Mainokset

Lauantaiepistola: Pitääkö turvapaikkaa hakevia miehiä kotouttaa, jos kyllä niin miten?

Viime kesänä sytytettiin Östersundissa Grytanin jättimäisessä vastaanottokeskuksessa tulipalo, jossa vokin uhreiluvarasto kärähti kivijalkaa myöten. Jos jostakin ruotsalaisten erheestä voi oppia, niin tässä on kouluesimerkki.

Tekijä saatiin nopeasti kiinni ja hänet tuomittiin viime kuussa kahden vuoden vankeuteen ja karkoitukseen. Tekijä oli siis vastaanottokeskuksen asukki. Teon yhteydessä mies oli uhannut tappaa vokin henkilökunnan ja muita ihmisiä.

Teon taustatekijät ovat mielenkiintoisia ja sieltä nousee se kammottava hyvien ihmisten tekemä virhe.

Kuva yllä: potkupallotreenit ja palkinnot sen jälkeen.

Ensinnäkin Grytanin vastaanottokeskuksessa ja Östersundissa on hyvin laajaa toimintaa pyörittävä vapaaehtoisjärjestö Hej Främling (Hei Muukalainen). Järjestö on tulut tutuksi siitä, että se järjestää Grytanin sotapakolaisille monenmoista puuhaa. Ennenkaikkea tuollaisen elämystoiminnan muodossa. Sotapakolaisia kuskataan talvisin moottorikelkkasafareille, poro- ja koira-ajeluille Jämtlandin vuoristoon, veneretkille virvelöimään, laskettelukeskuksiin laskettelemaan, eräretkille laavuille ym ym.

Lisäksi järjestö ylläpitää sotapakolaisille erityistä urheilu- ja harrastepiiriä, jossa on viikon jokaisena päivänä ohjelmaa. Sen sponsoroi ruotsalainen veronmaksaja. On ilmaista kuntosalia, on maratonharjoittelua, sotapakolaiset saavat ohjattua hölkkää pururadalla tyttölöiden kanssa, on joogaa, vesijumppaa, allaspalloa, höyrysaunaa, hierontaa, kylpylää, uppopalloa ja herra ties mitä kaikkea, mitä ruotsalainen nainen nyt ikinä saatta keksiä sotapakolaisille tarjottavan. Grytanin ympärille rakennettiin viime talveksi oma luistinrata ja hiihtolatu, jotta afrikaanot ja arabiinot oppisivat hiihtämään. Parasta kotouttamista näetsen.

Käytännössä sotapakolaisten päivät on täytetty mukavalla reippailulla, ruotsalaisten tyttölöiden kanssa yhdessäololla ihan kuin oltaisiin jollakin partioleirillä. Sotapakolaisuus on kuin projekti, tai jo sinällään elämän tarkoitus. Illalla kun menee nukkumaan niin seuraavaa päivää voi käydä mielessään: klo 10.00 allasjumppa, klo 12.00 Stinan tekemä hieronta, klo 14.00 kahdenkeskinen juttutuokio nuoren Madeleinen kanssa omien hyvien puolien kartoittamiseski. ”Kyllä elämä Ruotsissa on ihanaa

Alla videolla Grytanin sotamiehet tanssivat piirileikkiä ruotsalaisten tyttöjen kanssa:

 

Järjestön puuhapetteri  Martin Machnow kirjoittaa tuhopolttotuomion jälkeen seuraavaa:

– Tekijän saama tuomio on surullista seurausta nuoren miehen epätoivosta ja psyykkisistä ongelmista. Nuori mies oli matkalla ruotsalaiseen yhteiskuntaan kun asia sai epämielyttävän käännöksen ja mies sai kielteisen oleskelulupapäätöksen. Sen jälkeen aiemmin niin iloinen mies murtui ja menetti otteen asioihin. Lopputulos oli kaksi vuotta vankeutta ja karkoitus, lisäksi useita Hej Främling- työntekijöitä uhkailtiin. Joidenkin mielestä tuomio oli oikeudenmukainen, mutta Hej Främlingin toiminnanhjohtajan Emma Arnessonin mukaan epäoikeudenmukaisuus sai traagisen lopun.

Joidenkin mielestä tuomio oli oikeudenmukainen, mutta Hej Främlingin toiminnanhjohtajan Emma Arnessonin mukaan epäoikeudenmukaisuus sai traagisen lopun.

