Mainokset

”Irakilaiset ovat pikkuisen parempia kuin suomalaiset”

ruokaa1

Ruokapaussi Vestoloiden puutarhassa. Ruoka on parempaa koska se on irakilaisten tekemää.

 

Hannele Vestolan kirjoituksia on mukava lukea. Hannele on rakastunut perheensä kanssa muutamaan irakilaiseen ja kokenut elämässään tämän takia jotain suurta.

Nyt hän haluaa, että muutkin suomalaiset ottaisivat osaa hänen lämpöiseen itkuunsa irakilaisten laittomien muslimien kanssa.

Vestola aloittaa yhden juttunsa vuoden takaa kertomalla miten irakilaiset ovat kohteliaita. Ihan kuin suomalaiset tai ruotsalaiset eivät olisi kohteliaita. Maailman ihmiset ovat pääsääntöisesti kohteliaita toisia ihmisiä kohtaan riippumatta taustasta. Tottakai eri kulttuureissa on erilaiset käsitykset kohteliaisuudesta, suomalaiset voivat olla hyvinkin kohteliaita toisilleen ”jättäessään rauhaan” toisen ihmisen, jollainen tulkitaan jossain toisessa kulttuurissa loukkaukseksi.

Mutta Vestolan mielestä irakilaisten kohteliaisuus on sitä parempaa kohteliasuutta kuin suomalaisten kohteliaisuus.

Edelleen Vestola kertoo, että muslimit kunnioittavat vanhuksia pikkuisen paremmin kuin suomalaiset, pitävät lupauksiaan pikkuisen paremmin kuin suomalaiset ja miehet kantavat naisten kasseja pikkuisen paremmin kuin suomalaiset miehet. Irakissa perheillä on pikkuisen isommat talot ja siellä monilla sukupolvilla on pikkuisen kivempaa kuin suomalaisella kahden sukupolven perheellä.

Ruoka on irakilaisille pikkuisen tärkeämpää kuin suomalaisille (Ja se ollaan kyllä huomattu!). Irakilaiset kokkaavat pikkuisen kauemmin kuin suomalaiset. Irakilainen ruoka tehdään pikkuisen raaka-ainemaisemmista tarpeista ja luonnollisesti Vestolan mielestä ”meikäläistä mössöriisiä ei oikein huvita enää syödä.”

Niin ikään Vestolan mukaan irakilaiset pitävät huolta hygieniastaan! Ai, moni varmaan luuli, että ei pidä. Onkohan Hannele Vestola päässyt seuraamaan irakilaisten miesten alapesuja? Lienee pikkuisen parempaa alapesua kuin suomalaisten miesten alapesu. Hän on niin ikään huomannut kuinka afrikkalaisessa kulttuurissa on pikkuisen tärkeämpää – kuin suomalaisessa – pitää huolta kodistaan. Tämä tarkoittanee, että afrikkalainen siisteys on sitä parempaa siisteyttä ja afrikkalainen koti on pikkuisen mageempi kuin suomalainen koti.

Puhelin on irakilaisille pikkuisen tärkeämpi kuin suomalaisille. Vestolan mukaan se on ainoa asia entisestä elämästä, jonka sisällä kulkevat muistot. Ovathan he hukanneet kaiken muun, kuten henkilöpaperit, passin, koulutodistukset, syntymätodistukset ja ylipäätään kaiken, mikä todistaisi jostain jotain. Ne tippuivat näetsen Välimeren pohjaan.

 

1896964_

Kun katsoit minuun, kaiken muun mä unohdin…

 

Jatkuu. Vestolan irakilaiset ovat pikkuisen parempia työmiehiä ja haluavat elättää itsensä työllä pikkuisen enemmän kuin suomalaiset. Siitä huolimatta yksikään invaasiosyksynä Suomeen tulleista irakilaisista ei ole edelleenkään mennyt oikeaan työhön. (Vokin pihan haravointia ei lasketa työksi). Ja kun katselee Ruotsin työttömyyslukuja niin liki 80% kolmansista maista tulleista pakolaisista ei ole töissä vielä viidenkään maassaolovuoden jälkeen. Ruotsin työtömistä 2/3 on turvapaikkamaahanmuuttajia.

– Muslimimiehet suhtautuvat naisiin suomalaisen naisen näkökulmasta kokemukseni mukaan ällistyttävän kohteliaasti, Vestola kirjoittaa. Irakilaiset siis suhtautuvat suomalaisiin naisiin pikkuisen paremmin kuin suomalaiset miehet. Irakilaiset miehet ovat passanneet Vestolaa siinä määrin, että hän vaatii samaa nyt aviomieheltään.

