”Tajukangas” ei ole MV-lehden trolli eikä MV-lehden palkkalistoilla

0

IMG_20170517_163032

 

Faktantarkistelijoiden kelkkaan ei pidä lähteä, mutta koska asia nousee uudestaan ja uudestaan esille niin vastattakoot tähän.

Entinen paavotajukangas.com eli nykyään Pt-media.org on itsenäinen ja vapaa media, jonka toimitus itse päättää kenen kanssa tekee tai ei tee yhteistyötä.

MV-lehden kanssa emme tee yhteistyötä. Sellaista ei ole ehdotettu MV:n taholta eikä Pt-mediankaan taholta. Toimituksessamme kukaan ei myöskään tunne, ole tavannut tai muutenkaan ole yhteydessä Ilja Janitskiniin.

Jos olisi, kertoisimme sen. Näin ollen ”Tajukangas” ei myöskään kirjoita MV-lehteen. MV on aiemmin lainannut juttujamme, mutta ”Tajukangas” ei ole koskaan kirjoittanut MV-lehteen mitään.

Kaikki Ruotsia koskevat juttumme löytyvät myös Ruotsin valtamediasta. Jokainen voi itse tarkistaa jutun myös muista medioista. Toisaalta monissa jutuissa olemme olleet itse paikanpäällä, kuten talvinen Rinkebyn mellakka. Tuolloin paikalla ei ollutkaan sitten muita medioita, paitsi DN:n toimittaja, joka sai selkäänsä ja poistui paikalta jo alkuillasta.

Edelleen juttumme eivät ole rasistisia tai solvaavia. Kuten emme myöskään vääristele asioita. Viittaan aiempaan, jokainen Ruotsia koskeva uutinen löytyy myös Ruotsin valtamediasta.

Niin ikään Pt-medialla ei ole kytköksiä Venäjään, Usaan, Donetskiin, Venetskiin eikä edes Siilinjärven mafiaan. Emme saa rahaa Putinilta, Trumpilta emmekä Kaarle Kustaalta.

Emme myöskään kehoita ketään väkivaltaan tai minkään muunlaisenkaan ilkeään toimintaan kuten solvaamiseen tai ihmisten haukkumiseen. Varsinkaan emme kehoita alaikäisiin kohdistuneeseen väkivaltaan. Päinvastoin poistamme omien juttujemme keskusteluosiosta kaikki väkivaltaan viittaavat viestit.

Pt-median agenda on kirjoittaa etupäässä Ruotsista, jotta yhä useampi ymmärtäisi, että Ruotsin monikulttuurisuus ei ole monikulttuurisuutta vaan puhdasta järjettömyyttä.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

21 thoughts on “”Tajukangas” ei ole MV-lehden trolli eikä MV-lehden palkkalistoilla

  1. Puusa se taas pikku päässään yrittää vetää viivaa kahden olemattoman pisteen välille… Normisettiä




    0



    0
    1. Puusee ei tiedä yhtään mitään. Mitä esim. Ruotsista luulee tietävänsä? Olen asunut täällä 40 vuotta ja tiedän mikä on totta ja mikä ei. Totta se on minkä Paavo kertoo.




      0



      0
  2. Käänteis-Lokka/Marco. Kumpiakaan puolia ei maamme tarvitse.




    0



    0
    1. Älä lässytä paskaa. Eivät Lokka tai De Wit saatikka Iso Pave ole millään tavalla samanlaisia hysteerisiä marttyyreita ja totuudenmuuntelijoita kuin Jore ”Muh’ tekijänoikeudet” Puusa. Näkeehän se jo jumalaut tosta siteeratusta höpötekstistäkin saatana!

      Menkääs vaikka Usarin ”Puheenvuoroon” ja muuallekin katteleen sen neidin tuotoksia.

      Kuvittelee mm. olevansa jonkinlainen sankarillinen sotakuvaaja. No, minun mielessäni ensimmäisiä sankaruuden määritelmiä on se, ETTEI SAATANA RUIKUTETA KOKO AJAN!

      Voisi olla ihan asiallista alkaa haastelemaan noita SJW-älykääpiöitä oikeuteen heidän lukuisista herjauksistaan ja kunnianloukkauksistaan.




      0



      0
  3. Niin, Puusan kirjoitus on hyvä esimerkki toimijoiden niputuksesta yhteen tarkoitushakuisesti.
    PT-media MV-lehti rasismi Venäjärahoitus

    Jos on haittamaahanmuuttovastainen mielipiteiltään niin se ei tarkoita sitä, että automaattisesti kannattaa kaikkea sitä mitä esimerkiksi MV-lehdessä sanotaan milloin mistäkin asiasta. Pusan kaltaiset kirjoittajat yrittävät vain viedä toimintamahdollisuudet kaikilta erimieltä olevilta niputuksellaan.




    0



    0
  4. Kaverin fb-profiili suorastaan uhkuu suomivihaa ja itseinhoa. Mitäköhän käsittämättömän pahaa suomessa kokenut kun vihaa noin paljon omiaan?




    0



    0
    1. Todella ”erikoinen” tapaus on esim. Uuden Suomenkin keskustelujen perusteella…
      Ja tekee koko ajan itse sitä, mistä muita syyttää…




      0



      0
  5. Onpa tosiaan härskejä valheita Puusalla!
    Kaiken lisäksi toiminta vaikuttaa ihan tahalliselta, toisin sanoen mahtaako itsekään uskoa noin, haluaa vaan vääristellä ja tehdä haittaa PT medialle.

    Ei osaa sitten Puusa ruotsin kieltä, tai ei tunne ketään, joka voisi vahvistaa hänelle uutiset Ruotsin mediasta.

    Muussa tapauksessa tätä valheiden levittämistä on mahdoton ymmärtää, elääkö Puusa siis täydessä umpiossa? Eikö hän ole kuullut esim toimittaja Tim Poolista koskaan. Eikä Ruotsin maailmankuuluista ongelmista, totaalisesta epäonnistumisesta, jonka Ruotsin hallituskin viimeinkin sentään myönsi.




    0



    0
  6. Ihan oikeasti, siis ilman vastakkainasettelua yms, kysyn: onko nuo puusat terveitä? Jos ihmisen päässä pyörii 24/7 tuollainen maailma, täytyy mielialan olla synkän sairas. Siis jos hän uskoo mielikuviinsa eikä bluffaa.
    Ongelma on vakava, koska noita sairaita on aika paljon. Arvelisin että ehkäpä lähes 5% Suomenkin kansasta; siis pari sataatuhatta Suomessakin. Jos olisivat hoidossa, niin ongelma ei olisi niin paha mutta nuo kulkevat vapaina.




    0



    0
  7. Täällä joku nimimerkki käytti joskus sanontaa ”paksua tuubaa”. Niinpä lainataan sitä tähän Puusan satuiluun. Hauska sanonta.




    0



    0
  8. Puusan vanhana lehtikuvaajana kannattaisi jo kustannustehokkuuden nimissä pysyä kuvapuolella, koska ”valokuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa”




    0



    0
  9. Silmäilen päivittäin Aftonbladetin, Expressenin, Dagens Nyheterin ja Svenska Dagbladetin nettisivuja. Joskus myös Göteborgin, Malmön ym sivuja. Jos Paavo kirjoittaa asiasta, josta ruotsalaislehdet eivät yksinkertaisesti voi vaieta, niin Paavon uutinen löytyy myös niistä. Ruotsalaisilla vaan on tapana selittää tapahtumia niin, että ainakin ulkomaalaisongelma jää piiloon.

    MV lehteä en edes avaa, voi tulla paskaa koneeseen.

    Kahteen luotan: Halla-ahon Scriptaan ja Paavo Tajukankaaseen.




    0



    0
  10. Onkohan Puusa käynyt punapapitar Toiviaisen lääkelaarilla, vai miten on taas harhat päässyt valloilleen.




    0



    0
  11. Eikö Puusa ole sotavalokuvaaja? Kollegansa siis kuvaavat sotaa, joka Ruotsissa on valloillaan? Ilmankos sieltä tulee pakolaisia niin…

    Miksi Puusan sotakollegat väärentävät kuvia, joita Paavo surutta käyttää ilman lupaa? Onko Puusankin kuvat tekaistuja?




    0



    0
  12. Joku paska facebook kommennti jota ei ota tosissaan muut kuin suvakin omat kaverit.
    mitä jos keskittyisitte olemaan miehiä nauramaan kaikelle paskalle ja pöläyttelemään tarvittaessa jos ei sana mene perille,ai niin ollaan netissä (siitäkö tämä homoilmapiiri johtuu)
    Paavo lopeta lämpimät kyynelees julkaisit mielenterveyspotilaitten kuvat ja henkilöllisyydet sitä sattuu meille kaikille.




    0



    0
  13. Puusa on löytänyt elämäänsä sisältöä häiriköimällä kansallismielisiä säännöllisesti. Onhan se kiva kun saa samankaltaista gloriaa suvakkipiireissä kuin Eskolin ja Saku Timonen, mutta ei tietenkään tarpeeksi. Saamme varmasti jatkossakin iloa ja riemua Joren päästöistä joissa ei ole päätä ei häntää.




    0



    0
  14. Täysin perätön niputus tuolta Puusalta. Lisäksi,jos pt kirjoittaisi rasistisia solvausjuttuja, niin suurin osa Ruotsin valtamediasta syyllistyisi samaan. Pt, kun linkittää aina alkuperäis juttuun.

    Ai niin. R.I.P. Rähmis.




    0



    0
    1. Mitä helvettiä, Rähmis lopettanut?! Onko mitään infoa asiasta? Mitään dramatiikkaa taustalla vai mitä kyseessä?




      0



      0
  15. Kiitos kommenteista.
    Teillä ja minulla on yksi iso ero.
    Minä kirjoitan nimelläni, Te ette uskalla.
    Nimettömänä on helppo hyökätä ihmisen kimppuun.

    Aloitin rasistien valheiden tarkistamisen …. kun Janitskin varasti tuttavani tyttären kuvan lapsiprostituutiojuttuunsa ja lasta alettiin huudella huoraksi koulussa. Koko perhe romahti, tyttö on nyt kolmannessa koulussa ja saa terapiaa – jonka vanhemmat maksavat. Tätä te saatte aikaan. Ja nimettöminä. Mutta teitähän ei suomalaisten lapsien kärsimys kiinnosta.
    Minä teen työtä rasimia vastaan – jotta lapsemme eivät joutuisi kärsimään valheistanne ja nimettömästä törkystä – jota suollatte jokaiselle joka uskaltaa olla erimieltä
    Jore Puusa
    Lehtikuvaaja
    Eläkkeellä.




    0



    0

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.