 

Hej Främlingin mukaan tuhopoltto tarkastiottaen siis oli seurausta ruotsalaisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta, eli siitä, että miehelle ei annettukaan oleskelulupaa.

 

Martin Machnow jatkaa:

– Useimpien mielestä tekijän teko osoitti kiittämättömyyttä. Kun taas meidän mielestä pitää muistaa, että me, jotka olemme syntyneet Ruotsissa, meillä on aivan erilaiset elämän edellytykset kuin kolmansissa maissa. Sotapakolaiseksi lähtemistä ruotsalainen ei voi edes kuvitella, pakeneminen vaatii hirvittäviä voimia ja jatkaa elämistä toivossa. Tuolloin oleskelulupa on mahdollisuus uuteen elämään. Kun taas kielteinen päätös on paluu lähtöasetelmiin.

Ja vielä yksi kohta:

– Useimmat pakolaiset ovat jossain vaiheessa olleet alakuloisia, mutta sitä mukaa kun he ovat saaneet talon, ajokortin ja jopa työpaikan, on se osoitus siitä, että Hej Främlingin aktiviteetit ovat tärkeitä asioita, jotka pitävät oven auki yhteiskuntaan.

Totta tosiaan. Ajatellaanpa asiaa tosiaankin sen sotapakolaisen näkökulmasta.

jooga3Kuten jo tuli esille, sotapakolainen pääsee aamusta iltaan harrastamaan nuorien ruotsalaisten naisten kanssa. Ahmed on ihmeissään kun Silvia vetää joogatunnille tiukat ihonmyötäiset legginsit ja takapuoli pystyssä kurottaa maahan katsova koira-asentoa.

Kun pakolainen on  pari vuotta harrastanut, ja huomannut miten ainakin osa samassa vokissa asuneista henkilöistä on saanut oman asunnon ja jotkut jopa ruotsalaista pillua, niin voi vain kuvitella mikä pettymys negatiivinen päätös on. Kaikki odotukset ilmaisesta loppuelämän kestävästä mukavasta elämästä rikkoontuu kerralla. Hän on siihen asti kahdessa vuodessa oppinut, että kaikki on ilmaista, aivan kaikki. Mistään ei tarvi maksaa mitään. Kun tämä pumpulielämä rikkoontuu, voivat seuraukset olla mitä vaan. Västeråsissa tapettiin kaksi henkilöä Ikeassa, Grytanissa poltettiin varasto ja uhattiin tappaa kaikki.

Afrikaanolle ja arabiinolle syntyy yhteiskunnastamme aivan vääristynyt kuva jos hän elelee ensimmäiset pari kolme vuotta Grytanissa.

Tarkastiottaen Hej Främling syöttää sotapakolaisille katteettomia lupauksia. Tietenkin jotkut saavat sen ilmaisen loppuelämän kestävän ylläpidon, mutta eivät kaikki.

Mainokset

17 Comments on Lauantaiepistola: Pitääkö turvapaikkaa hakevia miehiä kotouttaa, jos kyllä niin miten?

  1. Numento // 11/11/2017 12:58 // Vastaus

    Kun ylenpalttiseen hyysäykseen tottuu niin kuinkas sitten kun asunto, ajokortti, ja jopa työpaikka on saatu ja alkaa ns. arki. Kuinka kehitysmaalaisen siivet kantavat ja pinna kestää raatamista ja vastuuta omasta elämästä oudossa maassa. No takerrutaan samanmaalaisiin joita takuulla on lähialueella, käydään moskussa tapaamassa uskonveljiä ja kuulemassa mitä ohjeita imaamilla on. Koetaan tyytymättömyyttä Ruotsalaista kulttuuria kohtaan ja aletaan karsastamaan heitä ja tapojaan. Kiitollisuus vaihtuu katkeruudeksi, ehkä alemmuudentunteeksi eikä tyypit halua olla kuin välttämättömissä tilanteissa kanssakäymisessä ruotsalaisten kanssa. Perheenyhdistäminen ei välttämättä suju ja elo ilman naista alkaa vituttaa. Kun kaikki ei menekkään kuin Strömssöössä alkaa kiukuttelu ja lapsellinen uhriutuminen. Kun en ole onnellinen on kaikki ympäröivän yhteiskunnan syytä. Kostetaan sille ympäröivälle yhteiskunnalle. Vääräuskoisille luu kurkkuun, on se islam sentään parempaa uskomista vaikka sitä karkuun lähdettiin. Monikulttuuri ei toimi millään reseptillä suuressa mittakaavassa.

