Mainokset

Sosiaalidemokraatit ja Miljööpuolue sopuun vuoden 2015 yksintulleista: ilmainen ylläpito

IMG_20170809_024541

”Haluamme elää, älkää lähettäkö meitä takaisin”, afgaanit vaativat Tukholmassa.

Ruotsissa on koko syksyn ollut Sosiaalidemokraattien ja vihreiden  Miljööpuolueen välinen kina vuonna 2015 ns. yksintulleista. Nyt tilanteeseen näyttänee tulleen jonkinlainen ratkaisu.

Kysymys on siitä, että koska turvapaikkaprosessi on tällä hetkellä useita vuosia pitkä, ja moni tuolloin itsensä alaikäiseksi ikänsä ilmoittanut on nyt täyttänyt 18. Miljööpuolue halusi taata näille henkilöille elinikäisen ilmaisen ylläpidon, Sosiaalidemokraateissa asiasta oltiin hiukan eri mieltä, ei paljon, mutta jostain pienen pienistä vivahde-eroista riideltiin.

Kyse on lähinnä Iranista tulleista itsensä afgaaneiksi ja lapsiksi esittelevistä miehistä. Vielä pari viikkoa sitten maahanmuuttoministeri  Heléne Fritzon kertoi, että kaikilla ei ole mahdollisuutta saada ylläpito Ruotsista. Mutta nyt mediat kertovat, että hallitus on päässyt sopuun asiasta.

Asiasta on tiedotustilaisuus iltapäivällä, joten katsokaamme mitä päätös käytännössä tarkoitaa.

Mainokset

15 Comments on Sosiaalidemokraatit ja Miljööpuolue sopuun vuoden 2015 yksintulleista: ilmainen ylläpito

  1. huulluus_on_vallalla // 27/11/2017 15:23 // Vastaus

    Niinhän se on.Nuita pallinaamoja on jokapaikka täynä jo nyt.

    Tykkää

  2. MångaMångå // 27/11/2017 15:33 // Vastaus

    Miljööhullut ja Pahat Pasit voittivat. Normaalit kansalaiset hävisivät.

    Tykkää

  3. Puosuvaari // 27/11/2017 16:32 // Vastaus

    Luulenpa, että tässä sinetöityi punavihreän hallituksen vaalitappio ensi vuonna – niin paljon ei edes Löfven voi törsätä veronmaksajien rahoja vaaliläskeihin, että tämä moka korjaantuisi.

    Tykkää

    • hulluus jatkuu // 28/11/2017 08:09 // Vastaus

      Ruots siisi painaa täyttä vauhtia kohti uusia epäonnistumisia ainakin tämän nykyisen hallituksen ajan.* Muuten sanoisin ruotsalaisille, että siitä vaan, omapahan on asianne.Mutta kun toistaiseksi vielä ainakin minunkin elämäni on täällä.

      Tykkää

  4. Nimetön // 27/11/2017 16:33 // Vastaus

    Afganistanissa on 35 miljoonaa palleroa joiden ihmisoikeus on tulla Ruotsiin äänestämään miljööpuoluetta.

    Tykkää

  5. Banzku // 27/11/2017 16:49 // Vastaus

    ONNEA RUOTSI ! Ensi kevään afgaani-invaasio tulee olemaan legendaarinen.

    Tykkää

  6. Puosuvaari // 27/11/2017 16:55 // Vastaus

    ..ja ne perheenyhdistämiset kun nyt nämä ankkuri”lapset” saavat oleskeluluvan. Isä, äiti, veli tai kaksi, muutama sisko kuin kaupanpäälle. Ja perään isukin jalkavaimot lapsineen. Hejjaa Sverige!

    Tykkää

  7. Jatkakaa Ruotsi samaan malliin, siellä on Afrikan puolella ja lähi-idässä kyllä tulijoita, miljoonia ja taas miljoonia parempaa ja rikkaampaa elämää etsiviä elintasopakolaisia. Muuta yksi pyyntö, älkää dumpatko niitä enää Suomeen vaan huolehtikaa ”kutsutuista” ihan omin voimin.

    Tykkää

    • kuiskävi_löhveeni // 28/11/2017 08:14 // Vastaus

      Näin on Löhveeni! Älä laita junaan Torniota kohti omia kehitysmaalaisiasi huomatessasi että ei näitten kanssa enää pärjää.Yht äkkiä rikkautta onki liikaa Löhveeninki mielestä.

      Tykkää

  8. DUMARI // 27/11/2017 20:02 // Vastaus

    ”Perheenyhdistämisessä” palleroitten määrä kymmenkertaistuu, koska palleroiden käsitys perheestä on hyvin laaja ja myös vapaamuotoinen, etten sanoisi taqiyyaa.

    Tykkää

  9. Paskanistaneita riittää sielläpäin ja kaikki haluavat vain elää (meidän kustannuksellamme) // 28/11/2017 06:43 // Vastaus

    Kohta istuvat kaikki Venäjän entisten rupuvaltioiden edustajat kyltit käsissä Sergelin torilla vaatimassa milloin sitä, milloin tätä. Ainakin jos rötöksiltään ehtivät.

    Tykkää

    • ullatus_ullatus // 28/11/2017 08:38 // Vastaus

      Voiva ne Venäjän ”rupuvaltioiden” asukkaat kyllä istua Helsingin kauppatorillaki vaatimuksia esittämässä joku kaunispäivä.Ei se ole mitenkään pois suljettu mahollisuus.

      ”Maailma on kuulemma yhteinen” Niin sano yksi somaliakka TV lähetyksessä,valtioiden rajoja ei tarvita hänen käsityksensä mukaan.

      Tykkää

      • Toisen kukkarolla on mukava elää // 28/11/2017 12:58 // Vastaus

        ”Maailma on yhteinen, rajoja ei ole” sanoo aina joku sellainen joka ei ole elämässään tehnyt yhtikäs mitään järkevää ja kaikkein vähiten kokopäivätöitä.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: