Advertisements

Kirkko ja Kaupunki: Suomi voisi ottaa oppia Ugandan pakolaisten kotouttamisesta

 

_87081247_sudan_camels_g

 

Kirkko ja Kaupunki-lehti kirjoittaa kummallisen artikkelin otsikolla ”Ugandaan tulee enemmän pakolaisia kuin Eurooppaan- silti maa ei sulje rajojaan”. Jutun perusajatus on tietenkin siinä, että Suomeenkin voitaisiin ottaa enemmän pakolaisia jos Suomessa toimittaisiin kuten Ugandassa.

Artikkelin perusvire sopii kirkon uuteen agendaan, jossa Eurooppaan halutaan mahdollisimman paljon kolmansista maista tulevia sotapakolaisia hinnalla millä hyvänsä.

Ugandaan tulleista pakolaisista ylivoimainen enemmistö tulee Sudanin eteläosista, joka on Ugandan pohjoisnaapuri. Etelä-Sudanista on tullut viimeisten vuosien aikana noin 800 000 sotaa ja vainoa paennutta. Viikkotahti on riippuen vuodenajasta noin 2000-5000 henkeä, jotka ylittävät rajan Sudanista Ugandaan.

 

Kuvakaappaus 2017-04-19 14-34-28

 

Ugandaan ei tule siis turvapaikanhakijoita sellaisilta alueilta, joista niitä tulee Suomeen, kuten Irakista, Somaliasta tai Afganistanista.

Ugandassa pakolaisille annettaan maata viljelyyn, joka Ugandan pakolaiskoordinaattori David Apollo Kazungun mukaan on ensiarvoisen tärkeää kotouttamisen kannalta. Vieraillessaan Suomessa koordinaattori kertoi:

– Pakolaisia on autettava nopeammin töihin ja asumaan muiden asukkaiden kanssa. Heitä ei saa eristää pakolaisleireille – tai vastaanottokeskuksiin, kuten Suomessa.

UGANDASSA PAKOLAISET SAAVAT HETI REKISTERÖITYMISEN JÄLKEEN OIKEUDEN KÄYDÄ KOULUA, TEHDÄ TÖITÄ, PERUSTAA YRITYKSIÄ JA LIIKKUA VAPAASTI MAASSA.

Mietitäänpä hiukan asiaa.

Sudan on maailman köyhimpiä maita. Väestöstä muslimeja on noin 98 %. Käytännössä maa on edennyt katastrofista katastrofiin koko 1900-luvun. Etelä-Sudan itsenäistyi 2011, mutta siitä on aiheutunut vain lisää erilaisia konflikteja. Väestöstä enemmistö ei osaa lukea eikä kirjoittaa vaan ovat hyvin alkeellista kansaa. Heillä ei olisi käytännössä minkäänlaisia mahdollisuuksia selvitä Euroopassa omatoimisina ihmisinä. Yhdelläkään sudanilaisella ei ole mitään sellaista ammattitaitoa tai muuta tietotaitoa, jota voisi käyttää Euroopassa hyväksi. Edelleenkään luku- ja kirjoitustaidotonta kansaa ei voi kouluttaa, koska maassa on takapajuiset kivikautiset arvot.

Niistä ei pääse eroon muuttamalla Helsinkiin.

 

uganda-rhino

 

Näin ollen Uganda on juuri erinomainen maa niille sudanilaisille, jotka katsovat tarvitsevan lähteä pakoon ja jos Uganda katsoo, että heidät voidaan sijoittaa maahan. Ugandassa heille annetaan maapala, jonka avulla sudanilaiset voivat elättää itsensä. Jos sama yritettäisiin siirtää Eurooppaan niin koko ajatus on harhainen unelma. Ensinnäkin Etelä-Suomessa kasvukausi on niin lyhyt, että sudanilainen sotapakolainen ei saisi kasvatettua tarpeeksi porkkanoita ja perunoita pysyäkseen talven yli hengissä.

Mutta, pakolaisvyöry tuhoaa Ugandan, vaikka Kirkko ja Kaupunki-lehden artikkelissa yritetään maalailla kuvaa, että sudanilaiset pakolaiset olisivat voimavara Ugandalle.

Kun 800 000 ihmistä alkaa viljelemään maata, tarvitaan valtavat määrät peltoa. Peltoa saadaan hakkaamalla metsää. Metsänhakkuulla kiihdytetään kuivuutta ja aavikoitumista varsinkin herkillä raja-alueilla. Näin ollen Etelä-Sudanista ennestään kuivilta alueilta tulevat pakolaiset tuovat mukanaan kuivuuden ja nälähädän. Maailman tässä tilassa kuivuuden edistämistä köyhillä alueilla pitäisi välttää kaikin keinoin. Kuivuuden lisääminen lisää myös väestönkasvua, jota taas jo sinänsä pitäisi kaikin keinoin keksiä ehkäisemään ainakin Afrikassa ja islamilaisissa maissa.

Mistä ratkaisu?

Sudan kuuluu islamilaiseen vyöhykkeeseen ja väestö on toisaalta hyvin sivistymätöntä ja kouluttamatonta. Nämä kaksi tekijää yhdessä tekevät sen, että Sudan ei kehity ikinä yhtään mihinkään vaan jatkaa maailman tappiin asti kinastelemista kenen usko on se kaikista oikein. Niin kauan kun islamilla on jalansijaa Sudanissa (ja muissa valtioissa) ei kannata edes miettiä mitään suuren mittakaavan perusparannuksia, koska itse runko on mätä.