Jää epäselväksi mitä hän vaatii tarkastiottaen.

Irakilaiset ovat pikkuisen tunteikkaampia kuin suomalaiset. He ilmaisevat kiintymyksensä pikkuisen avoimemmin ja miehetkin halailevat ja suutelevat toisiaan poskelle. Se on sitä parempaa tunteen ilmaisua

He liikkuvat mielellään useamman hengen porukoissa kuin suomalaiset ja viettävät pikkuisen paremmin aikaa yhdessä. Ystävyys ja välittäminen näytetään pikkuisen paremmin kuin suomalaisilla on tapana. Sitä ei vain pidetä itsellä piilossa ja juroteta. Kun taas toisaalta irakilainen hermostuminen ja negatiiviset tunteet ovat sitä parempaa negaatiota. Potkupallon sääntötulkinnasta kun saatetaan saada joukkotappelu aikaan, joka on sitä parempaa potkupalloilua. Suomalaiset saattavat vain tyynesti ottaa sen keltaisen kortin.

——      ——–

Hannele Vestola – kaikki tietävät, että sinä olet vain ihastunut irakilaisiin. Kansa näkee heidät raukkoina kotimaansa jättäneinä isänmaansa pettureina. Ovat vielä alkaneet viime aikoina ahdistelemaan Suomen nuorisoa ja ryöstämään ja tappamaan ihmisiä (Otanmäki). Ensin jättivät oman maansa romahtamaan ja tulivat tänne ilmaisen elatuksen piiriin.

Vestolan blogia voi lukaista täältä.

Juttu julkaistiin ensimmäisen kerran vuosi sitten.

Mainokset

51 Comments on ”Irakilaiset ovat pikkuisen parempia kuin suomalaiset”

  1. Nimetön // 17/09/2016 16:03 // Vastaus

    Vestola vois muuttaa Iragiin kun siellä on niin ihgua.Tervemenoa

    Tykkää

    • Muualta lainattua... // 17/09/2016 23:48 // Vastaus

      ”Matu-fuckers” – uusi termi suvakkinaikkosille!?

      Liked by 1 henkilö

    • Irakilaiset voisivat myös palata Irakiin jos siellä kaikki on isompaa ja parempaa.

      Tykkää

      • Alte Kameraden // 07/06/2017 00:46 // Vastaus

        Kannattaisi varmaan haastatella Irakissa ennen kumouksia työtä tehneitä suomalaisia raksamiehiä, urakoitsijoita ja inssejä. He voisivat ehkä jollain kokemuksella kertoa, millaisista hyypiöistä on kyse näiden irakilaisten kanssa…. Muistan vain erään inssin sanonnan: ” ei koskaan enää….”!

        Tykkää

    • oikea_suunta_ // 01/11/2017 08:21 // Vastaus

      ”Kaikkihan sen nyt ymmärtävä että parempia kaikin puolin ne irakilaiset on”,sitä kukaan epäile.
      Mutta se on sata varmaa,että neirakilaiset on väärässä paikassa silloin kun elävät suomalaisten kustannuksella Suomessa,ihan vaikka kuinkakin” kohteliaasti sen tekisivät”

      Kyllä tämmöset Hannele vestolat voisivat myös käyttäytä niin hyvin,että matkustaisivat Irakiin
      irakilaisten kultapoikiensa kanssa.KIITOS!

      Tykkää

  2. Somesotaan islamisaatiota vastaan! // 17/09/2016 16:54 // Vastaus

    Irakilaiset myös raiskaavat, ryöstävät, pahoinpitelevät ja tappavat pikkuisen paremmin kuin suomalaiset! Irakilaiset naiset ovat pikkuisen paremmin nyrkin ja hellan välissä jne.

    Rasmuslaiset, Refugee Hosbitality Clubilaiset yms. aikuisia mamu-ukkoja hyysäävät suvakit – ovat kyllä todella noloa porukkaa…
    – ja on muuten aika outoa, että aikuisia muslimiukkojakin pitää hyysätä kuin pikkulapsia…
    – tosin moni noista suvakeista on ns. matupatjakin eli pullan lisäksi tarjoavat pil*uakin…

    Liked by 1 henkilö

    • Valtsu // 01/11/2017 07:03 // Vastaus

      Tämä homma menee kohdassa yksi metsään: apua tarvitseva ihminen ei matkusta 5000 kilometriä Suomen Tornioon – matka itsessään osoittaa, että ko. ihminen kykenee huolehtimaan itsestään. Surullisinta on sitten se, että Vestolan kaltaiset Maailman Parhaat Ihmiset varmistavat toiminnallaan, että sodan keskellä nälkäkuolevat kuolevat nälkään. Täällä olevat Maailman hädänalaisimmat Nuoret Miehet voivat sitten valittaa ruoasta. Kornia ja moraalitonta.