    Tykkää

  2. Järkyttävää. Tässä palkitaan ja palvotaan niitä, jotka ovat salakuljettavat itsensä laittomasti maahan. Samalla YK:n mukaan maailmassa kuolee joka vuosi n. 3 miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta aliravitsemukseen, mutta mitä heille tarjotaan? Mikä on lähestymistapa maailman ongelmiin?

    Jokainen, siis AIVAN JOKAINEN, ymmärtää ettei tämä toiminta ole kestävällä pohjalla.

    Tykkää

  3. on se väärin // 11/11/2017 13:20 // Vastaus

    Suomalainen saisi ilmaiset talvimatkat Espanjaan, sekä ilmaiset juomat ja ruuat.
    Siellä Ilmaisessa rantatalossa voisi nauttia kalastuksesta yms toiminnasta.

    Tykkää

  4. ”Afrikaanolle ja arabiinolle syntyy yhteiskunnastamme aivan vääristynyt kuva jos hän elelee ensimmäiset pari kolme vuotta Grytanissa.”

    Otsikko: ”Pitääkö turvapaikkaa hakevia miehiä kotouttaa, jos kyllä niin miten?”

    Vastaus on helppo, onks tää joku lasten sudoku?

    Samalla tavalla kuin minut, persjalkainen kristillisperinteinen ämmänkekkuli.
    Kunnon selkäsaunalla.

    Vaikka niin saatanan tyhmiähän nuo on, että ainoa koulutusoppi tulee — ylläripylläri! kryptisesti koodattua! — AA-kerhon tylsästä veitsestä.
    Ne tykkää siitä. Oppii kanssa eikä enää vinkuile ja venkuile.
    Ja katso! näin on muhametti opetettu eurooppalaiseksi, kun eurooppalaiset on ensin omaksuneet niitten tapoja.

    Semmoista se on, ählämit. Kandeis harkita uutta strategiaa.
    Eurooppalaisilla ja muuten valkoisilla on ihme kyky sopeutua ja ottaa käyttöön…
    Sekä kehittää…

    Tykkää

  5. Valkoinen hetero mies 52v // 11/11/2017 13:49 // Vastaus

    Miljoonat ählyt suurinosa äijiä afrikasta ja lähi-idästä on tulossa ruotsiin eli uuteen ählyjenkansankotiin.Siellä valkoiset munattomat viikingit palvelevat heitä 24/7 365 päivää vuodessa.Muutamassa vuosikymmenessä viimeinenkin valkoinen on nitskattu tai lähtenyt pakolaiseksi.Fantsu tulevaisuus siis.

    Tykkää

  6. Kantapään kautta // 11/11/2017 14:11 // Vastaus

    Vika on siinä että ne, jotka näitä päätöksiä tekevät, eivät koskaan itse joudu kärsimään. Siihen pitää saada muutos.

    Tykkää

  7. En voi kuin ihmetellä tätä kaikkea. Ruotsissa on omasta takaa nälkää näkeviä vanhuksia ja asunnottomia kantaruotsalaisia ja näitä kehitysmaalaisia paapotaan oikein olan takaa. Miksi? Miksi nämä kehitysmaalaiset on nostettu kultaiselle korokkeelle? Jos näitä kehareita on pakko paapoa, niin miksi ei voitais ensin hoitaa edes kohtalaiset olot kantaväestölle ja sitten kohdella näitä elintasopakoloisia kuin kuninkaita.

    Kävin viime vuonna Tukholmassa risteilyllä ja joillain metropysäkeillä(tai niiden edustoilla) oli nukkumassa kantaruotsalaisia kodittomia

    Toinen kysymys, Ruotsissahan on myös paljon romanikerjäläisiä, miksi heitä ei kohdella kuin kuninkaita? Miksi paapominen kohdistuu vain keharimiehiin? Jos on pakko paapoa, niin miksi kaikkia huonompiosaisia ei voida kohdella samoin kriteerein?

    Tähän vielä pitää lisätä suuri valtionvelka, koko keharisirkus pyörii velkarahalla eli tulevilta polvilta varastetulla rahalla.

    Tykkää

    • Ensimmäiseen kysymykseesi vastaus: Neekereitä ja ählyjä paapotaan sen takia että Ruotsi ja koko länsi-eurooppa on mädätetty juuria myöten.

      Toiseen kysymykseen vastaus: mannekerjäläiset ovat rikollisliigan pyörittämä ja Ruotsissa kuten koko vitun länsi-euroopassa rikollisuus on on hyväksytttyä näköjään.

      Päivä päivältä lähempänä ultimaattista unelmaa: Eurooppa muuttuu afrikaksi ja valkoiset tapetaan sukupuuttoon.

      Tykkää

  8. Lopputuloksesta ovat vastuussa hyysääjät. Psykologisesti asia menee niin, että kun luvattiin ”tulevaisuus” eikä sitä saatu,. pettymys oli suuri ja seuraukset sen mukaiset. Voi että on typerää ja vastuutonta.

    Tykkää

  9. Puosuvaari // 11/11/2017 16:28 // Vastaus

    Suorastaan jännittävä seurata miten Östersundissa ensi vuonna äänestetään. Siellähän on perinteisesti ollut ”hyyssäriporukan” hegemonia ja tulokset näköjään näkyvät. Vaikea uskoa, että tolkun ihmiset olisivat Jämtlandissa niin vähissä, etteikö tämä toilailu näkyisi vaalituloksessa.

    Tykkää

    • Nimetön // 11/11/2017 17:35 // Vastaus

      Jos SD ei saa edes 30% äänistä niin ovat ansainneet paskansa. Tähän mennessä ainoa järkiporukka on asunut Skånen maaseudulla.

      Tykkää

  10. Itsekin revin joskus pelihousut // 11/11/2017 16:48 // Vastaus

    Ensin luvataan, jotta joka arpa voittaa. Ja sitten kehotetaankin tarkastamaan lottonumerot. Malttia edellytetään, mutta raja se on kuule miunki kärsivällisyyvel.

    Tykkää

  11. Valtsu // 11/11/2017 17:08 // Vastaus

    Nykyinen toiminta on nimenomaan ylistyslaulu moraalittomuudelle: vahvimmat saavat täysin kylmästi – tai Oikeamielistön hurratessa toiminnalle – mennä ohituskaistalla heikoimpien ohi. Suvaitsevaistolle kannattaa aina kun mahdollista ikään kuin ohimennen kertoa, että YK:n pakolaisjärjestön mukaan Välimeren ylittäjistä 2 % on pakolaisia – saapahan ainakin seurata, miten epätoivoisilla argumenteilla varsin kiusallisia tosiasioita koetetaan upottaa.

    Tykkää

  12. Turvapaikanvalehtelija oli alakuloinen mutta saatuaan turvapaikan, auton, asunnon, elektroniikkaa, discorahaa ja loppuelämänsä maksettua niin yhtäkkiä pakoloisen mieli PIRISTYI ! Tämä on todiste siitä että suvakkihyysäiliä-ämmien työ on tärkeää ! Menkää lehmät oikeisiin töihin. Ja jos tekee mieli KYRPÄÄ, jumpatkaa noita läskejänne ja yrittäkää olla edes vähän älykkäitä ja järkeviä.

    Ei saatana mitä paskaa

    Liked by 1 henkilö

  13. Kyllähän sitä suuttuu kun ensin zillaillaan päivät pääksytysten työttöjen kanssa, pillukain on varmaan ollut tarjolla ja sitten sanotaan, mene kotiin. Ensi järkytys ja sitten raju vitutus, tämähän lipeää käsistä. Ei ilmaista lopunelämän ylläpitoa vaaleiden ruotsalais naikkosten seurassa, ei jumalauta mitään, vaan karu passitus takaisin hiekkaaavikolle ja vuoristoihin lammaspaimeneksi.Kyllähän tuosta suuttuu.

    Tykkää

  14. Kyllä menee ihmisten typeryys huippuunsa
    niin Ruotsissa kuin Suomessa.Ollaan fanaatikoita auttamisen suhteen.Lopputulos
    ianikuinen elätys ja aina kovenevat vaatimukset sekä rikokset raiskauksimeen.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: