Advertisements

Lontoossa erilaisten happoiskujen aalto-viikolla ainakin 5-6 iskua

acid-attack-large_trans_NvBQzQNjv4BqqVzuuqpFlyLIwiB6NTmJwfSVWeZ_vEN7c6bHu2jJnT8

 

Lontoossa on tapahtunut viimepäivien aikana useita huomitaherättäviä happoiskuja. Esimerkiksi torstaina tehtiin muutaman tunnin sisällä viisi eri happoiskua Islingtonin, Stoke Newingtonin ja Hackneyn kaupunginosissa. Näissä teoissa teini-ikäiset nuorukaiset heittivät uhrinsa kasvoille syövyttävää happoa, jonka jälkeen ainakin kahdessa tapauksessa uhrilta vietiin mopedi.

Itse iskun tekijät ovat myös liikkuneet näissä tapauksissa mopedeilla. Yhdessä tapauksessa saatiin kiinni 15- ja 16-vuotiaat nuorukaiset.

Poliisin mukaan happoiskut ovat tuplaantuneet vuodesta 2012. Vuonna 2016 tapahtui 455 iskua, joka oli 261 iskua enemmän vuodesta 2015. Iskuissa käytetään valkaisuaineita, ammoniakkipohjaisia nesteitä ja erilaisia happoja.

Poliisin mukaan osassa tapauksista on kyse puhtaasta rikollisuudesta, jossa happoa käytetään aseena ryöstöissä tai erilaisissa välienselvittelyissä jengien kesken. Happoa käytetään siis aseen tavoin. Sitä on helppo hankkia ja se on halpaa. Se on myös tehokas keino pysäyttää vastapuoli. Mutta iso osa iskuista tehdään naisia kohtaan hieman erilaisista syistä.

Tietyissä muslimimaissa on tapana heittää happoa naisen päälle, joka kieltäytyy seksistä miehen kanssa. Mies palauttaa tällä kunniansa. Myös tapauksissa, jossa perhe on kieltäytynyt naittamasta tytärtään jollekin, tästä seuraa, että rukkaset saanut mies hapottaa tytön. Myös erilaiset kiistat avioliittojen myötäjäisistä aiheuttavat kostohapotusta. Nämä tavat ovat nyt levinneet Eurooppaan.

Britanniassa vaaditaankin nyt, että erilaisten happopohjaisten myrkkyjen saatavuutta on tiukennettava ja rangaistuksia kovennettava happoiskuista.

Ainakin yhdessä tapauksessa iskun tekijä näyttää olleen kantalainen. Myös Helsingin Sanomat osasi nostaa tämän yhden jutun sadoista happohyökkäyksistä artikkeliinsa, antaen ymmärtää, että koko happoaallon takana olisivat islamfoobikot.

Resham Khan- niminen 21-vuotta täyttävä nainen oli ollut serkkunsa kanssa liikennevaloissa ja auton ikkuna oli ollut auki. Yhtäkkiä ulkopuolella ollut mies oli heittänyt rikkihappoa naisen päälle. Tämän seurauksena naisen kasvot paloivat pahasti ja syöpymiä tuli ympäri kehoa. Nainen sai pahoja syöpymisvammoja.

Teon tiimoilta otettiin kiinni John Tomlin- niminen kantalainen. Lontoossa pidettiin kuun alussa mielenosoitusta islamifobiaa vastaan, vaikka ylivoimainen enemmistö happoiskuista on muiden kuin brittien tekemiä.

 

8d8ac73442474211b74e1df96071f14d

Advertisements

6 Comments on Lontoossa erilaisten happoiskujen aalto-viikolla ainakin 5-6 iskua

  1. Harjoitus tekee mestaajan // 16.7.2017 14:20 // Vastaus

    Sanonta ”Liian hapokasta!” rikastuu ja saa uusia merkityksiä kunniakansalaisten hienon kulttuurin ansiosta.
    Orpo Petturi ja $tubbelo miettivät jo kemianalan bisneksillä tienaamista.

    Tykkää

  2. Voisitko olla kiltti ja olla raiskaamatta minua juuri tänään? // 16.7.2017 14:24 // Vastaus

    Maat ajetaan kaaokseen vaan mitä sanoo pääministeri? Juu, ettei saa puhua pahaa saatikka vihapuhetta:

    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201707162200267944_u0.shtml

    Tykkää

  3. Voisitko olla kiltti ja olla hapottamatta minua juuri tänään? // 16.7.2017 14:27 // Vastaus

    Uusi sananparsi: ”Liian hapokasta sanoi entinen mies kun naamaansa pyyhki!”

    Tykkää

  4. Nimetön // 16.7.2017 14:32 // Vastaus

    Mädättäjät pitivät mielenosoituksen islamofobiaa vastaan? – Eli toisinsanoen mielenosoituksen happoiskujen puolesta tässä tapauksessa.Mädättäjien moraalikuperkeikat olisivat koomisia ellei niillä olisi niin pahoja lopputuloksia.

    Tykkää

  5. Miten niin helppoa saada happoa, ei ainakaan suomessa( en kyllä itse tiedä, mistä lähtisin ostamaan.)
    Kun jonkun kasvot pilaa loppuiäksi, niin vähintään elinkautinen pitäisi olla+ raipat päälle ensi alkuun eli kunnon selkäsauna, kuten ennen sanottiin.

    Tykkää

  6. Nimetön // 16.7.2017 15:34 // Vastaus

    Minullakin monenmoista happoa varastossa: rikkihappoa, fosforihappoa, lipeitä jne. Ja nyt joku hyväkäs ehdottelee, että saatavuutta olisi rajoitettava. Kuitenkin yhtä helposti viskelen niitä muitten silmille kuin muslimiksi käännyn. Taas yritetään ratkaista ongelma kiertämällä syy ja luomalla lisää ongelmia.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: