Tukholmassa uusruotsalainen tulitti bussia-pummilla matkustaminen pieleen

11

SONY DSC

Myös Tukholmassa harjoitettiin ns. lähi-itäläistä demokratiaa. Noin 20-vuotias mies oli nousemassa kauhujen linjaan eli bussiin numero 179 välille Vällingby-Sollentuna. Bussi kulkee Rinkeby-Tenstan läpi, normaalit ihmiset välttävät linjaa.

Kun naispuolinen kuljettaja kieltäytyi päästämästä pummilla matkustamista yrittänyttä uusruotsalaista nousemasta bussiin, tämä raivostui. Bussin ovien suljettua mies alkoi tulittaa käsiaseella bussia. Muutaman laukauksen jälkeen hän juoksi pois paikalta.

Bussin etulasi rikkoontui. Poliisin mukaan ase oli kuitenkin vain ilmapistooli. Eva Nilsson Tukholman poliisista kertoo, että bussissa on kamerat ja niitä tutkitaan nyt. Ketään ei toistaiseksi ole otettu kiinni asian tiimoilta.

Advertisements

24 thoughts on “Tukholmassa uusruotsalainen tulitti bussia-pummilla matkustaminen pieleen

  1. No kyllähän sitä suuttuu kun ruvetaan maksua tivaamaan kunniakansalaiselta! Rahathan ovat allahin rahaa ja bussit allahin busseja, kaupan tavaratkin ovat allahin tavaroita. Kysykää vaikka keneltä lähimmältä vihervassarifemakkosuvakilta.

  2. Turha sitä mitään kalliita ulkomaanmatkoja on ostella kun bussilippu linjalle 179 riittää.

  3. Kuskilla kävi tuuri kun ei matulla ollut käsigranaattia. Niitähän saa halvemmalla kuin hampurilaisen nykyään.

    1. Tulin aamulla sveduista. Oli pakko käydä tutustumassa myös rinkebyhyn.tosin olin päivällä siellä. Vittu mikä mesta. Kannattas eduskunnan tehdä matka sinne ja ministerit mukaan.mut eihän ne paskahousut mihinkään lähiöihin tutustu

      1. Asema Helsingissä on jo liian hapokasta mulle.Muuten sai nauraa kun Patu jaTatu elokuvan katsoin,siinä ei yhtää Mogadishu/Bagdad meininki Hki steissillä.Eli moku Antti Holma itsekkin kusetti totuutta

  4. Joo-o, eiköhän meidän perheen Ruotsin-risteilyt ole tehty. Suunta on jatkossa Tallinnaan. Jos Afrikan tai Lähi-idän kulttuuri alkaa jostain syystä kiinnostamaan, niin harkitaan sitten uudestaan. Tai tulihan niitä ruotsalaisia vapaaehtoisia sodassa Suomea puolustamaan – ehkä itsekin voisi käydä Rinkebyn-rintamalla auttamassa, jos ruotsalaiset jostain syystä uskaltautuvat puolustamaan omaa kulttuuriaan. Mielenkiintoista olisi nähdä kummalla puolella Reinfeldt ja Löfven olisivat välienselvittelyssä.

    1. Joo… Tukholma on boikotissa täälläkin. Ottaa päähän nähdä moniosaajia jo Helsingissäkin. Ei niitä siedä edes katsella. Värisevästä todellisuudesta voi ottaa lomaa käymällä Tallinnassa.

      Asiasta toiseen. Oletteko huomanneet, että kun geelipäitä tulee ryhmänä vastaan, he eivät anna tilaa vaan olettavat suomalaisen vetäytyvän syrjään. Siis ei niin, että vastaantulevat molemmat muuttavat kurssiaan vaan geeli tulee kohti kuin juna radalla.

      1. Itse en ikinä väistä kehareita Helsingissä vaikka niitä olisi iso lauma jos minulla ei ole ruoka-kassia ym. Kukaan niistä ei ole vielä lyönyt minua vaikka olkapää olisikin saanut osumaa törmäyksessä. Noudatan tässä Varg Vikernesin ohjetta. Tosin, en liiku pahimmilla alueilla Itä-Helsingissä..siellä se ehkä ei ole niin hyvä idea. Ns normaalit ulkomaalaiset eivät minua häiritse vaan nämä tietyt rauhanuskonnon edustajat.

        1. Ei niitä saa väistää, Paavokin muistaakseni kertoillut aiheesta jonkun kerran. Oikeita naisia ja lapsia pikkuisen viistetään, mutta ukkoja kävellään päin, ellei tule isompaa vastaan. Ehkä joku on ollut massiivisempi, mutta päätä lyhyempi…

          1. Niin, takennuksena että en väistä näitä ylimielisiä selvästi yli 18v keharimiehiä, jotka ovat tulleet väärin perustein hakemaan turvapaikkaa.

      2. Yksi todella käsittämätön puoli kehareissa on niiden röyhkeä ja ylimielinen asenne. Itse en voi ymmärtää mistä tämä on peräisin. Itse kun olin Japanissa niin ei minulle tullut mieleenkään olla ylimielinen röyhkimys. Kun ollaan vieraassa maassa, noudatetaan vieraan maan sääntöjä. Tässä esimerkki, onsen(jonkinlainen kylpylä) jossa kävin melko usein, erosi sääntöjen osalta siitä mihin Suomessa olin tottunut: saunassa kiukaalle ei saanut heittää löylyä ja pukuhuoneessa jokainen asiakas kuivasi pyyhkeellään vedet lattiasta mitä oli mahdollisesti tullut kun käveli sinne suihkutiloista. Koska olin Japanissa, niin tietysti noudatin paikallisia sääntöjä.

        – Sushia en ostanut kertaakaan 🙂

  5. Onko bussikuski jo erotettu? Ja sitten kun hän pääsee uuteen työpaikkaan, niin suvakit alkavat painostamaan uutta työnantajaa erottamaan kuski.

  6. Sama tunne kun fasisti femakko suvakki esittää tärkeää ihmistä sanoo:

    Naispuolinen oli vielä rukka paran kunnian viejä niin pitäähän se seota ihan kunnolla.

  7. Olisi rasismia tehdä luodinkestäviä busseja. Matulla täytyy olla mahdollisuus pelotella, jos siltä sattuu tuntumaan.

    Mutta jos joku taho alkaa tällaista tunteetonta rasismia harjoittamaan, on Ruotsin valtiolla velvollisuus toimittaa sosiaalitoimiston kautta matuille sinkoja, jotta pelottelumahdollisuus säilyy.

    Muuten partalapsiparat eivät saa tunteitaan käsiteltyä.

  8. Ehkä näistä vaan ilmoitellaan herkemmin ja tilastointikin on muuttunut.Sitäpaitsi jo 70-luvulla jossain ammuttiin joskus jotain jollain.

    1. niinpä, silloin oli muotia ampua pienokaiskiväärillä makuuasennossa

  9. Suomi on edistyneempi tässä suhteessa. Somalit saavat matkustaa vapaasti pummilla ja jos vaikka työtään tekevä kuski kyseenalaistaa sen, hän saa potkut välittömästi. Some riehaantuu somalien puolesta ja rasisitiokortti heiluu. Pääkaupunkiseudun suvakit ovat paremmin järjestäytyneet ja saavat tukea poliitikoilta ja poliiseilta. Ruotsin suvakit oppiin Helsinkiin. Ruotsin pummit ovat toki väkivaltaisempia ja aseisttautuneet hyvin jota Suomen pummeille ei suoda, vielä.

  10. Nobina oy luultavasti palkkaa tämän ampujan työnjohtajakseen. Saattaa olla että Suomen uusi valtakunnansyyttäjä tulee syyttämään tätä kuljettajaa siitä, ettei häneen osunut luoti, koska hän vastusti suvaitsevaisuutta.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.