Vuoden uppsalalaiseksi meinattiin valita naisten kivitystä tukeva umpimuslimi

0

2411464_1200_675

Lauantaina pidettiin Uppsalassa suuri gaalailta, jossa valittiin vuoden uppsalalainen. Vuoden luovimmiksi uppsalalaisiksi valittiin kaksi henkilöä Mateja Kovacevic ja Catarina Zarazua Mujo.

Se mikä kiinnostaa enemmän on se, että äänestettävien joukosta löytyy todella mielenkiintoinen henkilö: Cherin Awad.

Kuvakaappaus 2017-08-28 01:19:07

Esittelyssä Cherin Awadin kerrotaan olevan juristi ja hyväntekeväisyysprojektoori, joka levittää iloa ja toivoa.

Vai niin taas.

Cherin Awad on syvästi uskovainen muslimi ja tuli tunnetuksi 2008, kun SVT yritti lanseerata tv-ohjelman ”Halal-tv”.  Ohjelmaa ei kuitenkaan koskaan saatu nähdä kuin joitakin lyhyitä otteita, sillä Cherin Awad perääntyi ohjelmapaikalta mielipiteidensä takia nousseen kohun takia.

Nimittäin Awadin aiempi lausunto nousi esiin, jossa hän tuki kivittämistä kuolemanrangaistuksena. Kyse oli nigerialaisen naisen tapauksesta, jossa nainen tuli raskaaksi avioliiton ulkopuolelta. Oikeus tuomitsi naisen kuolemaan ja teloitus tapahtui kivittämällä. Tätä tapahtumaa käsiteltiin SVT:n ohjelmassa ”Existens”. Ohjelman juontaja kysyi Awadilta oliko naisen kivittäminen oikein.

Awadin mukaan kivitys oli oikein, jos tuomio oli oikein julistettu. Toisin sanoen jos uskottomuudella oli neljä silminnäkijää tai nainen tunnusti, kuten koraanissa vaaditaan. Awad siis vastasi kysymykseen puhtaasti lonkalta, omalla tunnollaan, eikä tilanteessa osannut ajatella kuten Ruotsissa olisi pitänyt ajatella.

Asiasta nousi kohu, ohjelma poistettiin SVT:n arkistoista ja piste. Kun Halal-tv:n lanseerauksessa Awadin mielipiteet tulivat uudestaan esille, hän perääntyi.

Nyt Awad oli siis listoilla vuoden uppsalalaiseksi. Omien sanojensa mukaan hän on muka juristi, mitä se sitten tarkoittaakaan. Lisäksi meriiteissä listataan ”ilon ja toivon jakaja”. Mitä sekin sitten tarkoittaa.

Vuoden uppsalalaiseksi siis meinasi päästä umpimuslimi, joka tulee naisten kivittämistä hengiltä ja joka oli lanseeraamassa valtiolliseen yleisradioyhtiöön Halal-tv-nimistä ohjelmaa.

Hala-tv:n sää:

Advertisements

About Pt-media.org toimitus

View all posts by Pt-media.org toimitus →

19 thoughts on “Vuoden uppsalalaiseksi meinattiin valita naisten kivitystä tukeva umpimuslimi

    1. Mutta kun itsellä on hyvä päivä, jaksaa tälle vielä vähän nauraakin: Ruotsissa, jossa tohkeissaan ollaan sitä mieltä, ettei ole oikein sukupuolittaa ja siksi kaikki ovat ’hen’, ollaan samaan aikaan nostettu muslimit niin korkealle kritiikin estävälle jalustalle, ettei ilmekään värähdä, jos Rikastaja sanoo naisten kivittämisen olevan oikein, kunhan sen toteuttaa oikein. Eihän näin absurdia sketsiä olisi irronnut edes Monty Pythonilta! Ehkä Dalai Lama ylistämässä kansallissosialismia olisi jotain vastaavaa.

      Pohjois-Korea käsittämättömyydessään on jotenkin ymmärrettävissä: täysin suljettu valtio, jossa ihmisillä ei ole tietoa, ja jossa kaikki aivopestään lapsesta lähtien. Mutta avoimen maailman kansalaiset, jotka voivat vapaasti matkustaa ja muodostaa mielipiteensä, ovat itse aivopesseet itsensä! Patriarkaalisista perseuskonnoista on päästy aika päivää sitten eroon – ja aivan yhtäkkiä se onkin täysin ok. Kivitystä ei suoranaisesti hyväksytä, mutta ollaan korrektisti hiljaa.

      Joskus on hauska ajatella, että mitähän tapahtuisi, jos vaikka evlut-kirkon edustaja selittäisi vastaavia tai edes hourisi jotain ”naisten paikka on kotona”-juttuja. Jumalauta mikä huuto nousisi! Montahan nanosekuntia kestäisi eroilmoitukseen? Hyvää syksyä, vi gillar olika!




      0



      0
      1. Dalai lama kirjoitti itse asiassa Aatulle kirjeitä ja olivat hyvissä väleissä.




        0



        0
        1. Jaa jaa, tuota en tiennytkään. Taisi kuitenkin olla joku aikaisemmista Lamoista. Nykyinen on kyennyt sanomaan, ettei Euroopasta voi tulla islamilaista eli vastustanut tätä nykymeininkiä ilman, että on tinkinyt humanismistaan yhtään. Ja se on se, mitä nyt tarvitaan: joku auktoriteetti sanoo ilman vaahtoamista, että näin ei voi reaalimaailmassa toimia.




          0



          0
  1. Ruotsissa on tehty hallittu rakennemuutos kansankodista kansojen bajamajaksi ja voimavaraakin sinne on onnistuttu haalimaan jo sen verran että se valuu iloisesti yli äyräiden jaloille mutta mitäpäs pienistä kun vi gillar olika ja wippajei vaan…




    0



    0
  2. Mielenkiintoista olisi, jos pilkka osuisi omaan nilkkaan ja nainen joutuisi itse kivitetyksi.




    0



    0
    1. Se näissä murhaideologioissa onkin lohdullisinta, että ne tuppaavat nielaisemaan pahimmat pyövelinsä.




      0



      0
  3. Elämä ei ole etanapannuja, joten miksei monikultti nyt kelpaakaan? Syynä pohjaton rasismi?




    0



    0
  4. No voe harmi, ettei tullut vuoden muslimia. Ehkä se vähän herättelisi uinuvaa kansaa, ehkä edes pari feministiä, jos musliminainen kiertäisi kouluissa puhumassa naisten kivittämisen puolesta. Vuoden muslimiksi pitäisi todellakin valita sellainen muslimi, joka edustaa suurta joukkoa muslimeja siis niitä miljoonia, jotka kannattaa naisten kivittämistä tukevia oppeja. Ei jäisi silloin epäselväksi, millaista paskasakkia muslimien joukossa on. Monet suvakkimädättäjät ja etenkään feministit ei tajua, että länsimaissa pitkään asuneet tai lähes koko ikänsä eläneet, länsimaisessa kulttuurissa vuosikymmenien aikana maallistuneet tai länsimaiseen kulttuuriin lapsesta asti kasvatetut muslimit on ihan eri porukkaa kuin suurin osa maailman muslimeista ja uusista tulijoista.




    0



    0
  5. Enää ei puhuta mistään vaan kaikki maalaisjärki on hävinnyt ihmisiltä! Ja psykologinen sodankäynnin tuote on uskomaton vaikutus! SIsältä päin suomikin tuhotaan! samoin kaikki muutkin! Jos luulette ettei venäjä ole samojen pankkiirien alla katosokaa!!!

    https://www.youtube.com/watch?v=MC8MpXKMxyI

    te ette tulee koskaan ymmärtämään sotien aiheuttajia saati sitten heitä jotka teitä pitää pelkkänä orjina heidän jumalilleen ja ne eivät ole muslimit!!!!

    The Third World War must be fomented by taking advantage of the differences caused by the ’agentur’ of the ’Illuminati’ between the political Zionists and the leaders of Islamic World. The war must be conducted in such a way that Islam (the Moslem Arabic World) and political Zionism (the State of Israel) mutually destroy each other. Meanwhile the other nations, once more divided on this issue will be constrained to fight to the point of complete physical, moral, spiritual and economical exhaustion




    0



    0
  6. Tekstissä kyseenalaistetaan Awadin titteli, juristi, vaikka juuri kerrotaan aivan oikein tulkitusta islamin laista. Kyse on korkeimman oikeuden suurmuftista, kunhan saa Ruotsistan kunnolla käyntiin.




    0



    0
  7. Ruotsin seuraava pääministeri on kiihkomuslimi ja kunigashuone lakkautetaan, tilalle tulee imaamien johtama uskonnollinen neuvosto. Prinsessat joutuvat jalkavaimoiksi jos eivät onnistu karkaamaan maanpakoon.




    0



    0
  8. Tämän kaiken selittää yksi erityistaito, mikä ruotsalaisilta löytyy (toivottavasti ei ole tarttumassa Suomeen, seuraavissa vaaleissa nähdään):
    Silmien ummistamisen taito – sehän alkoi jo toisessa maailmansodassa kun Ruotsi ”puolueettomana” maana salli parin miljoonan HItlerin sotilaan läpikulun ja myi rautamalmiaan eniten tarjoaville ettei vaan tuhontekomateriaali sodan osapuolilta loppuisi..
    Nyt näyttävät tosin toimet (=silmien ummistaminen) keskittyvän omaan sisäiseen tuhontekoon omat kansalaisensa unohtaen: on opettajapula, on lähihoitajapula, on poliisipula, on puolustusvoimien pula, on yli 250.000 köyhyysrajan alapuolella elävää eläkeläistä, on kätilöpula..
    Sitä ”muuta” kyllä löytyy.




    0



    0
    1. Natsikortin pelaaminen on kerrankin kohdallaan: Neville Chamberlainin tehtyä myönnytyksiään Hitlerille, britit hurrasivat kotiin palaavalle pääministerille. Daladierin palatessa samoista neuvotteluista kotiin Ranskaan, lentokentällä oli kuolemanhiljaista. Toiset tajusivat, mistä on kyse, toiset eivät. Aivan kuin tänäänkin. Stefan Chamberlain-Löfven johtaa Ruotsia ja kansa on hurrannut (joskin nyt vähän rakoilee). Itä-Euroopassa tajuttiin, mitä sopimukset Erdoganin kanssa tarkoittavat ja mitä rajojen auki pitäminen tarkoittaa. Ero on siinä, että tällä kierroksella asiat ymmärtäneitä valtioita ei vallata.




      0



      0
  9. Ko. SVT:n Halal TV sarja esitettiin YLE:llä pari vuotta sitten. Löytyy vielä YLE areenasta, Halal-tv – kansankodin kriitikot. Jos kyseisissä jaksoissa on tuo sama nainen, niin teeppäs Paavo päivitystä uutiseen.




    0



    0
  10. Voi vittu mitä jengiä. Noille pitäis lausua Jeesuksen kuuluisat sanat, ken teistä on synnitön, se heittäköön ensimmäisen kiven. Vois tosin olla että se ensimmäinen ja varmasti toinenkin kivi lentäis omaan päähän. Onhan nää luolamiehet ja naiset sen verran paljon sivistyneempiä ja oikeamielisempiä.




    0



    0

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.