Päivän rasmus: Ruotsin vokkipalot natsien isku

Mielikuvien synnyttäminen on helppoa. Kun mielikuva syntyy, se kehittyy pikkuhiljaa faktaksi ja kun se on saavuttanut faktan asteen, ei asiaa voi enää muuttaa oikeaan suuntaan.

Rasmuksessa synnytetään näitä ”rasistit sitä ja tätä”-mielikuvia. Katso kuvakaappaus.

 

IMG_20170518_123052IMG_20170518_123142

 

Aloittaja jakaa ruotsalaisen ”paljastamme rasistit”-ryhmän päivitystä Etelä-Ruotsin vokkipaloista. Päivityksessä viitataan Sydsvenskan-lehteen lähteenä, jonka mukaan paloja tutkitaan murhapolttoina. (Ruotsin laissa on käsite murhapoltto, jota Suomessa ei ole.)

Aloittaja antaa ymmärtää, että kyseessä olisi natsien isku ja muut rasmuslaiset komppaavat. Syntyi mielikuva ”rasistinatsit sytyttivät kolme vokkia tuleen härregyyyyyd wtf!!!”

Mitä Sydsvenskan sitten kertoo paloista?

Yksi paloista oli saanut alkunsa hotellin kolmannen kerroksen oleskelutiloista, joissa nojatuoli oli syttynyt tuleen. Toisessa hotellin ruokasalin keittiössä oli syttynyt palo. Palolaitoksen mukaan palo oli voimakkaimillaan hellojen luona, tästä kertovat useat muutkin ruotsalaiset mediat. Lisäksi rakennus oli rutikuiva puurakennus, joten palo levisi nopeasti. Kolmannessa palossa hotellin tanssilattia oli roihahtanut.

Kaksi paloista siis syttyi talon sisältä ilman pienintäkään viitettä ja merkkiä polttopulloihin ja kolmannessa palo alkoi luultavimmin sähköviasta. Poliisi joka tapauksessa tutkii paloja josko niistä löytyy tuhotyön merkkejä.

Totuudella ei liene väliä, pääasia, että saatiin aikaan mielikuva natsirasistien iskusta.

12 kommenttia

  • Talvisodanhenki

    ”Jos tää voisi olla totta eikä unta pettävää” kuten laulussa sanotaan…

    Tykkää

    • http://www.dn.se/ekonomi/regeringen-kritiseras-av-finanspolitiska-radet/

      Olisi ihanaa jos massamaahanmuutto ja sen seurannaisilmiö suvakit olisivatkin vain pahaa unta josta voitaisiin herätä vihdoinkin. Oli sytyttäjä kuka tahansa on perimmäisenä syynä massamaahanmuutto. Se on se kaiken pahan alku ja juuri oli kyseessä sitten mikä tahansa yhteiskunnan ongelma ja/tai sen korjaamisen viivästyminen.

      Tykkää

  • Rasmuksen totuudenkavahtajat

    ”Totuudella ei liene väliä, pääasia, —”

    Rasmusta, RHC:tä yms. sekä niiden kannattajakuntaa – kuvaa juuri parhaiten tuo, että totuudella ei ole mitään arvoa…

    Totuutta varmaankin jopa pelätään, sillä niin kovin keksitään mitä kummallisimpia selityksiäkin aina…

    Tykkää

    • Unelmaa ja utopiaa

      Tosin reaalitodellisuuden tai realiteettien kavahtajat – voisivat olla parempia ilmaisuja, kun totuus on kuitenkin jotain niin ylevää, ettei sitä ehkä edes kannattaisi mainita samassa lauseessa Rasmuksen kanssa, ainakaan niiden pahimpien häröjen…

      Unelmasakki elää epärealistisissa utopioissaan….

      Tykkää

  • Alien vs. predator

    Tupakka ja kärähtänyt puuro vs. natsit?

    Tykkää

  • Rasmus on rasmus, mutta ainakin Rhc selvästi irtisanoutuu huhumyllyjen pyörittämisestä. Sen säännöissä seisoo:”…postaukset, jotka sisältävät ennakkoluuloja, stereotypioita, huhuja, disinformaatiota tai loukkauksia ketä tahansa kohtaan, ei sallita. Ylläpitäjät poistavat…” Kuinkakohan tuo teoria ja käytäntö saataisiin kohtaamaan?

    Tykkää

  • Tuli vaan mieleen...

    Onko muuten näiden kotimaissakin paljon tulipaloja vai onko kyse tahallisesta keppostelusta?

    Tykkää

  • valehtevat mädättäjät

    Tuo mädättäjien toiminta on verrattavissa väärinajattelijoiden joukkomurhiin yllyttävään propagandaan kuten vaikkapa esim. Ruandassa tai Saksassa aikoinaan ennen joukkomurhia.Täsmälleen samanlaista valehtelua ja vääristelyä.Antifat yms. mädättäjien SA-joukot ovatkin varmasti jo hyvässä valmiudessa toimiin muslimiproxyarmeijansa tukemina ja median palvomina..”Rasistin” rooli noille mädättäjille on aika lailla sama kuin juutalaisten rooli 30-luvun Saksassa – syyllinen kaikkeen.Käytännössä suurin ero taitaa olla että juutalaiseksi ei voinut päätyä kuka tahansa..

    Tykkää

    • Tutustuppa tarkemmin historiaan. Mädättäjä olet 30-luvun Saksan vertauskuvinesi myös itse

      Tykkää

    • Rasmuslaiset vaan moraaliposeeraa - auttaminen jää kakkoseksi...

      Itse asiassa moni juutalaisjuuristaan täysin tietämätön kristittykin päätyi vainojen uhriksi, jopa katolisia nunnia myöten….

      Sama peli se on nykyisin rasistijahdinkin kanssa, sillä nykyään voi päätyä rasistiksi, fasistiksi ja natsiksi leimatuksi, vaikka ei olisi noista mikään…
      – huvittavinta on ehkä se, että moni maahanmuuttokriitikkokin itse asiassa kannattaa esim. järkevää kehitysapua ja muuta sellaista, mikä oikeasti olisi hyödyllisempää kuin esim. joiden yksittäisten hyväosaisten elintasosurffareiden hyysääminen, josta on vain haittaakin etenkin kokonaisturvallisuudelle tulevaisuudessa…

      Vihapuheesta tuomionkin saaneen Teuvo Hakkaraisen tekemä kehitysyhteistyö Nicaraguassakin on taatusti merkittävämpää kuin monen rasmuslaisen oma toiminta…
      – rasmuslaisten auttaminen on usein silkkaa ”omaa kivaa” ja oman hännän nostoa muutenkin…

      Aivan käytännön auttamistyötä tekee moni muukin maahanmuuttokriitikko – sekä kotimaassa että ulkomaillakin…
      – rasmuslaisten mielipuuhaa on moraaliposeeraus ja resurssien haaskaus kaikkeen toisarvoiseen ja täysin turhaan humputukseen…

      Tykkää

  • Juhani Koivunen

    Tuohan nyt on ihan selvä tapaus. Rasmuksen Sherlokit on, käymättä paikan päällä ja haastattelematta ketään paikaliista, päätyneet siihen ainoaan mahdolliseen johtopäätökseen: Natsit tai KKK miehet on sytyttäneet Vokit tuleen. Ei kai ne sotaa ja vainoa paenneet nyt omaa asuntoaan polttaisi? Ei edes sen takia, että Ruotsissa on useita ennakkotapauksia, missä asuntoloiden palaminen on johtanut parempaan, usein luksustason hotellimajoitukseen ja palveluun. Sehän on vain ollut ”insAllah”. 🙂

    Tykkää

  • Hyvin toimii joka suuntaan faktaistaminen. ”Taikalapanenkin” on aina vaan raiskauksentorjuntavideo, koska joku päätti niin väittää. Moinen faktoittaminen on kavala konsti, sillä se ei perustu totuuteen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s