      Tykkää

  3. Somesotaan islamisaatiota vastaan! // 17/09/2016 17:07 // Vastaus

    Facebookin Refugee Hosbitality Clubin ryhmässä yksi suvakki kertoo, että hänen ulkomaisten tuttaviensa kohdalla perhemajoituksessa oli käynyt ikävä tapaus, kun perhemajoituksessa ollut ns. alaikäinen ”pakolaislapsi” oli hyväksikäyttänyt perheen kahta pientä poikaa – joten pitää olla varovainen!

    Mutta muut ryhmän suvakit vaan kehuvat, että he ainakin käyttävät näitä matu-ukkoja sekä näitä ns. alaikäisiä 17-vuotiaita lapsukaisia lastenvahteinakin ja oikein kehuvat, että kutsuvat muitakin lapsia tapaamaan näitä miehiä ilman valvontaa! Oikein suosittelevat juurikin lapsiperheille näitä afgaanipoikiakin, yksin tulleita kun ovat – eli ns. tanssipoikakulttuurista ei ole mitään tietoa näillä vieraista kulttuureista muuten niin kiinnostuneilla suvakeilla…

    Nuo suvakit eivät muutenkaan tajua, että lasten hyväksikäyttö paljastuu joskus vasta vuosien päästä, sillä tekijät manipuloivat, uhkaavat ja lahjovat uhrejaan.
    Ja pieni lapsi ei välttämättä edes tajua asiaa, mutta muistikuvat säilyvät – ja traumat. Ja kyllähän muslimit voivat uhata vaikka päänleikkuulla – ja myös toteuttaa sen…

    Tykkää

    • Somesotaan islamisaatiota vastaan! // 17/09/2016 20:06 // Vastaus

      Sama täti Refugee hospitality clubin seinällä:
      ”Not happening even with the Red Cross. I have personally experienced that as a volunteer also. Disrespect, dishonesty, unfair treatment, denying justice.”

      Ja toinen kukkis:
      ”In our town there are male workers who could be regarded racists. Refugee men simply hate them because of their behaviour.”

      Eivät tykkää enää Punaisesta rististä ja miestyöntekijät vokeissa ovat kuulemma rasisteja…
      – ovat siis tainneet monet vokkityöntekijät törmätä todellisuuteen, mikä on kyllä erittäin positiivinen asia!
      – mutta nuo naiivit suvakit edelleen uskovat kaiken, mitä heille valehdellaan ja ovat aivan umpirakastuneita näihin matuihin!
      – ja matut kuulemma inhoavat suomalaisia miestyöntekijöitä; ovat kai selittäneet, miten Suomessa toimitaan, eivätkä miehinä tietenkään palvo näitä matu-ukkoja kuin jotain Kultaista vasikkaa, epäjumalaa – kuten nämä pahimmat suvakkinaikkoset…

      Onkin todellinen ihme, että kuitenkin melko monilla suvakeilla on suomal. aviomies – tosin kukkahattusedätkin ovat niin sekoboltseja, että varmaan tarjoavat vaimojaankin patjoiksi näille matuille kansainvälisen solidaarisuuden ja suvaitsevaisuuden nimissä…

      Tykkää

      • Somesotaan islamisaatiota vastaan! // 17/09/2016 20:09 // Vastaus

        Ihmettelen, kun samat suvakit eivät esim. romanikerjäläisistä juuri välitä – suomalaisista huono-osaisista nyt puhumattakaan…
        – näissä olisi kuitenkin naisia ja lapsiakin mukana…

        Kyllä ihan tosiasia on se, että kiima ja ihastuminen ajaa näitä suvakkeja – vaikka moni ei sitä itselleen myönnäkään.
        Joku romanityttö ei herätä mitään kiimaa suvakeissa – eikä tietenkään lirkuttele rupsahtaneille tädeille, joten tätejä ei kiinnosta auttaminenkaan…

        Tykkää

    • Saumaan norpan // 17/09/2016 23:33 // Vastaus

      Helenan todellisuus on paljon parempi, kaikin puolin kivempi kuin minun todellisuus.

      Liked by 1 henkilö

    • Terassimies // 19/09/2016 00:05 // Vastaus

      Briteissä näillä matujen raiskausjengeillä on tuhansia uhreja. Vanha juttu, mutta kannattaa pitää mielessä:https://en.wikipedia.org/wiki/Rotherham_child_sexual_exploitation_scandal. Ja noita jengejä on ollut monissa muissakin kaupungeissa, kuten artikkelista näkyy.

      Tykkää

    • Alte Kameraden // 07/06/2017 00:49 // Vastaus

      Muistaakseni vanhaan ikiihanaan kulttuuriin kuului pikkupoikien istuttaminen tappituolissa, ennen kuin myytiin torilla setämiehille? Eikö nyt vihdoin voitaisi saada totuus esiin näistä perinteistä, ennen kuin menee arvailuksi…

      Tykkää

      • Valtsu // 01/11/2017 08:54 // Vastaus

        Itse asiassa ja aika yllättävästi lasten hyväksikäytöstä esim. Afganistanissa on julkaistu lukuisia lehtiartikkeleita. (Linkki yhteen juttuun alla – en pane tähän, ettei tule turhia klikkauksia)

        Ao. jutussa siis kerrotaan, miten pedofilia ei ollut ainoastaan yleisesti tiedossa ja hyväksytty asia vaan sotapäälliköille välttämätöntä ollakseen uskottava! Jos suomalaisilla on tapana hieman liioitella vakuutuskorvauksissa, se ei ole yleisesti hyväksyttävää – tuomio tulee, jos kiinni jää. Sama ei päde Afganistanissa pedofiliaan. Päinvastoin se lienee osa myös oikeuslaitoksessa työskentelevien tapakulttuuria. Onneksi tällaiset hieman ikävät hommelit jäävät pois Euroopan rajalla ja tulijoita voi turvallisesti istuttaa suomalaisten lasten sekaan, koska jos ”oppi tekee hyvää terroristillekin”, niin miksei sitten lapsenraiskaajallekin?

        Asia on siis sanottu media myöten auki ja pitäisi olla kaikkien tiedossa. Jos siitä huolimatta tällaisia äijiä pannaan lasten sekaan, se on tietoisesti otettu riski, joka konkretisoituessaan ei ole mikään ikävä sattuma vaan riskin konkretisoituminen. Ja jos ison ihmisjoukon kanssa ottaa riskin, se vääjäämättä toteutuu silloin tällöin. (Mitähän helvetin järkeä ylipäänsä on tarjota koulutusta turvapaikanhakijoille, joista 25 % saa turvapaikan? Miksi turvapaikanhakijoille kustannetaan mitään ylimääräistä ennen turvapaikkaa?)

        Koetan perustella näkemykseni aina mahdollisimman hyvin, ettei kukaan voi kuitata niitä vihapuheena, vaikka moni tietysti tekee niin. Mutta tulisikohan uudelta vihreältä faktantarkistuskonstaapelilta noottia?

        http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015092220397188_ul.shtml

        Tykkää

  4. Irakilaiset on ylivoimaisesti paljon huonompia kuin suomalaiset.

    Tykkää

    • Todellakin, päihitämme irakilaiset 6-0 älyssä, ruoassa ja sen puhtaissa raaka-aineissa, osaamisessa, koulutuksessa, kauneudessa, teknologiassa, terveydenhuollossa ja maamme on tuhat kertaa kauniimpi, ihmiset luotettavampia ja todellakin hygienia parempaa! SIIS IHAN KAIKESSA OLEMME PAREMPIA!

      En tykkää itämaisista ruoista, joidenkin mielestä eksotiikkaa vain, koska kuvittelevat reppanat olevansa ajan hengessä niin sanoessaan. Mutta se juna meni jo, nyt kotimainen ruoka on POP ja mm. kirjolohi, sanoi kokkimaajoukkueen osanottaja. 🙂

      Afrikka vs. Suomi lienee turha sanoakaan, savimajat vastaan kestävät, lämpöiset, ym. asunnot. 😉

      Tykkää

  5. Delfiini // 17/09/2016 17:50 // Vastaus

    Voi Hannele voi Hannele, vähän sääliksi käy. Onkohan Hannelella ikiomaa suklaasilmäkokkia sitten kun oleskeluluvat ym. ovat tippuneet laatikkoon.

    Tykkää

  6. Kumma että noinkin lahjakkaat ja hyvät kansat ovat niin täydellisiä epäonnistujia, kun katsoo niiden omia kotimaitaan. Omat maat ja mannut ovat täysiä paskaläpiä.

    Tarvitsevat vissiin tuon hyysääjäkaartin (äidin korvikkeen) että oppivat edes paskantamaan muualle, kuin lattiakaivoon! 😀

    Tykkää

    • Somesotaan islamisaatiota vastaan! // 17/09/2016 19:53 // Vastaus

      Se on ISLAM, ISLAM ja ISLAM se syy, mutta muslimit itse tai islamofiiliset suvakitkaan, eivät sitä tietenkään myönnä!

      Tykkää

  7. Vaan, Mie // 17/09/2016 18:15 // Vastaus

    vestolahannele kirjoitti ”…olen kuumeessa, ei oikein ajatus kulje…”

    I am in heat. Can not think straight. 😀 😀 😀

    Mie käänsin sen irakiksi…. 😉 😀 😀 😀

    Tykkää

  8. Vaan, Mie // 17/09/2016 18:21 // Vastaus

    Joku Katriina kommentoi vestolahannele:n blogissa näin:
    ”…Olisi aika tylsä reissu jos täällä syötäisiin ruisleipää ja juotaisiin kossua, vaikkei niissäkään mitään vikaa ole…”

    Mutta onhan se hyvä, että ei täällä suomessa tarjota ruisleipää ja kossua näille ”pikkuisen” paremmille kokeille?

    Tykkää

  9. ” Samoin joskus heidän hermostuessaan myös negatiiviset tunteet leiskuavat, vaikkapa jalkapallokentällä sääntötulkinnoista ja tuomarien ratkaisuista keskustellaan joskus hyvinkin kovaäänisesti”

    Heh heh. Ihan niin kovaäänisesti, että poliisiakin on tarvittu jo monta kertaa.

    Aika tyypillistä ”confirmation bias”-tyyliä eli nähdään vain sitä, mitä halutaankin nähdä. Negatiivisia asioita joko vähätellään tai suorastaan kieltäydytään uskomasta (kuten lapsiavioliitot ja hyväksikäyttö).

    Tämä ämmä on niin eksotiikan puutteessa, että tekee ihan mitä tahansa sitä saadakseen. Laittaa vaikka omat lapset vaaraan typeryyttään, ei minkäänlaista itsesuojeluvaistoa tällä idiootilla.

    Tykkää

  10. Murphy // 17/09/2016 19:17 // Vastaus

    Voi, että tämän täytyy olla hörhöä. Kun me täällä omassa Fennoscandiassa olemme rakentaneet lintukotoa, niin suhteellisuudentaju on jäänyt tuuliajolle. Eipä ole sitten ihme,että tarkkaan haistavat muukalaiset jopa internetin kautta huomaavat heikkoutemme.Nythän on niin, että maailmassa käy taistelu RAHASTA ja hyvinvoinnista. Siinä on se todellinen selitys.Onkohan se kovin vaikea ymmärtää? Toki, meillä kaikilla on kyky empatiaan, kun on hätä kysymyksessä, ellei olisi, olisimme psyykisesti vajaita. On vain niin, että nykyisellään mennään aivan eri sfääreissä ja meidän päättäjämme täytyisi saada käsittämään tämä suuri valhe ajoissa. Ei tässä yksittäiset ihmiset harhassa kulje vaan valtiot ja kansat.

    Tykkää

  11. Parempia rakastajiakin ovat. Rakastelevat noin 17 kertaa enemmän, kuin suomalaiset, tosin eivät kysele lupaa joka kerta erikseen, mutta kulttuuria sekin, eikä osa suomalaisistakaan pyydä lupaa. Lähde: Yle.

    Niillä on isommat kämpät. Sitä 800 neliöistä ei välttämättä tarvitse lämmittää talvella? Kivempi myös rakentaa, jos rahat voi ottaa shiialta?

    Kassit kannan minäkin aika hyvin, tosin vaimo sai kantaa mielellään tuohon lähelle ja minä jatkoin siitä, mistä naapuri meidät näki. Kerran vitsillä tein näin, eikä ne pussit paljoa painaneet, sori siitä.

    Lupauksien pitäminen huolettaa ehkä eniten. Eikö ne luvanneet valloittaa maailman kalifaatiksi? Ja tappaa ne, jotka eivät Allahille alistu? Lupasivat varmaan paljon muutakin, kyllä nyt pelottaa.

    Mössö riisiä? Taitaa aasialaisessa kaupassa olla vähän halvempaa ja parempaa riisiä kuin Prismassa, mistähän VOK riisinsä ostaa? Vai oliko puhe suomalaisten viljelemästä riisistä? Missähän sitä harrastetaan, Vehkoo? Tietämäni tai tuntemani thaimaalaiset eivät kyllä koskaan valittaneet riisistä, ehkä osa heistä oli nähnyt nälkääkin, sekin vaikuttaa jos kultainen anustappi pyllyssä on syntynyt. Minäkin kerran huomautin makkarasopasta, joka maistui aivan etikalle, se oli kuulemma ruoasta valittamista ja lautanen oli syötävä tyhjäksi. Ei paljon kiinnosta enää valittaa. Äitini muistaa hyvin pula-ajan ja on kyllä siirtänyt perimätietona lapsilleen oppeja. Ruokaa ei saisi pois heittää, muovikassit käytetään niin monta kertaa kuin kestävät jne. Ei ollut muovipusseja sotien jälkeen, mutta periaate.

    Suomi24:llä ennen kuin löysin MV:n ja sieltä Paavon, väittelin juurikin hygieniasta suvakin kanssa. Väittely on sitä, että suvakki väittää, eikä vastaa kyselyihin. Homma meni niin, että muslimit eivät käyneet suihkussa ennen uima-altaasen menoaan. Suvakki väitti heillä olevan parempi hygienia kuin monella suomalaisella. Kysyin, että onko hygienia silloin parempaa, kun ei käy suihkussa. Hiljaisuushan siitä seurasi. Monta=3-10, eli ei tuo täysin väärässäkään ollut. 3 suomalaista ei ehkä peseydy ikinä, joten…

    Tykkää

  12. Somesotaan islamisaatiota vastaan! // 17/09/2016 20:16 // Vastaus

    Hommalla joku vertasi hyvin, että ajatelkaa, jos Suomeen tuotaisiin 30 000 nuorta aasialaisnaista ja sitten suomalaiset miehet kilpaa ryntäisivät avuksi; kutsuisivat koteihinsa ruuanlaittoon ja dicoilisivat yhdessä – ja kertoisivat ihanista halauksista ja poskisuudelmista, mahtavasta välittämisen tunteesta….
    – pika-avioliittojakin solmittaisiin – ikäerokin saattaisi olla noin 20-30 vuotta jne.

    Aasiassa nimittäin riittäisi pakolaisiakin myös!

    Tykkää

    • Somesotaan islamisaatiota vastaan! // 17/09/2016 20:18 // Vastaus

      Siis feministit olisivat raivoissaan ja syyttäisivät suomalaisia miehiä hädänalaisten hyväksikäytöstä omien tarpeiden tyydyttämiseen!

      Tykkää

    • Noh, sellaistahan ei ole luvassa. Päministerimme Sipilä tuomitsisi täysin naisten tuomisen maahamme. Hintti, mikä hintti.

      info@refugees-welcome.fi välittää kotipakolaisia. Itse tilasin jo 1-2 kpl. Talokirjaote pitäisi toimittaa? En ole vielä kertonut tilaavani 16 täyttäneitä tyttöjä, nehän ovat laillisia? Kaksi päivää kun saan miettiä, keksin oikein pirullisen suunnitelman. Täytyy kuluttaa noiden elukoiden resursseja, ellei muuhun pysty. Mitähän ne vastaavat? Sina paaha ihminen?

      Tykkää

      • Voidaan tehdä talokirjaote omasta päästä eli ns. väärentää.. kai sinne kelpaa kun laittaa jonkun tekaistun osoitteen tms.. Mutta hyvä homma ällyttää niitä vähän.. Tehdään tästä juttu sitten kun se on valmis..

        Tykkää

        • Talokirjaotteesta sain käsityksen, että se pitäisi tilata huoltoyhtiöltä tai isännöitsijältä. Maksaakin aivan **tusti! Kerron ehkä asuvani omakotitalossa maalla, josta tuommoista otetta ei voi saada, enkä tällöin edes väärennä mitään. Haastatella lupasivat, mutta ei siinä mitään. Tulkoot katsomaan, mutta sisälle en päästä! Eikä toteudu koskaan fantasiani, kun ei ole tullut kahta yksittäistä naista sinnkkuina Suomeen, yhteensä. Otetaan kuitenkin ilo irti ja viedään muslimirakastajia, on ne niin tyhmiä.

          Tykkää

      • Vierasvara saatavilla // 18/09/2016 14:23 // Vastaus

        Sipilällä on ollut näitä veritulppaongelmia yms. – joten tuskin on enää mieskuntoinen ja viagraakaan ei varmaan voi käyttää em. syistä…
        – onkohan heilläkin joku oma koti-irakki…

        Tykkää

        • Vierasvara saatavilla // 18/09/2016 14:24 // Vastaus

          Siis kun omaa taloaankin niin auliisti tarjosivat, vaikka Supo tms. taisikin sitten kieltää tuon suunnitelman…

          Tykkää

  13. Lyseslukker // 18/09/2016 11:14 // Vastaus

    Voi naisraukkaa, sääliksi käy. Nämä irakilaismiesten ympärillä kihisiät ovat kuin seuramatkalla. Miehiä, joilla on aikaa liehitellä, kun ei sitä pikkuisen mieluummin työhönmenoa ole. Naiset ovat sinisilmäisiä hyväksikäytettäviä, mutta eivät huomaa mitään, kun nautinto huomion kohteena on niin suuri. Nämä naiset häpäisevät itsensä ja kertovat asiasta silmät kirkkaina.

    Tykkää

  14. Rakkaus on sokea. Helena Vestolan tapauksessa täysin umpisokea.

    Tykkää

  15. Jääviys kukoistaa // 18/09/2016 14:01 // Vastaus

    IL käyttää asiantuntijana IRAKILAISTA MUSLIMIMIESTÄ! :

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016091822334362_uu.shtml

    Irakilainen muslimiukkohan on täysin JÄÄVI omien maanmiestensä ja uskonveljiensä massainvaasion kommentoimisessa!!!

    Invaasiota on se, että maahan tulee muslimeita, joilla ei ole uskontonsa takia halua tai edes kykyäkään integroitua länsimaisiin arvoihin ja kulttuuriin!
    – tämä integroitumattomuus näkyy eniten siellä, missä on eniten muslimeita eli Ranska ja kumppanit!

    Jos maahanmuuttaja integroituu ja assimiloituukin ainakin seuraavissa sukupolvissa – niin on kyse maahanmuutosta – mutta islamilaisessa vyöryssä on kyse vain ja ainoastaan invaasiosta!

    Tykkää

  16. Stobelius // 18/09/2016 16:58 // Vastaus

    Internet tarjoaa uteliaalle monenlaista tilastoa maailman maista. Aloitetaanpa vertaamalla Suomea ja Irakia muutamalla mittarilla jossa maat pannaan paremmuusjärjestykseen. Ensin Irakin sijoitus, sitten Suomen, suluissa hännänhuippu:

    Korruptio: 170 3 (174)
    Human Development Index: 132 22 (187)
    Good Country: 158 6 (162)

    Sitten eräitä tunnuslukuja Irak Suomi:

    Bruttokansantuote per capita: 5849 50960
    Gini Indeksi: 31 27 mittaa tulonjakoa
    Eliniän odote vuosia: 67 79
    Prosperity -19,9 24,6 hyvinvointi monen muuttujan perusteella
    Jalanjälki maapallolla: -19,9 24,6 positiivinen tuottaa, negatiivinen kuluttaa
    Älykkyysosamäärä: 87 99
    Peniksen pituus cm: 14,5 (itse ilmoitettu) 13,8 (mitattu) ilmoittamalla saadaan keskimäärin 2 cm mitattua pidempi heppi

    Tykkää

  17. Terassimies // 18/09/2016 22:51 // Vastaus

    Miten voivatkin irakilaiset olla kaikessa parempia kuin suomalaiset? Silti haluavat muuttaa näin paskaan maahan kuin Suomi? Luulisi, että moisten superihmisten ylläpitämä yhteiskunta olisi ylivertainen luusereiden suomalaisten ylläpitämään. Toki täälläkin on superihmisiä, kuten rouva Vestola, mutta suomalaiset miehet ainakin ovat oppimattomia juoppoja. Hienoa, että Vestola ja muut bumbsterit saavat ihquja nappisilmiä hoivattavikseen.

    Tykkää

  18. Terassimies // 18/09/2016 23:10 // Vastaus

    Mulla on 20,5 senttinen heppi,itseilmoitettuna. Suomalaisten mediaani- ÄO on tuossa ilmoitettu alakanttiin, ulkomaalaiset tutkineet sen olevan 105, ja nousisi korkeammalle jos vestolat ja muut hörhöt muuttaisivat vaikka Irakiin.http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-2000000774832.html. Typo korjattu 23.07

    Tykkää

  19. Nimetön // 06/06/2017 06:05 // Vastaus

    Hei sinä ja sinun paremmat kaverisi nämä rakkilaiset. Jo 90 luvulla näitä parempia tuli tappamaan suomeen, Ja, jos sinulle käy näin että nämä paremmat tappavat sinulle tärkeän ihmisen sinun ajatusmaailma muutuu tältäosin…

    Tykkää

  20. Nimetön // 01/11/2017 02:15 // Vastaus


    aita kuvastaa lähiitäläisten rikoksia tuutikki siivoamassa ja puolustamassa irakin ihmeiden pahuuksia. Piisamirotta taas viisautta

    Tykkää

  21. Cuckold // 01/11/2017 05:06 // Vastaus

    Hannele jätti kertomatta että Hannelesta on myös ihanaa antaa hoivaa ja helliä hetkiä iltaisin ”pojille”. Ihmetempuilla poistaa kaikki sodan ja rasittavan matkan aiheuttamat jäykkyydet näiltä poikaparoilta. Myös oma tylsä elämä on saanut aivan uutta värinää ja mies katselee vieressä tyytyväisenä.

    Tykkää

  22. Anonyymi // 01/11/2017 08:23 // Vastaus

    Ei tarvitse tehdä muuta kuin verrata suomalaista yhteiskuntaa Irakiin tai muihin Lähi-idän tai Afrikan muslimimaihin, pelkkä katunäkymä kertoo kaiken. Yhteiskunnan kehitys on jäänyt alkutekijöihinsä, koulutus, tieteet, taiteet, yleinen infrastruktuuri jne. Puolitoista vuosituhatta kestänyt islamin kuristava ote on jättänyt myös ihmismielen kehittymisen alkutekijöihinsä, räjähdysherkkä mielenlaatu ja serkusten väliset avioliitot eivät ainakaan ole parantaneet sitä, vaan ruokkineet kummallista alkukantaista viehtymystä väkivaltaan ja toisen ihmisen alistamiseen.

    Tykkää

  23. Van, Mie // 01/11/2017 09:33 // Vastaus

    Minulla on unelma!
    Että jonain päivänä suomalainen nainen arvottaa poikalapsiani, ei heidän ihonvärinsä vaan heidän käytöksensä perusteella.

    Minulla OLI unelma!
    Että jonain päivänä suomalainen nainen arvottaa minut, ei minun ihonvärini vaan käytökseni perusteella.

    Minulla on unelma!
    Että jonain päivänä suomalainen nainen alkaa ymmärtää tilastoja.
    Että jonain päivänä suomalainen nainen alkaa kohdella suomalaista miestä ihmisenä.
    Että jonain päivänä suomalainen nainen lopettaa nalkuttamisen.
    Että jonain päivänä suomalainen nainen….
    jne…

    Tykkää

  24. Nimetön // 01/11/2017 11:58 // Vastaus

    🙈🙈🙈🙈🙈

    Tykkää

  25. Taakkanaolo ja miten se jaetaan taakanjaossa // 01/11/2017 12:29 // Vastaus

    Ruotsiin tunkeutuneista vain vajaalla 50%lla on jonkinlaista työtä yhdeksän (9) maassaolovuoden jälkeen. Huomatkaa että yksi (1) ainoa tunti työtä/puuhastelua viikossa riittää jotta henkilö poistetaan työttömien tilastoista ja siirretään työtätekevien tilastoihin.

    Se on sitä parempaa lintsaamista ja parempaa taakkana oloa.

    Tykkää

    • Anonyymi // 02/11/2017 08:41 // Vastaus

      Eräs poikkeustapaus, joko irakilainen tai iranilainen mies, joka perusti vuokratyöfirman ja pärjää hyvin, kertoi omista maanmiehistään, että kun oleskelulupapäätös on saatu, työnteko loppuu kuin seinään. Kun kaikki tuodaan kotisohvalle valmiiksi, miksi siis vaivautua minnekään muualle kuin läheisen ostarin kulmille notkumaan? Jotkut sinisilmäisimmät vielä kuvittelevat, että näistä saadaan työvoimaa esim. vanhainkoteihin. Idiotismilla ei ole mitään rajaa.

      Tykkää

    • Suomi on pikkuisen antirasistisempi muslimintyöllistäjä, joten 10%=90% käy töissä.

      Tykkää

  26. Nimetön // 06/11/2017 12:31 // Vastaus

    Joo tää Hannele vois kerätä nää kaikki ihanat irakilaiset ympärilleen ja viedä heidät takaisin sinne ihanaan irakiin jä jäädä ite sinne pysyvästi matupatjaksi näille irakilaisille niin suomi olisi taas hyvä maa asua ja elää.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: