Angeredin kamelikeskus joutuu maksamaan takaisin puoli miljoonaa kruunua

13

 

Göteborgin kaupunki myönsi joulukuussa 2015 Angeredin kamelikeskukselle 500 000 kruunua (52 630 euroa) aputukirahaa. Tällä apurahalla kamelikeskuksen oli tarkoitus tehdä sosiaalista työtä ja auttaa sellaisia maahantulleita somalihenkilöitä, jotka olivat tipahtaneet ruotsalaisesta systeemistä tai eivät koskaan olleet päässeet edes mukaan siihen.

Raha oli tarkoitus käyttää kamelitallien ja kamelikeskuksen infran rakentamiseen. Kun keskus valmistuisi niin somalit ja muut ihmiset, joille kameli on rakas eläin, voisivat käydä kamelikeskuksessa mm. puuhatöissä ruokkimassa kameleita ja tehdä esimerkiksi kamelinratsastusnäytöksiä. Lisäksi siellä olisi voinut lievittää koti-ikävää taputtamalla kameleita.

Niin olisi, mutta kun ei voi. Nimittäin somalit puhalsivat rahat omiin taskuihin ja Angerediin jäi puolivalmiit kamelitallit. Koska apuraha oli korvamerkittyä ja vuoden 2016 aikana ei tapahtunutkaan mitään – ei tullut kameleita eikä kamelinkengittäjille töitä, niin kaupunki päätti lopulta periä rahat takaisin.

Kaupunki lähetti takaisinmaksulapun jo keväällä ja eräpäivä olisi ollut kesäkuun viimeinen, mutta äyriäkään ei ole maksettu takaisin. Kamelikeskuksen puheenjohtaja Geza Nagy kertoo:

– Väite, että kamelikeskuksella ei olisi ollut toimintaa viime vuonna ei pidä paikkaansa. Me olemme rakentaneet kamelitalleja ja siihen työhön olemme palkanneet omat erilliset kamelitallinrakentajat. Lisäksi meillä on ollut oma kamelitallirakennusmestari ja materiaalikuluihinkin on mennyt rahaa.

Kaupungin edustajan Marina Johanssonin mukaan projekti ei ole edennyt kuten odotettiin:

– He saivat rahaa erikoistarkoitukseen, mutta nyt meillä on vain puolivalmiita kamelitalleja ja toiminta ei ole lähtenyt ollenkaan käyntiin. Näin ollen rahat pitää maksaa takaisin.

Jos rahoja ei makseta 10 päivän sisällä silloin kaupunki vie asian edelleen perintään. Lisäksi samassa sumpussa on toinen yhdistys, Somalian tulevaisuusyhdistus, joka joutuu maksamaan 90 000 kruunua takaisin. Tämä yhdistys sai rahaa juuri-maaha-tulleiden poikien ja tyttöjen ryhmätoimintaan, mutta tässäkään tapauksessa toiminta ei lähtenyt käyntiin ollenkaan.

http://www.gp.se/nyheter/g%C3%B6teborg/kamelcentret-hotas-av-inkasso-1.4419783

Advertisements

15 thoughts on “Angeredin kamelikeskus joutuu maksamaan takaisin puoli miljoonaa kruunua

    1. Mistäs nyt saadaan kamelinkusta – tuota profeetta Mehumatin ihmelääkettä…

      1. Profeetta MEHUMATTI suosittelee kamelinkusta kaikkiin vaivoihin, al lahtarin takuulla😂
        Mehumatti on täynnä kamelinkusta mutta kunhan vähän kotoutetaan niin eiköhän siankusikin kelpaa…
        Profeetta MEHUMATTI – vuoden paras Muhametti-väännös😂

  1. Irakilainen miesmalli murhattiin raa’asti ulkonäkönsä vuoksi!
    – ihmekös geelitukkia pelottaa ja joku matu olikin postannut tämän uutisen RHC:lle – toki siis kauheaa, mutta jotenkin myös ironista… :

    ”Iraqi male model brutally killed in Baghdad ’because of his good looks’

    Friends of Karar Nushi believe he was murdered by radical Islamists because of the way he dressed, his long hair and his friendship with female actors”

    http://www.independent.co.uk/news/world/middle-east/iraq-male-model-karar-nushi-killed-murder-torture-baghdad-good-looks-gay-palestine-street-a7824586.html

  2. No kyllä minä kauhiasti ihmetten miten tämä kerrassaan nerokas hanke saattoikin mennä pieleen!
    Voi Donald J. Trump, tule ja pelasta meidät mielipuolisilta suvakkihankkeilta ja mielipuolisuudelta ylipäätänsä. Näittekö Trumpin puheen Puolassa tänään? Fantastinen puhe.

  3. Älkää vaan kuvitelko, että valtio saa äyriäkään takaisin sompuilta. Kierompaa ja vetelempää sakkia on hankala löytää.

    1. Jotain tuo kertonee Ruotsalaisesta huumorintajusta😁 ei tuolla summalla mitään talleja rakennella, tuskin odottavat saavansa rahoja takaisin😁

    2. Olen samaa mieltä Dumarin kanssa. Kyllä noi rahat on jo aikoja sitten puhallettu omiin liivintaskuihin ja Ruotsin valtio ei saa äyriäkään takaisin. Ja järjestön puuhamiehet nauravat matkalla pankkiautomaatille. Tyyppi itse lienee varaton, joten ulosottomies jäänee nuolemaan näppejänsä….

  4. Täytyypä alkaa puuhaamaan sisämaan merirosvokeskusta, kun ei Suomenkaan somalit kotoudu. Rahantarpeeni on suunnaton.

  5. Swedu idiootit tuovat seitsemännen vuosisadalle sisäsiittoisia loiselukoita maahan … hahahahha He kaivaavat omia hautojaan … joukko täysiä idiootteja.

  6. Nyt jäi monet jännittävät kamelikisat näkemättä. Onneksi kaupungilla omasta takaa aaseja, joilla kelpaa ratsastaa.

  7. Mitä jos kasvattaisivat suomen hevosia ja menisivät kyntämään peltoja.Kamelit on luotu aavikon ylitykseen vesitankkeineen.Muutenkin niin laiska eläin että liikkuu kun jaksaa.Ai niin sitähän se kotopuolessa onkin.

  8. Ruotsin rannikolle saadaan ehkäpä lähitulevaisuudessa sekkailupuisto: teemana merirosvous. Tällä kertaa venevajat ym rakentavat tosin ruotsalaiset itse ja päästävät rosmot valloilleen vasta sitten kun infra on valmista.

    Koti-ikävää voidaan ehkäistä monin keinoin.

  9. Koko idea kuulostaa vähän stubbilaiselta. ”Hei, me tienataan tällä!” Voi v…u, mitä typeryyttä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.