt aivan liian määrittelevän aseman joka vahvistuu samaa vauhtia tänne pohjolaan siirrettävien muslimimassojen kanssa. Kuten ruåtsista nähdään he eivät tarvi edes enemmistön osuutta kansasta ja silti pystyvät määrittelemään sääntöjä. Tilanne on erittäin absurdi, pohjoismaat ovat vetäneet itsensä syvälle suohon -kuoleman karavaani etenee svedupettereiden johtamana kohti tuhoa…

    Tykkää

  4. hopsala hopsansaa // 11/04/2017 10:39 // Vastaus

    Aika tyypillistä taqiyyaa.Syytönhän voi edes teoreettisesti kyseisen natsikultin mukaan aina olla vain muslimi.Eli suomennettuna natsikultti itseasiassa ilmoitti että hyvien muslimien kimppuun ei saa hyökätä.Tuoretta ja ah niin raikasta.Hauskasti tietenkin jos siellä nyt seassa sattuu silloin tällöin muslimi uhrina olemaan kyseessä on tietenkin takfiir koska allah kaikessa täydellisessä hyvyydessään halusi hänen kuolevan.Tai onnekas marttyyri joka pääsi neitsyitä raiskaamaan paratiisiin – Riippuen vähän kulloisestakin katsantokannasta.Ihanan maltillista ja suvaitsevaista siis.

    ”Me työskentelemme perustaakseemme kalifaatin islamilaiseen maailmaan, jossa kansa on muslimeja, emme Ruotsiin tai muuallekaan länsimaalimaan.”

    Toinen erinomainen esimerkki kyseisestä.Väitehän on periaatteessa totta.Jättävät vain mainitsematta että pyrkivät samaan aikaan kaikin tavoin tekemään ruotsistanista osan islamilaista maailmaa.

    Tykkää

  5. Islam käyttää termejä rauha, syyttömyys, armo, siveys ym. täysin eri merkityksessä kuin kristinusko. Se hämää monia länsimaisia ihmisiä, koska he ovat tottuneet ajattelemaan näitä termejä kristittyjen näkökulmasta. Esim. sana viaton: ihminen ei ole tehnyt sitä pahaa, mistä häntä syytetään. Mutta muslimit eivät näe kristittyjä viattomina, koska vääräuskoinen ei voi olla viaton, joten hän ansaitsee myös tulla terroriteon uhriksi.

    Onneksi fraasi ’Islam on rauhan uskonto’ on jo niin kulunut, että sen lausujalle hymähdetään huvittuneena. Kuinka siveä on yksinhuoltajaäiti, joka synnyttää edelleen lapsia, vaikka ei ole naimisissa. Senkään ei pitäisi olla islamin lakien mukaan sallittua, mutta ehkä lännen sosiaaliviranomaisille taqiyya ei ole niin tuttu termi, että he uskovat naisen olevan eronnut.

    Kristinusko suo armon kaikille. Allah suo armon vain omasta tahdostaan, ja täysin mielivaltaisesti, eikä koskaan muiden uskontojen seuraajille. Suomalaiset tarvitsisivat todella islamin opetusta ymmärtääkseen, kuinka erilainen uskonto islam on. Myös punatukkaisen papin olisi opiskeltava lisää. Puhumattakaan arkkipiispasta. Kristitty pystyy aina parantumaan pahuudesta.

    Tykkää

  6. Paha, kelvoton nazi // 11/04/2017 12:50 // Vastaus

    Tekstihän pyöritteli valhetta valheen perään, toinen valhe kumosi ensimmäisen, ilmestyi uusi juonenkäänne, ei kun tämä onkin kuulkaa Allahi® totuus!!

    Kuin suuri pölypallon näköinen elukka, joka kieppui ympyrää, omaa häntäänsä jahdaten.
    Elukan nimi on: Taquiia – hei, se me osataan, brothers : ).

    Tykkää

  7. Voi kuinka e // 11/04/2017 12:54 // Vastaus

    Mitäpä tästä jauhamaan vuosikymmeniä tai seuraavat sata vuotta. Yksinkertaisinta olisi vain panna musut ulos ja moskeijat alas. Kaikille ilmainen kuljetus takaisin lähtömaahan.

    Tykkää

    • Huru-ukko // 11/04/2017 13:34 // Vastaus

      Miksi niille maksaa kotimatkaa, kun ne omillaan tänne tulivatkin??

      Tykkää

      • Ei muuten mutta kuin että // 11/04/2017 13:47 // Vastaus

        Jotta ne taatusti poistusivat, valvonnan alla.

        Tykkää

      • Talvisodanhenki // 11/04/2017 21:37 // Vastaus

        Kyllä. Nykyinen kädettömyys johtaa vain ja ainoastaan yhteen päämäärään: katastrofiin. Tämä tiedetään varsin mainiosti myös päättäjien keskuudessa -silti mitään asioille ei tehdä.

        -Jää vain yksi järkeenkäypä selitys: KAIKKI VENKOILU ON TÄYSIN TAHALLISTA kantaväestö ajetaan tilanteeseen jolloin se alkaa toimimaan itsenäisesti ilman umpimädätetyn esivallan lupaa jolloin globaali-eliitti saa syyn käydä kantaväestön kimppuun. Olemme matkalla kohti levottomia aikoja, mitenkään poissuljettua ei ole että vuoden 1918 tapahtumat saavat jatkoa -vain taistelevien osapuolien jaotus poikkeaa edellisestä ottelusta.

        Tykkää

  8. Voi kuinka ihanaa olikaan se aika kun ei tarvinnut joka päivä puhua massamaahamuutosta ja muslimeista! // 11/04/2017 12:56 // Vastaus

    Minä toistan: Voi kuinka ihanaa olikaan se aika kun ei tarvinnut joka päivä puhua massamaahamuutosta ja muslimeista!

    Tykkää

  9. Sama juttu toistuu: Netissä pieni keskustelu ilmeisen muslimin kanssa, Koraanin jakeet, tuo yllä oleva. Ymmärrän joka sanan ja suomea puhun äidinkielenäni, mutta noista jorinoista en saa mitään selvää. Jos joku toinen saa, niin hyvä. Pitäisi vääntää rautakangesta, ennen kuin tajuaisin. Kauniisti kyllä kirjoitettu.

    Jostain Suomi 24 palstalta aikoinaan lukenut jonkun selkeästi mielenterveysongelmaisen(?) itsensä kanssa käymää keskustelua. Satoja ”postauksia” samalta tyypiltä, eikä jutuissa ole päätä, saati häntää. Voin olla myös niin tollo, ettei mene kaaliini, vaikka toinen kirjoittaa romaania jostain korkeamman tason asioista, siksi tuo ?. En myöskään ole lääkärinkoulutusta saanut, niin en voi diagnosoida ketään. Enkä kertonut edes nimimerkkiä, joten tiettyä ihmistä en solvaa? {Tarkka pitää nykyään olla sanoissaan. (Tämä ei ole **ttuilua, vaan melko mahdotonta on kirjoittaa mielipidettään ketään solvaamatta, aion harjoitella kyllä.)}

    Tuomiokirkon edustalla pidetyssä mielenilmauksessa (2015?) oli eräs nainen, joka höpötti myöskin Suomen kielellä, mutta aivan käsittämättömiä juttuja. Joku kertoi huumeen nimenkin, jota arveli tuon naisen käyttäneen. Kuulosti melkein muslimin puheelta, yli menee ja kunnolla.

    Ajatteleekohan normimuslimikin, että ”enpä tajua yhtään mitään, mutta teen esimerkin mukaan”? Kännipäiten menin kerran suoraan terassilta lahkobussiin. Sanaa julistettiin melkoisen voimallisesti, vaan eipä mennyt jakeluun, miksi pitäisi liittyä jengiin, eikä kanssani jutellut nainenkaan osannut vakuuttaa varmaan itseäänkään? Hankala noista kulteista on päästä, jos sinne on päänsä lisäksi työntänyt koko omaisuutensa? Islam ei omaisuutta vaadi, mutta se pää..? (Jessekultilta meni tilat uuteen jakeluun, eikä se kilvetön farmarimallinen auto enää lotkota tyhjäkäynnillä siinä kioskin edustalla.)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: