Mainokset

Expressen: Itä-Eurooppa välttyy terrorilta-toisaalta itä-eurooppalaiset matkustavat toisiin EU-maihin

uhrit_Etu_94jh_ul

 

Expressenissä eilen julkaistu Mats Larssonin kronikka on jotain sellaista, joka kuvastaa erinomaisen hyvin ruotsalaista tapaa nähdä muslimi-invaasioon liittyvät asiat hyvin kummallisesti.

Larsson aloittaa summaamalla, että Euroopan suurkaupungeissa terroriuhka on nykyään arkipäivää. Englanti, Ranska, Belgia, Saksa, Espanja, Tanska, siinä maita joissa terrori-iskuja on tapahtunut. Larsson jatkaa:

– Mutta on myös paljon kaupunkeja, joissa ei ole juuri minkäänlaista terrorinuhkaa. Bedapestissä, Prahassa, Varsovassa, Bratislavassa ei ole tapahtunut minkäänlaista rekkaiskua tai räjähdyksiä konserttisaleissa.

– Sellaisten politiikkojen toimet, kuten Viktor Orbánin, ovat pitäneet huolen, että näin on. Näihin maihin ei ole tapahtunut minkäänlaista massamaahanmuuttoa viimeisten vuosikymmenien aikana eikä näissä maissa ole minkäänlaista muslimivähemmistöä.

Larsson jatkaa hieman kitkeränä:

– Unkari pitää myös huolen, että sellaisena maa pysyy. Unkari rakensi piikkilanka-aidan eteläiselle rajalleen ja sijoittaa tulleet turvapaikanhakijat erityisen ei-tervetulleisiin leireihin.

Larssonin mukaan Unkari on saanut kovaa kritiikkiä muilta EU-mailta ja sen jälkeen tuleekin ruotsalainen dilemma. Larsson siis ensin myöntää itsekin, että muslimien terrori-iskuja ei tapahdu Itä-Euroopan maissa, mutta toisaalta:

– Itä-Eurooppa näyttää suurta teeskentelyä; he eivät halua ottaa vastaan sotapakolaisia Syyriasta, mutta nuoret itä-eurooppalaiset mielellään muuttavat toisiin EU-maihin.

– Tällaisella politiikalla on kuitenkin suuri tuki kotimaassa. [Ruotsissa] Jokainen terrori-isku lännessä tekee Itä-Euroopan entistä varmemmaksi, että islmailaisista maista tullut maahanmuutto on on jättimäinen virhe, jota he eivät halua toistaa.

Mitä Larsson siis oikeastaan sanoi?

Mainokset

15 Comments on Expressen: Itä-Eurooppa välttyy terrorilta-toisaalta itä-eurooppalaiset matkustavat toisiin EU-maihin

  1. Pitääkö ymmärtää niin, että Itä-Euroopan maat välttyvät terrorismilta, kun eivät ota terroristeja avosylin vastaan (paitsi leireille), mutta silti nuo ruojat kehtaavat muuttaa muualle työn perässä?

    Ei Suomeenkaan kovin hinguttu neuvostojoukkoja aikoinaan, mutta kuitenkin paskiaiset veimme lapsia mm Ruotsiin turvaan. Härregyyd, kuinka rasistisesti toimimmekaan. Syvää häpeää pitää taas potea.

    Tykkää

    • Ei me Ruotsin suomalaisetkaan olla vielä yhtäkään terrori-iskua täällä tehty vaikka aihettakin olisi toisinaan ollut :-D // 06/06/2017 18:09 // Vastaus

      Matkustaminen, työnhaku ja terrorismi ei ole sama asia, turha siitä on naputtaa. Mitä vapaasta liikkuvuudesta taas tykkää on jokaisen oma asia. Minä en tykkää siitä (kiitos kerjäläisten jne) mutta minä olenkin konservatiivi.

      Olisi tietenkin melko yhtä iljettävää jos Suomesta lähtisi 10000 savolaisukkoa itsemurhapommittajiksi Eurooppaan. Onneksi riski on hyvin pieni.

      Tykkää

      • Alte Kameraden // 07/06/2017 00:01 // Vastaus

        Kun tästä pääsee eläkkeelle lähivuosina, niin mitä todennäköisimmin haen poliittista turvapaikkaa Unkarista tai Puolasta. Siellä isänmaallisuus, kansallisaate ja oman kansan puolustaminen eivät ole kirosana, kuten täällä eurostoliiton kolhoosissa nimeltä Suomi. Sellaiseksi on elämä muuttanut oman maamme ja muut jäsenvaltiot, joissa on vallalla nk. klopalistinen sosialismi.

        Tykkää

  2. Suomi Finland // 06/06/2017 17:18 // Vastaus

    No shit Watson?

    Ja Länsi-Euroopan on entistä hankalampi perustella millekään muulle maalle, miksi sotapakolaisia pitäisi ottaa vastaan.

    Unkarin, Puolan jne… politiikka on oikeaa.

    He sanovat ei islamille ja heidän maansa pysyy terrorismista vapaana.

    Tykkää

  3. Minä en ainakaan aio kääntää toista poskeani lyötäväksi, piste. // 06/06/2017 17:41 // Vastaus

    Jokatapauksessa on Suvakki-Expressen viimeinkin joutunut pitkin hampain ja rivien välistä MYÖNTÄMÄÄN että massamaahanmuutto ja terrorismi kulkevat käsi kädessä. Vihdoinkin hetkellinen paussi itsepetoksessa.

    Tykkää

    • Riskisuvakointia yhdistettynä toimintahalvaukseen // 06/06/2017 23:24 // Vastaus

      Mitä useampi tulee kontrolloimattomasti sisään, sen suurempi riski. Mutta onhan niissä kontrolloiduissakin kaikenlaista kriminelliä ainesta joten takuita ei ole.

      Ruotsia varoitettiin syksyllä 2015 (ja varmaan jo aikaisemminkin) siitä että tulijoitten joukossa olisi todennäköisesti terroristeja. Mutta silloin Ruotsi luuli vielä olevansa ”untouchable” ja jotenkin ikäänkuin aivan liian hyvä maa sellaisen pahuuden harjoittamiseen. Typerät ruotsalaiset poliitikot jaksoivat jankuttaa siitä miten painekattilapommittaja Taimur Abdulwahab sai vain itsensä hengiltä. Tuuri kääntyi.

      Tykkää

  4. Minä en ainakaan aio kääntää toista poskeani lyötäväksi eikä Mats Larssonkaan kun tosipaikka tulee // 06/06/2017 17:54 // Vastaus

    Mats Larssonin loppukommentti on silti tärkein. Hänelle on kuitenkin vihdoinkin kilahtanut poletti kohdalleen mutinoista huolimatta, hän on tajunnut tilanteen mahdottomuuden:

    ”Men ett Västeuropa som drabbas av ett större terrordåd en gång i kvartalet – eller som för tillfället, en gång i månaden – är ohållbart”

    eli suomeksi

    ”Länsi-Eurooppa, jossa tapahtuu isompi terroriteko kerran kolmessa kuukaudessa- tai kuten nyt kerran kuukaudessa-on kestämätön tilanne.

    Tykkää

  5. Matsin kirjoituksesta huokuu kateus niitä kohtaan jotka eivät ole kusessa ja närkästys siitä että Ruotsi on kusessa.

    Tykkää

  6. Nimetön // 06/06/2017 19:01 // Vastaus

    Eihän maahanmuutto ole luonnotonta, mutta rajan ylittäminen ilman lupaa on yksittäistapauksessa loikkaus ja massailmiönä sotateko.

    Tykkää

  7. Itä-euroopan mentaliteetti:

    Tykkää

  8. Larsson sanoi näin: Jos yksi pakolaiseksi teeskentelevä siirtyy maasta C maahan A, on se täsmälleen sama asia kuin jos yksi työtä tekevä henkilö siirtyy maasta B maahan A. Tämän voi sitten Larssonin mukaan ynnätä ikuisesti ylöspäin, eli 20 miljoonaa feikkipakolaista, ikuista sossuelättiä, ovat tasan sama asia kuin 20 miljoonaa ahkerasti duunaavaa itä-europpalaista. Vedä kuule Larsson ittes hirteen.

    Tykkää

  9. Nimetön // 06/06/2017 22:14 // Vastaus

    Suomessa käy paljon virolaisia ja venäläisiä raksamiehiä töissä. Kukaan ei kutsu heidän täällä asumistaan monikulttuuriksi, koska monikulttuurilla tarkoitetaan nimenomaan humanitaarista väestönsiirtoa lähi-idästä ja afrikasta. Joten erottaisin maahanmuuton ja väestönsiirron toisistaan – eri lainalaisuudet, eri ongelmat.
    Näillä termeillä koitetaan hämätä ihmisiä ajattelemaan, että väestönsiirto kehitysmaista on maahanmuuttoa.
    En usko, että Larsson ja hänen kaltaisensa ihmiset ovat ensisijaisesti huolissaan terrorismista, mutta he tiedostavat sen johtavat monikulttuurin vastustamiseen. Kukaan länsi-euroopan istuva pääministeri ei voi sano samaa kuin unkarin Orban. Länsi-euroopassa on oppositiossa poliitikkoja jotka yhdistävät terrorin ja humanitaarisen massamaahanmuuton toisiinsa. Kukaan johtavassa asemassa oleva poliitikko ei uskalla tätä tehdä. Mistä helvetistä tämä kertoo..?

    Tykkää

    • "Haisi kuin fläkillinen appelsiin" // 06/06/2017 23:32 // Vastaus

      Sanan ”humanitaarinen” voi laittaa lainausmerkkeihin kun näitä puuro- ja tomaattikenraaleja katselee.

      Tykkää

  10. Caffé corretto // 06/06/2017 22:39 // Vastaus

    Laszlo tappaa harvemmin ulkomailla, joten mieluummin ottaisin hänet visiitille kuin Hamdin. Unkari johti ainakin ennen Euroopan itsaritilastoja. Terotilastossa heitä ei näy, miksiköhän? Mats Larssonia ketuttanee se, että vielä on maita jotka osaavat valikoida rusinat pullasta. On se kumma kun kaikki eivät suostu sosiaalidemokraattisen tasapuolisesti nielemään paskaa.

    Tykkää

  11. Nuo taikaseinävasemmistolaiset eivät tajua työnteon ja loisimisen eroa. Menisivät jos kus töihin niin tietäisivät.
    (muunnelma vitsistä: mikä ero on runkkaamisella ja panemisella? En tiiä. Koita panna joskus niin tiedät.)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: