Ruotsalaisten no-go-alueiden kauppiaat eivät saa enää vakuutuksia puodeilleen

12
2269139-650x
Yrittäjät Raids Zaytoun ja Samir Hamoudys eivät saa kioskiinsa vakuutusta liian suuren riskin takia.

Monilla Ruotsin no-go-alueilla on yrittäminen ja kaupan pito työlästä touhua ei vain jatkuvien ryöstöjen ja varkauksien takia vaan myös siksi, että yrittäjille ei myönnetä vakuutuksia.

Esimerkiksi Tukholan pahan akselilla Rinkeby-Tensta-Husby on kioskille tai kaupalle mahdotonta saada vakuutuksia. Tai jos saakin ovat vakuutusmaksut useita satoja euroja kuukaudessa.

Raids Zaytoun ja Samir Hamoudys kertovat Mitti:lle kuinka heidän kioskinsa Tenstassa on ollut ilman vakuutusta nyt jo vuoden. Viimeisen viiden vuoden aikana kioski on ryöstetty viisi kertaa ja yritetty polttaa lukuisia kertoja. Aiemmin heillä oli vakuutus Trygg Hansassa, mutta yritys ei suostunut enää jatkamaan vakuutusta suuren riskin takia. Sen jälkeen miehet ovat yrittänet avata jokaiseen ruotsalaiseen vakuutusyhtiöön vakuutuksen, mutta heti kun vakuutusyhtiöstä ymmärretään millä alueella kioski on, vakuutus evätään.

2231729-650x
Husbyläisen Salam Kurdan elintarvikekauppa on ollut jo puoli vuotta ilman vakuutusta.

 

Tenstassa ja Husbyssä useat pienet kioskit ja lähikaupat ovat ilman vakuutuksia, sillä kenelläkään ei riitä varat maksamaan ylisuuria vakuutusmaksuja.

Vakuutusyhtiöien edustajan mukaan vakuutusyhtiöt ovat haluttomia vakuuttamaan mitään, jos huomataan, että riski on liian suuri.

Näin yrittäjät jätetään oman onnensa nojaan no-go-alueille. Poliisikaan ei voi asialle oikein mitään. Myös vartiointiliikkeet ovat haluttomia toimimaan näillä alueilla. Hengenvaara kokemattomalle vartijalle on liian ilmeinen.

Advertisements

16 thoughts on “Ruotsalaisten no-go-alueiden kauppiaat eivät saa enää vakuutuksia puodeilleen

  1. Tässäkin asiassa Ruotsi mätänee sisältäpäin. Ruotsia ei pelasta enää mikään.

    1. Suomellehan ei käy noin, koska Suomessa kotoutetaan matuloiset onnistuneesti. Ne ovat Suomelle rikkaus ihan ministeritason lupausten saattelemana.

      Noin se suvakki ajattelee. Kotoutus, mikä ei ole onnistunut missään, eikä koskaan, huolimatta valtavista määristä rahaa ja vuosikymmenistä aikaa, onnistuu ilman muuta Suomessa.

      Ei ketään voi ”kotouttaa”. Aikoinaan maahanmuutto perustui siihen, että omin voimin muutettiin uuteen maahan ja sinne sopeuduttiin elämään ilman tukia ja ohjelmia. Ihmiset sopeutuivat, koska he halusivat sopeutua uuteen maahan.

      Nämä matuloiset eivät ole tulleet kotoutumaan, vaan elämään toisten kustannuksella omien tottumustensa tavalla. Vieläpä vaativat, että kanta-asukkaiden tulee sopeutua heidän tavoilleen. Joillekin alueille ei kanta-asukkaita edes lasketa.

      Siinä se rikkaus. Poliittinen eliitti pettää eurooppalaisia kansoja pahan kerran. Kaikenlaisilla valheilla ja salailuilla on saatu suostutelluksi kansat siihen, että otetaan vastaan noita matuloisia, joista islaminuskoiset ovat kaikkein pahin ryhmä. Sen hedelmiä tuossa ruotsalaiset saavat nauttia maansa monikulttuurisesta ihanuudesta.

      Kansankodista monikulttuuriseksi helvetiksi muutamassa vuosikymmenessä.

  2. Siinä ois Maria Petterssonille helpon rahan paikka: riski on oikeasti nolla, mutta hinnat voisi määrätä monpoliasemassa.

    1. Nohnoh – Maria Pettersson todellisena laatujournalistina tietää että tuollaiset no-go alueet ovat satuja joten nuo tyypitkin ovat loogisesti satuolentoja.Ylemmässä kuvassa on siis tietenkin pari keijua ja alemmassa maahinen.

  3. Tämähän on yksi merkkietappi Malmöstanin, Trelleborgstanin ja Rinkebystanin itsemäistymisprosessissa. Jännä nähdä, tulevatko progressiiviset ja liberaalit, Petteri Urpo ja Juhaidisti Sipilä etunenässä sitten tunnustamaan nämä alueet itsenäisiksi.

  4. Jos olisin kauppias en pistäisi putiikkia pystyyn ghettoonnykyisen hallituksen aikana sanoo:

    Mutta saavat kauppiaat olla kuitenkin kiitollisia niin kauan kun ei koko putiikkia kaapata kuten Malmössä tehtiin… Järkyttävää. Ruotsalaiset ovat jo niin tottuneita kaikenlaiseen paskaan ettei moni uutinen enää hetkauta. Kun luulee että kaikki on jo nähty ja kuultu pistää taas joku vielä paremmaksi eli pahemmaksi.

  5. > Vaarana on, että yrittäjät jäävät ilman
    > yhteiskunnan suojaa.

    Ei pidä kuvitella, että yhteiskunta on siellä jossain (ehkä siellä, missä lähin valtion edustaja sattuu juuri nyt olemaan), että se lähettää ilmaista apua, kun pyydetään. Ei. Yhteiskunta on tässä näin. Ympärillä. Me. Toinen toisemme.

    Kun valtio tai vakuutusyhtiö ei auta, on yrittäjän käännyttävä yhteiskunnan puoleen. Aivan varmasti noiltakin no-go alueilta löytyy riittävän vahvoja jengejä, jotka pystyvät suojelemaan kauppiasta. On käännyttävä Heidän puoleensa. Unohdettava vakuutusyhtiön asettamat ehdot ja hyväksyttävä yhteiskunnan asettamat ehdot ja maksut.

    Useassa tapauksessa jengien pyytämät suojelurahat ovat pienemmät kuin mitä valtio pyytää. Varsinkin, jos vielä liittyy jengin tarjoamaan vapaakauppayhteisöön.

  6. Miksi pedofiiliprofeeta tai alahu akbaru ei puolusta ,fucking matut .

    1. 80-luvun elokuvissa oli kyllä parhaat äänitehosteet 😀 Nykyaikana kaikki on vaan realistista tai persoonatonta.

  7. Erittäin ironiseksi tuon asian tekee se seikka, että näiden ongelmalähiöiden asukkaat häätävät toiminnallansa yrittäjät pois alueeltansa. Missäs sitä sitten käydään ruokaostoksilla kun elintarvikeliikkeet ovat lähteneet litomaan alueelta (lue no-go-zone)? Seuraava askel on lähteä ostoksille ostoskeskuksiin, joihin sitten kohdistetaan samantyylinen ”terrorikampanja” ja noidankehä on valmis.

    Kohta ongelmalähiöiden isot ostarit ovat samassa jamassa kuin nämä pikkuputiikit (elleivät jo ole)? Ja sieltä se ”tauti” leviää aikanaan muillekin alueille (lue ”paremman väen”) kuin agressiivinen syöpä. Ellei sitten asialle tehdä jotain, mutta kun Ruotsista on kyse. Eipä taida diskuteeraaminen enää auttaa?

    Kas siinä meille suomalaisille tosielämän aikakonetta, tietää mikä meillä on edessä….

  8. Ei mitään hätää. Asiantunteva Ylikomisario Taponen Suomesta voi varmasti käydä kertomassa vakuutusyhtiölle, vartijoille ja muille asianosaisille, että mitään ongelmaa ei ole. Valemedia on vain luonut sellaisen kuvan 😀

  9. Geelipää voi lähteä paskastaniasta mutta paskastan ei lähde geelipäästä. Saas nähdä saadaanko tulevaisuudessa ihan oikeita pakolaisia Ruotsista. Libanonin nykyisyys on mitä ilmeisemmin Ruotsin tulevaisuus ja koko korttitalo on romahtanut yhden sukupolven aikana.
    Asuin Ruotsissa -70 luvulla ja silloin ollut nykyisiä ongelmia, matutus oli silloin vasta aluillaan.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.