Mainokset

20 syyrialaista lakossa liian vaikean perheenyhdistämisen takia

Kirjoitin reilu vuosi sitten muutamasta syyrialaisesta miehestä, jotka olivat jättäneet perheensä sodan keskelle ja lähteneet lakkohommiin Ruotsiin:

”Tällä kertaa Tukholmassa lakkoon on mennyt 20 syyrialaista miestä, joiden tarinaa lukiessaan istuu hiljaa alas, sytyttää tupakan ja kiitollisena muistaa omia isovanhempiaan, jotka eivät 1939- 1944 toimineet kuten syyrialaiset miehet.

Molemmat pappavainaani taistelivat rivimiehinä Laatokan pohjoispuolella ja sittemin vuoden 1944 kesän aikana Kannaksella, jossa näinä päivinä vuonna 1944 koko Suomen olemassaolo oli vain hauraan langan varassa. Muuan upseeri sanoi miehilleen:

”Miehet, jos tämä linja pettää niin seuraavassa linjassa ovat sitten naiset ja lapset. Muistakaa se!”

Ja se linja piti, vaikka sota hävittiinkin.

Kuvakaappaus 2017-10-16 12:34:10

Syyrialainen sotapakolainen Yahya Salams lakkoilee, koska hänen on vaikeaa saada perhettään Ruotsiin. Vaimon ja lasten, jotka ovat edelleen Syyriassa, pitäisi ensin matkustaa Turkkiin Ruotsin konsulaatiin tekemään hakemusta perheenyhdistämisohjelmasta. Yahya Salams vaikertaa tuskaisena:

– Ruotsin hallitus vaikeuttaa tahallaan asioita, jotta maahan tulisi vähemmän ihmisiä. Mutta se tarkoittaa sitä, että lapsemme kärsivät.

Sotapakolainen Yahya Salams on ollut jo muutaman vuoden Ruotsissa ja sai pysyvän oleskeluluvan 9 kuukautta sitten. Vaimo ja kaksi lasta ovat siis edelleen Syyriassa.

Mielenosoittajien joukossa on siis parikymmentä miestä, jotka ovat jättäneet vaimonsa ja pikkulapsensa Syyriaan (joukossa on myös yksi äiti, joka on jättänyt 9- vuotiaan tyttärensä Syyriaan) ja osoittavat nyt mieltään saadakseen perheensä Ruotsiin.

Aika mahdotonta kuvitella suomalaista miestä syyrialaisten lakkolaisten tilalle.”

Näin siis elokuussa 2016. Mitäpä kuuluu perheensäjättäjille tänään?

Tarkastiottane tuolloin lakkoaikaan Yahua Salam eli jo herroina Ruotsissa. Ei ihmekään, että teki mieli lakkoilla.

Nimittäin miekkonen sai jo vuoden 2015 loppupuolella, eli muutaman kuukauden maassaolonsa jälken, oman pikku talon Kungsbackan kunnan Onsalan kylästä. Eikä mitään pientä ahdasta torppaa vaan seurakunnan omistaman hevostilan sivurakennuksen. Luonnollisesti meren rantaan on pieni kävelymatka. Parhaalta paikalta Kattegatin rannoilla. Sen sponsoroi Onsalan seurakunta. Kirkkoherra Gunnar Ledwon kertoilee, että he eivät voi tehdä kaikkea, mutta kukin voi omalta kohdaltaan parantaa hitusen maailmaa.

Kuvakaappaus 2017-10-16 12:15:45.png

 

Kun lakkoa siis pidettiin niin Salam kertoi seuraavaa:

– Tyttäreni on syntynyt sodassa eikä ole nähnyt maailmaa ilman sotaa. Toivon saavani hänet nopeasti Ruotsiin.

”Tyttäreni on syntynyt sodassa eikä ole nähnyt maailmaa ilman sotaa. Toivon saavani hänet nopeasti Ruotsiin.”

Kungsbackan kunnan vuokrapuolen päälikkö Fredrik Wallman kertoi:

”Kungsbackassa on hirvittävä asuntopula. Joudumme taiteilemaan veitsen terällä, että ihmiset eivät kokisi asioita epäoikeudenmukaisina, jos joku henkilö menee asuntojonon ohi.”

Yahua Salam ei ainakaan vielä ole saanut perhettään sodan keskeltä turvaan Ruotsiin.

Mainokset

25 Comments on 20 syyrialaista lakossa liian vaikean perheenyhdistämisen takia

  1. Jukka Könönen // 10/08/2016 01:27 // Vastaus

    Täsmennätkö, missä lakossa nuo ovat? Työtähän nuo eivät kai tee? Ovatko siis syömälakossa, joka on ilmeisesti ainoa mahdollinen lakko. Jaa ai niin, loisimislakkokin on mahdollista.

    Tykkää

  2. kaaaajaaaasd // 10/08/2016 10:04 // Vastaus

    ”Ja se linja piti, vaikka sota hävittiinkin.”

    – Mielestäni Suomi ei hävinnyt sotaa. Perusteluni: N-liitto yritti valloittaa koko Suomen, mutta ei onnistunut sillä hyökkäys pysäytettiin.

    Tykkää

  3. Äkkiähän nuo perheet yhdistyisivät jos herrat palaisivat kotimaahansa!

    Tykkää

  4. Aivan ohi ”uutisen” mieleen tuli ekana, jotta noinkohan Tajukankaan papat ja Leson ukki olivat rinta rinnan rintamalla? Kuulostaa nimittäin tutuilta nuo sijainnit. Paha mennä tarkistamaan, kun ukista on jo aika jättänyt. Oispa vähän huvittava pikkuseikka, vai mitä?
    Että melkein 80 vuotta myöhemmin Paavo ja Leso tappelee ihan samalla lailla samalla puolella kuin isoukkonsa aikoinaan.

    Itse asiassa aika toivoton ajatus. Eikö tää vittu ikinä lopu? Aina jotain.

    Koska tietty pitäis kommentoida itse ”uutista” niin eikö niille voi vaan antaa reilusti kunnon selkäsaunaa. Ihme ininää. Itse kun on saanut lapsosena kunnolla remmiä, niin ei vaan voi ymmärtää näitä pillityksiä.
    Jos ei vyötä löydy niin kokeilkaa sähköjohtoa.
    Kummasti alkaa rotia löytymään.

    Liked by 1 henkilö

  5. Alhmadulillah ala al-salama (ylistys jumalalle, kun pääsit onnellisesti perille). Salami on perillä, riemuitkaamme!

    Vaimonsa urheasti taistelee vainolaista vastaan Syyriassa. Toisella kädellä torjuu terroristeja, toisella ruokkii ja vaatettaa lapset. Tuollainen super-vaimo kelpaisi minullekin, kaapu ja kaikki löytyy, varmaan osaa lentääkin.

    Voimia Salamille lakkohommiin. Itse olen ollut n.1/2 vuotta nälkälakossa, kun eväitä ei tuoda maksutta ovelleni. Vielä olen uskossani vahva ja vielä kerran oikeus voittaa. Allaahu akbar (X3)!! Jutussa ei tosiaan mainittu, kuinka tuo lakkoilu ilmenee. Pidättäytyykö Salami nyt kokonaan raiskaushommista? Kieltäytyykö sosiaaliturvasta ja menee töihin? Keskeytyikö avaruusohjusten suunnittelu, vai mitä ihmettä?

    Voimia myös vaimolle ja lapsille pommitusten keskelle. Allah ohjaa raketit naapuriin, aivan kuten tähänkin asti. Ei tarvitse pelätä, paitsi Ruotsia natseineen. Vuoden Syyrialainen isä, sotasankari Salami, joutui viheliäisen rasistisen iskun kohteeksi ja kuljetetuksi Ruotsiin! Nyt hän kärsii. Auttakaa Amnesty, sekä Anja Eerikäinen (rauha hänen muistolleen).

    Onneksi Ruotsissa vaikuttaa Ebdo Mihemed, joka lohduttavasti laulaa: Leileee leileeee leile salami… Hanhemme petä, no emme petä… Salamille tiedoksi, ettei vääräuskoinen Ruotsi mahda hänelle mitään, sillä Allahu akbaar! Älä viitsi olla uskossasi heikko Salami pieni. Et tarvitse mitään lappuja täytettäväksi, kyllä Allah lennättää perhettäsi taikamatolla pitkin **ttuja, koska Allahu akbar!

    Lukee isoisänkin sotilaspassissa mm Ihantala-Tali (päinvastoin, kuin siinä elokuvassa ja yleensäkin) ja monia muita paikkoja. Vuodet 1939-1944 menivät metsässä, eikä ulkomailla VOK:ssa huutamassa rasismista ja kirkumassa kuin pikkutyttö jostain ilmastoinnista. Oikeastaan hävettää hieman samaan kommenttiin sijoittaa sotilasta ja ”todellista sotasankaria”, Syyrian poikaa, hyi nyt **ttu! Isoäitikin sai kaksi sotavankia, venäläisiä kai, maatilalle apuvoimiksi ja hyvin pärjäsivät, viholliset keskenään. Syyrian sotasankarit heittävät aseensa heti, kun kuulevat huhun vihollisen lähestymisestä.. hyi ***tana, kun oksettaa moinen pelkurilauma. Juosseet 3000km pelkän huhun perusteella ja nyt vinkuvat turvapaikkaa Suomesta! J***lauta perhekin unohtui siinä juostessa! Täällä ei saa kirjoittaa, mitä noille ”sankareille” toivoisin tehtävän, mutta jokainen arvailee omassa päässään, ei se paljon eroa, kai, omasta mielipiteestäni.

    Suomessa melkein saatiin hinti presidentiksi, joka toivoo terrorismia tännekin! Tekijöitä nyt ainakin on, kunpa tekisivät ensin sen, mitä islam käskee näille tekemään, ettei meikäläiset tollot vielä äänestä tuota valtaan. Tuo toivoo siis itselleen ja ”vaimolleen” ”lentotunteja”. Googleen: radikalimin on mahduttava yhteiskuntaamme. Valomerkki.fi. Hintti on islamilaisen terrorismin tukija, eikä yhtään häpeä sitä, vaikka on samalla julkihomo! Vain vihreä voi olla noin sairas, kai. Toivoo omaa murhaansa+noin puolen miljoonan muun? Miten joku homo voi vihata itseään ja muita homoja noin paljon? Vihaisi vain itseään, olisi ok. Pari sähköpostia olen lähettänyt, mutta ei ehdi vastaamaan, kun taitaa parturikampaaja juuri viimeistellä, korjaan: Antaa tukkahulmua juuri.

    Tykkää

  6. Kyllä, vaikea kuvitella suomalaista miestä pakenemassa vainolaisen hyökkäystä jättäen vaimot ja lapset oman onnensa nojaan!
    Rasmuslaisilta onnistuisi kyllä, mutta ne ei olekaan miehiä.

    Tykkää

    • No onpahan helppo kuvitella.
      Nehän kun vielä paneskeleekin siellä sun täällä.
      Oikein kun ikävä iskee niin peräti joukolla.

      Vaikka onhan seksi kieltämättä lohdullinen harrastus.

      Tosin en oo vielä tuommoisenmoista tosisuomalaista tavannut, eikä tässä nyt ekaa kertaa olla pappia kyydissä.

      Tykkää

  7. jani ahokas // 11/08/2016 18:37 // Vastaus

    Periaatteliisesti itsetuhoinen, ja vaikka kuolemaan toverinsa puolesta. Tervetuloa tutustumaan.

    Tykkää

  8. Puosuvaari // 16/10/2017 12:42 // Vastaus

    Jos ne menee ”lakkoon” pakolaisuudestaan (muustahan nuo eivät täysin joutilaina voi lakkoilla), niin eikö se yksinkertaisella järjenjuoksulla pitäisi tarkoittaa sitä, että he lähtevät hippulat vinkuen kotimaataan rakentamaan yhdessä sinne jätettyjen vaimojen ja lastensa kanssa – omaan kulttuuriin, oman mansikkaan missä vääräuskoiset eivät vaivaa.
    Vai ymmärränkö taas nämä asiat ihan väärin?

    Tykkää

  9. Parasiittimiä // 16/10/2017 13:43 // Vastaus

    Muistakaa että nämä syyrialaiset ovat samanlaisia Ali- ihmisiä jotka esiintyvät mm törkeissä raiskaustapauksissa. Ja että yhdeksän (9) maassaolovuoden jälkeen vain puolet käy jonkinlaisessa työssä eikä sekään tarkoita kokopäivätyötä 5/7 vaan mitä sattuu jotta saadaan heidät pois Lööperin työttömyystilastoista.

    Tykkää

    • Flaatustavat sensijaan varvasvälitossuilla kokopäivätoimisesti reservaatissaan // 17/10/2017 11:39 // Vastaus

      Yhden ainoan tunnin työpanos viikossa riittää jotta matu siirretään pois työttömyystilastoista. Joten voi kauheasti valehtelematta olettaa ettei 9 vuoden maassaoleskelun jälkeen ole kuin ehkä 10-20% kokopäivätyössä viisi päivää viikossa ja naisita vielä vähemmän.

      Tykkää

  10. Puosuvaari // 16/10/2017 15:22 // Vastaus

    Libanonin hallitus on vedonnut tänään, että syyrialaispakolaiset pikkuhiljaa voisivat palautua rauhallisille kotialueilleen Syyriassa. Kun lähialueiden isot vastuunkantajat näkevät tämän todellisen kokonaiskuvan syyrialaisten osalta, niin kyllä nämä Ruotsin lakkokenraalit joutuvat pikkuisen outoon valoon?

    Tykkää

  11. Juu koittakaa lakkoilla vaan lujasti .. Kyllä ne Hurrit vielä yhdistää perheenne. ei ne kauaun kestä tuota lakkoilua ,,siinähän kärsii koko Ruåtsi.!!lööperi kyllä hoitaa ,jos muut ei saa perheitä sinne..

    Tykkää

  12. Tervemenoa // 16/10/2017 15:56 // Vastaus

    Eikös se ole ihan yksinkertaista? Ostavat rahoillaan lentolipun ja matkustavat kotimaahansa takaisin?

    Minusta se ei ole lainkaan vaikeaa.

    Tykkää

  13. Mohammed Panojumala // 16/10/2017 16:08 // Vastaus

    Onko noi kovat äijät raiskauslakossa?

    Tykkää

  14. Perunamuusi ollut liian kylmää. Vaativat laadukkaita Catering ruokapalveluita ja lisää huvittelurahaa. Muuten jatkavat lakkoa tappiin asti.

    Tykkää

  15. Olen etänä tukilakossa // 16/10/2017 20:15 // Vastaus

    Kaikkien Salamsien ja kavereitten kanssa on päästävä kotiin perheittensä pariin.

    Tykkää

  16. Ei koskaan lakkoillut // 16/10/2017 22:24 // Vastaus

    Mistä voi lakkoilla, kun ei tee mitään kuin makaa ja syö?

    Tykkää

  17. Joe Langley // 17/10/2017 17:05 // Vastaus

    Syömälakossa. Nääntykööt nälkään.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: