Ruotsin musta seksiviikonloppu

13

Norrköpingin Bråvalla-festivaali on ollut viikonlopun Ruotsin suurin puheenaihe. Eikä suotta, sunnuntaiaamuun mennessä poliisille tehtiin 17 rikosilmoitusta raiskauksen yrityksistä tai erilaisista seksuaalisista ahdisteluista. Tämä voi tarkoittaa lievimmillään sitä, että uusruotsalainen tunkeutuu samaan bajamajaan katsomaan tyttöä tarpeillaan. Oikeita puhtaita raiskauksia on ilmoitettu neljä.

Västeråsissa raiskattiin kaksi naista perjantai-lauantaiyönä. Kaupungin keskustassa oli meneillään Cityfestivaalit. Puolen yön aikaan tehtiin ilmoitus kun 26-vuotias nainen  raiskattiin kaupungin keskustassa. Klo 02.00 aikaan raiskattiin 16-vuotias tyttö keskellä väkijoukkoa. Molemmat naiset vietiin sairaalaan tutkimuksiin ja saamaan hoitoa.

Lisäksi festivaalin aikana tehtiin kymmenkunta rikosilmoitusta ahdisteluista ja raiskauksen yrityksistä. Poliisilla ei ole toistaiseksi ketään kiinniotettuna rikosten tiimoilta.

Kalmarissa vartija otti kiinni uusruotsalaisen, joka menetti helteessä järkensä. Mies esitteli silpokikkeliään paikallisessa ravintolassa, jonka jälkeen hän kävi kiinni kahteen naiseen. Vartija otti miehen kiinni ja poliisi noukki hänet laitokselle kuultavaksi.

Kaikenkaikkiaan rakkaudentäyteinen viikonloppu, sano.

Advertisements

19 thoughts on “Ruotsin musta seksiviikonloppu

  1. Ruotsistanissa olisi selvästi pitänyt näyttää se YLE:n raiskauksentorjunta video ajoissa ja kouluttaa siten kansaa oikeaan toimintaan.Miksi niin ei oltu tehty?Oma vikansa.On siis selvästi valkoisten vääräuskoisten ruotsalaisten syytä että viattomat pienokaiset joutuivat kärsimään hirvittävistä tuskista seksuaalisissa hätätiloissa ja muutama yksittäistapaus sattui sen takia.Iljettävää toimintaa rasisteilta kun saastuttivat ihania pienokaisia saastaisella vääräuskoisella lihalla.

  2. Lisää ählyjä tulossa vielä miljoonia kansankotiin.Hyvin te pärjäätte niiren kans.

  3. Raiskatulta viedään itsemääräämisoikeus ja vapaudet. Niinhän tässä on käymässä kaikille.

  4. Facebookin yhteisönormeista viis, mutta jos mielestäsi tuollaisen fanaattisen töryn julkaiseminen on mielestäsi asiallista, voit vilkuttaa useille lukijoillesi goodbuy.

      1. Normikilahdus ja jopa ymmärrettävää.
        Rautatien torin poliittisen poliisin teot ja median aivan tietoinen valehtelu on sellaista loanheittoa kansalaisia ja oikeudentajua vastaan, että moni on suorastaan ravoissaan.

        1. Ei tuollaisia paskanheittoja voi eikä pidäkään ottaa minkäänlaisina vitseinä, vaan vihollisen pahantahtoisina mustamaalausyrityksinä.

          En ole koskaan itse käyttänyt noita ns. hymiöitä enkä niiden käyttäjiä arvosta, koska olen nähnyt niitä aivan liian usein puhtaiden vittuilujen perässä muka niitä puhtaaksipesemässä. Jos lautaselleni väännetään läjä paskaa, se ei muutu suklaaleivokseksi vaikka se kuorrutettaisiin kermavaahdolla ja koristeltaisiin kirsikalla.

  5. Kerta kaikkiaan uskomatonta, että se pää kolahtaa seinään kerta toisensa jälkeen. Paskiaisia on maa pullollaan, mutta mikään ei ole muuttumassa. Lisää vaan jatkuvalla syötöllä. Ja arvostelu on mitä kauheinta rasismia.

    Ainoa pelastus on kohta NATOn ja Venäjän konflikti, jolloin sosiaalipummit etsivät aivan varmasti rauhallisempia seutuja. Toisaalta Ruotsi olisi väestönsä kanssa täysin kusessa, kun matut ottaisivat oikein kunnon ryöstely- ja kapinointivaihteen päälle.

    Mikään muu ei auta kuin se, että tarpeeksi moni huomaa sen, että maa on menossa pilalle ja alkaa tukea toisenlaista, realistista, politiikkaa.

  6. Hyvin noi länsinaapurin kalifaatin suvakit vetää.
    Jos etnisesti ruotsalainen nainen on yleisellä tasolla
    niin tyhmä että edelleen äänestää sikäläisiä
    femakoita, islamistista ympäristötuhopuoluetta,
    sosialistisia debiilikraatteja, moderaatteja islamisteja,
    islamistista keskustaa tai mitä tahansa muuta kuin SD:tä
    niin itseppä hautaansa kaivavat ja vankilansa muurit
    pystyttävät.

    Levätköön rauhassa Ruotsin muisto.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.