Malmössa taas ampuminen kadulla – yksi sairaalaan

13

Kuvakaappaus 2017-07-14 21-18-37

 

Malmössa ammuttiin taas keskellä kirkasta päivää väkijoukon keskellä. Holman ongelmalähiössä Rosengårdin kupeessa ammuttiin useita laukauksia aivan erään parturin sisäänkäynnin edessä.

Poliisi sai hälytyksen klo 17.46 aikaan Snödroppsgatanile. Kun partio saapui paikalle, oli taistelu jo ohi ja yhtä uusruotsalaista oltiin viemässä sivullisten toimesta sairaalaan saamaan hoitoa ampumahaavoihinsa.

Silminnäkijöiden mukaan paikalla ammuttiin kohdetta kohti ainakin kolme laukausta, jonka jälkeen tekijät poistuivat paikalta tummalla henkilöautolla.

Poliisi oli heti tapahtuman jälkeen alueella suurella miehistöllä. Poliisin ”karhukopla” päivysti autoissa. Malmön kirjeenvaihtajamme mukaan Holmassa roikkuu nyt ilmassa painostava ukkonen, joka odottaa vielä suurempaa paukausta. Eillisiltaisen asuntoja kohti ampumisen jälkeen pelko on hiipinyt paikallisten mieliin.

– En varsinaisesti pelkää niitä, mutta sitä voi milloin vain huonolla tuurilla joutua tulilinjalle kun on väärässä paikassa väärään aikaan.

Poliisi jatkaa teknistä tutkintaa, ketään ei oltu otettu iltaan mennessä kiinni asian tiimoilta.

Advertisements

4 thoughts on “Malmössa taas ampuminen kadulla – yksi sairaalaan

  1. Ei jumalauta, näitä paukutteluja tulee solkemaan. Jymyuutinen, jos ammuttu ohi tai päivän aselepo.

    1. Suomen virallisen totuuden marxilaismedia ei ole tainnut uutisoida ensimmäisestäkään?Ollut tietysti tärkeämpiäkin juttuja kuten esim. Trumpin kädenpuristus ja pikku Estellekin se leikki matolla.

  2. Sieltä ne tuovat sotansa ja kahnauksensa tänne. Se siitä turvapaikkastatuksesta. Afrikka on täynnä näitä heimo-ja klaanisotia, Irakilaisilla on kunniamurhansa jne, Jaa niin täytyyhän TV-käsikirjoittajilla olla aiheita. Kulttuuririkastusta, minulle riittäisi kotimaiset maalaisjutut, kysynkin, onko paluuta entiseen?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.