Malmössa autogrillausyö – autotallillinen autoja poroksi

12

_S5Hw0JjIuCJbR07EW7UJBmQ1UE

Malmössä tuhottiin polttamalla kymmeniä autoja viime yönä. Paloja oli  useissa eri paloissa. Pahin palo oli kun autotallikompleksi sytytettiin tuleen. Kaikenkaikkiaan kokonaisvahingot malmölaisissa venetsialaisissa olivat miljoonaluokkaa. Kaikki palot olivat Malmön maahanmuuttajalähiössä Oxiessa.

Ensimmäinen palo roihahti klo 22.40 aikaan Klagshamnissa, jossa sytytettiin pari autoa tuleen. Molemmat paloivat ajokelvottomiksi. Tuo oli lämmittelyä sillä sen jälkeen alkoivat peijaiset. Seuraavaksi klo 23.26 aikaan palokunta miihaili Stensåkersvägenille, jossa tuleen sytytettiin pakettiauto ja kolme henkilöautoa. Autot paloivat poroiksi.

 

rXxIiDN-Cneu38ByhU2mrJIVOhk

Sitten alkoi todellinen autogrilli. Oikea autogrillausten autogrillaus. Oshögavägenillä paloi riviautotallikompleksi. Palolaitos sai hälytyksen klo 23.40 aikaan. Autotalli oltiin sytytetty luultavasti useasta paikasta tuleen, palolaitoksen mukaan ainakin 13 tallia autoineen oli tulessa.

Paikalle saapui neljän laitoksen palomiehet ja koska palo näytti leviävän suurpaloksi aloitti poliisi lähitalojen asukkaiden evakuoinnin. Lähimmät omakotitalot saivat savuvaurioita.

if4yl17IMMwIdU7GSywiy8a1Tdo

Az9KizumZSL4leTervp4yXOVVkk

rUsMRRoJTUwkT4-txVxUSndpG5E

qHtZANg6VPF-wv0pCiHL9Im1fH0

 

Lähitalojen asukkaat käyttivät myös omia puutarhaletkujaan yrittäessään estää palon leviämistä asuinrakennuksiin.

J7AqukI4TgtgpLoveLrKFkibPxA

 

Autotallipalon yhteydessä paloi myös yksi asuntovaunu parkkipaikalla, mutta asukkaat saivat sen sammumaan.

Hetkeä ennen autotallipaloa sytytettiin myös lähikaupan vieressä oleva paperinkeräyspiste tuleen. Kaupan henkilökunta huomasi palon ja henkilökunta aloitti omatoimisen sammutustyön. Palokunta kävi paikalla, mutta jatkoi suoraan autotallipaloon.

jkLvVnJoKmGy9s1DoyJbjjmo9Ew

Autotallipaloa rajattiin vielä yhden aikaan yöllä ja suurin työ oli saada estettyä palon leviäminen asuinrakennuksiin. Poliisi otti yön aikana kiinni yhden henkilön liittyen paloihin.

Sydsvenskan

Advertisements

12 thoughts on “Malmössa autogrillausyö – autotallillinen autoja poroksi

  1. Näin siinä sitten käy kun eivät muuta osaa, eivät jaksa/osaa opiskella tai käydä työssä, pääkoppakin on valmiiksi vaillinnainen ja koko tyypit huonoista geeneistä koottu.

  2. Oliskohan nämä sakilaiset autotehaiden edustajina polttamassa autoja? Tehtaat saavat lisä työtä ja tilastollisesti kaikki näyttää hyvältä.

    No joo, leikki leikkinä. Odotan mielenkiinnolla miten Ruotsille käy ensi keväänä. Ruotsalaisilla on enemmän velkaa kuin koskaan ja muslimit ovat radikalisoituneet viimeisen vuoden aikana. Sitä ennen on vain poltettu autoja satunnaisesti mutta nyt ollaan selkeästi muodostamassa Ruotsista islamilaista valtiota.

    Olen ennenkin sanonut että odotan suurta muuttoliikettä Ruotsista Suomeen kun ensin suomen-ruotsalaiset muuttavat takaisin kotipaikkoihinsa. Ja sen jälkeen se ruotsalainen väestö joka pystyy muuttamaan, muuttaa Suomen rannikoille. Pärjäten jotenkuten kiellänsä, koska suomalaiset puhuvat muumi-ruotsia.

    Lansi Ruotsista luonnollisesti muutetaan Norjaan mutta itä-Ruotsista, ”Ruotsin takapuolelta” suomeen. Uskon että maan tilanne muodostuu oleellisest huonomaksi joulun ja uudenvuoden jälkeen. Ja maasta poistuvat kaikki jotka vain kykenevät. Kuka sitten maksaa velat? Se jää pankien tappioiksi joka osaltaan murentaa Ruotsalaisen yhteiskunnan.

    1. Minä tulen! Mutta en missään nimessä Puhokseen. Yhtä hyvin voin siinä tapauksessa muuttaa Rosengårdiin tai muuhun Top 10- ghettoon Ruotsissa.

    2. Tuo laajamittainen muuttoliike Ruotsista Suomeen voisi olla hyvinkin tervetullut, etenkin muslimimaahantunkeutujia omasta maastaan pakenemaan joutuvien riikinruotsalaisten osalta. Hehän hyvin todennäköisesti sijoittuisivat ruotsinkielisille alueillemme ja valitsisivat ainakin osaksi poliittiseksi kodikseen Svenska folkpartiet i Finlandin.

      Sitten alkaisi tapahtua asioita, joita tähänastiset RKP-aktiivit seuraisivat suu ällistyksestä ja kauhusta ammollaan: kun RKP alkaisi jälleen julistaa rajojen ja lompakoiden avaamista ihanille muslimimaahantunkeutujille, etteivät he vain radikalisoituisi rasismin edessä, kajahtaisi maahanmuuttajaruotsalaisten joukosta jyrisevä karjaisu: ette perkeleessä!

      Kun RKP-väki kyselisi alahuuli väpättäen syytä moiseen rasismiin, heille kerrottaisiin. Juurta jaksaen. Yksityiskohtia kaihtamatta. Kun heille alettaisiin kirkua hysteerisesti vastaan että valetta, te keksitte kaiken, alkaisivat he latoa pöytään henkilökohtaisen kokemuksen tuottamaa todistusaineistoa.

      Kun vanhat RKP-aktiivit eivät enää voisi väittää uusien jäsentensä todistuksia muslimimaahanmuuton seurauksista valeiksi, he yrittäisivät todennäköisesti vaieta heidät kuoliaiksi. Mikäli se ei onnistuisi – ja voisin olettaa, ettei onnistuisi, koska riikinruotsalaisilla olisi todella hyvä halu estää uuden kotimaansa tuhoutuminen Ruotsin kaltaiseksi etnohelvetiksi – he vähän kerrassaan lamaantuisivat ja riikinruotsalaiset valtaisivat puolueen.

      Siitä tulisi ruotsia puhuvien suomalaisten puolue, joka tekisi varsin mielellään yhteisytötä Perussuomalaisten kanssa. Heillä kun olisi kaikki yhteiset intressit, lukuunottamatta ruotsin kielen asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Siitäkin voisin hyvin uskoa heidän pääsevän yhteisymmärrykseen, ettei ruotsi ole mikään pakkokieli, vaan lailla vahvistettu paikalliskieli samanlaisella statuksella kuin eteläisen Slovakian alueella puhuttu unkari.

  3. Muumiruotsi: suomenruotsalaisille tiedoksi: ”parhaimmillaan” ei ole riikinruotsiksi ”som bäst”. Niin ei voi sanoa, ruotsalainen ei sitä ymmärrä, se kuullostaa naurettavalta ja käsittämättömältä. Suomalainen muumiruotsipoliisi sanoi ”som bäst” varmaan 10 kertaa Turun iskua raportoidessaan.

  4. Vihreet ilmeisesti diggaavat tästä uutisesta, yksi auto vähemmän maailmassa? Niin, eihän noiden autojen valmistaminen ole koskaan eikä missään aiheuttanut päästöjä eikä sitä inhaa hiilijalanjäljen suurenemista.

    Mikäs sen parempi, roudataan kymmeniä/satojatuhansia kehitysmaalaisia Ruotsiin nostattamaan sitä hiilijalanjälkeä. Oikeaa vihreää utopiaa. Mutta jos kaikille Afrikan neekereille ja Lähi-idän hiekkaneekereille taataan länsimainen elintaso, tarvitsemme 2-3 maapalloa tuohon viereen, josta saadaan ne luonnonvarat tuon populan elättämiseksi.

    Kuulostaako hyvältä skenaariolta? Jotenkin musta tuntuu et Pentti Linkola oli oikeassa….

    1. Olen tuntenut elämässäni kolme poliittisesti aktiivista vihreää: kaikki ovat innokkaita yksityisautoilijoita ja matkustavat lentäen million minnekin päin maailmaa lomailemaan. Heille kaikille auto on kuulemma aivan välttämätön. En ole jaksanut enempää avata keskustelua.

  5. Tämä on taas niitä valeuutisia. Ei Ruotsissa poltyeta autoja, ainakaan jos on uskominen Uuninpankkopoikaan. Niitä palaa vain Tajukankaan mielikuvituksessa.

    1. Näin on…ja yhtä totta tuo kuin että Slöddertäljessä maksaa vakuutus kaikki autopalot kunhan vaan löytyy palovakuutus….

  6. Näissä tuhopoltoissa voi hyvinkin olla kyse Muhammadin matkimisesta, eli noudattavat Muhammadin perintöä, eli Sunnaa. Liittyy tähän: https://en.wikipedia.org/wiki/Invasion_of_Banu_Nadir tuo löytyy Sirastakin jostain, yritin etsiä mutta en nyt tähän hätään löytänyt. Tarkoituksena todennäköisesti ajaa kantaväestö pois kokonaan noilta alueilta.

  7. Ruotsiin on hyökätty. Ne ei vaan tajua sitä. Kyse ei ole perinteisestä sodasta, mutta lopputuloksena on tuhottu Ruotsin valtio ja ruotsalainen kulttuuri.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.