Ronnebyssä pidettiin mielenilmaus uusruotsalaisten väkivaltaa ja rikollisuutta vastaan

6

manifestatition-ronneby-jpg

Ronnebyssä Blekingen läänissä on ollut jo pitkään hyvin rauhatonta. Asiasta on kirjoitettu useaan otteeseen. Uusruotsalaisista koostuvat jengit riehuvat kaupungin torilla ja siitä käydään jonkilaista herruutta.

Alla linkit aikaisempiin juttuihin:

https://pt-media.org/?s=ronneby

Nyt Ronnebyn asukkaat ovat kyllästyneet tilanteeseen ja lauantaina kerääntyi Ronnebyn torilla reilu 300 henkeä jonkinlaiseen manifestiin väkivaltaa ja rikollisuutta vastaan. Järjestäjä Michael Hultman kertoi tiedotteessaan:

– Me haluamme näkyä, mutta emme kuulua. Me olemme torilla ja näytämme, että emme halua väkivaltaa kaduillemme. Ronnebyssä on nyt tapahtunut niin paljon asioita. että haluamme paikallaolollamme osoittaa, että nyt riittää.

Facebookissa asiasta keskustellaan isossa ryhmässä ”Otrygga Ronneby” ja tämä ryhmittymä on manifestin takana.

Tapahtuma herätti kuitenkin ristiriitaisia tunteita, sillä sen haluttiin olevan poliittisesti sitoutumaton. Svergidedemokraattien paikallisedustajia oli kuitenkin paikalla näkyvästi ja tästä heräsi kyselyjä ja epäilyjä manifestin rasistisuudesta.

Joten, ei ole helppoa ruotsalaisilla. Vaikka tapahtumajärjestäjä on toiminut niin hienovaraisesti kuin vain mahdollista, siltä hän sai niskaansa rasismisyyttelyä.

Advertisements

19 thoughts on “Ronnebyssä pidettiin mielenilmaus uusruotsalaisten väkivaltaa ja rikollisuutta vastaan

  1. Tämä on kerta kaikkiaan surkeaa touhua Paavo. Näistä Ruotsin normaalijärkisten ihmisten mielenilmaisuista (Rönneby, Visby, Östersund) ei voi lukea mistään muualta kuin näistä nk. vihamedioista, pieniin paikallislehtiin – joissa tietoja kuitenkin väistämättä löytyy – ei yleisellä tasolla kiinnostus ulotu. Meillä on 7000 asukkaan pikkukaupungissa poltettu 10 autoa, loppuvuodesta tehty yli 20 asuntomurtoa, huumausaineista pidätetty yli 10 henkilöä, poliisilaitos auki kaksi tuntia joka keskiviikko ja maahanmuuttajia niin paljon, että maahanmuuttovirasto kieltäytynyt antamasta/lähettämästä lisää. Onkohan tässä joku yhteinen nimittäjä?

      1. Näitä kyliä on siellä sun täällä. Kesällä oli yksi ainoa poliisipartio per koko Taalainmaan lääni joka on yhtä suuri kuin Suur-Tukholman alue ja sisältää mm sellaisen p-läven kuin Borlänge. Norrlannissa sama tilanne.

  2. Apua ei ole tulossa koskaan. Mielenilmaus olisi kannattanut järjestää 15 vuotta aikaisemmin. Pelko rassismisyytöksistä kuitenkin vei voiton ja miehitysjoukot ovat ottaneet vallan.

  3. Eipä tässä cuck-sveduilla ole oikeastaan enää mitään tehtävissä, kun homma on paskottu niin perinpohjaisesti. Vaadittas Aatu potenssiin sata, jotta Sveamamma saataisiin takaisin tolpilleen. Ei ole näköpiirissä.

    1. Kantaruåtsalaiset ovat motitettuna omassa maassaan. Ainut keino millä saattaisi olla edes hieman vaikutusta olisi yleislakko -kertakaikkinen loppu hulluuden rahoittamiselle. Se ei kuitenkaan monietnisyyden ja yhteiskunnan joka alueelle levinneen cuck-kulttuurin ansiosta tulisi onnistumaan.

  4. Jaa-a, paljonhan se mahtaa kehitysmaarikollisia rasismipelkoiset aisankannattajat kiinnostaa? Menette vaan kiltisti metoo-kiljumaan, kun Petter on tuijottanut Monicaa nanosekunnin tissiin.

    1. No varmaan niitä sen verran kiinnostaa kuitenkin että silloin on hyvä hetki keharilla käydä vähän joukkoraiskailemassa ja ryöstelemässä jossain toisaalla kun läänin kaikki poliisit on tilaisuuden ajaksi varattu äärioikeistoa vastustamaan…

  5. ”..jotta Sveamamma _saataisiin_ takaisin tolpilleen.”

    Joskus männävuosina muutama mettäläinen esi-isä olisi ollut vain mielissään, kun sveamamman paikat repeävät muhamettilaisten toimesta. Olisi ehkä jokunen joutavanpäiväinen kivikasa jäänyt pykäämättä maisemaa pilaamaan.

  6. Ei Ruotsalaisilla ole enää muuta mahdollisuutta kuin ”äänestää katoilta”, niin kuin amerikkalaiset sanovat… Vote from the rooftops…

  7. Ennalta arvattava käsikirjoitus. Ei ollut todellakaan mikään ullatus, että koko juttu huipentuu rasismisyytöksiin. Se tuli selväksi jo pelkän otsikon perusteella.

    Mitähän näiden ganstereiden pitäisi tehdä, että kukaan ei toisi keskusteluun mukaan sanaa rasismi? Ei varmaan riittäisi kaulojen katkaisukaan, koska suvakit vain kiljuisivat kuorossa lisää terapiapalveluita kultapojuilleen ja hovioikeudenneuvosten sormet alkaisivat heti syyhytä armahdusnapin päällä.

  8. Ruotsi on niin pitkään vannonut multikultin nimiin ja kieltänyt ongelmien olemassaolon, että jo pelkästään poliittisista syistä kurssia ei voi enää muuttaa. Ihan sama vaikka heti huomenna matut halalteurastaisi 1000 svedua Sergelintorilla niin siellä vaan keskityttäisiin määkimään meetoota. Ruotsi on menetetty maa ja ne määkijät tietävät sen itsekkin, ilman sisäsällissotaa ei tule muutosta parenpaan, siihen vissiin viranomaisetkin jo viittavat puhuessaan Kolumbiasta ja El Salvadorista. Molemmissa meinaan oli ihan aito sisällisota.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.