Trelleborgin kirjastossa suuria ongelmia-poliisi hampaaton

0
9dc50e78bcbdb8e4348f7060bc9375ec-1024x586
Kuva: Gabriel Almlöf

Sain Espoon Sellon kirjastosta tehdystä artikkelista kiukkuista palautetta, jonka mukaan Sellon kirjastossa ei ole mitään ongelmia. Ei ole ollut eikä sellaisia ole näköpiirissä. Selvä, uskotaan. Espoossa kaikki hyvin.

Ruotsissa Trelleborgissa sen sijaan kaupungin kirjaston kerrotaan joutuneen uusruotsalaisten huligaaninuorukaisten  valtaan. Paikallislehti 24 Trelleborg kertoo sanatarkasti: ”Nuorisojengi valtaa kirjaston – tavalliset ihmiset eivät enää uskalla mennä kirjastoon”. Tavalliset ihmiset ovat siis lopettaneet kirjastossa käynnin.

24 Trelleborgin mukaan nuorisojengi riehuu etenkin kirjaston lasten osastolla. Uusruotsalaisten kerrotaan nauravan ja kirkuvan äänekkäästi. Sen jälkeen he saattavat aloittaa leikkimielisen painiottelun. Muuan äiti kertoo:

– Kirjastossa tuli tuolloin todella painostava tunnelma. Lopulta kun vartija saapui paikalle nuorukaiset vain soittivat suutaan hänelle ja piirittivät vartijan. Luulin, että he kävisivät vartijan kimpuun, äiti kertoo.

Trelleborgin poliisista Mats Rindborn kertoo, että kirjaston ongelma on tuttuakin tutumpi ja poliisisedät aikovat ottaa ongelman hyvin hyvin vakavasti,

– Nuorukaiset ovat tähän asti riehuneet Kaupunginpuistossa, jossa on ollutkin todella paljon tappelua ja älämölöä. Olemme ajaneet heidät poist sieltä lukemattomia kertoja ja nyt he sitten luulevat, että saavat jatkaa elämää kirjastossa. Tämä on tietenkin epähyväksyttävää, sillä kirjastossa ei pitäisi olla tällaisia ongelmia kuin on.

Sen sijaan miten ongelma ratkaistaisiin ei ole Rindbornille ihan niin yksinkertaista. Hän kertoo, että poliisilla ei riitä resursseja pitää kirjastossa koko ajan järjestystä yllä.

– Käymme nyt dialogia kunnan, kirjaston ja vartiointiliikkeen kanssa miten ongelma ratkaistaisiin. Vartija siellä on jo nyt paikalla, mutta hänellä ei ole paljoa vaikutusvaltaa. Yritämme jotain järjestyksenvalvojan kanssa. Tähän asti olemme ajaneet heidät silloin tällöin pois kirjastosta, mutta he tulevat aina uudestaan takaisin. Meidän pitäisi ottaa kovemmat keinot käyttöön esimerkiksi tekemällä asiasta rikosilmoituksia.

Käymme nyt dialogia kunnan, kirjaston ja vartiointiliikkeen kanssa miten ongelma ratkaistaisiin.

Rindbornin mukaan kirjastossa riehuva nuorisojengi koostuu 30 -50 henkilön pataljoonasta. Kyse ei ole ihan oikeista kovan luokan rikollisista vaan harmaalla vyöhykkeellä liikkuvista wannabe-gangstoista, joiden suurin ongelma on kauhea melu ja riitely. Joskus pientä huumekauppaa. Eli suomeksi sanottuna älämölö. Äbäläwäbälä.

Mutta onneksi Espoossa asiat ovat toisin.

17 thoughts on “Trelleborgin kirjastossa suuria ongelmia-poliisi hampaaton

  1. Kirjoitin aiemmin tuohon Sellon juttuusi oman käsitykseni ja olisi kiva kuulla, keneltä kiukkuinen kommentti tuli ja että kaikki ok? No kun ei ole. Paisi jos ok:si lasketaan se, että suomalaiset kirjastonkäyttäjät on saatu sieltä pois.

    Kiva että poliisi käy dialogia ja harkitsee rikosilmoituksia. Rohkeaa toimintaa. Tällä se Ruotsinkin kirjasivistys taas saadaan nousuun! Ja ainahan voi pyytää Espoon Sunnivaa apuun.

  2. Kun sivistyksen keskeisimmät paikat luovutetaan, on hävitty. Korkeakouluja ei luovutettane niin pitkään kuin ilman peruskoulun päästötodistusta ei sinne asti pääse. Ruotsi on kuolemassa, mutta syytä ei kyetä korrektiussyistä sanomaan. Vielä olisi nenä pinalla, mutta ei kauaa. Äbäläwäbälä ja insallah!

  3. Sellossa tilanne ei voi kehittyä Trelleborgin kaltaiseksi. Suomessa ollaan opittu Ruotsin virheistä.

    1. Olisit nyt hieman pannut faktaa väitteesi tueksi! Bilispöytää ei sitten lasketa tässä asiassa ratkaisuksi.

    2. Taisi olla sarkasmia. Siksi peukku ylös.

      On olemassa monta esimerkkiä siitä, että Suomi seuraa tarkasti Ruotsissa tehtyjä virheitä ja on onnistunut kultamunistamaan omat ’voimavarat’.

      -> siinä vähän lisää sarkasmia

  4. Sellon kirjastonhoitajan kommentit kertovat vakavasti Ruotsin taudin tarttumisesta: eli ei nähdä ongelmaa, vähätellään, ei puhuta ongelmista niiden oikeilla nimillä (= somali, afgaani tai muu sellainen rasistiseksi leimattu kansanryhmää loukkaava ilmaisu..).
    Käytännössä tällainen välinpitämättömyys johtaa yleisten tilojen luovuttamiseen maahantunkeutujille.
    Olisi oikein heti ensimmäisestä kovaan ääneen älähdetystä älämölöstä antaa varoitus, seuraavasta porttikielto – ei nämä muuten IKINÄ opi maan tavoille.
    Väärä suvaitsevaisuus johtaa vääriin käyttäytymistapohin. Ruotsin päivän tilanne painava ja vakuuttava todiste tästä.

  5. Ei laumaeläimille voi mitään, eikä niitä voi opettaa. Se on niitten luonto. Sitten voidaan myöskin keskustella siitä miten älykästä on sijoittaa nuoria, pelkästään impulsiivisten hormonien määrittelemien primitiivivaistojensa varassa toimivia eläimiä sivistyneen yhteiskunnan keskuuteen. Vaikuttaa siltä että Ruotsi sekä muut sairaat maat ratkaisevat ongelman muuttamalla koko yhteiskunnan primitiiviseksi temmellyskentäksi jossa elukat viihtyvät ja saavat toteuttaa itseään. Vähän kuin perustaisi kennelin ja koirat saavat vapaasti asua ja paskoa talossa kun isäntäväki on kiltisti turpa kii ulkona koirankopissa.

  6. Jos halutaan sanoa kaikkien ihmisten olevan tasa-arvoisia, niin olkoon niin, ei siinä mitään.
    Asia on kuitenkin siitä eteenpäin sitten taas sillä tavalla, että me ihmiset omissa maissamme ja maailmanlaajuisesti olemme tavattoman erilaisia. Kun ”väärällä”tavalla erilaiset ihmiset saatetaan yhteen, kuten nyt on käynyt ja käymässä, niin siinähän käy juuri näin. Kirjasto on tila, jossa älämölöläiset eivät tiedä mikä on kirjastolaitoksen tarkoitus. Lukusalissa ei voi lukea, kun samanaikainen häly ja mölyäminen estää keskittymisen. Onkohan tämä liian vaikea yhtälö kotimaisen vihervasurin ymmärtää. Peesaan; ”Väärä suvaitsevaisuus johtaa vääriin käytöstapoihin”. Tämähän on aivan varma asia. Tämä on kasvatustieteessä yksi kulmakivi. Jälleen johtuu mieleeni Jose Ortega Y Gasset, joka ajatuksin ratkaisi tämän kauan sitten. Tämä Euroopanlaajuinen ilmiö tiedon ja taidon degeneroitumisesta ideologioiden tasolla on todellinen huolen aihe. Ilmiö tulee jakamaan ihmiset leireihin kuten merkit jo ovat.

  7. Kehitysmaalaiset ova AINA ongelma paikasta, ajasta tai käytöksestä riippumatta. Pelkkä oleminen riittää ärsytyksen maksimaaliseen nousuun normaalien ihmisten keskuudessa.

  8. Miksi ihmeessä asennetaan biljardipöytä kirjastoon?! Kas kun ei vesipiippuja, banaaninippuja ja pistaasikulhoja pöydille. Ja pornolehtiä.

  9. Hesekiel 39 Jumala kertoo, kuinka Hän hävittää meluisan kansan. Heidät haudataan ja paikan nimeksi pannaan ”Googin meluisan joukon laakso.”

  10. Nuohan biljardimusset (-nusset) käyttäyvät lähes mallikelpoisesti. Kukaan ei edes makaa ja vemputa.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.