Päivän Rasmus: Tuonen Joutsen- Vahtera vs. Rasmus

13

Iltalehdessä bloggaava, usein talouteen tai maahanmuuttoon liittyviä aiheita käsittelevä Pauli Vahtera oli julkaissut tekstin nimeltä Minua ette nujerra. Siinä Vahtera käsitteli mm. humanitäärisen maahanmuuton kestämättömyyttä, väestönkasvun tuhoisaa vaikutusta kehitysmaille ja maahanmuuton kautta länsimaillekin sekä itseensä kohdistuneita Facebook-ilmoituskampanjoita, joihin maahanmuuttokriittiset toimijat ovat jo pitkään saaneet vasemmiston taholta tottua.

Tuttuun tapaansa Pauli tykitti faktaa ja tilastoa toisensa jälkeen. Samat asiat jo etukäteen tuntevana niissä ei minulle ollut juuri uutta, mutta aavistin heti, että antirasistien keskuudessa teksti tulisi saamaan kiintoisan vastaanoton. Ja niinhän kävi Facebookin Rasmus-ryhmässä. Tässä Vahteran tekstiä käsitelleen ketjun kohokohtia.

 

Näyttökuva 2017-04-18 kello 1.21.59

Sanotaan vaikka niin, että tyhjät tuijottelut tälle kirjoittajalle tuskin ovat vieraita edes ilman Vahteraa.

 

Näyttökuva 2017-04-18 kello 1.24.28

 

Eli tällä logiikalla meidän kannattaisi ottaa murtovarkaita ja murhamiehiä sisään kotiimme, koska onpa sitten enemmän väkeä puolustamassa kotia, jos vaikka joku rikollinen yrittäisi sisään. Lisäksi sillä on eroa, onko täällä vähän suomalaisia, jotka hallitsevat maataan, vai vähän suomalaisia, jotka elävät vähemmistönä omassa maassaan.

Näyttökuva 2017-04-18 kello 1.26.36

 

Luotettavimpien ennusteiden siteeraaminen ja pyrkimys välttää ilmeinen kansakunnan itsemurha maahanmuutolla, joka ei edes auta ketään, on siis huruennustelua ja uhriutumista. Ja Iltalehti ei tietenkään saisi julkaista yhtään mitään vihervasemmiston narratiivista poikkeavaa harhaoppia. Edelleen: ehkäpä tyhjyyteen tuijottelunne eivät ole Vahteran syytä vaan heijastelua päänsisäisestä passiivisuudesta.

Näyttökuva 2017-04-18 kello 1.30.06

 

Nyt keskusteluun liittyivät sitten ne, jotka eivät edes ymmärrä suomea. Vahtera sanoi blogissaan tarkalleen ottaen näin: Joillakin ihmisillä Suomessa on naiivi käsitys siitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja siksi kaikille maailman ihmisille on taattava suomalainen elintaso, mieluummin vielä Suomessa. Vahtera ei siis sanonut, että usko samanarvoisuuteen olisi joku naiivi käsitys. Jos hän olisi sanonut niin, sanamuotojen olisi pitänyt mennä jotakuinkin näin:

Joillakin ihmisillä Suomessa on naiivi käsitys, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. 

Hänen käyttämänsä sanamuoto kuitenkin tarkoittaa, että joillain ihmisillä on naiivi käsitys siitä, mitä ihmisten saman arvon tulisi tarkoittaa. Se ei kuitenkaan latvakakkosia hidasta. On muistettava, että jos nämä ihmiset näkevät tervettä järkeä tai moraalia uhmaavan kohdan fiksussa tekstissä, he olettavat ensisijaisesti vian olevan tekstissä, ei siinä, miten he itse ovat sen tulkinneet. Omia tulkintojaan he eivät edes kahdesti mieti.

 

Näyttökuva 2017-04-18 kello 1.35.46

 

Tämä oli jo melkein hellyttävää. Feministisillä vasemmistonaisilla on aina niin suuret luulot itsestään. Ovatko nämä naiset siis sitä mieltä, että esim. Iranin naiset antavat miesten alistaa itseään vapaasta tahdostaan? Ovatko he jotenkin heikompaa tekoa kuin suominaiset? Tai katselevatko Somalian naiset huvikseen sivusta, miten heidän sisariaan ammutaan ja hakataan esim. huivista kieltäytymisen takia? Tuskin. Monet näistä naisista vastustavat naisia sortavia lakeja – he vain eivät voi tilanteelle mitään. Samassa jamassa olisi suominainen, ellei hänen ympärillään olisi turvaavaa muuria länsimaisia naisen oikeuksia ja vapautta kunnioittavia miehiä.

Mikäli heidän tilallaan olisi Lähi-Idän tai Afrikan muslimimiehiä, olisivat suominaiset samassa asemassa kuin näiden alueiden naiset. On täysin epärealistista kuvitella, että naisten oikeuksia ja vapauksia olisi olemassa ilman saman yhteiskunnan miehiä, jotka niiden olemassaoloa toivovat. Kehottaisin näitä naisia pohtimaan, mitä ihmettä he meinaisivat tehdä, jos valtion lait olisi säädetty kaikin tavoin heidän oikeuksiaan vähentämään ja naisten ympärillä olevat miehet tätä järjestelmää tukisivat? Miten he meinaisivat alistamisen estää?

Me olemme vapaita, koska suomalaiset miehet niin tahtovat.

Niin, ja en ole yllättynyt, että yksi blogiteksti muodostaa liian pitkän kappaleen luettavaksi tälle porukalle.
Näyttökuva 2017-04-18 kello 1.46.31
Yksi kehottaa jättämään lukematta ja ajattelematta, toinen tunnustaa, ettei lukenut koko tekstiä, mutta on silti valmis sen arvioimaan. Ohjeet ajatteluun tuntuvat erityisen huvittavilta itsenäiseen ajatteluun tottuneelle oikeistonaiselle. Pirjon ajatus on se, että koska mamut saavat ilmaista sälää, kokemus epäreiluudesta korjautuisi ilmaisella sälällä kantaväestölle. Ei se vaan mene niin. Niin pitkään kun yksi roturyhmä on enemmän saajapuolella ja toinen maksajapuolella, tulee katkeruutta olemaan. Tilastot tänne 1990-luvulla tulleista kehitysmaalaisista eivät viittaa millään tasolla siihen, että kehitysmaalaiset koskaan siirtyisivät pois saajapuolelta.
Vain vasemmisto voi kokea, että se, että ihmiset eivät jaksa lukea, on millään tasolla hyvä asia. Kuka heitä enää kannattaisi, jos ihmiset oikeasti lukisivat?
Näyttökuva 2017-04-18 kello 1.55.20
Jokainen voi itse tarkistaa ja havaita, että Vahteran kirjoituksessa on asianmukaiset lähteet. Kyse ei siis ole mielipiteistä tai tuntemuksista, vaikka monikulturistit kuinka haluaisivat niin uskoa. Ja jatko tapahtuu tyypillisellä Rasmus-kritiikillä: sanotaan, että kirjoitus oli onneton, surkea ja tyhmä tarjoamatta yhtään vasta-argumenttia kirjoituksen varsinaiselle sisällölle. Lukijatkin haukutaan tyhmiksi, koska uskovat Vahteran kaavioita, mutta sitä ei eritellä, mikä kaavioissa sitten on vialla.
Näyttökuva 2017-04-18 kello 1.58.31
En muista koskaan nähneeni, että yhdelläkään oikeistofoorumilla ylpeiltäisiin sillä, ettei edes yhtä blogipäivitystä jakseta lukea loppuun. Rasmuksessa se on toistuva teema. 

Nämä kommentit paljastavat hyvin ne todelliset kriteerit, joilla rasmuslaiset arvioivat heille tarjottua tietoa. Järkevälle ihmiselle ainoa kriteeri olisi tietysti argumenttien vahvuus, rasmuslaiset taas jakavat tiedon sen lähteen mukaan: jos se tulee mamu-kriitikolta, se on väärin, jos se tulee edes hulluimmalta, valehtelijaksi useaan otteeseen osoitetulta antirasistibloggaajalta, se on absoluuttinen totuus. He eivät puhu koko ketjun aikana mitään Vahteran tekstin sisällöstä, vain siitä, mille puolelle hän maahanmuuttokeskustelussa asettuu.

Näyttökuva 2017-04-18 kello 2.05.08
Nyt keskusteluun liittyi Rasmuksen oma muslimikäännynnäinen, feministipuolueen Isra Lehtinen, joka pyrkii vaientamaan kaiken ideologiaansa kohdistuvan kritiikin somessa ja joka valittaa jokaisen maahanmuuttajien tai islamin kannalta ikävän julkaisun alla, että miksi sellaista piti mennä jakamaan. Ikävistä totuuksista pitäisi vain vaieta, koska kamalaahan se olisi, jos muslimien imago kärsisi entisestään. Feministille ja islamistille tyypillisesti Isra ylpeilee sillä, ettei lue mitään aatemaailmastaan poikkeavaa, ettei kupla vaan puhkeaisi.
Alan Salehzadeh, toinen Iltalehden bloggaaja, leimataan islamofobiksi ilman ainuttakaan perustetta. Salehzadehin siteeraaminen ei ole peruste – täytyisi osoittaa, että hän on väärässä. Sitä ei luonnollisestikaan edes yritetä.
Tällainen on fanatismin kupla. Kuplassa määitään lammasmaisesti samaa ajatusta ja keskenään ylpeillään sillä, kuka on tehokkaimmin pitänyt itsensä tietämättömänä kieltäytymällä lukemasta mitään, mikä poikkeaa omasta maailmankuvasta. Vasta-argumentteja ei tarjota tai vaadita. Olennaista on vakuuttelu.

Vahteran ja lukuisten hänen kaltaistensa kirjoittajien tuotokset ovat pelottava vaaratekijä tälle ryhmälle. Kun moiselle säikäytykselle on altistuttu, kokoonnutaan yhdessä selittelemään asia parhain päin ja vakuuttelemaan, ettei tuhmaa tietoa tarvitse uskoa. Sitten kaikille tulee taas hyvä mieli, ja kupla säilyy puhkeamattomana.

Advertisements

13 thoughts on “Päivän Rasmus: Tuonen Joutsen- Vahtera vs. Rasmus

  1. Kannattaa käydä lukemassa Vahteran alkuperäinen teksti ajan ja ajatuksen kanssa. Sieltä löytyy vaikkapa väestöräjähdystaulukko. Tänään tein itselleni muistisäännön Afrikan osalta: 1960/2017/2100 -300/1300/4300.

  2. En ole kokkarien kannattaja, mutta vaikuttaa kiinnostavalta tilaisuudelta – joten jos joku on tuollapäin, niin…
    – esim. Dystopian väki? :

    ”Keskustelutilaisuus sisäisestä turvallisuudesta ja suurmoskeijasta

    Aika: 22.5.2017 klo 18:00 – 20:00

    Paikka: Ravintola Kitzens, Mikonkatu 23

    Meri-Helsingin Kokoomus järjestää ajankohtaisen keskustelutilaisuuden suurmoskeijasta ja sisäisestä turvallisuudesta, maanantaina 22.5.2017 klo 18.00 ravintola Kitzensissä, Mikonkatu 23.

    Sisäministeriön ja poliisin mukaan terrori-iskun uhka on Suomessakin kasvanut. Ennaltaehkäisyn mahdollistamiseksi hallitus on mm. ajantasaistamassa tiedustelulainsäädäntöä. Suojelupoliisille esitetään lisää tiedusteluoikeuksia ja armeijan kriisinhallinnan valmiuksia pyritään parantamaan.

    Mistä lainsäädännön tarve on syntynyt? Onko Helsinki edelleen turvallinen kaupunki asua ja elää? Onko Helsinkiin mahdollisesti rakennettava suurmoskeija potentiaalinen turvallisuusuhka?

    Keskustelemassa ja kysymyksiin vastaamassa ovat tutkija Alan Salehzadeh (Menatto Oy), tutkija ja kunnallisvaltuutettu Atte Kaleva sekä kansanedustaja ja kunnallisvaltuutettu Wille Rydman. Keskustelua ohjaa MHK:n puheenjohtaja Juha Levo.”

    https://meri-helsingin.kokoomus.net/yhdistyksen-toiminta/kalenteri/?x123146=4353234

    Toivottavasti kokkarit estävät suurmoskeijan, pormestari Vapaavuori etunenässä…
    – persujen ja krisujen + joidenkin järkevien yksilöiden tuella…

  3. Ranskan pressanvaaleista… :

    ”Ranska hajoaa”

    Rouva Monsuis on täysin päinvastaista mieltä. Hän äänesti keskusta-liberaalia Emmanuel Macronia.

    – En kykenisi ikinä äänestämään Le Peniä. Ranska hajoaa, jos Le Pen valitaan, sillä sen jälkeen kaikki arabit tulevat kaduille ja tulee raivoisa sisällissota, Monsuis perusteli.

    Äänestyspaikalta tulee ulos myös huivipäisiä musliminaisia. Naiset pysähtyvät keskustelemaan, mutta eivät halua tulla kuvatuiksi.

    Eräs lastensa kanssa äänestämästä tullut rouva kertoi, että äärivasemmistoa edustava Jean-Luc Mélenchon oli hänen valintansa tulevaksi Ranskan presidentiksi, koska naisen mukaan Mélenchon ajaa rakentavasti myös muslimien asioita.”

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201704232200107840_ul.shtml

  4. Sama yhteinen tekijä aina Päivän Rassessa on kyvyttömyys kertoa mikä tai mitkä perusteluista ovat virheellisiä.

  5. Luin jo aikanaan Vahteran blogin. Vahtera lienee väestöennusteiden osalta käyttänyt samoja lähteitä kuin Tiede -lehti artikkelissaan ”Väestöpommi tikittää taas” (numero 3 / 2017). Noiden lähteidenhän on pakko olla väärässä – ja niin muodoin myöskin Vahteran – kun kerran rasmuslaiset niin sanovat. Buahahahaa.

  6. En jotenkaan ollut ennen tajunnut, kuinka naiiveja ja tyhmiä monet suomalaiset ja etenkin naiset ovat – ennen kuin aloin seurata maahanmuuttokriittisiä some- ja muita keskusteluja…

    Eivät nuo suvakit edes kestä lukea tilasto- tai muitakaan faktoja – laittavat vain sormet korviin ja silmät kiinni, ja lällättävät – noin kuvaannollisesti…

  7. Tuo Tiinan huomio, että nuo suomalaiset suvakkinaiset korottavat itsensä vahvemmiksi kuin esim. iranilaiset naiset väittäessään, että heitä muslimimiehet eivät alistaisi – on itse asiassa juuri sitä kulttuuri- ja muutakin rasismia, mistä nämä suvakit itse yleensä keuhkoavat!
    Suomalaisia naisia ei, kuten Tiinakin sanoo, alisteta, koska suomalainen mies ei alista – kun taas musliminaisia alistetaan, koska muslimimiehet – ja islam – alistavat heitä!

    Mutta ei suomalainen nainen mahtaisi mitään muslimimiehille yksinään – ja nähty ja kuultu on, kuinka moni suomalainen nainenkin alistuu täällä Suomessakin muslimimiehen käskytys- ja muuhun valtaan aivan täysin…
    – tosin voisivathan nuo suvakit muuttaa porukalla johonkin muslimimaahan näyttämään, kuinka heitä ei alisteta – jos näin kerran uskovat….

    Tuo Isra on mikä on – mutta kyllä mietityttää joskus, että katuvatko monet käännynnäiset suomalaiset ja yleensä länsimaiset säkkipäät valintaansa myöhemmin?
    – moni suht nuorikin kääntyy tuohon jonkun miehen mukana – ja sitten iso osa parhaasta aikuisuudesta menee pyllistellessä ja säkissä, miettien kummalla kädellä pyyhkii ja kummalla syö jne.
    – nimittäin islam on kuitenkin uskonto, johon kääntyneistä moni myöhemmin sen myös hylkää, ainakin Briteissä on näin…

    1. ”How 100,000 Britons have chosen to become Muslim… and average convert is 27-year-old white woman”

      http://www.dailymail.co.uk/news/article-1343954/100-000-Islam-converts-living-UK-White-women-keen-embrace-Muslim-faith.html

      ”Confessions of an ex-Muslim”

      ”Over 100,000 people in Britain converted to Islam between 2001-2011, yet it is believed that up to 75 per cent may have since lost their faith.

      Who are they – and how do they feel about the way of life they embraced then quickly abandoned?

      75 per cent of all British converts to Islam are women. And, according to one study in Leicester, Between Isolation and Integration, a large percentage of female converts were attracted to the faith because of the status it affords them.
      Many believe the religion provides them with a high spiritual status and a type of dignity our modern, secular country can’t.”

      http://www.newstatesman.com/religion/2013/05/confessions-ex-muslim

    2. Tulisi mielenkiintoinen dokumentti, kun meiltä lähtisi joku telaketjufeministi Saudi-arabiaan vaimoksi. Tukka pois heti käsittelyssä, tissit paljaana yksin pihalle ja mieluusti auton rattiin. Uskonpoliisia voisi suunnilleen sylkeä päin, kun säkkikankaista tulisi suositus. Aviomiehen tullessa hakemaan, ukon voisi häpäistä jollain sopivalla tavalla julkisesti. Illalla heti viskipullon kanssa pihalle raakkumaan naapureille, mieluiten rinnat paljaana.

      Loppuhuipennus tulisi kuopasta, johon kulttuuriin sopivasti olisi feministi aseteltu. Alkaisikohan siinä kohtaa tajuamaan, että kyllähän muslimi ihan pikkuisen saattaa naista alistaa, vaiko menisikö vanhaan tyyliin vieläkin? Ettei tule ikävää väkivaltaa kuvailtua, saa jokainen miettiä loput. Ehkä rangaistukseksi soitetaan Halla-Ahon puhetta tunti ja joka sana tulee toistaa? Ei kai ne sellaista tekisi? Luultavasti hänestä tehdään kunnianarvoisa tasa-arvovaltuutettu, joka tuo terveet arvonsa saudinaisten tietoisuuteen.

  8. ”Päivän Rasmus” kirjoitetaan ilmeisesti sen olettaman varassa, että lukijat olisivat hoksottimilla varustettuja. Onkohan kehitteillä tavutettu TIKKUKIRJAINversio 2.0?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.