Advertisements
Skip to content

Tukholmassa taas joukkoraiskaus-tekijöiden kerrotaan olevan tummaihoisia

Kuvakaappaus 2017-07-15 11-22-18

 

Tukholman kupeessa Järfällassa Vålbergan kaupunginosassa raiskattiin eilen illalla nuori nainen. Pohjoispuolen poliisin kenttäpäällikkö Oskar Tallrydin mukaan raiskaus tehtiin metsälämpäreessä ennen iltayhdeksää. Sivulliset olivat löytäneet metsiköstä hysteerisen naisen, joka toimitettiin sairaalaan.

Poliisi ei aamuun mennessä osannut kertoa asiasta paljoa, mutta toi ilmi, että teossa on ollut mukana useita tekijöitä, tällä hetkellä ainakin kolme, joiden iän arvioidaan olevan 15-20 vuotta. Mitään tuntomerkkejä ei tietenkään julkaistu, mutta Barkarbyn Fb-ryhmässä sellaiset tulivat esille: ”mörkisar” (=mustiainen tms). Naisen kerrotaan joutuneen ”babbelotto”-uhriksi. (Babbe tarkoittaa suurinpiirtein ählyä tms. Babbelotto, ählylotto) Tekijät olivat pyörineet mopedeillaan alueella jo jonkin aikaa ja luultavasti vain etsineet sopivaa uhria.

Teon jälkeen tekijät poistuivat paikalta mopedeilla. Asia kirjattiin törkeänä raiskauksena ja poliisi jatkaa tutkintaa. Ketään ei ole otettu kiinni epäiltynä.

Järfällassa on ollut massiivisia ongelmia sen jälkeen kun alueelle laitettiin pystyyn kolme sotalasten asumisyksikköä. Viime syksynä alkanut trendi on jatkunut systemaattisena pikkutyttöjen ja nuorten naisten häiriköintinä. Alueelle perustettiin paikallisten naisten voimin katupartio, joka turvaa tyttöjen koulu- ym matkoja.

 

Advertisements

18 Comments »

    • Voi kamalaa minkälaisia rasisteka Järfällassa naiset on ???? Että neekerit ei enää sais raiskata,
      sehän nyt ei käy alkuunkaan.
      Helvetinmoisiksi rasisteiksi ainaki Suomessa nimitetään miehi jotka osallistuvat
      katupartiointiin. Raiskaavat ” matupartiot” sitävastoin on hyvinkin suosittuja joidenkin
      suomalaisten keskuudessa.




      0



      0
  1. Ajatelkaapa. Suomi on kovasti hinkumassa Ruotsin kanssa puolustusyhteistyöhön. Ja se luultavasti ei tarkoita sotatoimintaa, vaan meidän maamme pulostustahot yhdessä Ruotsin ”puolustusvoimien” ja ”poliisin” kanssa tulevat tarvittaessa yhdistämään resurssinsa maittemme rasisitisia fasisteja vastaan näiden yrittäessä sabotoida punaviherkommunistien väestönkehitysohjelmaa. Niitä hurreja ei tarvitse pelätä, mutta onhan niistäkin kiusaa, ehkä. Rokan Anttihan kävi konepistoolilla täyttämässä linjan pään, jossa uhkasi ryssien läpimurto. Urheat hurrit olivat pötkineet pakoon (ryhmä?) asemastaan. Antti joutui listimään reilut 80 vanjaa saadakseen päädyn pitämään. Linnahan oli hieman punakka, joten tinki kirjassaan ryssien määräksi noin 50.
    Suomen urheat poliisit kyykyttävät Suomi Ensin liikkeen patriootteja. Väitetään, että tekevät vain ylivoimista käskettynä. Katsokaa videostriimejä, joissa poliisit käsittelevät suomen kansalaisia yimielisen pirullinen ilme kasvoillaan. Jos ylhäältä on tullut käsky suorittaa toimenpiteet nähdyllä halveksinnalla kantasuomalaisia kohtaan, niin ei voi olla kuin huolissaan, koska ylhäältähän ne käskyt tulevat…
    No liittyyhän tämä tietysti raiskauksiinkin. Ruotsin pitäessä mainettaan maailman huippuraiskurimaana, Suomen johto on koko ajan kiristämässä kansan vastustusta jopa poliisiväkivaltaa käyttämällä ja pyrkii maailmankartalle Ruotsin imussa kotouttaessaan matuja vaaleaan lihaan, ins halal.




    0



    0
  2. Kotiäitien katupartiot pitävät yllä järjestystä kun poliisit, armeija, feministit ja odinit katoavat maisemista etteivät vaan haittaisi matujen ”harrastuksia” (facepalm).
    Olisi kyllä paljon peiliinkatsomisen paikkoja.
    Olisiko paikallaan aloittaa kotiäitien tarkka-ampujakoulutus ja aseistaminen?




    0



    0
  3. Nån borde trycka T-skjortor: Stockholm – Våldtäktshuvudstaden sedan 1965! VÄLKOMNA ERA JÄVLA HOROR !




    0



    0
  4. ÄLÄÄÄÄÄÄ ONKO NÄIN????????????? Mut kyl RUOTSALAISETKI RAISKAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!! se tietysti kuriositeettina ett ”ruotsalaiset” ovat noissa tilastoissa muslimeita joille jo myönnetty ilmainen elämä.




    0



    0
  5. Aftonbladetin uutisen mukaan nainen olisi saanut mopokyytiä karvaisilta apinoilta mutta kyyti päätyikin sitten metsän siimekseen. Karvas opetus naiselle monikulttuurisesta arjesta. Toisaalta iltapaska väittää näin, eri asia on, onko se totta. Mitä helvettiä 40-kymppinen muija tekee kolmen karvaisen apinan kyydissä? Toisaalta, kyseessä täysin mokutukseen aivopesty svedunainen. Mikä tahansa on mahdollista.
    http://www.aftonbladet.se/senastenytt/ttnyheter/utrikes/article25377689.ab




    0



    0
  6. Ei vaan päättäjien silmät aukea, ei matut tänne ole turvaa tulleet hakemaan. Käytös on samanlaista, kuin sodassa naiset ja lapset raiskataan ja miehet tapetaan. Ruotsissa tilanne taitaa olla jo niin paha, ettei armeijakaan enää auttaisi tilanteen korjaamiseen.




    0



    0
    • Onko Sanni G-L antanut vielä kommenttia maturaiskaajista: ”He ovat väkivallan uhreja eivät sen tekijöitä”?
      Entä Irja A, onko kyseessä sittenkin matujen räjähtävä/raiskaava hätähuuto suomalaisen kantaväestön olemassaolon globaalista vääryydestä?




      0



      0

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.