Mainokset

Karlskronan Saaristofestareilla kymmeniä taharruksia

midsom.soller9n

Ruotsalainen tanssirinkula.

 

Blekingen läänissä Karlskronassa viikonloppuna pidetyillä Skärgårdsfestivaaleilla esiintyi taharrusta kuten kaikilla muillakin festareilla. Perjantai-lauantai illan ja yön aikana tehtiin vajaa kymmenen ilmoitusta erilaisista seksuaalisista ahdisteluista ja lauantai-sunnuntai illan ja yön aikana toiset kymmenkunta ilmoitusta.

Bo Olsson Karlskronan poliisista kertoo, että kaikissa tapauksissa kaava näyttää olleen sama:

– Useat pojat ovat piirittäneet tytön ja sen jälkeen eri tavoilla kopeloineet, yrittäneet riisua vaatteita väkisin ja työntäneet käsiä housuihin.

Poliisilla on yhdestä tapauksesta kiinniotto, joka odottaa kuulustelua.

Seksuaaliset ahdistelut ovat aiheuttaneet kesän aikana väsynyttä keskustelua Ruotsissa, turnauskestävyys on tippunut. Tosiasiassa moni ei jaksa enää edes välittää, mitä nuorille tytöille tehdään festareilla. Feministijärjestöjä eikä muitakaan nuorisojärjestöjä asia kiinnosta.

Niitä samoja ratkaisuja haetaan  kuin ennenkin: miehille pitää opettaa tapoja. Nyt uutena on esitetty joko kokonaan naisille suunnattuja festareita, tai että festarialue jaetaan kahtia, joista toinen puoli on naisille ja toinen miehille.

Mainokset

5 Comments on Karlskronan Saaristofestareilla kymmeniä taharruksia

  1. Harvis // 07/08/2017 13:09 // Vastaus

    ”… tai että festarialue jaetaan kahtia, joista toinen puoli on naisille ja toinen miehille.”

    Jaa-a… että taharruksenko takia ne moskeijatkin on jaettu naisten ja miesten osastoihin?

    Tykkää

  2. Valtsu // 07/08/2017 14:23 // Vastaus

    Paljon on tehty samoja virheitä kuin Ruotsissa ja monesti oltu yhtä lampaita, mutta siihen haluan uskoa, että jos turvikset alkavat joukolla kopeloimaan tyttöjä ja lapsia, niin me emme ala puhumaan, miten miehet kopeloivat. Etta taharrusta ei ryhmän ’miehet’ kontolle panna vaan nimenomaan turvisten.

    Noh, aika monta kertaa on tähänkin mennessä luullut absurdiuden absoluuttisen nollapisteen saavutetun, mutta niin vain on pystytty paremmaksi pistämään!

    Tykkää

  3. VITTU = Vanha Ilkeä Täti Tulee Ullattaen // 07/08/2017 14:55 // Vastaus

    Nyt meidän pitää käyttää salaista asettamme eli vihaisia täti-ihmisiä. Kuskataan tädit festareille tilausajolla ja tädit sijoittuvat 5-10 ryhmissä yleisömereen matujen viereen. Ja kun taharrus alkaa hyökkäävät tädit puristelemaan tanssipoikien munia kovakouraisesti ja potkimaan Marttakenkää haaroihin. Jopa loppuu tanssi lyhyeen.

    Tykkää

  4. Minne ne 800 muuta sukupuolta menevät? Jos tulen hyttysverkko silmillä, kummalle puolelle joudun? Eihän tanssimista voi kieltää, se kuuluu kulttuuriin. Taikaranneke sentään oli toimiva innovaatio.

    Tykkää

    • Harjoitus tekee mestaajan // 08/08/2017 14:04 // Vastaus

      800 sukupuolen yhteisvessa terästettynä muslimeilla mahtaa olla kokemus josta tavallinen hetero ei ilman lääkitystä toivu?

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: