Bråvalla-festarit alkoivat raiskauksella ja taharruksella

12

Norrköpingin Bråvalla-nuorisofestari on alkanut juuri sellaisissa merkeissä kuin odotettiin. Uusruotsalaisten miesten häiriköinnillä ja ahdistelulla. Eileillan aikana kirjattiin ylös ainakin yksi raiskaus ja kymmenkunta erilaista raiskauksen yritystä tai muuta seksuaalista ahdistelua.

Raiskaus oli tapahtunut kesken bändin esiintymisen lavan edessä. Tuntematon mies oli ottanut nuoren 15-vuotiaan tytön kuristusotteeseen ja sen jälkeen raiskannut tämän väkijoukon keskellä. Tyttö vietiin tapahtuman jälkeen sairaalaan.

Ahdisteluissa on ollut sama kaava kuin viime vuonna. Esimerkiksi nuori tyttö joutui piiritetyksi kymmenien sotaa, vainoa ja kidustusta paenneiden miesten toimesta. Miehet yrittivät joukolla repiä tytön vaatteet tämän päältä. Tilanteeseen puuttunut sivullinen mies pahoinpideltiin joukkion toimesta.

Ketään ei ollut otettu illan aikana kiinni liittyen näihin rikoksiin.

34 thoughts on “Bråvalla-festarit alkoivat raiskauksella ja taharruksella

  1. Oisko ilmoituskynnys madaltunut? Esim. 20-kertaisesti.

    Mutta jos luulee, että teinitytön voi turvallisesti päästää minihameessa persestanialaisten keskelle, niin maailma kyllä opettäa, että ei voi. Hirveäähän se on, mutta niin se vain menee.

      1. Huhhuh, hurjaa on ja hurjemmaksi menee. Miten kokonainen kansakunta voi tällä lailla riskeerata olemassaolonsa? Miten voidaan ottaa satojatuhansia persestanialaisia ja luulla heidän olevan seuraavassa kuvassa juhannussalolla kansantanssivia demareita? Miten kokonainen kansakunta voi itsesuggestoida itsensä uskomaan, että hyvin menee, vaikka yksikään tilasto tai omat silmät eivät tue näkemystä? Yksilön kohdalla nämä asiat ovat käsitettävissä tai vielä jonkun karismaattisen hullun vetämän uskonlahkon kohdalla, mutta kansakunnan kohdalla käsityskyky on tuhatkertaisesti ylitetty.

      1. PS Vasemmanpuoleinen on afrikkalainen ja oikeanpuoleinen parta- ja viikset- arabi. Sivulla ”Granskning Sverige” Facebookissa näkyy molempien naamat peittämättä.

      2. Ei taas tulevaisuuden eläkkeenmaksajat kyenneet hillitsemään itseään. Oisko festareilta unohtunut henkilökunnan runkkausmahdollisuus? Minkähän takia joku on vaivautunut peittämään persestanialaisten kasvot? Jokaisella on oikeus tietää, mitä jonoa ei kannata festariportilla valita.

  2. Poliisi tähyilee ilmeisesti vain rekkoja ja pakettiautoja tärkeän näköisinä konepistooli rinnallaan mutta ei näe supernopeita, pieniä kikkeleitä jotka yhtäkkiä sujahtavat sinne sun tänne. Helpoin tapa päästä näistä raiskauksista eroon on että kielletään matupojilta sisäänpääsy kokonaan tai että annetään heille oma karsina- kuten naisille moskeijassa- jossa keskenään saavat touhuta.

    1. Eivät puutu vaikka näkevät. Kytät ja maahantunkeutujat ovat samaa porukkaa -poliisi jopa suurempi ongelma mitä matut koska liian monet idiootit luulevat edelleen laakeripäiden olevan kantaväestön puolella -ÄLÄ LUOTA POLIISIIN! SE VOI MAKSAA HENKESI!

  3. KYLLÄ KANTARUOTSALAISETKIN RAISKAAVAT !!! Sitäpaitsi muslimi joka tytön raiskasi saa nyt mennä tytön kanssa naimisiin, WIN-WIN SITUATION ! Ihanaa rakkauden kesää kaikille vaan !

  4. Raiskaaminen on tärkeä osa jihadia. Mutta meilläpä on Vihad! Sen voimaa vain ei ole vielä näytetty.

  5. Lomilta taas:

    Perskeles kun kalusto on kunnossa.

    Minulla on tytär ja kavereillani on tyttäriä. Negridi/ähläm saattaa yllättyä kuolemastaan jos näihin kajoaa. Onko vihapuhetta? Ei ole, vaan tosiasioiden toteamista. Minä ja vaimoni tietää että istun mielellään tarvittavan ajan kostaessani perheemme puolesta.

    nettipolliisien esimiehille: ylemmällä keskiluokalla alkaa tulla kyrvät otsaan, kannattaisiko tehrä jotain?

    1. On syytä olla yhtä hurja vaimo, enkä epäile, etteikö näin olisi. Yleensä äidit ovat tappokoneita, jos lapsia uhataan. Meinaan, että tyttären suojaksi tarvitaan joku, kun/jos isukki istuu elinkautistaan.

      Äitikarhukin nyppäisee herkästi pään irti (ihmiseltä), mikäli ihminen hölkkää yllättäen paikan päälle.

      Tyttärenturmelijantappaja tuskin on vankilahierarkiassa alimmalla tasolla. Saattaa saada jopa suojelua ja muuta positiivista kohtelua?

      Lauri Törnillä väitetään olleen konepistooli vankilassa, ilmeisesti punaisen Valpon varalta. Semmoinenhan se on asiameininkiä (vähissä on vittuilu).

  6. Tämä on sitä ihanaa monikulttuurilisuutta jota ruotsalaiset haluavat. Tähän on pyritty ja nyt siihen ollaan päästy.

    Enää monikulttuurillisuudesta puuttuu vain se että sharia-poliiseilla on oikeus antaa raipaniskuja keskellä päivää pikaoikeudenkäynnillä jos shara-lakia on rikottu. Mutta eiköhän sekin sieltä kohta tule.

  7. Lomilta taas:

    Kysymyksiä Tajukankaalle:

    – Suomiviina näköjään jäätyy, voiko tämä olla totta?
    – Koskenkorva ei ole koskaan jäätynyt, voiko tämäkin olla totta?
    – miksi pakastimessa on jäätyvää tuotetta, voiko olla totta että siellä on sitä?
    – miksi ensimmäistä kertaa elämässäni ostin jotain muuta kuin Koskenkorvaa?

    Kyselee: lomalainen

    1. Radion tietokilpailussa väitettiin Koskenkorvan jäätyvän -16 asteessa (celsius). Tällainen kiinteytyminen on myös tarkoin valvotuissa olosuhteissa (ex-vaimoni pakastimessa) tapahtunut.

      Pakastimeen on mahdollista ahtaa siellä jäätyviä asioita. Silloin siellä myös on niitä.

      Kaikilla aineilla taitaa olla kiinteä olomuoto, en ole kuitenkaan tarpeeksi varma väittääkseni.

      Paavolta kysyttiin, kuspiä vastasi, aina ei saa haluamaansa.

    1. Suomiviina on 32% ja Kossu on 38%, siinä syy.
      Lisäksi Suomiviina on tehty Ranskassa, mielestäni nimi on petosta

  8. Onko jo tietoa kuinka pitkän tuomion natsismistaan se sivullinen joka oli rasistisesti yrittänyt estää uuttaa pyhää herrakansaa rikastuttamasta ruotsistanin paskaa kulttuuria tulee saamaan?Selviääkö vankeudella vai onko jo kuolemanrangaistus palautettu?

  9. Kuten jo Paavon aikaisemman jutun yhteydessä kerroin NE KONEPISTOOLIKYTÄT ON SUOJAAMASSA MAAHANTUNKEUTUJIEN RAISKAUSRAUHAA. Poliisivaltio toimii näin -kantaväestö nöyryytetetään täydellisesti -tässä vain yksi tapa miten tuota saatanallista suunnitelmaa viedään eteenpäin.

  10. Eiköhän olis paras luopua kaikista festareista ym ja jos on enemmän kuin 2 osallistujaa .ei ne raiskaukset muuten lopu tai edes vähene.

    1. Oliko useampi kuin 3 henkilöä jo laiton kokous ja välitöntä vaaraa aiheuttava mielenosoitus?
      Eikös poliisi silloin vie etnisesti profiloiden kantaväestöön kuuluvat helikopteriotteella putkaan?

  11. Lomilta taas:

    – Tuttavani istui murhasta kun tuli lapsiinsekaantuja ammuttua
    – rauhanturvaajaveteraani kaverini vihaavat islampoikia
    – myö kasvatellaan tyttäriämme ja poikiamme. Rouviemme kanssa. Maksamme veroja.

    Mitäpä luulette tapahtuvan jos negridi/ählämi tekee pahaa lapsillemme/rouville? Odotamme?

    Tiedoksi nettipoliiseille: minulla, isälläni ja isänisälläni on puhdas rekisteri. Samoin minulla, äidilläni ja äidinisälläni. Isänisä + äidinisä yhteensä 9 haavoittumista.

    PS ylemmällä keskiluokalla alkaa mennä hermo, älkää leikkikö

    1. Tutun tuttu sai ankaran varoituksen äidinraiskauksen rangaistuksen toimeenpanosta. Poika ja kaverinsa laittoivat raiskaajan pyörätuoliin loppuiäkseen. Ketään ei yhteiskunta rankaissut, koska kukaan ei sitä vaatinut ja tuomiot oli jo käytännössä jaettu? Tämä taisi tapahtua 90-luvulla? Useamman mielestä meni juurikin hyvin ja oikein?

  12. Tämä on kyllä vähän ikävää todeta, mutta: sitä saa, mitä tilaa.

    Länsimaisilla suvakeilla on ollut jo vuosikausien ajan kaikki todisteet näiden ihmisten kulttuureista ja tavoista nenän edessä, internetissä. Täysin kiistattomat todisteet.

    Jos todisteita ja varoittelijoita ei millään uskota, niin myötätuntoni loppuu sitten siihen. Nauttikaa monikulttuuristanne!

    Ja tietysti taas tämä: ”Ketään ei ollut otettu illan aikana kiinni liittyen näihin rikoksiin.”

  13. Lomilta taas:

    jo 90-luvulla käytin vain kahta termiä. Valkoiset ja neekerit. Neekerit termi sisältää mm feministit, hipit, mustalaiset, ählämit, murjaanit, neekerit, vihreät jne

    Elämä on yksinkertaista, kun siitä ei tee vaikeaa.

    1. Koska ei ollut ketään siihen kykenevää. Se kun on niin paljon vaikeampaa tosielämässä kuin kasvottomana anonyyminä internetissä.

  14. Trendi kuvaa aikasarjan pitkän aikavälin kehitystä.
    Trendi kulkee nyt huonoon suuntaan. Suuntaa pitäisi muuttaa eikä keksiä kaikenmaailman epäoleellisia selityksiä sille miksi se on huono.Pitää tunnustaa tosiasiat..

  15. Antakaa määkin huudan määkin olen ählämi
    mädätän kaiken
    moniosaan kaiken
    mimmit mua haluaaaa
    antakaa määkin huudan määkin olen ählämi.

  16. ”Antakaa määkin huudan määkin olen ählämi
    mädätän kaiken
    moniosaan kaiken
    mimmit mua haluaaaa
    antakaa määkin huudan määkin olen ählämi.”

    Näinhän se on 😀

  17. Helvete sextio, satans hjävlar, fittan, som helst, julsex kommer tillbaka, som sjutton!

    Ei sitten raiskauksenestoranneketta voitu käyttää menestyksekkäästi muslimintorjuntaan, kuten viime kesänä? ”Poliisi” tahtoi ja sai raiskauksen. Ei mahda mitään. Helppo estää, tahto puuttuu.

    1. Raiskauksenestorannekkeesta on jo tulossa 2.0- versio. Vaikka se ei ole ranneke vaan nikappi.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.