Mainokset

Muslimien ramadan alkoi taas-muutama vihje miten toimia

husu-ja-7-muslimipoikaa

 

Muslimien paastokuukausi ramadan alkoi tänään. Ramadanin aikaan muslimi paastoaa auringon ollessa horisontin yläpuolella ja mässyttää yöt ruokaa. Lisäksi he rukoilevat erityisen paljon.

Ramadan on erityisen vaarallista aikaa maailman kristityille ja uskonnottomille ihmisille islamilaisessa maailmassa. Monet jokavuotiset veriset iskut tehdään juuri ramadanin aikaan, sillä muslimien sietokyky vääräuskoisia kohtaan on tänä aikana entistä matalampi.

Myös länsimaisille ihmisille naapurissa asuvat muslimit ovat ramadanin aikaan pinnankiristäjiä. Kerrostalojen alaovi pöngätään matolla auki ja käytävillä laukkaa arabeja ja afrikaanoja myöhään aamuyöhön asti. Lisäksi pihoilla pidetään meluavia mässyjuhlia. Työpaikoilla muslimien ärtyisyys paaston takia nousee ramadanin edetessä. Rukoilemiseen vaaditaan erityisiä vapauksia työstä.

Vihjeeksi joitakin Ruotsissa hyväksi havaittuja keinoja mölyävien ramadastajien hiljentämiseksi ja erityisvapauksia vaativien torppaamiseksi:

– Kerää kerrostalon alaoven tuntumasta pois kaikki esineet joilla ovi voidaan pöngätä auki.

– Aina kun käytävältä kuuluu pienikin risahdus ole valmis hyökkäämään käytävälle sanomaan ”shhhhh hiljaa”.

– Valloita kerrostalojen pihapöydät auringonlaskun aikaan äläkä anna muslimeille mahdollisuutta leiriytyä pihalle yöksi mölyämään.

– Uskalla valittaa metelistä. Muslimi pitää valittajaa pikkumaisena vääräuskoisena, mutta älä välitä. Valita, valita ja valita. Lopulta he oppivat olemaan hiljaa.

– Jos muslimi vaatii työpaikalla erityisvapauksia älä anna tai ota palkasta pois jokainen minutti, jota käytetään rukoilemiseen.

Näillä ohjeilla saat tunnelmaa alemmas ja voit nukkua yösi rauhassa.

Mainokset

30 Comments on Muslimien ramadan alkoi taas-muutama vihje miten toimia

  1. Talvisodanhenki // 26/05/2017 15:24 // Vastaus

    Vihollista on kohdeltava vihollisena -mielistelyyn tai omien tapojensa muuttamiseen ei missään nimessä pidä sortua. Jos annat muslimille pikkusormen niin se vie koko pään, ei ehkä sinulta mutta lapsiltasi tai lapsenlapsiltasi. Perseily on alistumista islamisaatiolle.

    Tykkää

    • Timing on kaiken A ja O // 26/05/2017 19:29 // Vastaus

      Kyllä mekin osaamme taqiyyaa! Mutta kun PayDay tulee ”blir det andra bullar”…

      Tykkää

  2. Grandmother of Bombs // 26/05/2017 15:30 // Vastaus

    Ramadanin aikana terrorityöt lisääntyvät. Egyptissa aloitettiin jo tappamalla ainakin 26 kristittyä:

    https://www.svt.se/nyheter/utrikes/blodig-attack-mot-egyptiska-kristna

    Tykkää

    • Ramadan-jännitys kohoaa - kaikin tavoin... // 26/05/2017 19:52 // Vastaus

      Filippiineillä musulmaanit ovat ottaneet kaupungin haltuunsa – missä sitten mahdetaan viettää tykintä Ramadania, sitä saamme vielä jännittää koko kuukauden ajan…
      – mutta toivottavasti ei Suomessa kuitenkaan…

      Tykkää

    • Ramadanina kannattaa tappaa - jos uskoo islamin oppeihin // 26/05/2017 20:07 // Vastaus

      Suurempi palkinto Ramadanina:

      ”Isis on myös aiempina vuosina julistanut Ramadanin ”jihadin ja valloituksen” kuukaudeksi ja kehottanut jäseniään iskuihin sen aikana. Newsweekin mukaan kahden viime vuoden aikana viesti on myös tehonnut, sillä terroritekojen on havaittu selvästi lisääntyneen ympäri maailmaa Ramadanin aikaan.

      Newsweekin haastatteleman islam-tutkijan Amarnath Amarasingamin mukaan äärimuslimit iskevät juuri Ramadanin aikaan, koska he uskovat, että silloin terroriteoista palkitaan paratiisissa paljon paremmin kuin Ramadanin ulkopuolella tehdyistä iskuista.

      Ramadan on islamilaisen kalenterin yhdeksäs kuukausi. Tänä vuonna Ramadan alkaa huomenna lauantaina 27. toukokuuta ja päättyy 25. kesäkuuta. Ramadanin aikaan muslimit eivät saa syödä, juoda, tupakoida tai harrastaa seksiä valoisaan aikaan.”

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201705262200165588_ul.shtml

      Tykkää

  3. Kuin uhmakas myrskyvaroitus... // 26/05/2017 15:41 // Vastaus

    ”– Valloita kerrostalojen pihapöydät auringonlaskun aikaan äläkä anna muslimeille mahdollisuutta leiriytyä pihalle yöksi mölyämään.”

    Pihapöydistä puheenollen…
    Olin vierailulla eräässä ns. huonossa lähiössä Suomessa, jossa asuu vielä kuitenkin suomalaisiakin – mutta muutamien talojen muodostamalla sisäpihalla kyllä kuuli, kun aurinko oli laskenut ja juhliminen alkoi…

    Pitivät vähän aikaa – lähinnä vain miehet ja lähinnä vain poikalapset ulkosalla – ihan helvetinmoista älämölöä; halusivat selvästi julistaa kaikille talojen asukkaille, että nyt on Ramadan…
    – ei kyllä jatkunut kovin kauaa tämä suurin älämölö, mutta jotenkin tarkoitukselliselta se vaikutti ja kun huomasi, että moni suomalainen tuli ikkunaan/parvekkeelle ärsyyntyneenä katsomaan…

    Tykkää

    • Päiväsyöntiä ja -juontia julkisilla paikoilla extrasti... // 26/05/2017 15:50 // Vastaus

      Ramadan-terrorinkin takia…
      – ei-muslimien on syytä osoittaa, ettei ole mikään paastonaika meillä, jotka emme kuunjumala-Allahia palvo – ja ettei tämä ole mikään muslimimaa!

      Eikun syömään ja juomaan päiväsaikaan oikein superpaljon – vesipullo kädessä ja aina kulaus, kun muslimi tulee kohdalle; no ehkä se on hiukan ilkeää kaikkien osalta, mutta ääritapausten osalta ei…
      Noutoaterioita vaan mussuttamaan äärihenkisinä tiedettyjen moskeijoiden eteen 😉

      Tykkää

      • Päiväsyöntiä ja -juontia julkisilla paikoilla extrasti... // 26/05/2017 15:53 // Vastaus

        Suvakithan vaativat usein muitakin ottamaan Ramadanin huomioon…
        – ja monissa muslimimaissahan vääräuskoisten on syötävä ja juotava salassa, joten jopa syömälläkin voi näyttää, että tämä on meidän maa, ei-muslimimaa!

        Tykkää

        • Alte Kameraden // 27/05/2017 08:12 // Vastaus

          Itse ajattelin ihan normaaliin tapaan soittaa joka kerta paikalle poliisin, kun joku ei noudata maan lakeja ja järjestyssääntöjä. Ainakin omasta mielestäni poliisin velvollisuus on tulla paikalle ja opastaa asiaa tuntemattomia palaamaan järjestykseen.
          Olen maksanut veroni valtiolle n. 40 vuoden ajan ja mielestäni minulla pitää olla niistä vastikkeena elää rauhassa ilman yöllistä mekastusta unia häiritsemässä. Poliisille voin myös mainita, että hänenkin palkkansa maksajana minun pitäisi olla työkunnossa hyvin levänneenä.

          Tykkää

  4. Nimetön // 26/05/2017 15:59 // Vastaus

    Mahtaako minusta koskaan kunnon muslimia tulla, kun olen niin tottunut syömään päiväsaikaan ja ryyppäämään hämärissä?

    Tykkää

    • Qroquius Kad // 27/05/2017 20:34 // Vastaus

      Eihän tuossa tarvita kuin yhden kuukauden ajan syönnitkin siirtää hämärän ajaksi juomisen yhteyteen?

      Tykkää

  5. Jos asut kerros-tai rivitalossa jossa asuu myös musuja, pidä aivan helventinmoiset grillijuhlat päiväsaikaan joko omalla parvekkeella tai pihan grillikatoksessa. Tee näin päivittäin tai mahdollisuuksien mukaan niin usein kuin voit, mutta noudata taloyhtiön sääntöjä.

    Kokemusta tiedän, että se kiristää musulmaanin pinnaa. Eräässä etelä-suomalaisessa lähiössä, jossa oli kohtuu paljon musuja, ”paikallinen imaami” antoi aamun ensimmäisen rukouskutsun ikkunalaudalla istuen jotain 4-5am välillä. Töissä käyvät kantikset eivät oikein diganneet herätä tuohon aikaan. Valituksia tehtiin taloyhtiöön, mutta heidän suhtautuminen asiaan oli ”muuta sitte muualle”. No, jotkut muuttikin, mut ne jotka jäi jäljelle, alkoivat grillaaman joka päivä parvekkeilla sekä talon grillikatoksessa…muistaakseni kaikki sai alkunsa siitä, että öisin möykkä muslimikämpissä oli sietämätöntä, ja sit tää imaami ikkunassa rukouskutsuineen joka stanan aamu.

    Jonkin aikaa siinä kesti, mut musut ymmärsi vihjeen ja ikkunassa örveltäminen loppui ja kerrostalon rappu sekä useat asunnot rauhoittui, ainakin jonkin verran.

    Ei näille pärjää jos ei anna takaisin samalla mitalla…

    Tykkää

    • MUUMIVEIKKO // 27/05/2017 03:29 // Vastaus

      Minä kuuntelen SLAYERIÄ aina kun naapurin muslimit haluaa olla partsilla perse ylöspäin, ja aina kun pihalla tulevat vastaan minä sylkäisen maahan, kun kurkkuani niin kuivaa.

      Tykkää

  6. Valtsu // 26/05/2017 16:36 // Vastaus

    Ramadan on hyvä osoitus siitä minkälaisen otteen islam ottaa muslimeista: kokonainen kuukausi syömättä uskon takia ja siihen päälle rukoukset ja muut palvonnat!

    Omasta näkökulmasta hieman häiritsee, jos bussikuskin verensokeri on nollassa.

    Tykkää

    • Lihottavaa paastoa... // 26/05/2017 18:19 // Vastaus

      Muslimien ”paastohan” on yösyöpöttelyä – maailman ainoa paasto, joka lihottaa rajusti!

      Tykkää

      • MUUMIVEIKKO // 27/05/2017 03:25 // Vastaus

        Ja suomessa elävää helvettiä, kun pimeyttä on vaan muutama tunti. ajattele itse jos joutuisit paastoamaan kolme tuntia vetämällä 8 kiloo lammasta naamaan saatanan rasisti!

        Tykkää

  7. Jaska Jokunen // 26/05/2017 18:16 // Vastaus

    Miten niin syömättä??? Auringonlaskun jälkeenhän niillä on niin pirunmoiset mässäily juhlat ettei minulla ainakaan olisi sellaisen syömingin jälkeen pariinpäivään nälkä. Ja se syöminki on joka yö. Syy tuohon yösyömiseen on eri tahoista riippuen joko ettei allu nää pimeässä tai sitten se nukkuu. Melkoinen ”jumala”

    Tykkää

    • Talvisodanhenki // 26/05/2017 19:29 // Vastaus

      Joo, eikä allu myöskään näe pressun lävitse -vetävät viinaa kuin sienet tuolla euroopan rekkaparkeissa, 10-20 tyyppiä jonkin tyhjänä olevan puoliperävaunun sisällä. Voitte kuvitella sen äwläkäwäblän määrän ja volyymin kun mulliturvat bilettää salaa allulta. Tämä on monen kertaan omin silmin nähty -yksi niistä asioista mikä teki minusta vankkumattoman musujen vastustajan. Täysin turhaa ja erittäin ärsyttävää väkeä, pelkkä taakka maailmalle.

      Tykkää

  8. Islamilaista vähemmistöjen kunnioitusta... // 26/05/2017 19:37 // Vastaus

    ”Pastorille elinkautinen vankeusrangaistus profeetta Muhammadin pilkasta”

    ”Zafar Bhattin oikeudenkäynnissä toukokuussa 2017 hänet tuomittiin syylliseksi profeetta Muhammadin pilkkaan ja siten elinkautiseen vankeusrangaistukseen, vaikka profeetta Muhammadia herjanneet viestit oli lähetetty jonkun toisen nimiin rekisteröidystä kännykästä. Zafar Bhatin vaimon mukaan syytökset hänen miestään kohtaan olivat tekaistut vain sen tähden, että monet muslimit hänen maakunnassaan vihasivat sitä, kuinka nopeasti Zafar Bhatin kirkon jäsenmäärä kasvoi. Esittämällä valheellisia syytöksiä pastoria vastaan nämä muslimit yrittävät vaikeuttaa hänen toimintaansa, mikä ei ole kuitenkaan estänyt hänen kirkkonsa jäsenmäärän kasvua.

    Zafar Bhatin ja muissa tapauksissa lisäongelmia syytetyille kristityille aiheuttaa se, että Pakistanin sharia-pohjaisissa tuomioistuimissa kristityn sanalla tai todistuksella ei katsota olevan samaa arvoa kuin muslimin.
    Lisäksi valheellisia tai perättömiä syytöksiä esittäneitä muslimeita ei juuri koskaan rangaista.
    Niin ikään sadat tuhannet, elleivät jopa miljoonat pakistanilaiset muslimit haluavat tappaa profeetta Muhammadin pilkasta syytetyt kristityt (ja myös muslimit), koska he uskovat näin varmistavansa pääsyn Islamissa luvattuun paratiisiin.”

    http://veikkamattila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/237477-pastorille-elinkautinen-vankeusrangaistus-profeetta-muhammadin-pilkasta

    Hyvä kommentti tullut tuohon blogiin:

    ”Suomessa profeetta Muhammadia kritisoivasta kirjoittelusta selviää vielä toistaiseksi sakolla.”

    Liked by 1 henkilö

    • Täyteen shariaan on vielä matkaa... // 26/05/2017 19:41 // Vastaus

      Vaikka yritystä vankilatuomioihin on meilläkin, kaiketi joku istuu vielä Muhammedin pilkastakin…
      – tuo valtakunnansyyttäjähän on itse tutkittavana korruptiosta/nepotismista, tosin mahdetaan painaa villasella lopulta sekin – maan tapa kun on… :

      ”Valtakunnansyyttäjä haluaa jatkossa jopa vankeutta vihapuheesta”

      http://yle.fi/uutiset/3-9422385

      Tykkää

  9. Hermot kireellä... // 26/05/2017 20:16 // Vastaus

    Mahdetaankohan Hesan laittomien leirilläkin viettää Ramadania?

    Näissä tulijamuslimeissa on näkynyt olevan aika paljon tupakkamiehiä, mutta tupakointikin on kielletty Ramadanina ainakin päiväsaikaan – mikä voi muuten aiheuttaa hermojen kiristystä…
    – ja entä kiristyykö suvakkien hermot, jos eivät saa tarpeeksi seksiä Ramadanina… 😉 😦 🙂

    Tykkää

  10. Caffé corretto // 26/05/2017 20:49 // Vastaus

    Italialaisilla possuleikkeleillä aloitin tämän ramadanin. Lisäksi birraa ja Galicialaista siideriä. Pitääkin ottaa ilo irti musujen juhlasta. Kun duunista lomat alkaa, niin se on sitten possua all the way. Valitettavasti (tai onneksi) tässä rapussa ei ole musuja, joita kiusata.

    Tykkää

  11. Sika taloyhtiön pihalle vartaaseen ja Ramadanin vietto siirtyy johonkin muualle.

    Tykkää

    • Oishan se toimivaa varmaankin... // 26/05/2017 21:32 // Vastaus

      Ja viinapulloja esille myös sekä tupakan kovaa kärytystä, kun on ilmeisesti kielletty ihan kokonaankin Ramadanina.
      Ja musiikkikin soimaan – se Itiksessä joukkopahoinpidelty raskaana ollut somalinainen ainakin joskus jossain kertoi, että välttelee musiikkiakin Ramadanina.

      Vois kyllä muslimit kaikota äkkiä ympäriltä…
      – kohtuus kuitenkin kaikessa noin totta puhuen, eikä toki mitään riitaa pidä haastaa.

      Mutta Paavo on siinä erittäin oikeassa, että jos muslimit esim. häiriköivät öisin, niin siihen pitää ehdottomasti puuttua – sillä muutoin sekin ongelma vain pahenee joka vuosi.

      Tykkää

  12. KalleK // 26/05/2017 21:38 // Vastaus

    – Tee remontit ramadanin aikaan ja käytä äänekkäitä sähkötyökaluja niin paljon kuin pystyt päiväsaikaan.
    – Polttomoottorisella lehtipuhaltimella saa myös paljon aikaan pihan siivouksessa.

    Tykkää

  13. Alte Kameraden // 27/05/2017 08:19 // Vastaus

    En minä aio muuttaa tapojani mullahien takia lainkaan, vaan suomalaista elämäntapaa jatkan normaalisti. Jos se ei miellytä erikoisempia tulijoita, niin painukoot raukat merten taa.

    Tykkää

  14. Laskurit käyntiin... // 27/05/2017 12:17 // Vastaus

    Ramadan seurantaa:

    https://hommaforum.org/index.php/topic,120390.msg2632669/topicseen.html#msg2632669

    ”Make Room for Ramadan!
    The month for fasting and blasting has arrived.”

    Tykkää

  15. DUMARI // 27/05/2017 15:45 // Vastaus

    Paavo kehoitti toistuvasti valittamaan äbläbäwäblästä, kunnes musut oppivat…..
    Minä voin kertoa kaikille teille, että musimi ei kykene oppimaan yhtään mitään uutta, siis EI MITÄÄN.

    Tykkää

    • Talvisodanhenki // 27/05/2017 22:20 // Vastaus

      Eivät kykene eivätkä edes halua -muslimit eivät ole tulleet eurooppaan opettelemaan meidän tavoille vaan pakottamaan meidät hyväksymään heidän sairaan uskontonsa kaikkine helvetin outouksineen.

      Tykkää

  16. DanielR // 28/05/2017 11:16 // Vastaus

    Napapiirin pohjoispuolella asuvana olin laskenut paljon sen varaan, että yöttömän yön maa välttyisi pysyvämmältä muslimiasutukselta. Voi näet verensokerit hieman hupsahtaa jos jää seuraavaa auringonlaskua odottelemaan. Mutta eihän se tietenkään niin mene. Musulmaanien pyhät kirjoitukset ovat kuin EU-direktiivit – venyvät ja vanuvat aina tarpeen ja tulkitsijan mukaan. Eikä se jumaluusolentonsakaan kovin kaikkivoipaa lajia vaikuta olevan, kun ei katseensa edes pahaista verhokangasta läpäise. Saa siinä harras musulmaani kiskoa kaljaa kaksin käsin Allahilta piilossa.

    Niistä possujuhlista olisi kyllä syytä tehdä uusi suomalainen alkukesän perinne…
    – Mikäs tänään tirisee?
    – No Abdulin otsanahka, kun possua pihalla grillattiin.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: