Lähes kaikki Viroon tulleet pakolaiset lähtevät Virosta Saksaan

12

Kuvakaappaus 2017-10-24 17-10-30

Virossa on suuri ongelma. Nimittäin virolaiset pohtivat mikä meni kotouttamisessa pieleen kun lähes kaikki kiintiöpakolaiset ovat häipyneet Saksaan.

Viimeisen kahden vuoden aikana Viroon saapuneista 161:stä kiintiöpakolaisesta ainakin 85 on jo loikannut Saksaan hakemaan turvapaikkaa. Viron sosiaaliministeriön alivaltiosihteerin mukaan jo alun alkaen oli virhe sijoittaa pakolaisia pieniin maalaiskaupunkeihin. Toisin kuin muut maat Viro tarkasti kaikkien tulijoiden tausta hyvin tarkkaan. Ne pakolaiset, jotka ovat tulleet Kreikasta ns. taakanjako-ohjelmalla, ovat todistetusti olleet oikeita pakolaisia. Siitä huolimatta he ovat jatkaneet Saksaan hakemaan turvapaikkaa.

Põlva oli yksi niistä kunnista, jotka halusivat auttaa. 9 500 asukkaan pikkukuntaan saapui 22 sotaa, vainoa ja kidutusta paennutta syyrialaista, mutta heistä kaikki ovat nyt loikanneet Saksaan. Viron yleisradioyhtiön ERR:in haastattelema pakolaisten tukihenkilö Agnes Nurme kertoo:

– Kun he laskeutuivat Tallinnaan lentokoneella ja kaikki dokumentit oli tarkistettu, niin jatkoimme matkaa. He olivat hyvin väsyneitä, mutta eivät luultavasti ymmärtäneet, että heille oli tarjolla muuta kuin Tallinnan sumu ja humu. He kaikki olivat ihan, että mitä ihmettä, kun matkasimme pari tuntia pimeää maantietä pitkin.

Kuvakaappaus 2017-10-24 16-52-30
Viroon sijoitettujen pakolaisten määrä, jotka ovat jäljellä Virossa. Esimerkiksi Harkussa Tallinnan naapurissa, jossa Pt-median toimitus tapaa käydä kalassa ja retkellä, on 0 pakolaista. Kuva: ERR.ee

 

Nurmen mukaan pakolaiset olivat vain kaksi kuukautta Põlvassa, jonka jälkeen he lähtivät mitään sanomatta Saksaan. Nurme kertoo olleensa avuton, koska ei voinut auttaa erilaisten asiakirjojen saamisen nopeutumisessa. Sen jälkeen he lähtivät ja mukaan lähti muutama pakolaisperhe myös Tallinnasta. Nurmen mukaan lähtöön vaikutti mm. se, että pakolaiset eivät voineet ostaa mistään perinteisiinsä kuulunutta ruokaa eivätkä voineet mennä moskeijaan rukoilemaan, koska kunnassa ei ole moskeijoita.

Paradoksaalista on se, että Saksaan lähteneet pakolaiset joutuvat nyt elämään Tempelhofin vanhalla lentoasemalla suuressa vastaanottokeskuksessa entisen Natsi-Saksan aikaisissa tiloissa. Pakolaisilla olisi ollut paljon paremmat olosuhteet Põlvassa. He saivat kukin perhe 50 neliön asunnon ja esimerkiksi yksi perhe sai 584 euroa kuukaudessa sosiaalirahaa. ERR:in mukaan perheet saivat myös asumistukea. Saksassa he taas eivät saa mitään rahaa.

Viron näkökulmasta on hullua, että EU haluaa jakaa ympäri Eurooppaa 50 000 pakolaista, jonka Virokin luultavasti hyväksyy, mutta sitten kaikki Viroon tulleet pakolaiset loikkaavat Virosta toiseen maahan. Sosiaaliministeriön alivaltiosihteerin Rait Kuusen mukaan myös pakolaisten pitää olla motivoituneita tullessaan uuteen maahan.

Kun tarkastelee ERR:in karttaa, niin huomaa jotain. Põlvaan siis sijoitettiin 22 pakolaista, joista kaikki ovat lähteneet ulkomaille. Viljandin maakuntaan sijoitetut 11 pakolaista kaikki ovat lähteneet kuten Harkun ja Rakveren kuntiin sijoitetut pakolaiset. Tartun 40:stä pakolaisesta 28 on loikannut Saksaan. Haapsalun 15:sta pakolaisesta 5 on muuttanut Tallinnaan. Mutta toisaalta Tallinnan eteläpuolella Keilan pikkukunnassa kaikki 6 pakolaista elävät ja voivat hyvin.

http://www.err.ee/637342/pooled-pagulased-eestist-lahkunud-asekantsler-tunnistab-kava-labikukkumist

Advertisements

12 thoughts on “Lähes kaikki Viroon tulleet pakolaiset lähtevät Virosta Saksaan

  1. Net ei viihy viron maalla. Ihmettelen suuresti jos on päässyt sodan jaloista ja kuoleman vaarasta turvalliseen maahan.

  2. Diskopallot eivät pyöri Viron periferiassa. Kyllähän se ahdistaa kauhuja paenneita. Puurokin on varmaan yhtä paskaa kuin Suomessa.

  3. Olisko niin että tuola on laki ja järjestys. Sielä ei riekuta eikä asetella mattoa liikenteen tukoksi. Ja sielä syödään possua, siinä missä kantaväestökin. Eikä sielä vaadita elatusta. Sielä saadaan se mikä saadaan. Ja jos ei miellytä niin kotiin takaisin vaan.

    Eestiläiset ovat voittaneet jo. Ja karistaneet miehittäjät niskastaan. Meillä on sota vielä edessä.

  4. Näin sen menee.kaikki se paska joka valuu viroon valuu myös sieltä pois.kun ählämeitä ei hyysätä ja palvota ,niin tämä jäte hakeutuu parempien lihapatojen ääreen ONNEKSI. EI VIELÄ OLE SUVAKKIEN ÄÄLIÖLAUMAA KIRKUMASSA KULLIN TOIVOSSA BIO JÄTTEELLE IKUISTA ILMAISTA ELÄMÄÄ.. HIRVITÄÄ SEURATA SIVUSTA ISISKESKUKSEN MENOA.VITTU MITÄ MEININKIÄ,SAATANA MUTIASITEN LAUMA NOTKUU PÄIVÄT PÄÄSTÄÄN VERONMAKSAJIEN PIIKKIIN ,KUVITELLEN ETTÄ OVÄT OIKEUTETTUJA.IKUISEEN YLLÄPITOON.LÄSKIPERSEISET SOM ÄMMÄNMÄRÄNNÖT RUNDAA NONIPÄISEN LAUMANSA KAA ,SAATIKA NÄMÄ VITUN GEELIHINTTARIT,VITUN ELVIKSET.LÄHTÖ TULEE ,AVOPÄIN PAKKASEEN VIELÄ JOKA IIKALLE,JOKA MEITÄ KUPPAA-.

    1. Viittasit ilmeisesti Helsingin Itäkeskuksen tilanteeseen. Täytyy mielenkiinnosta joskus käydä siellä. Voipi olla kaameaa nähtävää.
      – Muista kuitenkin että Itäkeskuksen muuttuminen kalifaatiksi on poliitikkojen syytä. Heille kannattaa joskus mainita asiasta.

  5. PS! ON OLLUT MINUN PRAMSILÄND 20 VIIMEISTÄ VUOTTA,EN PALAA KOSKAAN TUOHON MUSLIMIHELVETTIIN ASUMAAN.FUKIN SIPILÄ,ORPO JA JUDESTUBITO,KIERO KATA AINEN,TAI MISTER HAUKIO,JA KELTAINEN TÖYHTÖHYYPPÄJA KEIKKUVA BINGU,POHJIMMAISENA AHTAAJA ,ALOITTI MAAN VETÄMISEN LOKAAN,PÄÄSTÄMÄLLÄ NAAPURISTA LOISIVAT SOMALEJA LIHAPATOJEN ÄÄREEN,TÄÄLLÄ NE LOISIVAT EDELLEEN,JA NIIDEN JÄLKELÄISET. VOIHAN VIDU MIKÄ MAA.HÄVETTÄÄ OLLA TÄÄLLÄ SUOMAALAINEN..

  6. Tuhansia kilometrejä käveltyään tulivat paikkaan, jossa oli pimeää 2 tuntia yhtäjaksoisesti. Kyllä vähemmästäkin vainosta lapsiparka joutuu ihmetyksen valtaan.

    Miettikää omalle kohdallenne, jos Tahitille paettuanne ette saisi mämmiä ja saunaa, tietty suomalaisen oluen kera. Varmasti uisitte naapurisaareen.

  7. What about very rich country’s Bahrain,Saudi Arabi,Arabi Emirates ,Katar ,Kuveit ,Egipet . whay matut don,t go there ?
    Because aim ,goal or torget is In long way to make muslimization of Europe .In France it is done .

  8. Miksi ei voisi kehittää loista joka pesisi Ählämin aivoihin ja poistaisi tämän keskuudessamme??? Ehkäpä ne pitää kuitenkin vielä poistaa manuaalisesti!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.