Göteborgissa vauhdikas sunnuntai-autoja poroksi ja vartijoiden kivitystä

12
Tre-bilar-totalf-ouml-rst-ouml-rdes-och-fyra-skadades-vid-den-kraftiga-bilbranden-i
Autopaloista saatiin komea roihu.

Göteborgissa vietettiin hurjanpuoleista sunnuntaipäivää. Useita autoja on poltettu ja vartijoiden päälle hyökättiin kivillä.

Viime yönä Biskopsgårdenin ongelmalähiössä paloi ainakin kymmenkunta autoa. Puolen yön jälkeen saatiin hälytys Lenvädersgatanille, jossa tulessa oli useita autoja. Tuleen oli sytytetty pari-kolme autoa, joista palo sitten levisi viereisiin autoihin. Poliisista Ann-Christine Löfstrand kertoo, että palot olivat tahallaan sytytettyjä.

Kuvakaappaus 2017-09-25 12:14:18

 

Aiemmin illalla kymmenpäinen uusruotsalaisjengi hyökkäsi kahden järjestyksenvalvojan kimppuun. Sotaa ja vainoa paenneet heittivät vartijoita kivillä. Vartijat saattoivat ICA-kaupan henkilökuntaa autoilleen Rymdtorgetilla kun uusruotsalaiset iskivät.

Toinen vartijoista kaatui katuun, jolloin uusruotsalaiset pahoinpitelivät maassa makaavaa vartijaa joukolla. Toinen vartija joutui perääntymään kivisateessa ja jättämään haavoittuneet rintamalinjalle. Maassamaannutta lyötiin jollakin esineellä, luultavasti pampulla. Vartija loukkaantui pahoin ja hänet vietiin sairaalaan päähän kohdistuneiden iskujen takia.

Silminnäkijöiden mukaan uusruotsalaiset olivat naamioituneita. Poliisi etsi illan mittaan koirien avulla tekijöitä ja yön aikana yksi 20-vuotias sotapakolainen otettiin kiinni epäiltynä osallisuudesta tekoon.

 

Advertisements

4 thoughts on “Göteborgissa vauhdikas sunnuntai-autoja poroksi ja vartijoiden kivitystä

  1. Miten suurella varmuudella voidaan sanoa että onko kyseessä ”sotaa ja vainoa paennut” vai Ruotsissa syntynyt rähinöitsijä? Asialla on merkitystä ainakin sen suhteen että miten ongelmia voidaan ratkoa. Ilman kansalaisuutta olevat voidaan helposti karkottaa maasta, oman maan kansalaisille taas pitää kehittää oma ratkaisumallinsa, ehkä sisäinen karkotus Jällivaaran perämetsille perustettavaan työterapialeiriin tms.

    Niin tai näin, vartijoilla pitäisi selkeästi olla järeämpi varustus etteivät joutuisi noin helposti alakynteen.

  2. Ei Lapin poroja vaan ihka oikeita Swedustanin poroja. Juoksevat joka viikko, varsinkin viikonloppuisin. Ei siksi etteikö toimenta joutoaikaa pahantekoon olisi aina mutta viikonloppuna poro-party on parahin kera allahin.

  3. Kansalaisuus voidaan aina ottaa pois. Suvereeini valtio voi päättää tällaisen asian jos se katsoo että se on valtion turvallisuudelle välttämätöntä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.