Finsburyn moskeija oli ollut vuosia radikaalin islamin pesäke

0

newface

 

Britannian viranomaiset eivät ole vielä kertoneet kuka on Lontoon pakettiautoiskusta kiinniotettu mies, joka ajoi Lontossa moskeijan läheisyydessä ihmisten päälle. Silminnäkijöiden mukaan terroristi oli huutanut ”haluan tappaa kaikki muslimit.”

Yksi henkilö otettiin kiinni paikalta monien sivullisten toimesta. Kaikkien uhrien kerrotaan olevan muslimeita. Pakettiautoilija oli ajanut väkijoukkoon heidän tullessa moskeijasta iltarukouksen jälkeen.

Emme siis tiedä tekijän taustoja, joten sitä voidaan vain arvailla. Tekijä voi olla ei-muslimi, jonka motiiveja voidaan arvailla kostosta islamfobisiin motiiveihin. Teon tekijä voi olla myös muslimi, jolla on shiia-sunni-välisen ikuisen kiistan motiiveja.

Yhtä kaikki kyseinen moskeija oli jo aiemmin ollut radikaalien ääri-islamistien kokouspaikka. Moskeijan aikaisempi imaami Abu Hamza on tuomittu 2015 elinkautiseen vankeuteen USA:ssa terrorismin tukemisesta. Vuonna 2002 kerrotaan moskeijassa annetun asekoulutusta nuorille miehille. Vuonna 2003 moskeija suljettiin poliisin toimesta, kunnes taas avattiin 2005. Tuolloin imaamikin joutui vankilaan seitsemäksi vuodeksi yllytyksestä murhaan ja rotuvihasta.

2014 pankki sulki moskeijan pankkitilin aikaisempien terroriyhteyksien vuoksi. Moskeija veti jutun oikeuteen ja voitti sen.

Moskeijan ympärillä ollaan siis harrastettu todellista rauhanuskontoa aina vuoteen 2015 asti, jonka jälkeen moskeija ikäänkuin kaapattiin rauhallisten muslimien toimesta. Tämän jälkeen ei ilmi ole tullut terrorikytköksiä. Tässä voi olla, tai olla olematta, yksi mahdollinen motiivinpoikanen tekoon.

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

11 thoughts on “Finsburyn moskeija oli ollut vuosia radikaalin islamin pesäke

  1. Tämän kepposen voi unohtaa heti, koska IRA teki Isossa-Britanniassa terrori-iskuja 80-luvulla.




    0



    0
  2. Kaikki moskeijat ovat vihasaarnojen pitopaikkoja, rikollisten turvapaikkoja, aseiden säilytyspaikkoja, pakoloisten lähetyspaikkoja jne…You just name it!




    0



    0
  3. Mtv:n mukaan ”Paikallinen imaami esti vihaista väkijoukkoa käymästä autoa ajaneen hyökkääjän kimppuun ja piti yhdessä kolmen muun miehen kanssa tätä paikallaan, kunnes poliisit ottivat hyökkääjän kiinni. Vihainen väkijoukko yritti lyödä ja potkia miestä.”
    Toimiikohan kanta-asukkaat ko.tavalla




    0



    0
  4. Nonni! Nyt saadaan vuosia kuulla veisu: Kyllähän ne eurooppalaisetkin tekee terrori-iskuja! Jatkossa, kun jokin isku tapahtuu, voin kuvitella valtamedian kirjoittavan: Onnettomuuden yhteyttä mahdolliseen eurooppalaisuuteen tutkitaan.




    0



    0
  5. ”KRP vahvistaa: Poliisi tutkii epäiltyä terroristisen teon valmistelua Helsingissä”

    Poliisin tietojen mukaan mahdollisen teon kohteena olisi Temppeliaukion kirkko Helsingissä.”

    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201706192200219192_u0.shtml?ref=juurinyt_desktop

    Liittyykö tähän… :

    ”Isisin propagandakoneistoon kuuluvassa Dabiq-lehdessä on julkaistu kirjoitus, jossa suomalaiseksi naiseksi väitetty kertoja kuvaa radikalisoitumistaan ja muuttoaan Isisin hallitsemalle alueelle. Kirjoituksessa kehotetaan hyökkäämään ”ristiretkeläisiä” ja heidän liittolaisiaan vastaan.

    Kirjoitus on aikakauslehteä muistuttavan Dabiqin ”naisille”-osastolla. Kirjoittajaksi on merkitty Umm Khalid al-Finlandiyyah, joka käännettynä tarkoittaa suomalaista Khalidin äitiä.

    Kirjoittaja kertoo vanhempiensa olevan kristittyjä ja käyneensä itse rippikoulun. Hän myös kertoo asuneensa Helsingissä. Tekstin yhteydessä on muun muassa kuva Temppeliaukion kirkosta.”

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016073121984285_ul.shtml

    Mitäköhän ”Allahin papitar” eli Marjaana Toiviainen ystävineen miettii tästä…




    0



    0
    1. Allahin papitar ei varmaan ole tullut edes ajatelleeksi ,että ennen tätä islamisaatiota ei Suomessa petoniporsaille ollut käyttöä.Mutta tästälähtien on kaikki paikat yritettävä suojata kehitysmaaitten teroristeiltä




      0



      0
  6. Suomen poliisi näimmä ruotsalaistuu…
    – jatkuuko Ramadan muuten vielä tuon Priden aikana? Ettei vain poliisi pelkäisi jihadismiakin, tosin terot kyllä tietävät, että vihervasurihenkiset homot tukevat islamin invaasiota…. :

    ”Poliisi osallistuu ensimmäistä kertaa virkapuvussa Helsinki Pride -kulkueeseen: ”Kannamme huolta viharikoksista”
    Poliisi on mukana niin kutsutussa viranomaisrekassa yhdenvertaisuusvaltuutetun kutsusta.”

    Helsinki Pride -viikkoa juhlitaan 26. kesäkuuta – 2. heinäkuuta.”

    https://yle.fi/uutiset/3-9679274




    0



    0
    1. Onko poliisi varmistanut että viranomaisrekka ei ole scania, voisi tulla syyte viharekasta tai sinnepäin ja koko pride-kuvamateriaalin julkaisu estettäisiin…




      0



      0
  7. Kyseessä oli aasialaistaustainen, Singaporessa syntynyt mies. Brittijuuret kai, mutta koska suomalainenkin voi olla minkänäköinen tahansa, niin puhuttakoon nyt sitten samalla kaavalla ajateltuna singaporelaismiehestä.




    0



    0
  8. FINsburyn moskeija.Mikä meitä Suomalaisia vaivaa??Ihanat pienokaiset ovat oppineet pahoille tavoille takiamme.Kylläpä taas hävettää olla Suomalainen.




    0



    0

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.