Mainokset

Kalmarissa Pride-viikko – päiväkotilapsetkin juhlivat

Förskolan-Grodan-Kalmar-ny

Kalmarilainen päiväkoti liputtaa. Kuva: Alfsson.

Kalmarissa on menossa Pride-viikko ja kaupungin eri toimijat ovat ottaneet huolella osaa juhlintaan. Mm. kaikkiin kunnan koulujen ja päiväkotien lipputankoihin on hiissattu sateenkaarilippu ja päiväkotilapsille opetetaan pride-aatetta.

Kalmarilainen Sverigedemokraatti Thoralf Alfsson kertoo, että Pride on otettu teemaksi päiväkodeissa. Esimerkiksi päiväkoti Svärdsliljan kertoo tiedotteessaan vanhemmille, että tarhassa pidetään jonkinlainen teematapahtuma, jossa lapsille kerrotaan ihmisten yhtäläisistä oikeuksista riippumatta sukupuolesta, sukupuoli-identiteetistä tai seksuaalisesta suuntautumisesta. Lisäksi päiväkodin johtaja kertoo, että tarhassa liputetaan viikon ajan sateenkaarilippuja. Päiväkotilasten iät ovat 1-5 vuotta.

Kuvakaappaus 2017-09-07 09:45:26

Koulu liputtaa.

Mainokset

16 Comments on Kalmarissa Pride-viikko – päiväkotilapsetkin juhlivat

  1. Vai niin, että mitvit nyt taasen.

    Saatanan ämmät te ette tätä peliä voita. Se on saletti.
    Ihan koska minä, Leso, päätti niin jo aikoja sitten.

    Jutskasin eilen italialaisen teinin kanssa, 14-v.
    Se tajusi paremmin kuin isänsä, mitä on tapahtumassa.
    Heitin bensaa liekkeihin kertomalla, että miten itse samassa iässä matkailin pitkin poikin (no vähän vaan liioittelin) ympäriämpäri Eurooppaa, vaan sinäpä kuule et.

    Poika ymmärsi asian ytimen. Poika tiesi.
    Sen olemuksesta suorastaan huokui asian tajuaminen.
    Enkä minä sitä kaivanut esiin, se oli jo tajunnut issekseen.
    Minä vain sanoin ääneen.

    Olen melkein valmis uskomaan, että toivo on nuorisossa.
    Semmoista viitettä on tullut pariinkin otteeseen.
    Mutta meidän vanhempien on näytettävä tietä, eikä aikaa ole.
    Yksin ei nekään pysty korjaamaan kurssia. Kun ovat kokemattomiakin.

    Tykkää

  2. Jarppa // 07/09/2017 10:35 // Vastaus

    Miten pilalle aivopestyt lapset voivat tulevaisuudessa taistella muslimeita vastaan? Ei mitenkään, holokausti, missä hävitetään Euroopan kansat lähestyy kiivasta tahtia.

    Tykkää

    • Siksihän se aloitetaan jo tuossa iässä!
      Lapsi luottaa aina aikuiseen. Luonnollisesti.

      Hitto mun puheet on skeidaa.
      Nykyteineille pitää enemmän tai vähemmän hienovaraisesti paukuttaa meijän vanhempiensa ikäisten nuoruuden vapautta. Vaikka se ei ihan tasan totta olisikaan, mutta lempeästi.
      Koska aivan tasan tarkkaan, jos minulla olisi tytär, en päästäisi sitä reilaamaan nykypäivänä. Aivan tasan taatusti en. Minut kuitenkin päästettiin yksin ulkomaille 15-v.

      Nyt EI ole kyse LAINKAAN siitä, että olin kiltti tyttö.
      EI.

      Kyse on siitä, että Suomen Turun torilla auotaan kurkkuja.

      Tykkää

  3. DUMARI // 07/09/2017 10:39 // Vastaus

    Sairasta!

    Tykkää

  4. Yrjöttävää // 07/09/2017 10:47 // Vastaus

    Kun siittiökin vielä ymmärtää olevansa naaras, on tavoite saavutettu.

    Tykkää

    • Siittiö ymmärtää jo // 07/09/2017 11:55 // Vastaus

      Siittiö ymmärtää jo. Itseasiassa kaikki sikiöt ovat tyttöjä tietyn aikaa kunnes erityminen mieheksi tai naiseksi alkaa. Lue netistä jos et usko.

      Tykkää

  5. Nimetön // 07/09/2017 11:36 // Vastaus

    Jos olisi lapsi tuolla ilmoitaisin että olemme juuri kääntyneet islamiin ja juhlimme prideanne sitten kotosalla heittelemällä mädättäjiä ja muita homoja katoilta pyhien tekstien mukaisesti.Ehkä kysyisin että eihän teillä ole mitään sitä vastaan vai oletteko rasisteja?

    Tykkää

    • Valtsu // 07/09/2017 11:58 // Vastaus

      Jumalauta, nerokasta! Miksei itsekin, persjalkaisena Virtasena, pelaisi vähemmistökortilla! Taidan mennä heti pomolle kertomaan, että nyt alkoivat rukoushetket työajalla ja naispuolisten kollegoiden olisi syytä vetää huivi päähän tai minun pakko tehdä ilmoitus tasa-arvovaltuutetulle. Mikäs mahdollisuuksien meri, josta nousee aina saalista.

      Tykkää

      • Työkkärissäkin ilmoittaa olevansa palannut islamiin. Virkatäti on h****, koska silmät näkyy ja ansaitsee kivityksen. Muutenkaan naiset ei käske, koska elukkaa alempiarvoisia. Saattaa ”suunnitelmat” olla voimassa hieman pidempään sen jälkeen.

        Tykkää

  6. Opettakaa omille lapsillenne ja lastenlapsillenne totuus // 07/09/2017 11:57 // Vastaus

    Lapsista tehdään syöttejä.

    Tykkää

  7. iLoinen // 07/09/2017 12:14 // Vastaus

    5-vuotias kalmarilainen luulee todennäköisimmin, että sukupuoli-identiteetti on joku eläin tai jotain syötävää.‬

    Tykkää

  8. Harjoitus tekee mestaajan // 07/09/2017 12:24 // Vastaus

    Tuo toiminta on vain häpykarvan päässä lasten seksuaalisesta manipulaatiosta, hyväksikäytöstä ja henkisestä/sanallisesta pedofiliasta.
    Eikös vihervasemmisto väitä että sanat ovat tekoja?
    Antakaa lasten olla lapsia ja pitäkää perversionne kaukana lapsista, tuossa toiminnassa ei ole mitään mikä oikeuttaisi sanan pride/ylpeys käyttöön.

    Tykkää

  9. Hannes // 08/09/2017 12:00 // Vastaus

    Naurattaisi jos en tietäisi että näiden ”sisaret” suomessa aivopesevät lapsia myös ja tuolla ne hämmentyneinä lapsi rukat laahustaa.

    Tykkää

  10. Konkurssi // 08/09/2017 17:02 // Vastaus

    Eivät voi antaa lasten kasvaa ilman mitään sukupuolihömppää? Kuka perkele rupeaa pienille lapsille puhumaan jostain seksistä tai seksuaalisista suuntautumisista? Ennen ei tarvinnut lapsia aivopestä , mutta ehkä seksuaalivähemmistöt ovat niin kieroa porukkaa , että heidän täytyy aloittaa propagandan opetus jo päiväkotitasolla. Muuten saattaisi vähemmistökannat romahtaa ja nehän romahtaa siinä vaiheessa kun allah ottaa ohjat. Absurdi tilanne tosiaan Ruotsissa

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: