Uustanskalainen rikollisjengi yhdistyy malmölaisten gangstojen kanssa

13

loyal-to-familia

 

Kööpenhaminan ja Malmön poliisin mukaan uustanskalaisista koostuva rikollisjengi Loyal to Familia levittäytyy Kööpenhaminasta Malmöön ja Helsingborgiin. Malmön ongelmalähiöissä on ollut kuluvan vuoden aikana useita vierailuja, joissa LTF:n jäsenet ovat olleet puhtaasti värväysreissulla Rosengårdin ja Hyllien ghetoissa.

Poliisin mukaan juuri nyt on olemassa suuri tilaus tällaiselle jengiytymiselle. Vaikka Malmön poliisi näyttäytyy julkisuudessa vässykkänä, on viime aikoina vangittu tai tuomittu satoja Malmön alamaailman johtogangstoja. Yksin viime viikolla pidätettiin ja vangittiin 86 henkilöä mm. sellaisista rikoksista kuin murhanyritys, neljän henkilön rypäs useista murhanyrityksistä jne. Lisäksi lukuisasta määrästa muista rikoksista huumeista ampuma-aserikoksiin.

Suuri vangittujen ja lukkojen takana istuvien määrä johtaa siihen, että uusruotsalaisten gangstojen keskuuteen syntyyn eräänlainen valtatyhjiö. Kun yksi ammutaan tai joutuu poseen, tilalle on tulossa kymmenen nuorempaa uraohjusta. Valta ja raha kiinnostaa. Ja uustanskalaiset rikolliset haaveilevat Ruotsin markkinoista, josta käsin huumekauppaa voidaan laajentaa Norjaan. Mahdollisesti myös Suomeen.

 

Kuvakaappaus 2017-08-01 14-47-47

 

Malmön poliisin seurannassa on tällä hetkellä noin 200 nuorukaista iältään 20-22 vuotta, jotka ovat potentiaalisia jäseniä Loyal to Familiaan. Viime viikonloppuna pidettiin Kööpenhaminan kupeessa Tårnbyssä suuret gangstabileet, johon osallistui satoja uustanskalaisia ja uusruotsalaisia gangstoja juhlimaan LTF:n laajenemista ja uutta yhteistyötä.

LTF on erityisen väkivaltainen järjestö ja sen jäsenet ovat kolmansista maista tulleita henkilöitä. Jengin juuret ovat Kööpenhaminan surullisen kuuluisassa maahamuuttajaghetossa Nørrebrossa. Perustamisvuosi on jotain 2012-13.

 

488439_605_0_0_0_0_0_2

 

Gangstoja yhdistää yksi tekijä ylitse muiden: he loukkaantuvat hyvin helposti mitättömistä asioista. Rispektin palautus saattaa tapahtua silmänräpäyksessä. Toisin sanoen nämä tyypit kokevat kasvojen menetyksen jo ihan arkisissa asioissa ja ”hitsaaminen” voi tapahtua sekunnissa – ohitus maantiellä tai sanominen kassajonossa etuilusta voi johtaa ampumiseen. Kun vanhan liiton gangstoilla oli jonkinlaisia käytöstapoja sivullisia kohtaan, ei näillä uuden polven maahantulijagangstoilla ole enää minkäänlaista sivullisten kunnioitusta eli heidän omalla kielellään rispektiä. Tästä johtuen he ovat vaarallisia myös sivullisille.

Kööpenhaminan poliisin mukaan LTF on harrastanut koko kesän kovan luokan toimintaa ottaessaan haltuun huumakaupan markkinoita. Ympäri Kööpenhaminaa on ollut kymmeniä ampumistapauksia ja puukotuksia. Poliisi myöntää, että sillä on suuria ongelmia LTF:n kanssa.

Kun Malmön ja Kööpenhaminan suuret gangstat yhdistäytyvät, ollaan Juutinrauman (Öresund) molemmin puolin ihmeissään.

 

Advertisements

7 thoughts on “Uustanskalainen rikollisjengi yhdistyy malmölaisten gangstojen kanssa

  1. Eu on pyytänyt järjestäytyneen pahuuden levittäytyvän. Rosvopuolella taakanjako toimii automaattisesti. Kun haarakonttoria perustetaan Suomeen, vastassa on puusilmäpoliisi, joka ei ole havainnut merkkejä katujengiytymisestä. Ollaan jo kynnysmattona valmiina, joten tervetuloa.

  2. Uuseurooppalaiset eivät täytä pelkästään sossun jonoja, vaan myös vankilat. Molemmissa tapauksissa saavat täyshoidon kanta-asukkaiden kustannuksella. Eurooppa muuttuu sietämättömäksi helvetiksi, verrattuna siihen, mitä oli ennen näitä islaminuskoisia aaltoja.

  3. Tässä vaiheessa voisi muistuttaa Jack Donovanin valkoisesta tribalismista ja miksei myös Gavin McInnes’istä ja ”Proud boys”:ista.

    Ne lukijat jotka osaavat leikkautua kiistanalaisten hahmojen ja tekstimassojen läpi asioiden ytimiin ymmärtänevät selittämättä, miksi…

  4. Nuo matujengit ottaa vielä isomman vallan ja poliisi ottaa ohjeita näiltä. Säälittävää matelua mutta pitäähän ruotsin kansankoti näyttää ulospäin liberaalilta ja monikultuuriselta jossa rasismi on se SUUURIN uhka jolla kaikki muu vaiennetaan. Ihan oikein, on tämä uskomatonta paskaa. Ovatko Ruotsalaiset oppineet vuosikymmenissä liian hyvälle ja vastarinta on ainostaan svenin ja pallen kiistely homo oikeuksista.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.