Kirkon on siis aivan turhaa keksiä kaikenlaisia kauttarantain-juttuja, joissa arabimaailmasta tulleiden aikuisten miesten oikeutusta Euroopassa veronmaksajien elättinä yritetään perustella.

Advertisements

11 Comments on Kirkko ja Kaupunki: Suomi voisi ottaa oppia Ugandan pakolaisten kotouttamisesta

  1. Rudullinen tausta selittää myös suurelta osin alueen tilannetta. Älykkyydeltään hyvin rajallinen neekeri toimii vaistojensa varassa joten vain vahvimmat ja eniten lisääntyvät selviytyvät. Afrikan valtioiden huonoa tilannetta selitetään valkoisen miehen tekemällä riistolla, mutta miten esim. Suomi on noussut pohjalta lähes vuosituhanteen kestäneen Ruotsin ja Venäjän sortojen jälkeen?

    Tykkää

  2. Vill inte bli sittande med Svarte Petter // 19.4.2017 16:33 // Vastaus

    Kaksinkertaistetaan vaikka kehitysapu kunhan rajat pannaan kiinni ja siitä joka maahan erityisesti ilmoittaen: rajamme ovat kiinni ja laittomasti tulleet palautetaan. Piste.

    Tykkää

  3. Juuri näin sen pitäisi mennä; jäädään pakolaisiksi sinne lähialueelle, ja sitten mennään kotiin kun tilanne sen sallii. He ovat siellä nyt lähempänä omaa kulttuuriaan kuin täällä kaukana Pohjolassa, lisäksi heillä on maata viljeltävänään.

    Luin muuten jostain, että USA palauttaa 4000 somalia. Tämähän on sitä samaa somaliyhteisöä josta valtamediakin on käyttänyt nimitystä ”Minnesotan Ihme”. Ei muuta, mutta huvitti suuresti tuo Minnesotan Ihme-termi. Se on siis valtamediankin mielestä ihme jos somalit menestyy edes yhdessä maassa maailmassa, joka sekään ei ole totta. On ollut ryöstelyä, jengitappeluja puukotuksia ym ym…no, nyt sai Trump tarpeekseen ja osa rikoksiin syyllistyneistä saa lähtöpassit.

    Mari toivottaa hyvää kotimatkaa, kiva kun kävitte mut parempi kun lähdette. Adiós!

    Tykkää

  4. tonttulanälykääpiöiden pj // 19.4.2017 18:08 // Vastaus

    Kuivuuden lisääminen lisää myös väestönkasvua, jota taas jo sinänsä pitäisi kaikin keinoin keksiä ehkäisemään ainakin Afrikassa ja islamilaisissa maissa.
    Mistä ratkaisu?

    Olen antanut kertoa itselleni, että jotkut neropatit (ei musut) ovat keksineet välineen, jota kutsuvat atomipommiksi. Siiloissa niitä on varastoituna runsain mitoin ainakin kahdella arvostetulla kansakunnalla. Ratkaisun avainko?

    Tykkää

  5. Kaikenmoista työtä ja tointa turviksille on yritetty keksiä, mutta aina jostain kiikastaa. Kannattaisi vielä kokeilla kouluttaa provisiopalkkaisiksi pysäköinninvalvojiksi.Yhteiskunta saisi rahaa, he elantonsa ja meille muille syntyisi kaivattu oikeus silmittömästi kirota ja haukkua

    Tykkää

  6. Etelä-Sudan syntyi hyvin pitkälle siksi että sudanilaiset arabit ja muslimit sortivat etelän animisteja ja kristittyjä ja lopulta nämä saivat tarpeekseen ja perustivat oman valtion. Vaino jatkuu kuitenkin yhä rajankin yli. Ugandaan siis tulee lähinnä ei-muslimeita muslimeiden pakoon ajamina.

    Tykkää

    • Muslimit päästetään kuin koira veräjästä... // 19.4.2017 20:58 // Vastaus

      Darfurin kansanmurhaakaan hädin tuskin on edes tunnustettu, koska tekijöinä muslimit – uhreina lähinnä mustat kristityt ja luonnonuskontoiset…

      Tykkää

  7. jusse // 20.4.2017 00:16 // Vastaus

    Suomeen 800 000 neekeriä pienviljelemään ilman yhteiskunnan tukea? Varmasti toimii ja Suomi lähtee hurjaan nousukiitoon. Ei tuollaista mahdollisuutta voi jättää käyttämättä.

    Tykkää

  8. No nyt kirkko on keksinyt ratkaisun.
    Lähetetään kaikki mamut tuonne Sudanin onnelaan, ainakin somalit. Jos vuosittain tulee 800 000, ei muutama kymmenen tuhatta merkkaa mitään. Annetaan Fiskarsin lapio ja kuokka matkamuistoksi.

    Tykkää

  9. Valkoinen hetero // 20.4.2017 13:04 // Vastaus

    Toivon ,että suomaliaan saadaan mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon tänne sopeutumattomia ”ihmisisiä”. Silloin kun nykyinen ”hyvinvointiyhteiskunta” kaatuu omaan mahdottomuuteensa , suvaitsevaisista suvaitsevaisimmatkin huomaavat mihin sontaan ovat kätensä lykänneet . Onnea jälkeen jääville kantissukupolville.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: