Göteborgissa lentävien luotien ilta-useita sairaalaan

13

_Y2_1335

 

Göteborgissa ammuskeltiin eilen urakalla. Kaksi uusruotsalaista saateltiin sairaalaan saamaan sotavammoihin hoitoa. Yhtä ammuskelijaa ammuttiin vähän myöhemmin poliisin toimesta.

Tapahtumat alkoivat Komeettatorilla Bergsjön ongelmalähiössä Göteborgin koillispuolella. Klo 21.30 jälkeen tuli aluehälytyskeskukseen soittoja, että Komeettatorin raitiotievaunupysäkillä oli sota. Poliisipartio oli aivan tekopaikan läheisyydessä ja oli sekunneissa paikalla. Asfaltista löydettiin kaksi vertavuotavaa henkilöä. Molemmat vakavasti loukkaantuneena.

Poliisipartio pääsi kohta tekijöiden jäljille ja kiinnioton yhteydessä poliisi joutui ampumaan yhtä tekijää. Mies sai osumaa jalkaan. Illan saldo siis: kolme uusruotsalaista sairaalaan veronmaksajien sponsoroimana.

Komeettatorin tapahtumilla oli paljon silminnäkijöitä. Aivan rikospaikan vieressä on syyrialainen kirkko ja siellä pidettiin juuri häätilaisuutta. Häävieraat olivat tulleet pihamaalle kun ammuskelu alkoi. Monet vieraat olivat järkyttyneitä häätilausuuteen saadusta jännitysmomentista.

Poliisi sulki ison alueen teknistä tutkintaa varten ja aamuun mennessä ketään ei oltu otettu kiinni asian tiimoilta.

 

Kuvakaappaus 2017-07-09 08-02-53

Advertisements

6 thoughts on “Göteborgissa lentävien luotien ilta-useita sairaalaan

  1. Rauhanuskonnon ilmentymät ovat saaneet minutkin ymmärtämään sanan MEKKAla syntyjuuret.
    Pitäähän rauhanuskonnon levittää MEKKAlaa ympäri maailmaa…

  2. Rauhanuskonnon edustajat eivät suvaineet sitä että joku menee naimisiin. Ammuskelijoille ei vissiin luonteenpiirteistä johtuen löytynyt naista.

  3. Aina niin ihanasti värisyttelee anuxesta tämmöinen paremman kulttuurin rikas elämänmeno. So där jag. Fantastisk, hellureij mamma och pappa. Ei mulla taaskaan muuta.

  4. Kyllä meillä Ruåttissa osataan! Jotkut amerikkalaiset huutokuorot eivät ole mitään, meillä sentään toimitaa ja saadaan ruumiita ja haavoittuneitakin aikaan. Joka päivä!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.