Mainokset

Inger Støjberg: Imaameja ei tarvita mihinkään aselepoon rikollisten välillä

Kuvakaappaus 2017-11-16 11-09-44

Kööpenhaminassa on ammuttu muutaman päivän sisällä kolme uustanskalaista jengiläistä hengiltä. Sunnuntaina alettiin puhumaan ”aselevosta”, jonka toimeenpanijoina olivat kahden taistelevan jengin Brothaksen ja Loyal To Familian jäsenten vanhemmat. Lisäksi mukana ”aselevon” suunnittelussa on paikallisia imaameja.

Liberaalipolitiikot tietenkin kiittävät ja ylistävät ”aselepoa”, mutta Tanskan integraatio- ja maahanmuuttoministeri Inger Støjberg on aivan eri mieltä. Hänen mielestään Tanska on niin hyvin kehittynyt demokraattinen oikeusvaltio, ettei siinä tarvita rinnalla mitään rinnakkaista oikeusjärjestelmää.

Ministerin mielestä jengiläisten vanhempien olisi pitänyt reagoida tapahtumiin jo paljon aikaisemmin:

– Voi vain ihmetellä miksi vanhemmat eivät ole paneutuneet asiaan aiemmin ja ohjanneet heidän nuoriaan oikealle tielle heti kun tilanne alkoi kärjistyä. Ja miksi ihmeessä tähän tarvitaan moskeija, kysyy maahanmuutto- ja integraatioministeri Inger Støjberg.

– Nämä ovat syvästi kovan luokan rikollisia ja heidät kuuluu lähettää suoraan vankilaan tai vaihtoehtoisesti karkoittaa välittömästi maasta, Støjberg jyrisee.

– Jengiläiset uhoavat ympäriinsä, näyttelevät kovanaamaa ja aiheuttavat pelkoa ja turvattomuutta kaupunkilaisten keskuudessa näillä ympäriinsä ampumisillaan.

– Mutta siinä samassa kun nämä joutuvat oikeudessa syytettyjen penkillä, alkavat he uikuttamaan ja märisemään kun karkoituksesta aletaan edes puhua. Se on ainoa asia mikä tämäntyyppisiin rikollisiin tehoaa, Støjberg jatkaa.

Sosiaalidemokraattien oikeusasioista  vastaava Trine Bramsen on samaa mieltä.

– Jos vanhemmat kerran pystyivät tähän, niin miksi he eivät tarttuneet ongelmiin aikaisemmin? Haluan samalla, että näistä tapauksista välitetään tieto myös sosiaaliviranomaiselle, jotta etuisuuksien jakaminen tällaisille perheille saadaan loppumaan.

Tällainen toiminta on hyvin epätanskalaista – siitä poliitikot puolueväristä riippumatta ovat Tanskassa lähes yhtä mieltä tästä asiasta.

Asiasta kirjoitti tanskalainen Bt.dk.

Lukijan suomennos.

Mainokset

10 Comments on Inger Støjberg: Imaameja ei tarvita mihinkään aselepoon rikollisten välillä

  1. Ainoa oikea resepti on: ÄLÄ PÄÄSTÄ - ÄLÄ SÄÄSTÄ // 16/11/2017 11:30 // Vastaus

    Inger Stöjberg är Pohjoismaiden lähestulkoon ainoa normaali poliitikko joka näkee asiat aina paremmin ja pidemmälle. Ei siinä ole mitään järkeä että ensin päästetään maahan porukkaa joka aiheuttaa valtavia ongelmia ja sitten TARVITAAN ja tullaan riippuvaisiksi siitä samasta porukasta jotta ongelmat saataisiin vähenemään.

    Tykkää

    • orbanisti // 16/11/2017 20:48 // Vastaus

      Kyllä Suomesta ja Ruotsistakin löytyy normaaleja poliitikkoja, mutta näitä ei vain ole päästetty ministeriksi Kari Rajamäen jälkeen.

      Tykkää

  2. Johann // 16/11/2017 11:52 // Vastaus

    http://beta.oikeamedia.com/o1-46737

    ”Engelsin mukaan ihmiset kyllästyvät vähitellen kaaokseen ja puuttuvaan turvallisuuteen, joten he alkavat kannattamaan autoritääristä järjestelmää. ”

    Tähän koko Uusi Järjestys perustuu. Loputon väkivallan kierre, sota, kurjuus, etniset vainot raiskauksien normalisoimisen ja demoralisaatioineen. Kunnes ihmiset ovat niin kyllästyneitä siihen että kerjäävät mikrosirua kouraan jotta kurjuus loppuisi.

    Hulluimmat foliopäät on ne ketkä väittävät tätä pitkään meneillään ollutta agendaa salaliittoteoriaksi vailla todisteita. Ei tarvitse kuin katsoa mitä tapahtuu ilman että on päättänyt mistä kaikessa on kyse.

    Amerikkalaistenkin tyhmennys on valmis. Euroopassa, ja varsinkin Suomessa, ei vielä olla niin pitkällä. Osa toki uskoo että se on spontaani ilmiö vailla poliittista suunnitelmaa, kun lähi-idästä ja Afrikasta tupsahtaa ”yllätyksenä” toista miljoonaa aikuista miestä ja kourallinen naisia ja lapsia, pääosin Irakista, Afganistanista ja Somaliasta. Koska Syyriassa alkoi sota viisi vuotta ennen tätä ”yllättävä” siirtolaisaaltoa.

    Irvokasta on, että minulla(kin) on hyllyssä kirja joka on julkaistu vuonna 1994, jossa kerrotaan että näin tulee käymään. Koko pan-eurooppalainen, geneettisesti heikko ja sisäsiittoinen uusi ihmisrotu, poliittisine vallankaappauksineen on kuvailtu tapahtuvaksi EU:n alla.

    Iso virhe, minkä moni tekee, on aliarvioida denialismin voima. Oma tai jonkun muun.
    Kieltämällä sopivasti valitut asiat, saa mistä tahansa mitä tahansa. Esimerkkinä natsit ja toinen maailmansota. Vielä kun kaikkea höystetään Hollywoodin ja muun viihdeteollisuuden propagandalla vuosikymmenestä toiseen yhdessä peruskoulujärjestelmän ja yliopisto-konsenuksen kautta, ja viranomaiskoneistolla vainotaan niitä ketkä eivät usko ja hiljene.

    Miten voi, ilman vahvaa kieltämistä, päätyä lopputulokseen että asia ei ole juuri sitä miltä se näyttää?

    Tykkää

  3. Fake news että EUn kannatus muka huipussaan // 16/11/2017 12:12 // Vastaus

    Kyllä Inger tietää ja tajuaa. Ruotsalaiset poliitikot ja media ovat nyt valinneet uuden taktiikan ja väittävät ”KOSKAAN AIKAISEMMIN EI KANSA OLE OLLUT NÄIN POSITIIVISESTI ASENNOITUNUT EUn SUHTEEN!” Lööperin agenda ajaa nimenomaan ylikansallistamista. Edustajamme Brysselissä eli Sverigedemokraattien Peter Lundgren tietää miten asiat todellisuudessa ovat:

    https://www.svt.se/nyheter/sd-s-eu-topp-det-dar-ar-sant-jag-kallar-fake-news

    Tykkää

  4. Suomi Finland // 16/11/2017 13:01 // Vastaus

    Hitler & co = natseja, jotka olivat rikollisia ihmiskuntaa vastaan. Hirsipuu oli ainoa oikea paikka.

    Muslimiterroristit ja jengirikolliset = harhaanjohdettuja raukkoja, joita pitää terapioida, paapoa ja kotouttaa kaikin keinoin yhteiskunnan veroamaksaviksi kansalaisiksi.

    Tykkää

    • Talvisodanhenki // 16/11/2017 13:25 // Vastaus

      Hitler & co = Suomi voi juhlia itsenäisyyttään.

      Tykkää

      • Juuri näin. Hollywood -historia on täysin eri asia kuin oikea historia.

        – > The Greatest Story Never Told.

        Tykkää

        • Talvisodanhenki // 16/11/2017 22:39 // Vastaus

          Sarja jonka jok’ikisen kansallismielisenä itseään pitävän tulee katsoa -liian moni varjonyrkkeilee väärää vihollista vastaan eikä ymmärrä mikä (((kansanryhmä))) tämän helvetillisen tilanteen on meille järjestänyt.

          -Tämä selittää miksi kansallismielisten vastarinta on ollut niin tehotonta -taistelua ei voi voittaa jos ei edes tiedä kuka on vihollinen.

          Tykkää

    • Suomi Finland // 16/11/2017 21:07 // Vastaus

      Sarkasmivaroitus – jälkikäteen…

      Tykkää

  5. Johann August // 16/11/2017 14:55 // Vastaus

    Eikös tilanteen ratkaisisi ketterästi näiden jengien yhdistyminen? Sen sijaan että ampuvat toisiaan, voisivat he ampua ja raiskata vaikka ruotsalaisia?

    Yhteiskunta ei menettäisi mitään, nuorukaiset integroituisivat paremmin, ja tasa-arvokin olisi asteen lähempänä todellisuutta.

    Ei vittu ike tämä meininki ole enää edes psykoosilla selitettävissä.

    Armeija kaduille, kaikki rautoihin, pienimmästäkin niskoittelusta väh. kolme laukausta.

    Massiiviset karkoitukset, ja innokkaimat maansavihaajat, etunenässä koko femakkohallitus ja poliisin johto, mukaan lähi-itään nauttimaan rikasta kulttuuria ja rakentamaan utopiaansa.

    Vittu Ruotsi!! Herää jo saatana ja lopeta itsellesi valehtelu.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: