Mainokset

Ruotsin hallituksen ”yksintulleiden” päätös katastrofaalinen

5b8a2050-0586-4682-a0cf-fddce57e721d

Ruotsin hallituksen tämänpäiväinen ns. yksintulleiden päätös on katastrofipäätös Ruotsille. Lisäksi sillä saattaa olla jotain vaikutuksia Suomenkin karkoituskäytäntöihin. Ainakin siinä mielessä, että vihervasemmisto yrittää jatkossa vedota Ruotsin päätökseen yrittäessään saada Suomen kielteiset päätökset loppumaan.

Kyse on siitä, että koska vuonna 2015 Ruotsiin saapui kymmeniä tuhansia ns. yksintulleita turvapaikanhakijalapsia, suurin osa Iranista tulleita lasta teeskenteleviä aikuisia miehiä, venyivät turvapaikkahakemusten käsittelyajat useisiin vuosiin. Pitkien käsittelyaikojen takia suurin osa ”alaikäisistä” on täyttänyt päätöstä odotellessa 18, joka taas vähentää hyvin selvästi mahdollisuuksia oleskelulupaan.

Ts. turvapaikkaperuste häviää kun yksintullut lapsi tulee täysi-ikäiseksi. Iranista tulleet afgaanilapset ovat saaneet joissakin tapauksissa oleskelulupia, mutta suurin osa niistä on kuitenkin myönnetty määräaikaisena. Kun määräaika umpeutuu, on ”lapsi” ehtinyt täyttää 18 eikä oleskeluluvalle myönnetä enää jatkoa. Ruotsin hallituksessa tämä asia on ollut suuri erimielisyyden aihe pitkään Sosiaalidemokraattien ja vihreiden Miljööpuolueen välinen kiista. Miljööpuolue on vaatinut yksintulleille oleskelulupaa kun taas Sosiaalidemokraatit ovat olleet nihkeitä.

Hallitus ehdottaa nyt, että yksintullut, joka on hakenut turvapaikkaa viimeistään 24. marraskuuta 2015, ja odottanut enemmän kuin 15 kuukautta päätöstä, rekisteröity lapseksi, opiskellut tulonsa jälkeen ja aikoo jatkaa opiskelua, oleskelee edelleen maassa eikä ole tehnyt rikoksia, niin näiden henkilöiden asia otetaan uudestaan käsittelyyn. Heille halutaan nyt antaa oleskelulupa.

Lisäksi tällaiset ”aikuistuneet” lapset saisivat jatkaa asumista lasten asumisyksiköissä eikä heitä heitettäisi aikuisten vastaanottokeskuksiin tai kadulle. Ts. ilmainen asunto ja ylläpito taataan. Tätä asumispuolta painotetaan hallituksen päätöksessä ”Ketään ei haluta heittää kadulle”.

asylansokningar_ensamkommande_barn_2005-2016

Ruotsiin tuli vuoden 2015 aikana noin 35 000 yksitullutta turvapaikanhakijalasta. Sitä edellisenä vuonna reilu 7 000 henkilöä. Tulijoista noin 70 % oli afgaaneja. Nyt Ruotsi siis antaa käytännössä vajaalle 30 000 afgaanilapselle oleskeluluvan. Kun he saavat oleskeluluvan niin siitä seuraa perheenyhdistämisohjelmalla tulevat. Se taas on ollut aina noin 25 % edellisvuoden määrästä. Ruotsiin saapuu siis ensi vuonna yksin afgaaniomaisia 7 500 henkeä. Ja kyse on siis vain afgaaneista.

Kaikista hulluinta päätöksessä on se, että nämä perheenyhdistämisafgaanit tulevat Iranista. Iran on rauhallinen ei-sotaa käyvä maa, jossa afgaaneilla ei ole mitään hätää. Nyt he voivat kuitenkin ihan vapaasti muuttaa Ruotsiin ja saavat ilmaisen loppuelämän kestävän ylläpidon.

Mainokset

20 Comments on Ruotsin hallituksen ”yksintulleiden” päätös katastrofaalinen

  1. Mitään ei tahdo tulla enää mieleen // 28/11/2017 00:22 // Vastaus

    Paitsi se, että olipas hyvä, että esi-isät v. 1906 suomensivat sukunimensä. Yrittivät edes ottaa hajurakoa ruotsalaisen hulluuteen.

    Tykkää

    • Valkoinen hetero // 28/11/2017 08:39 // Vastaus

      Myös isoisovanhempani tekivät niin. Isoisäni syntyi ” suomalaisena” . Taisteli sodat jälkipolvien tulevaisuuden eteen. Onnekseen on jo poisnukkunut,ettei nää minkä puolesta uhrautui.

      Tykkää

  2. Numento // 28/11/2017 00:42 // Vastaus

    Ei siis huolta huomisesta ja touhu käy yhä mielenkiintoisemmaksi niin Ruotsissa kuin täällä. Tuo kadulle heittäminen onkin tärkeä kohta hallituksen korostuksessa. Mistä ne asunnot taiotaan perheille tai edes näille lapsukaisille ? Tulee kiire rakentaa se uusi suunnitelmissa oleva monikylttyyrinen kaupunki uusruotsalaisten tarpeisiin. Raha ei varmasti tee kiusaa ja Malmö on jo unohdettu ja menetetty alue. Leuka vasten rintaa ja kohti uusia pettymyksiä. Minkäänlainen epäilyksen piru eikä pessimismi lannista hyviä ihmisiä™. Eipä ole elo tylsää näitä pöhköjä seuratessa, monikulttuurista viihdettä riittää aamusta iltaan.

    Tykkää

  3. Mikseivät laita uutta miljoonaprojektia tulille?

    Eihän se ole kuin poliittinen päätös rakentaa riittävästi uusia lähiöitä.

    Siellä moninaisuus sitten asuu ja harjoittaa kulttuuriaan miten sopii.

    Tykkää

    • -Beowolf- // 28/11/2017 10:09 // Vastaus

      ^ Suosittelisin tähän uuteen (uljaaseen?) asumalähiöön lisättäväksi keskiaikaista rakennuskulttuuria:

      -ympärille muurit ja vain pari valvottua porttia joista pääsee sisään ja ulos
      -leveä vallihauta, johon vaikkapa piraija-kaloja tai alligaattoreita luontoelämyksen saamiseksi
      -kulkeminen porteista läppäsiltojen kautta ja vallihaudan ulkopuolella todellinen Shengen-säädösten mukainen kontrolli ulostulijoille

      Niin, ja vihreät aktivistit muurin sisäpuolelle opettamaan suvaitsevaisuutta, kokemaan läheisyyttä ja ylläpitämään ekologista kierrätystaloutta itu-, heinäsirkka- ja härkisviljelmineen. Energia tietenkin vain tornien tuulivoimaloilla.

      Tykkää

  4. Valtsu // 28/11/2017 02:52 // Vastaus

    Sinänsä taidokasta vetää itse itsensä kölin ali, mutta henki siinä menee.

    Tykkää

  5. Ruotsi haluaa rikastaa ja uudistaa kulttuuriaan ja perimäänsa sisäsiittoisllä geeneillä.
    http://jaakko42.mbnet.fi/maailma/serkut/arabit.html

    Tykkää

  6. Lööperi söi sanansa // 28/11/2017 06:04 // Vastaus

    Lööperi osoitti taas takinkääntötemppunsa. Häntä alkoi pelottaa että mitä jospa suvakit pitävät häntä sydämettömänä ja päättäväisenä koviksena niin äänimäärä seuraavissa vaaleissa saattaapi laskea. Ja sehän se kauhistus olisi, ei niinkään pahojen pasien pahat teot nyt lahjoitettujen ainakin neljän lisävuoden aikana (lue: loppuelämän kestävä ilmainen elätys satoi taikka paistoi).

    Tykkää

  7. S = paskanpuhujia // 28/11/2017 06:12 // Vastaus

    Kummasti asiat vaan kääntyvät päälaelleen. Ei siitä ole kuin vuosi kun Morgan Johansson kekkavasti selitti että pakkopalautukset jatkuvatja piste. Nyt on ne sanat täysin syöty koska oma poliittinen etu menee kansan edun edellä.

    http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=83&artikel=6581488

    Tykkää

  8. Festareilla sitten taas tanssirinkuloidaan ja ahdistellaan kuten tähänkin asti eikä #metoo sano mitään // 28/11/2017 06:20 // Vastaus

    Hallituksen silmänkääntötemppu voi nyt aiheuttaa ennennäkemättömän afgaanivyöryn Pohjolaan. Mites sitten suu pannaan? Tiukkaan mutruun vain ja eteenpäin ja monta poseerauskuvaa mediaan niin kyllä kansa uskoo senkin.

    Tykkää

  9. Jarkko kainulainen // 28/11/2017 06:33 // Vastaus

    Ruotsalaiset ovat idiootteja.

    Tykkää

  10. Laiton maahantulo siis palkitaan, eikä oman kansan edulla ole merkitystä. Suorastaan rikollista, miten hyvinvointiyhteiskunta vedetään viemäriin >:/

    Tykkää

  11. Että simmottis // 28/11/2017 07:04 // Vastaus

    Kuskasivat sitten meille ylimääräisiä pikkusen.

    Tykkää

  12. Nimetön // 28/11/2017 08:20 // Vastaus

    Kaikki mikä tässä vaiheessa kiihdyttää Ruotsin romahdusta on vain positiivinen asia. Mitä nopeammin, sitä parempi. Maailma tarvitsee varoittavan esimerkin.

    Tykkää

    • Aivan,mutta harmi,kun ollaan naapurimaa, jossa idiootit päättäjät,niin ryntäys tänne tulee olemaan katastrofaalinen

      Tykkää

  13. Puosuvaari // 28/11/2017 10:04 // Vastaus

    Eilen SVT:n (vrt. Yle) vihreiden äänitorvi puhui ”yksintulleista” – jätti käyttämättä sanaa ”lapsi”. Olisi kai ollut liian irvokasta..

    Tykkää

  14. Stulex Abido // 28/11/2017 10:26 // Vastaus

    Naivius Dorkius Zhuwacius Imbecillus Erectus, eräs ihmisapinan alalaji joka yleistyi 2000-luvun alun jälkeen ja jonka levinneisyys saavutti huippunsa ns. länsimaiksi kutsutuissa valtioissa vuoteen 2020 mennessä, jolloin niiden sihteellinen osuus ihmisapinoista länsimaissa oli n. 5-20% luokkaa. Tuo määrä osoittautui kuitenkin nopeasti kohtalokkaaksi kaikille n.s. länimaisille alalajeille.

    Kyseinen alalaji hävitettiin sukupuuttoon muiden länsimaisten lajien mukana nk. Paskastan -sodissa, jotka alkoivat äärimmäisen julmina riuhua vuosien 2018-2019 paikkeilla, saaden alkunsa entisen Ruotsin valtion alueelta ja leviten nopeasti sekä etelään että itään.

    Paskastansodat muistetaan hirvittävästä julmuudesta, jollaista ei ollut nähty ihmiskunnan historiassa tuhansiin vuosiin. Julma ja pitkä lähes pelkästään siviiliväestöön kohdistunut sota kesti tauotta n. 50 vuotta. Pääätyen Paskastan kalifaatin perustamiseen. Paskastan jattoi suuren osan entisistä EU-maista. Itä-Euroopan maat olivat lähestulkoon ainoita, jotka selvisivät sodasta. Suomesta pääkaupunkiseutu ja Oulu raunioituivat totaalisesti ja kokivat hirvittäviä asioita, mutta lopulta n.s impivaaralainen liike pelasti urheilla uhrauksillaan Suomen ja sen kansan.

    Yllä ote mahdollisesta vuoden 2055 historian oppimateriaalista.

    Tykkää

  15. Voimat ja varat. Varat meidän, kohta heidän. // 28/11/2017 13:15 // Vastaus

    Ruotsiin on marraskuun -17 loppuun mennessä tullut 23389 uutta voimavaraa. Kun afgaaneille nyt on annettu tämä ilosanoma niin eiköhän saada ainakin 25000 voimavaran raja rikottua ennenkuin vuosi loppuu ja uusi vuosi 2018 aloitetaan sitten vielä voimaraisemmissa merkeissä.

    https://www.migrationsverket.se/Om-Migrationsverket/Statistik.html

    Tykkää

  16. Sosdemien (S), vasemmiston (V), miljööpuolueen (MP) ja KESKUSTAN (C) päätös että afgaanit saavat jäädä, kokoomus (M), Sverigedemokraatit (SD) ja liberaalit (L) äänestivät vastaan // 28/11/2017 14:00 // Vastaus

    On aivan uskomatonta miten sutjakkaasti Lööperi kääntää takkinsa kerta toisensa jälkeen. Ei siitä ole pitkä aika kun hän sanoi ”Henkilön, joka saa kielteisen asylpäätöksen, on lähdettävä maasta pois. EI tarkoittaa EI!”

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: